Kuukausi: toukokuu 2018

4 päivää Tukholman maratoniin + paikka-arvonta Sandis Trail -polkujuoksukisaan

4 päivää Tukholman maratoniin + paikka-arvonta Sandis Trail -polkujuoksukisaan

4 päivää Tukholman maratoniin ja jännitys on alkanut laantua ja muuttua varmaksi oloksi. Osittain tähän muutokseen fiiliksissä vaikutti viime viikonlopun Nuts Karhunkierros -kisat, joita seurasin aktiivisesti netissä ja somessa. Oli hauska katsoa, kun IRL- ja sometuttujen pallukat etenivät pitkin karttoja. Aloin miettiä, että jos tyypit selviävät 

15 ajatusta viikonloppuun

15 ajatusta viikonloppuun

Sellaista mietin tällä viikolla, että… niin se vain on, että välillä ihmiset vatuttavat, vaikka kuinka yrittäisi ja haluaisi nähdä valon ja rakkauden jokaisessa. ensiaputaidot ovat asia, joka meidän jokaisen kannattaisi pitää päivitettynä. miksihän välillä oma elämä on parasta koskaan ja sitten taas tuntuu, että kaikkien 

Testissä Suunnon Spartan Trainer Wrist – kannattaako urheilukello hankkia?

Testissä Suunnon Spartan Trainer Wrist – kannattaako urheilukello hankkia?

Talvella sain testiin Suunnon Spartan Trainer Wrist HR –urheilukellon, ja olen sitä käyttänyt nyt aktiivisesti muutamia kuukausia ihan päivittäin. Koska kellosta on kyselty niin paljon erityisesti Instagramissa, tässä postauksessa kerron omia kokemuksiani siitä. Ennen Spartania käytin useamman vuoden Suunto Ambit -kelloa, jonka olin hankkinut jo vuosia sitten. Nyt kyseinen kello koristaa kaverini rannetta, eli on siis vielä arviolta viidenkin vuoden käytön jälkeen ihan toimiva.

On ollut myös aikoja, jolloin olen juossut ilman kelloa enkä ole sen kummemmin välttämättä mittaillut matkoja, vauhteja tai aikoja edes millään älypuhelimen sovelluksella. Nyt kun juoksen tavoitteellisemmin kuin aiemmin, haluan saada muutakin faktaa lenkeistäni kuin sen, miltä minusta tuntuu juoksun aikana ja juoksun jälkeen.

Kello, korvikset ja kynsilakka sävy sävyyn.

Tarvitseeko aloitteleva juoksija urheilukelloa?

Ikuisuuskysymys taitaa olla se, tarvitseeko urheilukelloa, jos alkaa harrastaa juoksua. Toinen kysymys, jonka usein kuulen, on, että millainen liikkuja urheilukellosta hyötyy sitten eniten. Toki nämä kelloasiat ovat yksilöllisiä, mutta itse koen, että esimerkiksi juoksua aloittelevalle on runsaasti hyötyä siitä, että saa tietoa juoksun aikaisista sykkeistään. Niin moni nimittäin aloittaa juoksuharrastuksensa juoksemalla ihan liian kovaa ja ihan hervottoman korkeilla sykkeillä. Se voi johtaa siihen, että juoksu tuntuu ihan kamalalta, ja hieno harrastus saattaa lopahtaa heti alkuunsa. Ja vaikka omia henkilökohtaisia sykealueita ei olisi mitattu laktaattitestillä, netistä löytää omaa ikäluokkaa vastaavia viitteellisiä sykealueita.

Kun itse 1,5 vuotta sitten aloin juosta jälleen uudestaan tähtäimessäni Tukholman maraton, olin ohjannut vielä aktiivisesti erilaisia ryhmäliikuntatunteja. Vauhtikestävyyteni oli siis hyvällä tolalla, mutta peruskestävyyteni taas kaipasi paljon petraamista. Aloitin juoksun heti yli kymmenen kilsan lenkeillä, vaikka juoksut olivat parilta viime vuodelta olleet aika vähissä. Vaikka juoksukokemusta olikin, tein klassiset aloittelijan virheet ja juoksin liian kovaa ja liian kovilla sykkeillä. Voin siis kertoa, että ensimmäiset kuukaudet juoksu tuntui ihan kamalalta. Järkevää olisi ollut tarkkailla sykkeitä ja pitää ne riittävän matalina. Jos olisin tarkkaillut sykkeitä, olisin luultavasti ensin kävellyt joitain viikkoja, jotta peruskestävyyteni olisi parantunut.

