Kuukausi: heinäkuu 2019

Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka?

Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka?

Omalta osaltani lomat on nyt lusittu ja duunihommat pyörähtivät käyntiin vauhdikkaasti. Miten pitää huolta siitä, että virtaa riittää seuraavaan lomaan saakka? Syksyllä en ohjaa lainkaan ryhmäliikuntatunteja, mutta juoksukoulut starttaavat elokuun puolivälissä ja jatkuvat limittäin aina joulukuun puoliväliin saakka. Toimin Helsingissä Vauhtisammakon pääohjaajana, olen ohjaamassa niin 

Ohjatun juoksumatkan plussat

Ohjatun juoksumatkan plussat

Ohjatun juoksumatkan plussat (ja yksi pieni miinus) tuleva tässä, ollos hyvä! Heinäkuussa on tullut fiilisteltyä Alppimentorien ja alppijoukkueemme kanssa tehtyä Tour du Mont Blancia. Kovasti on mielessä jokin vastaava juoksuretki ensi kesälle. Kirjoitan vielä myöhemmin postauksen siitä, mitä reissu tuli kokonaisuudessaan (kevään treenit ja ohjaus 

Nelikymppinen ihoni on paremmassa kunnossa kuin kuvittelin – kasvohoito Kauneushuone Kajossa

Nelikymppinen ihoni on paremmassa kunnossa kuin kuvittelin – kasvohoito Kauneushuone Kajossa

Postaus on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Kauneushuone Kajon kanssa

Juuri ennen lomaa pääsin hoidattamaan kasvojeni herkkää hipiää Helsingin Ullanlinnaan Kauneushuone Kajoon. En ole mikään (kasvo)hoitojen suurkuluttaja, ja aina jännittää mennä kuulemaan ammattilaisen mielipide siitä, missä kunnossa oma iho on. Nykyään sentään puhdistan ja kosteutan kasvojenikin ihon aamuin illoin, mutta toista oli vielä reilu kolmekymppisenä: pitkälle elin vesipesun ja perussaippuan voimin, niin karmealta kuin se kuulostaakin. 

Kajossa innostaa erityisesti sen omistajien, Maijun ja Minnan ideologia. He laittoivat hynttyyt yhteen ja perustivat oman kauneushuoneen siksi, koska haluavat myös itse voida hyvin. Parivaljakko pyrkii siihen, että jaksavat unelmahommissaan vielä pitkään, joten siksi naiset arvostavat paitsi mielekästä työtä, myös lomia ja vapaa-aikaa. Ja se on oikein ja järkevää! Sen lisäksi, ettei uuvuta itseä tekemällä työtä, vaikka sitten mieluista sellaista, naisten arvoihin lukeutuvat ekologisuus, eettisyys ja uusiutuminen. 

Unna Nordicin tuotteet valmistetaan metsäisistä raaka-aineista tehtaassa Helsingissä.
Todellakin! Kasvohoidon aikana tuli otettua päikkärit.
Maijun lempeästä hoidosta kiitti iho ja mieli.

Ensin putsaus ja kosteutus

Erityisen stressaavana viikkona oli ihana päästä hemmoteltavaksi kauneushuoneen hämyisään tunnelmaan. Maiju aloitti kasvohoidon levittämällä Unna Nordicin katajalta, männyltä ja kuuselta tuoksuvat metsä-tuoksutipat ohimoilleni. Tippojen kerrotaan laukaisevan jännitystiloja ja syvärentouttavan, joka sopi siihen hetkeen mainiosti. Unna Nordicin hoitolasarjan pääraaka-aineet tulevat muuten metsästä, ja tuotteet valmistetaan tehtaassa Helsingissä! Iso plussa kotimaisuudesta!

Tippojen jälkeen seurasi alkupuhdistus, jossa käytettiin Ilta-puhdistusöljyä ja Raita-puhdistusgeeliä. Risiiniöljyä sisältävä Ilta oli ravitsevan hellävarainen myös kulmakarvoille ja ripsille. Raita oli savipohjainen puhdistus, joka sopii hellemmän öljypuhdistuksen kaveriksi. 

Sitten Maiju paineli iholleni geelimäistä Varpu-kasvovettä. Oma ihoni on paikoin kuiva, ja sain vinkin, että jatkossa voin kerrostaa kasvovettä kuiviin kohtiin. Koivumahlapohjaan valmistettu kasvovesi toi iholle kosteutta, vitamiineja ja aminohappoja ja ratamouute tasapainotti ihon talintuotantoa. Varpu sisältää myös ihon omia hyviä bakteereja ravitsevia prebiootteja. Tuoksu oli jälleen ihanan raikas. Varpu sopi tismalleen kaltaiselleni nelikymppiselle, syväkosteutusta ja tehokasta hoitoa kaipaavalle herkälle iholleni. 

