Kuukausi: huhtikuu 2017

Ei olisi kannattanut stressata

Ei olisi kannattanut stressata

Kun katson taaksepäin, huomaan, että eipä olisi kannattanut stressata. Tasan vuosi sitten olin ollut neljä päivää freelancerina määräaikaisen toimittajan duunin jälkeen. Olin pitkin kevättä panikoinut ja stressannut tulevaa ja hakenut varmaankin 30:tä työpaikkaa, joista osa ei edes kiinnostanut itseäni. En päässyt yhdessäkään haussa edes haastatteluun asti 

Elixian Build n’ Burn avasi silmiä – olenko ihan rapakunnossa?

Elixian Build n’ Burn avasi silmiä – olenko ihan rapakunnossa?

Elixian Build n ’ Burn avasi silmiä – olenko ihan rapakunnossa? No tiedän, etten ole, mutta kyllä tunti avasi silmiä. Ehdottomasti kannattaa poiketa siitä tututusta omasta treenilukkarista ja tehdä välillä jotain ihan muuta! Sitä saattaa yllättyä monella tapaa. Liikuntalajeja ja tapoja liikkua on niin paljon, 

Kun kiire loppuu

Kun kiire loppuu

Kun kiire loppuu. Siihen ei tarvita kriisejä, mutta kriisi on monelle meistä se elämän taitekohta, joka muuttaa meitä eikä paluuta vanhaan ole koskaan. Kriisi ei aina tarkoita pelkästään huonoa. Vaikka ei haluaisi koskaan kokea niitä asioita uudestaan, joita kriisissä on joutunut kohtaamaan, itse en ainakaan haluaisi elää ilman kaikkea sitä tietoa, jota olen saanut elämäni synkimpinä hetkinä, mutta jotka ymmärsin vasta sitten, kun olin kaikesta sopivan matkan päässä.

Joskus tekee mieli mennä metsään ja huutaa!

Perjantain (muun muassa) tapahtumiin liittyen mietin viikonloppuna paljon sitä, miten turhaa kiire ja stressaaminen ovat, kun elämä pysäyttää isolla kädellä. Mietin, että aika paljon me ihmiset oikeasti hermoilemme ihan tyhjänpäiväisistä pikkujutuista. Suoritamme, kiirehdimme, ja joskus jopa itse kehittelemme draamaa arkeemme, jos sitä ei muuten satu olemaan tarjolla. Ja kuinka me loukkaannumme, kadehdimme, haluamme väen vänkään olla oikeassa, ja haluamme todistaa, että tuo toinen on väärässä. Miksi olemme joskus niin itsekkäitä?

Kun oikeasti elämä voisi olla paljon helpompaa. Voisimme elää lungimmin, olla ystävällisempiä, auttaa toisia ja elää rauhassa muun maailman kanssa. Ja ainakin voisimme lakata stressaamasta ja päästää irti kiireestä.

Mietin tulevia touko- ja kesäkuuta, jotka näillä näkyminen tulevat olemaan aika kiireisiä päivätöiden ja blogin parissa. Viikonloputkin ovat liki buukattuja aina kesään saakka. On Tampereen ja Kokkolan reissua, lapsen kevätnäytöstä, synttäreitä ja vaikka mitä. Siis kivaa tekemistä, jollaisesta on maailman typerintä stressata. Silti täyteen ahdettu kalenteri voi aikaansaada vaikutelman kiireestä. Siitä, että tekemistä on, mutta aikaa liian vähän.

Siinä sitten pyöritellessäni keloja muistin yhtäkkiä lauseen, jonka eräs haastateltava, viisas ihminen, sanoi minulle pari vuotta sitten. Kyseinen henkilö oli tuolloin hiljattain selvinnyt syövästä. Muistan, kun istuin hänen työpaikkansa kahviossa ja kuuntelin. Ihailin, miten sairastumisen hyväksyminen suorastaan loisti hänestä. Kun sitten tuli puheeksi sen vahvuuden alkuperä,  jonka avulla hän oli syöpää käsitellyt, kävi ilmi, että taustalla oli syövän lisäksi paljon muutakin. Hänen elämänsä isoksi opettajaksi ilmeni Aasian tsunamista selviytyminen lastensa kanssa. Minulla menee vieläkin kylmät väreet, kun mietin, mitä hän sanoi, kun katsoi minua syvälle silmiin: Kiire on loppunut. Mikäs hoppu tässä, hienossa maailmassa. 