Tukholman maraton tuli tarvottua maaliin viidessä tunnissa kohtuullisen vähällä juoksulla ja luultavasti sillä 20 vuoden liikunnanohjaajaurani aikana rakentamalla (vauhtikestävyys)kunnolla. Vasta ensimmäisen maratonin jälkeen ja erityisesti aloittaessani treenit Vauhtisammakon juoksukoulussa tuli juoksuihini jotain järkeä. Nyt peruskestävyyspuoli alkaa olla aika vahvalla pohjalla ja nyt olisikin aika lisätä taas veto- ja intervallitreenejä. Mutta peruskestävyys on se pohja, jolle muut treenit rakennetaan, joten vaikka juokseminen tuntuu useimmiten kohdallani olevan pk-hölköttelyä, en ole huolissani ollenkaan. Kovempien vauhtien aika tulee vielä.

Mihin itse kelloa käytän?

Pk-köpöttelyn lisäksi teen tällä hetkellä lähinnä puolen kilometrin tai kilometrin mittaisia vetotreenejä ja myös mäkiharjoittelua. Niissä urheilukello on tarpeellinen, koska siitä näen juostun matkan ja voin tarkkailla vedoille asetetettua tavoitevauhtia. Spartan Trainerin kelloruutu on pienempi kuin muutamien muiden Suunnon mallien, mutta itse olen pärjännyt sen kanssa ihan kohtuullisesti.

Kellossa on myös rannesykemittaus, joka herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Itse en ole saanut optista sykkeenmittausta aina toimimaan täysin luotettavasti, mutta se voi johtua myös käsieni tatuoinneista. Suunnon nettisivuillakin nimittäin kerrotaan, että jos ranteessa on tatuointeja, ne voivat haitata mittausta. Olen kuitenkin huomannut sen, että treenin jälkeinen keskisykelukema usein lopulta onkin aika todenmukainen, vaikka kellon näyttämä syke olisi treenin aikana hyppinyt miten sattuu.

Itse pystyn hengityksestäni fiilistelemään sitä, millä sykealueella liikun eli onko menossa peruskestävyys- vai vauhtikestävyystreeni maksimeista puhumattakaan. Toki myös kilometriajat antavat siitä osviittaa, millä sykealueilla viipotan menemään. Spartan Traineria on mahdollista käyttää myös sykevyön kanssa, mutta pakko tunnustaa, että olen ollut laiska vyönkäyttäjä viime aikoina. Eräs ystäväni on kuitenkin testannut samaa kelloa enemmänkin vyön kanssa kuin myös ilman ja kertoi, että hänen kohdallaan rannesykemittaus antoi yhtenevät tulokset vyön kanssa. Rannesykemittaustekniikka varmaan kehittyy vielä tässä ajan kanssa, voisin kuvitella.

Kello myös mittaa unta, mutta olen ollut aina huono uskomaan minkä tahansa laitteen antamiin unilukemiin. Sitäpaitsi sillä on myös psykologista vaikutusta, jos tuntee nukkuneensa hyvin ja sitten lukeekin jostain aparaatista, että nukkui viime yönä 4 tuntia ja 31 minuuttia, sitähän väsähtää pelkästä ajatuksesta! Ja tässä toki lienee myös sillä on merkitystä, että kello saa otettua todenmukaisen sykkeen ranteesta.

Mikä Spartan Trainerissa sitten noiden perustoimintojen ja helpon käytettävyyden lisäksi itseäni viehättää? No yleisestikin Suunnon Movescount-palvelu on todella kätevä. Se kerää monenlaista dataa ja näyttää, millä sykealueilla on liikkunut (toki tämä vaatii jälleen sitä, että sykkeet on mitattu oikein) mutta ennen kaikkea rakastan tuijotella juoksemiani kilometrejä koneelta. Toisin kuin vanhassa Ambit-kellossani, Spartan Trainerissa on bluetooth-yhteys, jolloin kelloa ei tarvitse edes kiinnittää piuhalla koneeseen, jotta saa tiedot päivitettyä. Ihanan kätevää! Kello myös näyttää esimerkiksi saapuneet sähköpostit ja tekstarit, jos se on bluetooth-yhteydessä ja näin on halunnut. Itse käytän tuota toimintoa vain harvoin, mutta eräs kollegani käyttää sitä tiuhaan kokouksissa.