Ihana rentouttava tuokio keskellä päivää.
Sekaihoni on sekä kuiva että rasvainen, couperosaa unohtamatta. Avot sentään!

Sain palautetta ihoni kunnosta 

Turhaan olin jännittänyt kuulla palautetta ihostani. Maijun tekemän ihoanalyysin perusteella minulla on sekaiho. T-alue eli otsa, nenä, leuka rasvoittuvat, kun taas posket, silmänympärykset sekä ylähuuli ovat kuivia. Tämän olen itsekin noteerannut. Kaula ja rintakehäni ovat normaaleja ihotyypiltään, pieni auringossa kärähtäminen edellisenä viikonloppuna oli aiheuttanut pientä haittaa. Muuten ihoni oli hyvässä kunnossa. 

Tehokuoriva ja tehokosteuttava hoito

Maiju päätti ihoanalyysin perusteella tehdä kasvoilleni tehokuorivan ja -kosteuttavan hoidon. Kuollutta ihosolukkoa poistettiin ensin timanttihionnalla, mikä auttoi aineiden imeytymistä jatkossa. Maiju käsitteli vain kasvoni, sillä hoitoa ei tarvittu kaulalle tai rinnalle. Timanttihionnan jälkeen seurasi kirkastava ja rakeeton Viola PHA-kuorinta, joka vaikutti muutaman minuutin. PHA-happojen vuoksi tuotetta voi käyttää huoletta myös aurinkopäivänä. Kevyt ja geelimäinen sitrukselle tuoksuva kuorinta poisti lisää kuollutta ihosolukkoa. Ah, miten pehmeä ja kirkas ihosta tulikaan! Kiitos saattaa kuulua kuorinnan raparperiuutteelle ja variksenmarjamehulle. 

Violan jälkeen oli kosteuttavan ja rauhoittavan Lauha-naamion vuoro. Omien kasvojeni iho on paikoin taipuisa couperosaan, ja Lauha vähentää ihon punoitusta. Naamiossa oli kevyt, pehmeän voidemainen koostumus. Koska myös sheavoita sisältävä Lauha on tehty veden sijasta koivunmahlaan, se kosteuttaa ja ravitsee ihoa. Kaurauute ja -öljy rauhoittivat ja ravitsivat. Mesimarjauute kosteutti ja ratamouute vähensi ihoärsytyksiä sekä punoitusta. Kun naamio vaikutti kasvoillani, Maiju hieroi rintakehän, hartioiden ja niskan alueet Liina-hierontaöljyllä, johon oli sekoitettu muutama Metsä-tuoksutippa. Tuo hierontavaihe oli kyllä ihan paras ja torkahtelin sen aikana useamman kerran, selkeästi rentoutuminen tuli siis tarpeeseen! Hieronnan jälkeen naamio poistettiin. Ihoni reagoi hoitoon erittäin hyvin, se punoitti hieman timanttihionnan ja Violan jäljiltä, mutta rauhoittui naamiossa hieronnan aikana.

Kotona jatkan huoltoa näillä kotimaisilla Unna Nordicin tuotteilla.
Unna Nordicin tuotteet muistuttavat suomalaisesta luonnosta.

Tehovoide kuiviin silmänympäryksiin

Loppuvoiteiksi Maiju levitti kasvoilleni Aina-seerumin, Suvi-voiteen sekä Säde-silmänympärysvoiteen, jotka kaikki sopivat aikuiselle iholle. Erityisen innoissani olin tuosta Säteestä, sillä silmänympärysihoni on superkuiva, mikä saa sen näyttämään  usein tavallista ryppyisemmältä. Säde sopi herkälle ja atooppiselle silmänympärysiholle.

Syksymmällä saatan mennä käymään Kajossa uudestaan, jolloin tsekataan, miten ihoni on selviytynyt kesästä. Aurinkoa en ole varta vasten ottanut, mutta onhan sitä tarttunut urheillessa. Alpeilla käytin 50-suojakertoimen aurinkovoidetta ja kotimaassa kahta- tai kolmeakymppiä. 

Kotiin sain mukaan Varpun, Violan, Ainan ja Suvin. Varpua, Ainaa ja Suvia Maiju suositteli käyttämään päivittäin, juuri tuossa järjestyksessä. Viola-kuorintaa olen käyttänyt kerran viikossa. Varpua voi kerrostaa päivän mittaan kevyesti jopa meikin päälle, jos tuntuu että iho kuivuu. Ja sehän kuivuu auringossa ja toimiston tehokkaassa ilmastoinnissa. 

