Kuukausi: toukokuu 2019

Hyvinvointi alkaa siitä, että ymmärtää olevansa hyvinvoinnin arvoinen

Hyvinvointi alkaa siitä, että ymmärtää olevansa hyvinvoinnin arvoinen

Huhhuh onpas olleet kaksi viikkoa. Mutta sen sijaan, että olisin lyönyt hyvinvointini laimin viimeisten kahden viikon aikana, olen pitänyt itsestäni ekstrahyvää huolta. Hyvinvointi alkaa siitä, että ymmärtää olevansa hyvinvoinnin arvoinen. Jos ennen elämänmuutosta tuli kiireessä syötyä mitä ja miten sattuu, nukuttua liian vähän ja stressattua 

Kesä ja äänikirjat ne yhteen sopivat – kokeile Storyteliä 30 päivää ilmaiseksi

Kesä ja äänikirjat ne yhteen sopivat – kokeile Storyteliä 30 päivää ilmaiseksi

Kesä ja äänikirjat, mikä ihana combo! Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Storytelin kanssa ja sisältää linkin, jolla pääset kuuntelemaan äänikirjoja ilmaiseksi 30 päivän ajan. Arjessa luen joka ilta, koska kirja on itselleni ihan parasta unilääkettä. Vähän päivän aktiivisuudesta riippuen uni tulee kirjan lukemisen ansiosta 

Asioita, jotka unohdin – elämä muuttuu taas

Asioita, jotka unohdin – elämä muuttuu taas

Menin eilen nukkumaan jo yhdeksän aikaan ja heräsin puoli viisi miettimään elämää ja ennen kaikkea asioita, jotka unohdin. Jossain vaiheessa kaikista hyvistä ajatuksistani huolimatta huomasin, että elämä eteni aika automaattisesti. Ei siinä mitään, hyvä sekin, mutta tunsin jatkuvasti olevani väärässä paikassa. Monena viikonpäivänä huomasin tekeväni asioita siksi, että minun pitää tehdä niitä, ja huokailin sitä, että elämä menee hukkaan. Koin, että minusta oli enempään kuin mitä sillä hetkellä vaadittiin. En löytänyt työstäni enää syvää merkitystä. En kokenut enää olevani oman elämäni eturivissä, saati arkeni arkkitehti. En kokenut enää palavaa intohimoa työtäni kohtaan, vaan huomasin suorittavani. Aloin tajuta, että minulla on vain yksi vaihtoehto, sillä en halunnut sotia omia arvojani vastaan.

Päätin muuttaa asennetta

Koska minulla ei vielä toviin ollut rohkeutta muuttaa mitään, yritin vielä kerran sopeutua tilanteeseen ja olla kiitollinen siitä, että aamuisin oli vakituinen paikka, minne mennä. Se ei ole itsestäänselvyys sekään ja yritin nauttia siitä ja sen tuomasta turvasta, mahtavasta työmiljööstä, kuitenkin kivoista työtehtävistä ja ihanista kollegoista.  Toki tein ja teen yhä työni parhaani mukaan, mutta jos ihminen tuntee olevansa jumissa, ei hän ole kovin luova tai kekseliäs tai anna itsestään kovin paljon ekstraa.  Kävin muutaman ystäväni kanssa keskusteluja. Yksi oli sitä mieltä, että minun pitäisi olla tyytyväinen siihen, että on töitä, joista saa rahaa: Hei, miten et voi olla tyytyväinen siihen, että sulle tulee tilille palkka joka kuukausi! Onko sun pakko kaivella  asioille aina jotain syvempää merkitystä? Herranjestas, aattele kesälomarahoja! Toinen, elämässään ehkä tätä toista enemmän vaikeuksia kokenut, totesi, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi mihinkään sellaiseen, mikä ei palvele itseä. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, joten onneton ei kannata olla. Hyvin pitkälti ajattelen itsekin samoin. Yritin silti vielä kerran päästä eroon negatiivisista ajatuksista ja keskittyä hyviin puoliin, sillä niitäkin oli runsaasti. Mutta lopulta huomasin, että kyllä, olen unelmatyössä. Mutta valitettavasti en omassani.