Kello mittaa myös askeleita ja olen asettanut tavoitteekseni 12 000 askelta päivittäin. Se jo on ihan pätevä määrä kaltaiselleni istumatyöläiselle, mutta lähes päivittäin askelteni määrä lähentelee 20 000. Kello myös kertoo päivän kokonaisaktiviisuuden, vaikka kuluttamistani kaloreista en olekaan kiinnostunut.

Kellossa on myös ajastin, joka on kätevä silloin, kun tekee waldniel-lenkkejä eli vuorottelee kävelyä ja juoksua. Silloin ei tarvitse olla kyttäämässä kellosta kävelyajan alkamista, vaan voi asettaa ajastimen hälyttämään sopivalle minuuttimäärälle. Nousut ja laskut kiinnostavat itseäni. Italian reissussa oli hauska katsoa, kuinka monia kymmeniä metrejä tuli noustua ja laskeuduttua mäkisessä maastossa.

Myös Spartanin akku on ollut yllättävän kestävä, ja lataan kelloa ehkä noin kolmen, neljän päivän välein, usein töissä koneen äärellä istuessani, sillä muuten kello on ranteessani yötä päivää. Itseni kaltaiselle juoksijalle Suunto Spartan Trainer Wrist HR siis on ollut ihan riittävän pätevä. Toki nälkä kasvaa syödessä ja seuraavaksi voisinkin hifistellä jotain spessumpaa mallia. Käyttämässäni kellossa ei esimerkiksi ole kosketusnäyttöä, ja olisi mielenkiintoista nähdä, miten sellainen toimii pikku hikikäsillä.

Jos herää kysymyksiä kellosta, jotain, jota en tajunnut kertoa, saa kysyä!

Jenny

TERVETULOA INSTAGRAMIIN!

 

Supermallina Kalevala Korulle – Smart Ring -älysormus on lanseerattu

Supermallina Kalevala Korulle – Smart Ring -älysormus on lanseerattu

Muutama kuukausi sitten kerroin, että minua oli pyydetty malliksi Kalevala Korun mainosvideoon. Tuolloin en voinut vielä paljastaa, että video koski nyt jo reilu viikko sitten lanseerattua Kalevala Smart Ring –älysormusmallistoa , joka on kehitetty yhdessä suomalaisen startup-yritys Moodmetricin kanssa. Olin saanut tutustua nyt jo takaisin palauttamaani älysormukseen pienen 

Viikko joogaleirillä – olo kuin jyrän alle jääneellä

Viikko joogaleirillä – olo kuin jyrän alle jääneellä

Vajaa viikko joogaleirillä – olo oli kuin jyrän alle jääneellä. Mitä ihmettä!? Onnea on se, kun osaa kuunnella itseään ja tehdä olonsa mukaisia ratkaisuja. Palasin perjantaiyönä myöhässä olleella lennolla Suomeen joogaleiriltä (josta kirjoitan ensi viikolla raporttia). Koneessa en nukkunut, vaikka päivä oli ollut väsyttävä, sillä 

Terveisiä joogaleiriltä Garda-järveltä

Terveisiä joogaleiriltä Garda-järveltä

Terveisiä joogaleiriltä ja lomalta Italiasta! Suomea hellii lämpöaalto, joka ei ole ihan ulottunut tänne Garda-järvelle saakka, mutta ei haittaa, maisemat ovat silti kuvankauniit, ihmiset ystävällisiä, majoituspuitteet hulppeat, ruoka hyvää ja joogasessiot aamuin illoin mahtavat. Meitä on paikalla värikäs porukka erilaisia ja eri-ikäisiä naisia ja on ollut tosi mukavaa tutustua uusiin ihmisiin. Kirjoitan reissusta myöhemmin lisää, mutta tässä pikaiset kuulumiset.

Olen myös päässyt ottamaan muutaman juoksuaskeleen ja askelia on kertynyt päivittäin paljon muutenkin. Tänään tosin suurin osa niistä suoritettiin läheisen suurkaupunki Brescian vaateputiikeissa, koska ulkona satoi ja oli 14 astetta! Aurinkorasvoja itselläni on mukana täällä reissussa kolmea erilaista suojakerrointa, mutta toistaiseksi ne ovat korkkaamatta. Mutta nyt on näin ja sitten on toisin. Eikä sitä tiedä, vaikka huomenna saataisiinkin aurinkoa.