Lämmin suositus Kauneushuone Kajon leppoisalle tunnelmalle. Saa kertoa parhaat vinkit, joilla oma iho selviää kesästä voittajana!

Mahtavaa päivää,

Jenny

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3

Kateus ja tyytymättömyys – kesän vitsaukset

Vatsa pisti kesäsyömisille stopin

Ajatukseni eivät vieneet kohti sitä arkea, jota halusin elää

Valitse innostua – arki muuttuu iloisemmaksi

Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa

 

 

 

 

 

 

 

 

Vieraana Väkevä elämä -podcastissa ja parissa muussakin

Vieraana Väkevä elämä -podcastissa ja parissa muussakin

Viikko sitten kävin OP-salilla Helsingin Pasilassa juttelemassa podcastissa elämäntapojen muuttamisesta, juoksusta, hyvästä olosta ja monesta näihin liittyvistä asioista Joni Jaakkolan kanssa. Nyt aikaansaamamme varsin väkevä jakso onkin tullut ulos ja sen voi kuunnella esimerkiksi Suplassa tai Spotifyssa. Jonin kanssa meillä on samanlainen historia kuin esimerkiksi 

Kateus ja tyytymättömyys – kesän vitsaukset

Kateus ja tyytymättömyys – kesän vitsaukset

Helppoa olisi somesta sokaistuneena kadehtia muiden kesää. Kateus ja tyytymättömyys – kesän vitsaukset. Miten niillä toisilla voi kaikki näyttääkin niin paljon paremmalta? Kyllä vain, heillä on enemmän aurinkoa, pehmeämmät hiekkarannat, hikisemmät treenit, pidemmät juoksulenkit, isommat mustikat, maukkaammat mansikat, mahtavammat veneet, upeammat hotellit, isommat terassit ja kauniimmat 

Vatsa pisti lomasyömisille stopin – aika siistiä ruokavaliota

Vatsa pisti lomasyömisille stopin – aika siistiä ruokavaliota

Eilen, kun ties kuinka monennen kerran tässä kuussa kärsin vatsakivuista ja olin käynyt ensin spreijaamassa yhden yleisen vessan ja sitten toisen pöntön kotona, tajusin, että herranjestas, nyt tämän on loputtava ja minun on palattava siihen semiterveelliseen itseään toistavaan ruokavalioon, joka sopii myös vatsalleni. Vatsa pisti lomasyömisille stopin – aika siistiä ruokavaliota. Ikäviin vatsavaivoihin nimittäin lienee omalla kohdallani aika helppo lääke, ruokavalion siistiminen ja ylettömän sokerin ja vehnän syömisen lopettaminen. Ainakin näin on ollut ennen, miksei siis nyt.

Dieetit eivät sovi itselleni

En ole dieetti-ihminen, en usko, jaksa enkä halua rajoittaa ruokavaliotani yhtään enempää kuin on pakko, mutta haluan, että vatsani voi hyvin. Kun pudotin muutama vuosi sitten sen 20 kiloa painoa, enhän silloinkaan tehnyt sitä rajoittamalla ruokavaliotani tai kieltämällä itseäni syömästä jotain ruoka-aineita, vaan opettelin syömään säännöllisesti ja aiempaa paremmin ja terveellisemmin enkä kokenut koko aikana edes laihduttavani. Kun nyt tarkastelen tässä viimeisen kuukauden jatkuneita syömisiäni ja mietin, mikä on eri tavalla kuin tavallisesti elämässäni nykyään, niin jostain juhannuksesta lähtien sokerin ja vehnän syönti lisääntyi räjähdysmäisesti. Se on tyypillistä itselleni ja lomasyömisilleni.

Siitä olen onnellinen, että olen herkutellut hyvällä omatunnolla! Olen syönyt herkkuja, koska olen halunnut ja olen myös nauttinut siitä.

Kehoitus lisätä hiilareita

Kesäkuun alussa kävin laillistetun ravitsemusterapeutin vastaanotolla, koska erinomaisesta hemoglobiinista (144) huolimatta varastorauta-arvoni olivat matalat (18.6). Paitsi että sain häneltä raudan imeytymiseen liittyviä ruokavinkkejä, katsastimme silloista ruokavaliotani ja hän kehotti minua lisäämään hiilarien määrää ruokavaliossani runsaan liikunnan takia. Tuolloin tosin olin ollut juoksematta ja telakalla pari kuukautta ja ehkä siksi söin vähemmän kuin tavallisesti silloin, kun urheilen tavallisesti. No tavallaan lisäsinkin hiilareita, mutta en siinä muodossa, missä ravitsemusterapeutti ohjeisti minua toimimaan, hupsan! Mutta kirjoitan noista rautajutuista ja hiilareista lisää muuten pian. Sitä ennen tämä oodi lomasyömisille.