Elämästä ei koskaan tiedä. Siksi kannattaa tehdä muutoksia, jos tuntee, että ne olisivat tarpeellisia. Asioita ei kannata unohtaa.

En ole koskaan ollut se tyyppi, joka voisi tehdä töitä vain rahan takia. Olen tehnyt vaikka mitä elämässäni aina nuoruuden kerroshoitajan ja mäkkärin kassan duuneista ryhmäliikunnanohjaajan ja toimittajan töihin. Kun intohimo on sammunut, olen ottanut askeleen kohti uutta. Ennen olen siis ollut rohkeampi. Nyt jarrutti järki, joka sanoi, että sulla olis nyt eläkevirka, mikä on ihan kiva. Mikä mättää, jästipää?

Elämä muuttuu taas

No sitten tuli sattumalta puhelinsoitto ja lopulta työtarjous, joka oli enemmän itseä kuin nykyinen. Se tuli hetkenä, jolloin olin jo päättänyt muuttaa asioita. Ajattelin, että katsotaan nyt tämä kortti ja kävin paikalla muutaman kerran keskustelemassa. Jos tutustuminen uuteen työnantajaan alkaa sillä, että ensi töikseni ilmoitan, että mä en sitten tiedä vieläkään, mikä musta tulee isona ja hän palkkaa sinut, saattaa olla oikeammassa paikassa kuin luuleekaan.

Elämä muuttuu taas. Mutta tuntuu, että matkani on vasta alussa. Elämäni olisi muuttunut pian joka tapauksessa ilman tuota puhelinsoittoakin. Mutta näin sain jatkoaikaa pohtia, mikä itselle todella on merkityksellistä, ja pääsen taas myös kirjoittamaan muutakin kuin tätä blogia. Saattaa olla, että rakastun uuteen työhön enkä mitään muuta halua enää koskaan tehdäkään. Vaikea sanoa ennalta. Jos ei koskaan kokeile mitään uutta, ei tapahdu mitään uutta.

Ja mikä sitten unohtui?

Lainaan seikkailujuoksija Jukka Viljasen ajatuksia Hesarin taannoisesta haastattelusta. Nämä kaikki ovat niitä asioita, jotka hetkellisesti unohdin:

OLENNAISTA Viljasesta on lopettaa tekosyiden keksiminen ja epäonnistumisen pelkääminen. Kun ottaa ensimmäisen askeleen, toinen on jo helpompi.

”Jos on tahtoa, keksii keinot. Jos ei ole tahtoa, keksii selitykset.”

”Psykologi Abraham Maslow on sanonut, että jos ihminen ei käytä omaa potentiaaliaan, hän on onneton.”

”Ajattelemme, että jos urakoin ylitöitä, saan paremman tittelin. Jos otan ylennyksen vastaan, saan lisää rahaa ja uudemman Volvon. Jossain vaiheessa vastaan tulee kuitenkin tyhjyys.”

Mielekkyyden puute on Viljasesta nykyihmisen elämän suuri vihollinen. Siksi hän herättelee ihmisiä elämään rikasta elämää – olipa kyseessä uusi harrastus tai elämäntaparemontti. Tärkeintä on löytää se iso syy, joka sytyttää eloon.

Tärkeintä on löytää se iso syy, joka sytyttää eloon.

Sitä kohti, mikä se sitten onkaan. Enää kolme työpäivää vanhassa duunissa. Kaikista tähän astisista hommista olen superkiitollinen. Silti astun ilolla uuteen. Jännittävää.