On ollut hienoa olla suuresti arvostamani joogaopettaja Katja Keräsen ohjauksessa. Vaikka olenkin ikuinen joogan aloittaja, en ole kertaakaan tuntenut olevani Katjan ohjauksessa väärässä paikassa. Ensimmäisellä joogatunnilla sunnuntai-iltana tosin koin itseni hieman kärsimättömäksi ja mietinkin, että mitähän tästä reissusta vielä syntyykään, sillä sitten viime vuoden elokuun en ollut joogannut kuin muutaman kerran. Aloin epäillä, kuten niin monet kerrat aiemminkin, ettei jooga ehkä ole minun juttuni sittenkään ja ehkä olisi pitänyt sijoittaa rahat vaikka juoksuleiriin tai perheen yhteiseen lomamatkaan. Onneksi nämä ajatukset katosivat jo seuraavana päivänä mielestä ja tunsin, että olen täällä ja täällä minun kuuluu juuri nyt ollakin.

Mutta rutiinit ovat tässäkin mielessä itselleni hyvästä: Jokainen joogatunti on tuntunut helpommalta niin henkisesti kuin fyysisestikin, ja olen nauttinut hyvästä opetuksesta, läsnäolon opettelusta ja fyysisestä tekemisestä. Pikkuhiljaa olemme tehneet vaikeampiakin juttuja ja tuntuu, että koko kroppa on ollut todellakin töissä. Tänään huomasinkin, että esimerkiksi selässä tuntuu kuin löytyneen uusia lihaksia, jotka olivat hyvällä tavalla kipeät ja luultavasti sellaisia, joita ei tule esimerkiksi juoksussa tai muussa liikunnassa käytettyä. Tämä onkin ollut hyvää muistutusta siitä, miten keho kaipaa uusia ärsykkeitä. Vaikka ne itselle vieraammat jutut saattavat tuntua ensin liian haastavilta eikä millään haluaisi tehdä mitään, missä on huono, niin paitsi että ne ovat tarpeellisia ne tuovat runsaasti myös onnistumisen iloa.

Mutta kuten Katja tänään aamulla sanoi, jooga ei ole aina ihanaa, vaan siinä mennään usein myös epämukavuusalueelle. Siitä tulikin mieleeni se, että samahan on juoksussa. Se ei todellakaan aina ole ihanaa, vaan hyvin usein se on myös kamalaa tai sitten ihanaa ja kamalaa samaan aikaan. Mutta se on ehkä juuri se, mikä juoksussa tai joogassa myös koukuttaa. Ja onhan se ihan mahtavaa huomata, kun kehittyy ja pystyy tekemään enemmän ja paremmin, vaikka se ei olisikaan ensisijaisesti tavoitteena.  Eikä elämässä mikään ole vain ihanaa, ruusunpunaa ja popparia ja vaikka kuinka pitää jostain asiasta, sekään ei ole mustavalkoista, vaan kaikessa on puolensa. Ja se tästä polustamme maailmassa tekeekin paitsi mahtavan, paikoin myös haastavan ja ennen kaikkea opettavaisen. Kaikki tunteet ja kaikki sävyt, se ikuinen oppiminen ja keskeneräisyys, tiedät ehkä mitä tarkoitan.

Elo täällä Suomen juhannuksessa jatkuu ja huomenna on tarkoitus paitsi joogata, mennä taas juoksemaan poluille ja maastoon. Täällä on maastojuoksuun ja mäkijuoksuun loistavat mahdollisuudet, joita voin vielä päivän pari käyttää hyväkseni. Veikkaan, että lauantaina tuntuukin sitten mukavalta juosta tasamaata Helsinki City Runissa, oletko tulossa?

Nauttikaahan helteistä,

Jenny

*Instagramissa*

P.s. Vielä ehdit osallistua Knorrin tuotepaketin arvontaan!