Miksi sitten aloin syödä tavallista enemmän sokeria ja vehnäpullaa, -leipää, -pastaa ja pizzoja? Entä nämä jos nyt eivät joka päiväiset niin joka viikkoiset kakkupalat? No, ennen Tour du Mont Blanc -ultramatkaa ajattelin, että ihan sama miten syön, sen kulutan kuitenkin. Loma lähestyi ja tuntui hauskalta laittaa ruokatavat ranttaliksi ja poiketa tavallisesta. Juoksureissulla oli syötävä sitä, mikä meni alas ja mistä sai nopeasti energiaa: tuli juotua todella paljon kokista, syötyä pastaa, pizzaa, hamppareita, karkkia, suklaata, sipsejä ja energiageelejä.

Omat banskut reissuun

No miksen ottanut ”omia banaaneja” juoksureissuun? Kun kaikki tavarat ovat 10 litran juoksurepussa, ei mukaan vain mahdu esimerkiksi banaaneja, jotka painavatkin huomattavasti enemmän kuin suklaapatukat. Kolmantena aamuna reissussa näin jo naamastani, ettei muuten aina näpytön kasvojeni iho kestä tuota sokerin määrää (yhdistettynä hikoiluun ja huonoon ihonhoitoon matkalla): naamassa oli 17 pientä puristettavaa finniä. Tismalleen sama tilanne itselläni oli Nuuksion treeniviikonlopun jälkeen keväällä, jolloin tuli syötyä viikonloppu hurjasti kaikkea epäterveellistä. Paitsi ettei sokerin yltiömääräinen syönti sovi vatsalleni, se ei sovi myöskään naamalleni. Lisäksi voi vain hiljaa mielessään miettiä, mitä se tekee hampaille.

Reissun jälkeen herkuttelu jäi sitten vähän niin kuin päälle, tosin omasta tahdostani, koska loma. En ottanut herkuttelusta yhtään stressiä enkä olisi ottanut nytkään, ellei vatsani olisi alkanut kiukutella ruokatavoistani. En nytkään ajattele noiden ruokien sisältämiä kilokaloreita, vaan enemmän niitä ruoka-aineksia, jotka eivät sovi itselleni ja saavat minut voimaan huonosti. Mutta lomalla olemme olleet lähes joka päivä reissussa tai päiväretkellä, ja silloin itselleni hyväksi havaittuja säännöllisiä ruoka-aikatauluja ja ruoka-aineita on vain vaikea noudattaa vai onko se vain minun oma tunteeni tai tekosyyni? Tulee syötyä sitä, mitä on tarjolla ja ostettua myös ei niitä kovin hyviä vaihtoehtoja. Ei siksi, että ne olisivat jotenkin parempia, vaan usein siksi, että ne ovat jotenkin helpompia ja nopeampia syötäviä.

Miten aion saada vatsani entiselleen?

  • Jatkan hyväksi havaitsemallani linjalla, eli jos haluan syödä sokeria ja vehnää, syön niitä 1-2 kertaa viikossa, kuten tavallisesti. En joka päivä tai monta kertaa päivässä, kuten nyt. Nyt olen syönyt sokeria myös nälkään, koska ruokarytmini lomalla ei ole ollut säännöllinen. Huolehdin siis nälästäni syömällä tavallista kotiruokaa, en esimerkiksi Brunbergin suukkoja ja marmelaadia (!).
  • Vaihdan leivän mahdollisuuksien mukaan 100 % kauraleipään, koska se sopii omalle vatsalleni parhaiten.
  • Sen ainaisen kokiksen sijaan voisin varmaan juoda mehuja, jos on pakko, eikä vesi riitä. IG:ssä ehdotettiinkin selleri- ja inkiväärimehuja. Ainakin ne kuulostavat terveellisimmiltä vaihtoehdoilta kuin limut. Tavallisesti juon mehua vain viikonloppuna, muuten vettä.
  • Paluu töihin tarkoittaa myös stoppia lomasyömisille sekä paluuta tavalliseen ruokarytmiin: aamupala, lounas, välipala, välipala ja viimeiseksi iltaruoka. Usein syön tosiaan iltaruoan viimeisenä ennen nukkumaanmenoa ja sitä ennen kunnollisen välipalan, erityisesti, jos treenaan illalla.
  • Katson taas, että joka aterialla on jotain ruoka-aineita, joista saan tarpeeksi proteiinia (oma proteiinintarpeeni on reilu 100 grammaa päivä). Sokeri- ja vehnämättö ei omalla kohdallani kauaa nälkää pidä, proteiini sen sijaan kyllä. Aika harvoin syön välipaloja, joihin on lisätty proteiinia, sitä koen saavani riittävästi perusruoasta. Tosin ravitsemusterapeutti käski kiinnittää riittävään proteiinin saantiin huomiota.
  • Lisään erityisesti kasvisten ja marjojen syöntiä, ja nythän ne ovat meillä Suomessakin parhaimmillaan.
  • Olen miettinyt, voisiko gluteeniton ruokavalio auttaa vatsavaivoissani. Toisaalta sokerin ja vehnän vähentäminen on aina ennen auttanut itseäni, joten jää nähtäväksi, tutkitutanko joskus tämän asian lääkärillä. Tähystys toimenpiteenä ei kyllä houkuttele ollenkaan, vaan pelottaa sikana.
Eilinen iltapala. Oikein fressi. Toki maustettuna oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.