Vaikka kyseinen haastateltava teki tuolloin työtä, jossa varmasti oli kiire ja yt-paineetkin painoivat päälle, hän vain totesi, että tekee parhaansa, eikä turhaan enää stressaa siitä, mikä jää tekemättä. Jos tänään en ehdi, teen huomenna. 

Joskus tekee mieli vain katsoa hiljaa maisemaa.

Tyyppi totesi, että kun oma elämä on kahdesti katketa, ei turhilla pikku asioilla, kuten kiireellä ole enää mitään merkitystä. Merkitystä on vain tällä hetkellä, ainoalla hetkellä, joka meillä on. Ymmärsin täysin, mitä hän tarkoitti, mutta tajusin samalla, että tuo lause on vaikea pitää muistissa pääkopassa, kun elämä rullaa eikä järjestä isompia katastrofeja. Niin paljon helpompaa kun on elää menneessä tai tulevassa kuin tässä hetkessä.

Hänen tapaamisensa pisti kyllä miettimään omaakin suhtautumista elämään, kiireeseen ja kaikkeen. Tuo kohtaaminen kaksi vuotta sitten sai taivaan loistamaan sinisemmin ja auringon paistamaan kirkkaammin. Se sai loppupäiväksi huulilleni hymyn. Se antoi virtaa, vaikka kiireen tuntu ja ainakin ennen kaikkea siitä stressaminen olikin jäänyt itselläni aika vähälle. Olin onneksi jo tiedostanut sen, että turha valittaa, kun itse kerran nämä asiat kalenteriini olin kirjoittanut. Tein työtä, joka vyöryi päälle välillä isommin, välillä taas ei tapahtunut mitään. Mutta se kaikki oli omaa valintaani.

En silti arvostanut kiirettä tuolloin, enkä arvosta sitä nytkään. Mieluiten teen kaikkeni, jotta en joutuisi kokemaan sitä. Uskon, että kiireen tuntu onkin ennen kaikkea omissa ajatuksissa. Jos todella elää hetken kerrallaan, kiireen tuntua on vähemmän kuin silloin, kun mielessä ehtii kelata kaikki tulevat tapahtumat ja vielä hermoilla siitä, miten voimat tai aika riittävät. Ja jos näkee asiat negatiivisen kautta, voi olla, ettei muuta synnykään kuin sitä samaa scheissea.

Viisas kahden vuoden takainen haastateltavani myös sanoi, että vaikka kuulostaa kliseiseltä, niin elämän isoimmat oppiläksyt ovat laittaneet arvot uusiksi. Siihen saatoin yhtyä, vaikka omat oppiläksyni hänen oppiläksyistään poikkesivatkin, ja sinun oppiläksysi taas ovat erilaisia kuin omani.

Mutta kun ihminen on ollut rähmällään, hukkuneena epätoivoon, kuristumassa ahdistuksen tiukkaan otteeseen, kun silmät riittävän pitkän ajan kuluttua avautuvat, ne avautuvat useimmilla meistä aika vaivattomasti. Ja kun valo syttyy, sitä on mahdotonta sammuttaa! Sitä osaa arvostaa niitä pieniä suuria asioita kuin ne olisivat ihmeitä, ja niinhän ne ovatkin. Vaikka sitäkään nyt ei ihan aina muista.

Kiire on loppunut, ihan suosikkilauseeni, nyt kun sen muistin.

Ja jos vielä ei ole, niin se voi loppua tänään. Miksi stressata tai murehtia tai olla huolissaan, luoda draamaa ympärille tai valittaa?

Sitähän minäkin! Mahtavalla asenteella kohti alkanutta viikkoa!

Jenny

Onneksi maailmassa tapahtuu myös paljon ihanaa

Onneksi maailmassa tapahtuu myös paljon ihanaa

Onneksi maailmassa tapahtuu myös paljon ihanaa. Ajattelin kaikkia hyviä juttuja aamulla, kun heräsin uuteen päivään. Se on selkeästi kevät, kun innostuksen määrä ei ole mitattavissa. Miten paljon enemmän sitä jaksaakaan, kun ei ole pimeää aamusta iltaan eikä enää edes pelkkää harmaata ja kymmeniä sen sävyjä. 