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

Moniteholasit nelikymppisenä – maailmasta tuli skarpimpi

Huonoin valmistautuminen maratonille – paras juoksu koskaan

Metsä on parasta lääkettä

Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa

Kadehtiminen saa olon huonommaksi

Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia

 

Kesä tuntuu palkinnolta – se tehdään, mikä ehditään ja jaksetaan

Kesä tuntuu palkinnolta – se tehdään, mikä ehditään ja jaksetaan

Luonto antaa parastaan ja kesä on jo ovella sateesta huolimatta. Tuntuu, että pitkän ja pimeän talven jälkeen on ihan sama, sataako vai eikö sada, tärkeintä on saada valoa! Eikä mikään ole oikeasti tuota vaaleanvihreänä loistavaa luontoa kauniimpaa juuri nyt. Toki toivon, että lämpö hellisi meitä 

Moniteholasit nelikymppisenä – ja maailmasta tuli skarpimpi

Moniteholasit nelikymppisenä – ja maailmasta tuli skarpimpi

Tämä postaus on kaupallinen yhteistyö Specsaversin kanssa. Minulla on silmälasit, vieläpä moniteholasit – ja maailmasta tuli skarpimpi! Nyt minulla siis on lasit käytännössä koko ajan entisen autolla ajon, leffassa käynnin ja telkkarin katsomisen sijaan. Olikin aika mennä optikolle, sillä edellisestä käynnistä olikin kulunut jo lähes 

Huonoin valmistautuminen maratonille – paras ja rennoin juoksu koskaan

Huonoin valmistautuminen maratonille – paras ja rennoin juoksu koskaan

Lauantain maraton alkaa olla ihana muisto vain. Kuten maalissa InstaStooreihinkin totesin, huonoin valmistautuminen ikinä, silti paras juoksu ikinä.

Etukäteen jännitin neljättä maratoniani, koska pitkikset olivat tältä keväältä harvemmassa kuin viime keväältä ja treeni oli mennyt aika lailla tunkkaukseksi tulevan alppijuoksureissun takia, mutta silti onnistuin tekemään elämäni rennoimman juoksun. Etukäteen olin hermoillut myös reilu viikko ennen maratonia alkaneesta tuntemuksesta etureiden yläosassa lähellä lonkankoukistajaa, joka ei aktiivisesta venyttelystä ja rullailusta huolimatta vieläkään ole täysin hellittänyt. Otin sitten ennen lauantain pitkää lenkkiä buranan, enkä muistanut juostessa tuota jalka-lonkkavaivaa lainkaan. (Ilmeisesti kyse on alkavasta bursiitista, joka minulla on ollut ennenkin ja mennyt pois juoksutauolla ja buranakuurilla).

Lauantaiaamuna kävin katsomassa puolimaratonin startin ja juttelemassa tutuille, joita oli paljon aina omasta siskosta kavereihin ja juoksututtuihin. Koska ilma oli lämmin, alkoi oma juoksuasu hahmottua: sortsit, lyhyt treenitoppi, hihaton toppi ja pitkät sukat. Päätin juosta hyväksi havaituilla Hoka One Onen Clifton5-tossuilla, jotka osoittauivat asvaltille nappivalinnaksi. Otin matkaan myös Salomonin juoksuliivini, koska sinne mahtui energiapalat, kännykkä, kuulokkeet, pankkikortti ja bussilippu, vessapaperi ja litra vettä. Puolimaran startin jälkeen lähdin kotiin tekemään lapsille ruokaa ja itsekin söin pari tuntia ennen lähtöä täysjyväpastaa fetalla ja oliiveilla sekä 6 pientä Bågenin korvapuustia. Ainakaan ei tulisi nälkä heti startissa! Aiemmin aamulla olin juonut kaksi kuppia maitokahvia, syönyt tuhdin juustomunakkaan ja jäätelön.

Nyt valitsin vaatteet vasta aamupäivällä! Otin siis rennosti niidenkin suhteen.
Väenpaljoudesta löytyi myös ihana Helinä, joka oli starttaamassa kolmannelle puolikkaalleen.