Irti arjesta

No, tämä on ollut tällainen loma ja on tullut irrottauduttua arjesta niin syömisten kuin nukkumistenkin kanssa. Lomalla olen toisinaan jopa valvonut klo 23:n saakka, mikä on itselleni arjessa liian myöhäinen nukkumaanmenoaika, heh. En siksi mene aikaisin nukkumaan tai syö niin, että voin hyvin, että pingottaisin tai en osaisi nauttia elämästä, vaan aikainen nukkumaanmeno ja itselleni sopiva semiterveellinen syöminen tarkoittavat itselleni juuri sitä elämästä nauttimista. On ihanaa voida hyvin ja olla pirteä ja energinen ja tuntea itsensä terveeksi! Siksi stoppi lomasyömisille.

Instagramissa sain hurjan paljon vertaistukea lomasyömisille, ja vaikka on ikävä kuulla, että muillakin tämä rennompi syöminen aiheuttaa vatsavaivoja, vertaistukihan on ihan bäst! Saa mielellään kommentoida!

Jenny

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3

Ajatukseni eivät vieneet kohti sitä arkea, jota halusin elää

Valitse innostua – arki muuttuu iloisemmaksi

Sullahan ei oo mikään juoksijan kroppa

Huonoin valmistautuminen maratonille – rennoin juoksu ikinä

Nuuksiossa juoksemassa alppijengin kanssa

 

Tyytyväinen ihminen haluaa omaa arkeaan

Tyytyväinen ihminen haluaa omaa arkeaan

Arki on vähän niin kuin avioliitto tai jokin muu ihmissuhde. Joka päivä tai ainakin viikko kannattaa päättää, että haluan tätä omaa arkeani itseni kanssa. Jotta voi olla tyytyväinen, omaa arkea on haluttava. Tyytyväinen ihminen haluaa omaa arkeaan. Tällaisia mietin, kun huomasin, että alppimatkan jälkeen olen 

Tour du Mont Blancin reissurapsa jatkuu – koko saldo 160 km ja 10 000 nousumetriä

Tour du Mont Blancin reissurapsa jatkuu – koko saldo 160 km ja 10 000 nousumetriä

Perjantaiaamuna, Alppimentorien järjestämän ja ohjaaman juoksureissumme kolmantena päivänä, heräsin virtaa täynnä. Olin nukkunut ihmeellisen hyvin ja oikeastaan koko reissun ainoat hyvät unet 15 hengen yhteismajoituksessamme. Heräilin yöllä satunnaisesti, kun joku kävi otsalampun valon turvin vessassa, mutta aamulla olin virkeä. Lähdimme Bonattin vuoristomajalta jatkamaan matkaa vatsa täynnä 

Tour du Mont Blanc – reissun 2 ekaa päivää eli 79 kilsaa ja 5 350 nousumetriä

Tour du Mont Blanc – reissun 2 ekaa päivää eli 79 kilsaa ja 5 350 nousumetriä

Muutaman päivän olen ehtinyt sulattelemaan Alppireissuamme ja nyt haluan alkaa purkaa retkeämme kirjoituksiksi, ihan siksikin, etten unohda, missä mentiin, miltä siellä näytti ja ennen kaikkea miltä matkanteko tuntui. Tässä tulee rapsaa: Tour du Mont Blanc – reissun 2 ekaa päivää eli 79 kilsaa ja 5 350 nousumetriä.