Viherkasvihulluus

Viherkasvihulluus

Viherkasvihulluus on täällä! Tänään, kun olin toipilaan kanssa kotona, oli aikaa myös tarkastella viherkasviemme tilannetta. Yhtenä päivänä tässä taannoin pakkasin miehen ja lapsen autoon ja huristimme naapurikaupungin Plantageniin. Sattui vielä niin sopivasti, että mestassa olivat alepäivät. Mukaan tarttui pullojukkaa, peikonlehteä kuin rahapuutakin. Siis aika perinteisiä 

Saavuta tavoitteet mielikuvaharjoittelulla

Saavuta tavoitteet mielikuvaharjoittelulla

Saavuta tavoitteet mielikuvaharjoittelulla, sanon, sillä olenhan itsekin monta kertaa nähnyt sen toimivan omassa pikku elämässäni. Suurimmat unelmani olen käynyt läpi monia kertoja mielessäni ennen kuin ne ovat olleet totta. Olen uskonut niihin heti alusta ja nähnyt itseni niiden kanssa ja fiilistellyt sitä mahtavaa tunnetta, kun mahdottomasta on tullut totta.

Mutta viime aikoina olen ollut niin kiireinen, etten ole muistanut mielikuvaharjoitella. Uskon kuitenkin vahvasti mielikuvaharjoittelun unelmia toteuttavaan voimaan, mutta kun arki on tupattu täyteen, ei voi muistaa kaikkea.

Kyllä elämässä on paljon asioita, joita voisi tehdä, jos vain muistaisi! Tässä mä kelaan, miten ihanaa olis makoilla aurinkorannalla.

Kun asuimme Espoossa muutaman vuoden ja köröttelin tuskastuneena ruuhkassa pitkin Länsiväylää kohti Kaapelilla sijainnutta työhuonettani, fiilistelin ja kuvittelin itseni usein Cayennen rattiin Corollani sijaan! En ehkä tehnyt sitä riittävästi, sillä autoasia on vielä vaiheessa. Voi tosin olla, että haaveilemistani Cayennesta tai Teslasta tulee meille ensin jokin harjoitusversio, mutta uusi auto on tilauksessa maailmankaikkeudelta.

Kun yksi suuri unelmani toteutui, olin mielikuvaharjoitellut tilannetta hartaasti. Ennen kuin olin saanut ensimmäisen kustannussopimukseni, olin käynyt asiaa läpi mielessäni kymmeniä kertoja. Fiilistelin, miltä tuntuu kirjoittaa nimi kustannussopimuksen alle. Ja nyt olen saanut tehdä sen jo neljä kertaa. Fiilistelin myös tunnetta ensimmäisistä kirjajulkkareistani. Jläkeenpäin voin sanoa, että kyllä kannatti. Nyt itsekin taas innostun tästä mielikuvaharjoittelun voimasta!

Kuvittelukyky on tärkeintä

Blogiini kirjoitin viisi vuotta sitten näin:

Kädessäni on lasi kuohuvaa ja kohotan juuri maljaa ja pidän kiitospuhetta. Olen valinnut kynsilakkani sävyn niin, että se täsmää täydellisesti asusteisiini. Minulle tärkeät ihmiset ovat paikalla. Voin hyvinkin kuvitella kehooni sen innostuksesta ja pienestä jännityksestä johtuvan kevyen kihertävän, kuplivan fiiliksen. Ihanata.

Tuolloin en ollut vielä saanut ensimmäiselle (Naisen iholla -kirjalle) kustannussopimusta, mutta kirjoitin noin silti. Minä vain tiesin, että tuo tapahtuu ja luotin siihen. Tuon yllä olevan, viisi vuotta sitten fiilistelemäni hetken koin lopulta ihan oikeasti neljä vuotta sitten. Kynsissäni oli pinkkiä lakkaa, joka istui täydellisesti pinkiksi punattuihin huuliin ja pinkkeihin Conversen tossuihini. Kohotin maljan, pidin puheen ja paikalla oli paljon ystäviä ja tärkeitä ihmisiä.