Kätevä kasvisateria valmistuu kuumalla vedellä – kerro lempimakusi ja voita tuotteita

Kätevä kasvisateria valmistuu kuumalla vedellä – kerro lempimakusi ja voita tuotteita

Kun on keskellä pakkauspuuhia, ja samana päivänä pitää vaihtaa autoon kesärenkaat, tehdä seuraavan viikon ruokaostokset, siivota, vastailla sähköposteihin ja vielä viettää aurinkopäivää ulkona, eivät ruoanlaittohommat hirveästi kiinnosta eikä niille ole edes aikaa. Jotta hektisen päivän ilta ei olisi mennyt ihan leivän syömiseksi, hätään saapuivat Knorr 

Lisää rakkautta arkeen

Lisää rakkautta arkeen

Jos tässä arjen hässäkässä jäävät ystävyyssuhteet helposti hunningolle, niin eipä sitä aikaa kyllä juuri ole parisuhteellekaan. Toki tämäkin voi olla priorisointikysymys, enkä valita, mutta aika harvoin sitä nykyään haluaa lasta laittaa hoitoon siksi, että pääsisi itse viettämään parisuhdeaikaa, vaikka sekin on tärkeätä. Miten saisi lisää 

Heikot hetket ja tukalat tunteet opettavat elämässä eniten

Heikot hetket ja tukalat tunteet opettavat elämässä eniten

Heikot hetket opettavat elämässä eniten. Nyt taas osaan kiittää tästäkin pari viikkoa kestäneestä jaksosta. Tajusin tässä päivänä eräänä, että muutaman viikon ajan en ollut pitänyt itsestäni niin paljon kuin tavallisesti, mistä kirjoitin Instagramiinkin. Olin nukkunut vajaa pari viikkoa jo tosi huonosti, heräillyt öisin ja valvonut, alkanut miettiä sudenhetkinä syntyjä syviä, työhommia, asioita, joita piti muistaa muistaa ja kaikkea, mitä olisin voinut jättää elämässäni kokematta. Tunteet kulkivat vuoristorataa, välillä elämä oli parasta koskaan ja sitten taas ihan todella perseestä. Huomasin, miten helposti aloin ärsyyntyä muista ihmisistä ja muiden tekemisistä: Miksi toi kilkuttaa tota vyötään noin? Onko pakko huokailla noin kovaan ääneen? Eikö täällä saa hetken rauhaa tai hiljaisuutta? Miksi toi huutaa tonne puhelimeen noin hemmetin kovaa?

Hmm. Oli taukolisän paikka.

Tajusin nimittäin kirkkaasti sen, että en halua olla sellainen tyyppi, vaan haluan olla oma itseni, se joka kuitenkin useimmiten olen, vaikka toki minussakin on varjoni. Vaikka olin kiinnittänyt huomiota esimerkiksi töiden ruuhkahuippuun jo aiemmin, aloin vasta stressihuipun iskettyä ymmärtää, ettei se suinkaan johtunut pelkästään viime viikoista vaan erittäin kiireisen talven jälkeen nyt sitten korjattiin satoa. Teinhän loppuvuodesta aikalailla myös ylimääräisiä duuneja, ja vaikka sitten hiljensinkin tahtia todella radikaalisti, varmasti se yhdistettynä talven pimeyteen ja kaikkeen sairasteluhässäkkään vaati veronsa. Olen nimittäin itsessäni huomannut, että usein se väsymys tai stressi iskee sitten jälkijunassa. Ei sillä hetkellä, kun pitää jaksaa, vaan jopa muutamia kuukausia sen jälkeen.

Välillä on hyvä pysähtyä kuulostelemaan, missä mennään!

Onneksi olin pitänyt itsestäni talvenkin läpi hyvää huolta. Olin nukkunut paljon ja hyvin, syönyt semiterveellisesti, liikkunut paljon ulkona, jatkanut juoksuharrastusta aktiivisesti. Sitäpä mietin vain, että jos olisin laittanut elämäntavat ihan ranttaliksi, olisin varmasti ollut vielä väsyneempi. Onneksi elämäntavat olivat tuon viime vuoden kuluessa muuttuneet niin pysyvästi, ettei energiaa tarvinnut enää kuluttaa niiden opetteluun, sen kuin teki vain ja selkärangasta.

No, sitä olen kuitenkin mieltä, että ensimmäinen askel asioiden muuttamiseen on tilanteen tiedostaminen. Tavallaanhan olin jo muuttanut tilannetta talvella ennen influenssaan sairastumista, kun olin vähentänyt muita töitä ja alkanut katsoa tarkemmin kalenteria ja myös tunnustella jaksamistani. Rakastan kirjoittamista ja koska päivätöissä käytännössä pelkästään editoin, olen halunnut pitää tuon kirjoittamisen ohessa. Toki nyt kun teen uutta hyvinvointiteemaista kirjaa (joka ilmestyy tammikuussa 2019), en ole voinut ottaa enää niin paljon keikkaa vastaan. Itse asiassa tällä hetkellä minulla ei ole edes yhtään lehtijuttua teossa, muutama kaupallinen yhteistyö vain on tulossa.