Ensimmäisenä varsinaisena alppipäivänä starttasimme ensin Chamonixista bussilla Les Houchesiin, josta lähdimme suoraan kapuamaan ensimmäistä pitkää nousua. Vihreää metsää, vehreää laaksoa ja valkoisena siintäviä vuorenhuippuja. Paljon erilaisia, ryhmissä lenteleviä värikkäitä perhosia, monenmoisia niittykukkia, turisteja ympäri maailmaa, joita Ranskan puolella toki tervehdittiin Bon jourilla.

Janne alppimentori näyttää suuntaa.
Maasto koko 4 päivän aikana oli hyvin monipuolinen.
Tämä oli hyvin, hyvin helposta päästä. Välillä kivikoissa edettiin nelivedolla.
Mösjöö riippusillalla.

Ensimmäisenä päivänä pääsimme myös maistamaan juurakkoisempia polkuja ja kipuamaan kivikkoisempia reittejä. Aloin aika alussa matkaa ymmärtää, miksi ihmeessä Nuuksiossa emme olleet vain keskittyneet polkuihin tai metsässä tunkkaamiseen, vaan olimme valinneet aina niitä haastavampia kivikasoja, joissa sai sauvoilla lykkimisen sijaan edetä nelivetona. Niin teimme paikoin nytkin neljän päivän reissumme aikana, kun hieman varioiden ja nimenomaan sinne vaativampaan suuntaan varioiden lähdimme kiertämään Mont Blancia. Ensimmäisenä päivänä ylitimme myös vuoristokosken yli kulkevan riippusillan, ja vähän väliä pitkin reittiä jossain pauhasi iso tai pieni vuoristopuro.

Haparoivaa alamäkirallattelua

Suurin osa vuoristopuroista oli kiviltä ylitettäviä, ja lisäksi sauvoista oli niissä iso apu. Muutaman kerran pääsi kenkä kastumaan, mutta se ei paljon helteisellä neljän päivän vaelluksellamme haitannut. Reissun tarkoituksena oli tunkata (eli kävellä sauvojen kanssa) ylämäet ja juosta alamäet.

Osa poluista oli itselleni turhan teknisiä, ja välillä alamäkijuoksu meni kävelyksi tai ainakin hassuksi hypähtelyksi, mutta myös itselleni helppoja juostavia pätkiä oli neljän päivän aikana runsaasti. Tasaiset osuudet kävelimme, jos lounas painoi vatsassa, mutta muuten niitäkin tuli juostua.

Hyvää ulkoilua liikkuminen oli kaikin puolin. Suurin osa nousuista oli melko hengästyttäviä ihan vain kävellenkin ja iltaa kohden nousuissa joutui huilailemaan yhä enemmän. Silti yllätyin siitä, miten hyvin koivet jaksoivat pitkiä päiviä! Ja aamulla taas.

Lehmiä oli pitkin reittiä. Tämän ohitse kipitin.
Ekan päivän lounaani. Liian köykäinen, mutta ainoa, mikä maistui.
Kaunista oli ja vaihtelevaa maastoa.
Hellettä piisasi koko reissun. Tässä ennen sadetta, raekuuroa ja ukkosen jylinää. Kuva: Alppimentorit
Kuva: Alppimentorit

Alppikaste niskaan ensimmäisenä iltana

Ensimmäisen päivän päätteeksi saavuimme askeettiselle Refuge de la Croix du Bonhomme-vuoristomajalle noin 2 500 metrin korkeuteen. Koko päivän saldoksi tuli 2 800+ nousumetriä ja jos nyt oikein muistan, tämä päivä sisälsi oikeastaan vähiten juoksua, mitä tuli runsaammin kolmena seuraavana päivänä.

Ensimmäisen päivän ensimmäisessä nousussa maisemat olivat vehreät ja maasto pitkälti leveähköä hiekka- ja sorateitä. Kuvista katsoin, että olemme menneet myös lumikentän poikki, mutta pakko sanoa, ettei siitä itselläni ole muistikuvaa. Aamun ensimmäiselle kokikselle saimme juosta itselleni melko jyrkähköä polkua pitkin lehmien patsastellessa ihan polun vieressä. Lounaalle juoksimme alas mutkittelevaa hiekkatietä pienen kylän läpi. Saattaa olla, että joissain kohdin muisti tekee tepposet, vaikka olen pyrkinyt käymään reittiä läpi mielikuvissani nyt koto-Suomessa.