Kuvittelukyky on tärkeintä. Se on esimakua elämän tulevista iloista, tiesi jo Albert Einsteinkin. Mielikuvatreeniä kannattaa siis harjoittaa ja siihen liittää ehdottomasti tunne: Miltä minusta tuntuu sillä hetkellä, kun asia, jota toivon juurin nyt eniten maailmassa on muuttunut todeksi?

Moni asia on mahdollinen, jos sitä vain tarpeeksi haluaa! Tässä mä fiilistelen itseäni uuden auton ratissa. Kyllä naurattaa!

Sitä saa, mitä tilaa

Uskon vahvasti siihen, että sitä saa, mitä tilaa, niin hyvässä ja pahassa. Jos koko ajan uskoo itsensä olevan väsynyt ja ankea, totuus on varmaan sellainen. Itsehän iltaisin en enää koskaan mieti, että voi ei, aamulla oon varmaan ihan poikki. Vaan jos jotain ajattelen, niin täysin päinvastaista: näen itseni energisenä ja heräämässä hyvillä mielin, iloisena.

Viime viikolla vaivannut flunssa alkaa olla ohi niin, että pääsen taas urheilemaan. Koko viime viikon pyrin näkemään itseni mahdollisimman terveenä sairaan sijaan. Ehkä sillä oli merkitystä, ja pääsin eroon pöpöstä nopeasti, enkä joutunut sairastamaan viikkoja, kuten viime vuoden loppusyksynä.

Miksi kannattaa mielikuvaharjoitella, eli käydä tilannetta läpi mielessään ennen kuin se on oikeasti tapahtunut. Monissa lukemissani kirjoissa on todettu, että kun mielikuvaharjoittelee, aivot eivät tunnista, tekeekö asiaa oikeasti vai vain pääkopassa. Se ei voi olla diipadaapaa, sillä onhan asiaa tutkittu ja myös monet urheilijat luottavat sen voimaan.

Taidankin ottaa mielikuvatreenin päivittäiseksi ohjelmaksi meditaation oheen. Työn alle otan ainakin Tukholman maratonviivan ylittämisen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Voisin myös alkaa mielikuvaharjoitella itseni lentokentälle matkalaukun kanssa, sillä matkakuume on kova. Myös ne unelmafarkut odottavat yhä sopivankokoista ahteria, niihin mahtumiseen on pikku matka edessä. Viisi minuuttiakin mielikuvaharjoittelua päivässä on jo parempi kuin ei mitään. Ei tarvitse muuta tehdä kuin istua hiljaa, fiilistellä mahtavaa tunnetta ja nähdä itsensä toimimassa tai saavuttamassa jotain, mikä itsellä on tavoitteena.

Kokeile! Minkä asiat sinä haluaisit juuri nyt saavuttaa?

P.s. Tule Instagramiin!

Kirjavinkki: Big Magic – Anna luovuuden virrata

Kirjavinkki: Big Magic – Anna luovuuden virrata

Mitä tekisit, jos tietäisit, että voit hyvinkin epäonnistua, kysyy Elizabeth Gilbert uusimmassa teoksessaan Big Magic – Anna luovuuden virrata (Gummerus 2016). Tässä kirjavinkki sinulle, ole hyvä. Suoraan sanottuna tismalleen tällä hetkellä en ole ihan varma, asiaa on pakko pohtia. Mutta sitä voi pohtia yhdessä Elizabethin 

Kadotitko sinäkin unelmasi? Ne voi löytää tässä hetkessä

Kadotitko sinäkin unelmasi? Ne voi löytää tässä hetkessä

Kadotitko sinäkin unelmasi? Ne voi löytää tässä hetkessä. Ensimmäinen askel on havahtua tilanteeseen ja miettiä, mitä itse edes haluaa. Ensimmäinen harmaa hius paikallistettu! Kutsuin kaksi perheenjäsentä todistamaan tätä tapahtumaa, ja totta se on. Tuntui siltä, että tässä vääjäämättä mennään loppua kohti ja se sai taas 

Aina ei jaksa olla kiitollinen

Aina ei jaksa olla kiitollinen

Kun arki sujuu ja on tasapaksuakin, on helppo olla olematta kiitollinen. Aina ei jaksa olla kiitollinen. Ei halua tai muista olla kiitollinen. Itse joudun välillä nykyään itseäni muistuttamaan, että hei, tämä tässä, kuten vaikkapa terveyteni, on asia, josta minun on syytä olla kiitollinen. Että hei, ymmärrätkö sä, ettei tääkään homma ole itsestäänselvyys!