Koska olin keväällä mukana HCRD Street Teamissa, minulla oli pääsy Vip-pukuhuoneeseen ja sain myös maratoniin osallistumisen ilmaiseksi. Pukkarissa olikin paljon tuttuja ja lähdimme valumaan kohti starttia aikalailla viime tipassa. Merituuli oli juossut alle jo puolikkaan, kun me Elinan kanssa odottelimme vasta, että pääsemme juoksemaan. Odottelu meni höpöttelyksi, mikä oli hyvä, sillä pahin jännitys alkoi laantua. Iloisin mielin lähdimme kohti starttia ja odotin innolla, että kohta pääsisin juoksemaan.

Jos Tukholmassa vuosi sitten harmittelin, että minulla ei ole maratonvauhtia, vaan juoksin maran pitkänä peruskestävyyslenkkinä, nyt olin päättänyt juosta maran pitkänä pk-lenkkinä matalilla sykkeillä. Kun olin painamassa Suunnon kelloani päälle startissa, se ei toiminutkaan, vaan näytöllä pyöri synkronoi-tila. Aiemmin puolimaratonin juosseella ystävällä oli käynyt muuten samoin kellonsa kanssa, mutta hän oli saanut kaverinsa kellon lainaksi. Itse jouduin toteamaan, että nyt sitten mennään fiiliksellä ilman kelloa, mikä osoittautui niin rennoksi ratkaisuksi, että tulee toistumaan ainaisen kellon kyyläyksen sijaan.

Lenkillä-blogin Elinan kanssa ennen juoksua. Oma ilmeeni on hieman jännittynyt!

Ensimmäisen viiden kilometrin aikana kyselin muutamilta kanssajuoksijoilta kilsa-aikaa, koska pelkäsin, että lähden liian kovaa liikkeelle. Pian löysin sopivan tempon ja myöhemmin selvisi, että olin juossut ensimmäiset 10 kilometriä 6:38-vauhtia, toiset 10 kilometriä 6:38-vauhtia, seuraavan kympin 6:40-vauhtia ja lopuksi 6:46-vauhtia. Eli tasaisesti jalat nakuttivat alusta loppuun.

Koska matkan aikana ei tapahtunut mitään dramaattista ja tuntemukset pysyivät ensimmäistä kertaa plussan puolella noin pitkän lenkin aikana, tästä tulee lyhyt postaus. Otin tasaisesti noin 30 minuutin välein energiaa, join lähes joka pisteellä vähän urheilujuomaa ja vettä, join omat veteni, en kärsinyt vatsavaivoista, en käynyt vessassa.

Juttelin eri ihmisten kanssa ja muutaman naisen kanssa hieman pidempään, kun etenimme aika samaa tahtia pitkiä matkoja. Vaikka tämän kevään pisin lenkki oli vain 25 kilometriä, jalat vain nakuttivat eteenpäin eikä juoksu tuntunut hullummalta. Kun maaliin oli matkaa 10 kilometriä, soitin kotiin, että olen noin reilun tunnin päästä tulossa, saa tulla hakemaan. Jos ennen tuo viimeiset 10 kilometriä on ollut itselleni se vaikein pätkä, nyt vain katselin iloisena kilometrien hupenemista ja aloin ymmärtää, että kohta pitää lopettaa. Pitkin matkaa oli paljon tuttuja ja someseuraajia, jotka huutelivat nimeäni ja tsemppasivat, mikä tuntui tosi mukavalta. Siskoni oli 38 kilometrin kohdalla ja ystävä 39 kilometrin kohdalla ja kun tiesin, että Töölönlahdellakin on vielä tuttuja, mikäs siinä oli juostessa.

Ystäväni Lauran ottama kuva 39 kilometrin kohdalta. Hyvin kulkee juoksu!