Le Whymper -hotellissa Chamonixissa olin syönyt ihan kunnollisen aamupalan, mutta sen jälkeen syömiset menivät parin päivän ajan vähän pipariksi. Ensimmäisellä lounaalla ei maistunut kuin mozzarellasalaatti, mikä oli aivan liian kevyt energian kulutukseen nähden. Jo ekana päivänä hellettä piisasi, hiki virtasi, vettä sai juoda koko ajan. Vesipullojen täyttöpisteitä oli matkan varrella sopivin väliajoin, repun lötköpulloissa kannoin litraa vettä mukana. Suolaa ja Blokseja kului, samoin kokista, sipsejä ja snickersiä. Ruokavarastoja täydensimme parina päivän kaupassa ja pysähdyimme välillä jäätelölle. Ensimmäisinä kahtena päivänä vesi jäi muutamiin otteisiin hölskymään ikävästi vatsassa, mutta suola korjasi tämän asian ja neste alkoi imeytyä.

Ensimmäisenä iltana noin tunnin matkan päässä illan majapaikasta vastaan tuli kolme aasialaisturistia, jotka olivat pukeutumassa pitkähihaisiin sadevaatteisiin. Siinä vaiheessa kun aurinko porottaa, ja itse painaa ihan hiessä t-paidassa ja sortseissa, ei mieleen edes tullut alkaa kaivaa esiin sadevaatteita. Mutta niin pääsi alppikaste yllättämään ja kova sade- ja raekuuro kastelemaan komean ukkosenjylinän siivittämänä. Olisi ollut hauska tietää, kuinka paljon lämpötila hetkessä laski. Vaikka teki mieli jähmettyä paikalleen, vaihtoehtoja oli kaksi: joko lähteä painelemaan kohti vuoristomajaa kauheaa vauhtia tai ottaa tukikohdaksi pieni mökki, joka sattui olemaan juuri nousun loppupuolella. Itsehän olin nimittäin pakannut sadevaatteeni reppuuni alimmaiseksi (!!!), ja jos olisin alkanut niitä kaivamaan ulkona, olisivat kaikki kamani olleet pitkin märkiä kaatosateisia pientareita. Mökki oli siis uskomaton pelastus ja sain ylleni tuulitakin, sadetakin ja sadehousut sekä Buffin ilman, että olisi kastunut enemmän tai mahdollisesti ehtinyt paleltua. Hanskat olivat jääneet matkasta, ja sauvat tuntuivat käsissä jääkalikoilta. Maasto oli sateen ja raekuuron jälkeen muuttunut mutaiseksi ja liukkaaksi, enkä voinut olla kiittämättä Hoka One Onen Speedgoat-kenkien Vibram-pohjaa. Mökiltä lähdin viimeisten joukossa taivaltamaan kohti ensimmäisen päivän vuoristomajaa, ja kun sinne pääsin, ensimmäinen reaktio oli itkuun purskahtaminen. Pitkä päivä tuntui jaloissa ja myrsky lisäsi dramatiikkaa. Päässä pyöri vain ajatus, että mitähän v*ttua mä täällä teen. Miten selviän seuraavista päivistä? Yksi tekstiviesti kotiin ja siskoltani saamani ”no etkö sä halunnut vähän lähteäkin mukavuusalueen ulkopuolelle -viesti” sai taas ajatukset myönteiseksi.

Mökki pelasti. Tässä juuri ennen matkan jatkumista: ihan jäässä. Kuva: Alppimentorit
Siellä maja näkyy jo! Kuva: Alppimentorit
Tässä olo ei ollut kaksinen. Itketti ja epäilytti, mihin olin itseni oikein saanut. Mutta sade on lakannut! Pyyhe kaulassa lämmittämässä, koska suihkuun ei päässyt!
Omat tossut jätetään eteiseen, majalta saa lainakengät. Tässä mösjöön ja ryhmän toisen miehen kenkämuotia ekalta illalta!

Alppistartilla Italiaan

Majalla eivät suihkut toimineet ja se oli muutenkin karuin koko reissumme majapaikoista. Majoituimme neljän hengen huoneisiin ja iltaruoan jälkeen menin samantien nukkumaan, mikä ensimmäisenä yönä oli ylikierroksilla pyöriskelyä sängyssä. Ennen ruokaa eli soppaa, lihakastiketta ja juustopolentaa, olimme saaneet ihastella upeaa maisemaa ja sateenkaarta. Jokainen ripusteli vaatteitaan sinne tänne siinä toivossa, että ne ehtisivät kuivua aamuksi. Onneksi olin pakannut majavaatteet, makuupussin ja kaiken muun minigrip-pusseihin, joten repun sisältö oli säilynyt kuivana. Olisi ollut aika karua nukkua märässä silkkimakuupussissa. En saanut ruokaa oikein alas ja seuraavan aamun aamupala oli ankea: veteen liotettuja kaurahiutaleita, leipää ja kahvia. Herätys oli ollut jo neljältä ja aamupalan ja hampaiden pesun jälkeen välppäsimme tavaroita ja matkaan starttasimme otsalamppujen turvin kello viideltä.