Kun elämässäni oli monenlaisia ongelmia, niin materialistisia kuin aineettomiakin, oli helpompaa olla kiitollinen. Silloin muistin kiittää ihan pienistä, vaatimattomistakin asioista. Kiitollisuus oli itsestäänselvyys, ei ne tavarat tai olosuhteet. Nyt olenkin ehkä turtunut tähän yltäkylläisyyteen, kuten toimivaan keittiöön, omaan pyykinpesukoneeseen ja siihen, että on varaa taas käydä kampaajalla tiuhempaan, vaikka ei saisi.

Kun esimerkiksi muutimme nykyiseen kotiimme, varmasti yli vuoden muistin kiittää toimivasta, ihanasta kylpyhuoneesta, jonka kruunasi lattialämmitys. Siis lattialämmitys! Se oli ollut toivomuslistallani bonarina. Olin myös täysin fiiliksissä astianpesukoneesta. Kiitos, ettei minun enää tarvinnut tiskata 50-luvun minikeittiössä, jossa tiskipöytä ylettyi etureiden yläosaan.

Nyt kuitenkin huomaan, että olen tottunut. En muista kiittää noista kummastakaan enää, kuten alussa tein, lähes päivittäin. En muista joka päivä, että minulla on moni sellainen asia nyt, joita joskus rukoilin. Ja vannoin, että muistan niistä myös olla kiitollinen, jos ne saan. Kuinkas sitten kävikään.

Viikon verran vaivannut flunssa on saanut minut taas havahtumaan. Viime viikkoina kiitollisuus terveestä ja toimivasta kehosta oli jäänyt kaiken muun alle. Välillä juoksulenkillä toki muistan, että vau, onpa siistiä, että pystyn juoksemaan! Se on kyllä hieno juttu, eikä kaikille mahdollista. Kiitos siitä lahjasta. Mutta useimmiten pidän terveyttä asiana, joka nyt vain on ja sen kuuluu niin ollakin. Vaikka millä tahansa hetkellähän sekin voidaan ottaa pois isommin tai pienemmin.

Huomaan, että kiitollisuus elämästä jää helposti sen muun arjen jalkoihin. Kun postiluukusta tipahtaa mätkyt, joilla neljä henkeä matkustaisi kanarialle, ei juuri sillä hetkellä muista olla kiitollinen toimivista jaloista tai astianpesukoneesta. Kiitollisuus jää erityisesti silloin, kun arki tarjoilee vastoinkäymisiä ja hidasteita. Vaikka kuitenkin kiitollisuuden aiheita on olemassa, jatkuvasti, myös pulmatilanteiden ja isompien kriisienkin aikana. Tarvitsee vain avata silmänsä, katsoa ja kuunnella.

Onni ei tule etsimällä, onni tulee elämällä. Onni on tässä ja nyt, kun vain oivaltaa, että elämä on ihmeellistä. Elämä ja sen kaikki puolet, isot ja pienet murheet, satunnaiset ärsytykset. Useampina hetkinä voimme olla kiitollisia, tarjoili arki sitten mitä tarjoili.

Juuri nyt suurin kiitollisuuden aiheeni on aamukahvi, joka tippui pannuun. Tässä on kaikki, tämä hetki on täydellinen. Siitä kiitollisena!

Mukavaa sunnuntaita!

Lue myös:

Nauru voi pelastaa parisuhteen

Joskus elämä on syvältä ja sekin on ookoo

Älä kadehdi, vaan ihaile

Nauru voi pelastaa parisuhteen

Nauru voi pelastaa parisuhteen

Nauru voi pelastaa parisuhteen ja ainakin se seivaa turhilta riidoilta. Tiedätkö parisuhteessa ne normisti kaksi melko kärsivällistä tyyppiä, joilla kuitenkin luonnollisesti joskus hermo kiristyy,  mutta aivan toisistaan poikkeavista pikkuasioista? Toinen malttaa säätää tietotekniikan kanssa, kun taas toinen ei pääse nettipankkiinsa ilman kiroilua. Toisella on liikenteessä