Sanomatalon kupeessa ja Urheilukadulla iski liikutus siitä, että kohta pitää lopettaa. Aiemmilla maratoneilla kyyneleet ovat tulleet siksi, että olen ollut niin väsynyt ja ylpeä itsestäni, että olen selvinnyt maaliin. Toki olin ylpeä itsestäni nytkin, mutta silti tuntui siltä, että olisin jaksanut vielä vaikka kuinka kauan pidempään. Juoksu vain tuntui tosi hyvältä, ja kun minulle monta kertaa viimeisillä kilsoilla huudettiin, että keveä askel, uskoin sen itsekin, koska siltä minusta tuntui.

Pysyin koko ajan peruskestävyysalueella, en ollut hengästynyt, reitti ei tuntunut mäkiseltä, järjestelyt olivat mielestäni tosi hyvät, kaikki vain sujui. Maalissa olin ajalla 4:44:32 joka tarkentui vielä 4:43:07 nettoajaksi. Paransin siis maratonaikaani 16 minuuttia tällä rennolla juoksulla, jossa flow oli alusta loppuun läsnä.

Maalissa superonnellisena! Juoksu on mahtava laji.

Vaikka en ollut siis tänä keväänä varsinaista maratontreeniä tehnytkään, kunto on kasvanut mäkiä kiivetessä ja alas juostessa. Sain täydellisesti onnistuneesta maratonista rutkasti itsevarmuutta kesän alppimatkaa ja elokuun Ultravasania ajatellen. Nyt pitää vain muistaa säännöllinen eli päivittäinen kehonhuolto, niin kroppa jaksaa juosta. Ja totta kai aion juosta kesällä vielä pitkiksiä nyt kevättä enemmän. 

Oliko muita päivän kisoihin osallistuneita? Miten meni?

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa

Kadehtiminen saa olon huonommaksi

Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia

Nuuksiossa polkujuoksemassa – 50 km ja 3 300 nousumetriä alppijengin kanssa

Juoksun ja punttitreenin yhdistelmä toimii tällä hetkellä

Metsä ja luonto ovat parasta lääkettä

Metsä ja luonto ovat parasta lääkettä

Mikä on itselleni parasta lääkettä, kun stressikertoimet ovat koholla, elämä on täyteläistä ja tekemistä, niin omin pikku kätösin sovittua kuin ulkoapäinkin tulevaa, on runsaasti? No luonto, totta kai. En tiedä onko tämä orastava keski-ikä vai mikä, mutta metsään on päästävä, merenrantakin käy ja täysosuma on 

Ulkoinenkin järjestyy, kun on sinut itsensä kanssa

Ulkoinenkin järjestyy, kun on sinut itsensä kanssa

Ulkoinenkin järjestyy, kun on sinut itsensä kanssa. Ainakin koen, että usein palaset loksahtelevat kohdilleen sitä mukaa, kun itsetuntemus ja itseluottamus kasvavat. Olen miettinyt viime aikoina paljon menneisyyttä monestakin syystä. Olen surrut sitä, miten paljon aikaa hukkasin aikanaan huonovointisuuteen, itseni sättimiseen, tyytymättömyyteen, suorittamiseen, sen ajatteluun, mitä 

5 virhettä, jotka tein painonhallinnassa

5 virhettä, jotka tein painonhallinnassa

Nyt kun en ole enää pitkään aikaan tehnyt elämänmuutosta, vaan olen jo kauan ollut se elämänmuutos, on aika kurkata taas vähän taaksepäin, mitä tulikaan tehtyä. Tuli pudotettua se 20 kiloa, mutta tuli tehtyä myös virheitä, erityisesti noiden 6 jojotteluvuoden aikana. Tässä merkittävimmät mokani:

1 Luulin, ettei minulla ole aikaa tai energiaa muuttaa elämäntapoja

Miten väärässä olinkaan. Pikadieetit ja nopeat, ei toimivat keinot vaativat aikaa ja energiaa ja asia pyörii jatkuvasti mielessä, jolloin ihmisestä voi tulla elämäntapalaihduttaja. Mutta kun homman tekee kerran kunnolla, on kärsivällinen ja oikeasti alkaa tehdä parempia valintoja esimerkiksi syömisten suhteen, ei tarvitse jatkuvasti olla laihduttelemassa.

