Hyvä elämä

Unelma

Yövuorolainen täällä hei! Normisti tähän aikaan olen nukkunut jo noin tunnin tai puolitoista, mutta viimeistelin juuri yhden työjutun ja päätin tulla vielä kirjaamaan muutaman sanasen unelmista. Minulla on runsaasti unelmia, tavoitteita ja haaveita, jotka vielä eivät ole ottaneet tulta alleen. Mietin sitten sitä, että no miksipä eivät. Koska ne todelliset unelmat, jotka olen tinkimättömästi halunnut… Read More Unelma

Hyvä elämä

Teetkö asioita siksi, että pitää…

..vai siksi, että haluat? Illalla vasta ymmärsin, miksi olin nähnyt edellisyönä tuollaisen unen. Perjantaina sain kun sainkin erään pitkällisen ja ajatuksissa pyörineen prosessin päätökseen, johon en itse voi enää vaikuttaa. Nyt pitää sitten odotella ja jättää homma maailmankaikkeuden haltuun. Kävi siinä niin tai näin, olen valmis hyväksymään vastauksen sellaisena kuin se tulee, koska enhän itse… Read More Teetkö asioita siksi, että pitää…

Hyvä elämä

Uni

Viime yönä näin unta, että olin ohjaamassa jumppaa valtavalla lumikentällä. Vaikka oli talvi, meillä oli sisätreenivaatteet päällä ja väkeä oli ihan valtavasti. Aloitin tunnin pitämisen, ja yhtäkkiä huomasin, että tossuni eivät pitäneet liukkaalla maalla vaan aloin lipsua pois kentän reunalta kohti isoa kuoppaa. Tajusin putoavani unessa kuoppaan niin, että ymmärsin, että en pääse sieltä omin… Read More Uni

Hyvä elämä

Tämä hetki…

…on täydellinen sellaisena kuin se on. Tässäpä istuin lounastauolla koneen ääressä ja mietin tätä hetkeä. Että vaikka minulla on melkeinpä turhan monta työhommaa yhä kesken, viime aikoina lähes päivittäin on joku jo sovittu työkeikka siirtynyt erinäisistä minusta riippumattomista syistä ja hankaloittanut aikataulujani, kolme IKEAn pussillista puhtaita pyykkejä on yhä järjestämättä kaappeihin, kuopuksen lelut ovat pitkin… Read More Tämä hetki…

Hyvä elämä

Rauha kaaoksen keskellä…

…siltä minusta tuntuu kovin vahvasti. Useimmiten. Tämä viikko on taas menty sellaista haipakkaa, että jos hukkaisin kalenterini, olisin pulassa. Selkeästi kuitenkin kaikkien asioiden merkitseminen ylös aina haastattelukeikoista jumppaohjauksiin ja lapsen retkipäivään, postissa käyntiin ja muiden asioiden hoitamiseen on tuonut rotia arkeen. Kun kaikki on kirjattu ylös, säästyy niin paljon energiaa ja muistikapasiteettia sitten muihin hommiin,… Read More Rauha kaaoksen keskellä…