Tiedostamisen jälkeen aloinkin sitten kaivella tunteelle nimeä, kuten tunnekouluttaja Camilla Tuominenkin usein on kehoittanut. Huomasin sen, että kun tunteen nimeää ja sanoo ääneen, juu, vaikka sitten Instagramissa, niin olo helpottuu. Minäpä siinä sitten pohtimaan, että mistä on kyse. Ei ollut vain huono fiilis, vaan olikin stressi, väsymys, pelko ja ahdistus. Kumma kyllä jo seuraavana päivänä olo oli paljon parempi. Ja nyt yhden hyvin nukutun yön jälkeen, jolloin aamulla heräsin virkeänä ennen kelloa, kaikki tuntui taas jo niin paljon kivemmalta. Tajusin samalla, että paitsi että olin nukkunut huonosti pari viikkoa, olin myös mennyt noin tuntia myöhemmin nukkumaan kuin yleensä enkä suinkaan kirjan lukemisen jälkeen, vaan kännykän räpläämisen jälkeen, joka vaikuttaa näköjään tosi suuresti uniini. Tarvitsen iltaisin ne omat rutiinini ja pää pitää painaa tyynyyn jo puoli kympin aikaan. Olen kuin toistoa rakastava vauva, mutta vähän isompi sellainen.

Mutta: kaikki nämä eri tunteet ja tilanteet tarjoavat meille ihan mielettömiä opetuksia. Niitä tunteita ei kannata työntää pois, vaan toivottaa tervetulleeksi. Silloin kun alkaa tuntua stressaavalta, pitää pysähtyä funtsimaan ja tehdä muutoksia. Ja sitten tajuaa, että se olo on juuri sitä, mitä ei halua. En enää itsekään halua koskaan enää ajaa itseäni niin ahtaalle, että taas hajoaisin. Elämä on maagista. Välillä se on ihan parasta ja välillä ihan kauheaa, mutta kaikki tunteet kuuluvat siihen ja niitä kaikkia tunteita tulee aina olemaankin, meillä kaikilla.

Ja kuinka ollakaan, stressasin ihan turhaan monesta asiasta. Ehdin tehdä hommani aikataulussa ennen ensi viikon lomaa. Muutama asia meni jopa helpommin kuin kuvittelinkaan ja muutama asia jumittaa, mutta niillekin löytyy ratkaisunsa. Tajusin, että paitsi että olin stressannut, olin toiminut tavallaan itseäni vastaan. En ollut ollut itseni tiimissä, vaan näin asiat pelon ja epäonnistumisen kautta.

Tällaista se on, elämä. Siinä on paljon eri sävyjä, monia erilaisia hetkiä, hyviä ja huonoja. Koskaan ei mikään jatku samanlaisena ikuisuuksia. Kaikki muuttuu. Se on asia, jonka yritän pitää niillä stressaavimmilla hetkillä mielessäni.

Aurinkoa!

Jenny

p.s. Juoksujuttuja on toivottu paljon, ja niitä on tulossa! Olen kirjoittamassa muun muassa maratonille valmistautumisesta, sykealueista, juoksijan alusvaatteista, juoksutossuista, juoksun aloittamisesta, polkujuoksusta, Suunnon Spartan Trainer -kellosta ja ties mistä. Myös paikkoja eri juoksutapahtumiin on tulossa arvottavaksi! Mutta jos juoksujutut eivät innosta, ei kannata säikähtää. Jatkan myös näiden syntyjen syvien pohtimista.

 

 

Aurinkosuojaa pitkillä lenkeillä + lippuarvonta Helsinki City Runiin

Aurinkosuojaa pitkillä lenkeillä + lippuarvonta Helsinki City Runiin

Viikonloppuna juoksin kaverini kanssa 30 kilometrin pitkiksen. Kun lähtee aurinkoisena kevätpäivänä hölköttelemään useamman tunnin lenkkiä, on aurinkosuojavoide yksi tärkeä asia muiden varusteiden, kuten hankaamattomien alusvaatteiden, energian tai veden, ohessa. Aurinkosuoja kannattaa muistaa myös silloin, kun aloittaa shortsikauden ja talvesta kalpeat koivet näkevät ensimmäisiä kertoja valoa. Myös