Se, kun aloin muuttaa elämäntapojani, ei suinkaan vienyt ylimääräistä aikaa, vaan ainakin nyt jälkikäteen tuntuu, että aika on melkeinpä lisääntynyt, koska voin niin paljon paremmin esimerkiksi sen takia, että syön niin paljon paremmin kuin ennen. Hukkasin 6 vuotta jojotteluun ja siihen, että painonhallinta pyöri päässäni vähän väliä. Lopulta pudotin liikakilot vuodessa ja opettelin uudet ruokatavat, jotka ovat nyt rutiinia, enkä kokenut, että olisin laihduttanut grammaakaan.

2 Rajoitin syömisiäni ja olin liian ehdoton

Kun laihduttelin noiden jojovuosien aikana, saatoin syödä viikon pari parsakaalia, kanafileitä ja raejuustoa. Katselin netistä ja lehdistä esimerkkiruokavalioita, joita sitten toteutin liian yksipuolisesti. Tai sitten söin liian vähän aamupalalla ja lounaalla, ja iltaisin söin kaiken, minkä edessäni näin, koska olin nälkäinen.

Kun taas halusin muuttaa elämäntapojani, opettelin syömään paremmin, enkä kieltänyt itseltäni mitään. Aluksi söin herkkuja vain viikonloppuisin, mutta koska määrät eivät ole enää massiivisia vaan saatan syödä 5 lakupalaa tai rivin suklaata, en enää mieti, milloin voisin makeaa syödä, vaan syön sitä tietoisesti silloin, kun huvittaa ja nautin siitä.

Sen sijaan, että elämänmuutoksessa olisin rajoittanut syömisiäni, huomasin pian, että minähän syön paremmin ja enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Aloin vain katsoa vähän tarkemmin, mitä söin, ja esimerkiksi lisäsin kasvisten määrää radikaalisti. Olin myös tottunut siihen, että vähän väliä oli nälkä, koska söin miten sattui. Kun sitten aloin ensin syödä 6 kertaa päivässä, nälkää ei enää tullut, eikä mielitekoja esimerkiksi makeaan tai rasvaiseen, koska olin tasaisesti kylläinen. Kunnollisella ja riittävällä syömisellä on merkittävä rooli painonhallinnassa.

Syön ihan kaikkea. Ja rakastan hyvää ruokaa. Kunnollisella syömisellä on iso rooli painonhallinnassa. 

3 Olin laihduttanut liikkumalla

Kun aloitin elämänmuutokseni, liikuin vain 3 tuntia viikossa, mikä itselleni oli vähän verrattuna esimerkiksi aktiivisiin liikunnanohjausvuosiini. Olinhan aiemmin laihduttanut liikakilot kolmessa kuukaudessa liikkumalla ohjaamalla monta tuntia liikuntaa päivässä. Tuollakin esimerkkikerralla kilot tulivat sitten heti takaisin, kun vaihdoin työpaikkaa, lakkasin ohjaamassa enkä juuri liikkunut muutenkaan. Viidessä kuukaudessa kilot olivat palanneet korkojen kanssa ja olin taas lähtöpisteessä ihmettelemässä, mitä oikein tapahtui. Toki liikunnalla ja erityisesti arkiaktiivisuudella on merkitystä painonhallinnassa, mutta se on silti huono keino kilojen pudottamiseen. Tärkeintä on tehdä muutoksia, joita voi jatkaa myös sitten, kun on siinä tavoitepainossa. Nykyään liikun taas enemmän, mutta en painonhallinnan takia, vaan pysyäkseni terveenä, esimerkiksi purkaakseni stressiä ja koska rakastan liikkumista.

4 Huijasin itseäni, että tein kaikkeni

Itseä on helppo huijata, vaikka vieläkään en tiedä, miksi niin tein. Jotenkin onnistuin uskottelemaan, että tein kaikkeni, vaikken oikeasti tehnytkään. Toinen käsi saattoi oikeasti olla sipsikulhossa ja toinen syödä salmiakkia, ja silti ihmettelin, miksi mitään ei tapahdu, kun niin kovasti muka yritän.

Vasta, kun olin itselleni täysin rehellinen, tunnustin, että tässä ollaan nyt ja tästä haluan jatkaa eri tavalla eteenpäin, alkoi tapahtua. Mietin myös, mitä sellaisia keinoja olin kokeillut, jotka eivät olleet tuoneet pysyvää tulosta. Viimeisellä kerralla päätin unohtaa ne samantien, ja löytää uusia keinoja, kuten säännöllisen ruokarytmin, proteiinin lisäämisen aterioille ja annoskokojen pitämisen kohtuullisena.

Ja vaikka olin onnistunutkin kilot pudottamaan, olin aina yhtä hämmästynyt, kun kilot sitten palasivatkin ja olin jälleen epäonnistunut painonhallinnassa. Nyt kun katson asiaa taaksepäin, siinä ei ole mitään hämmästeltävää. Toki kilot palasivat, koska tavoitteen saavutettuani palasin niihin elämäntapoihin, jotka olivat minut lihottaneetkin. Olin pudottanut kiloja pikakeinoilla, eikä kukaan voi jatkaa niitä pikakeinoja loputtomiin, niissä ei ole kyse elämäntapojen todellisesta muuttamisesta, vaan laastarista, joka irtoaa ennemmin tai myöhemmin.

5 Olin kärsimätön ja luulin, että tarvitsen itsekuria

Toivoin saavani tuloksia heti. Viikossa olisi pitänyt jo tapahtua jotain radikaalia, vaikka eivät ne kilot viikossa olleet kertynytkään. Aluksi jouduin muistuttamaan itseäni usein siitä, että kun vain teen asioita eri tavalla kuin aiemmin, uusia tuloksia syntyy varmasti. Ja niinhän se oli. Ei voi saada samaa lopputulosta, jos tekee eri tavalla kuin ennen.

Itsekuria ei mielestäni tarvita elämänmuutoksessa. Sen sijaan tarvitaan kärsivällisyyttä. Pitää jaksaa malttaa silloinkin, kun tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja huutaa, että ihassama. Sellaisella hetkellä on hyvä tunnustella fiiliksiään ja vaikka sanoa ääneen itselleni: ahaa, nyt mua ärsyttää, koska muutos tapahtuu hitaasti ja haluaisin tuloksia HETI. Annan ärsytyksen tulla ja olla, mutta en takerru siihen, vaan muistan, että kun kärsivällisyydellä jatkan uusien asioiden opettelua, saan myös uusia tuloksia.

Herääkö ajatuksia? Mahtavaa päivää!

Jenny

P.s. SYDÄN tuossa alla on tullut jäädäkseen! Saa painaa!

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa

Kadehtiminen saa olon huonommaksi

Myönteinen ajattelu itsestä on elämänmuutoksen ensi askelia

Nuuksiossa polkujuoksemassa – 50 km ja 3 300 nousumetriä alppijengin kanssa

Juoksun ja punttitreenin yhdistelmä toimii tällä hetkellä

 

 

Valmistautuminen maratonille – viikon päästä pitkä pk-lenkki tiedossa

Valmistautuminen maratonille – viikon päästä pitkä pk-lenkki tiedossa

Valmistautuminen maratonille alkakoon: Maratonpaniikki voisi iskeä, sillä neljänteen maratoniini on aikaa enää viikko. Olen tänä keväänä osa Helsinki City Run Street Teamia, joten saan juosta valitsemani matkan ilmaiseksi. Vaikka olenkin nyt ehkä paremmassa kunnossa kuin ennen yhtäkään noista aiemmasta kolmesta maratonista, silti jännittää. Vaikka varsinaisesti