Toisen päivän ensimmäinen tiukka nousu vielä sujui, kun lähdimme matkaan otsalamppujen kanssa alppistartilla Italiaan. Päivän toinen nousu sen sijaan sai minut toistamiseen epäilemään, olinko oikeassa paikassa. Nimittäin hengittäminen kävi vaikeaksi ja lopulta hengitys sujui todella pinnallisesti ja nopeasti. Minä, eräs toinen ryhmäläisemme ja alppimentorimme Janne saavuimme korkeuksiin ties kuinka monta minuuttia muiden perässä. Pelkäsin jo, ettei korkea ilmasto vain sovi minulle, mutta loppumatkasta ongelmia ei enää ollut hengittämisen kanssa eikä korkealla oleminen tuntunut yhtään pahalta tai oikeastaan miltään. Luulen, että olin aamupäivän tokassa nousussa vain niin kovassa energiavajeessa puhumattakaan siitä, että takana oli huonosti nukuttu yö, että eteneminen siksi tuntui raskaalta ja hengittäminen normaalisti lähes mahdottomalta.

Alppistartilla Italiaan! Kuva: Alppimentorit
Alamäkirallattelua! Kuva: Alppimentorit
Päivä on valjennut!
Kyllä, meillä on mösjöön kanssa samanlaiset sadekamat.

Kovat jätkät syö, vaikka oksettaa

Ylhäältä lähdimme rallattelemaan alas pitkin lumisia rinteitä. Tämäkin oli ihan tuttua Solvallan lumisilta rinteiltä. En ole mikään lumijuoksun ystävä ja pari kertaa kaaduinkin pehvalleni, mutta alas tultiin ehjänä. Pian oli päivän toisen aamupalan aika, ja kokiksen lisäksi jouduin pakottamaan itseni syömään vaaleaa höttöleipää kinkulla ja juustolla. Pidin mielessäni Jannelta kuulemani Veikka Gustafssonin lauseen, että Kovat jätkät syö, vaikka oksettaa.

Noiden kahden huonon ruokapäivän jälkeen syöminen alkoi sujua rutiinilla, teki mieli syödä tai ei. Mutta onnekseni ruoka alkoi myös maistua ja kun saavuimme kolmantena iltana viimeiselle vuoristomajalle, nälkä ja ruokahalu olivat ihan loputtomat.

Toisen aamiaisen jälkeen kuljimme pätkän suoraa tietä. Päivä sisälsi myös ihania, helposti juostavia sileitä polkuja. Oli mahtava olla Italiassa, ja pysähdyimme syömään pastaa pieneen ravintolaan. Vettä täydensimme aina vesipisteistä, joita viimeistä päivää lukuunottamatta oli tiuhassa. Viimeisenä päivänä vettä tuli otettua suoraan vuoristopuroista. Lounaspaikasta suuntasimme asvalttia pitkin kylän toiseen päähän, josta alkoi kuiva ja tunkkainen hellenousu. Kiemura polku tuntui loputtomalta, mutta niin vain pääsimme perille viimeiseen taukopaikkaan. Sieltä oli noin 8 kilometrin matka seuraavan yön majalle. Polut olivat pääosin sileitä ja juostavia. Aurinko paistoi ja elämä tuntui ihanalta. Kunnes vihdoin saimme vuoristomajan näkyviin. Ei vitsi, en jaksaisi nousta enää metriäkään. Maja sijaitsi lyhyen, mutta tiukan nousun yläpäässä ja tuon viimeisen nousun aikana jouduin pysähtymään kolme kertaa ottamaan lepoa. Jos ylhäällä ei olisi ollut vanhempaa miestä huitomassa minulle ja näyttämässä peukkua, olisin saattanut kellahtaa polun viereen sikiöasentoon ja nukkua yöni siinä! Eli iso grazie herralle. Majan suihkut toimivat, mutta me hitaammin paikalle saapunut ryhmä emme ehtineet suihkuun ennen illallista: salaattia, keittoa, lihapullia, perunamuusia ja jälkkäriä. Syöminen sujui tokan päivän iltana yhä hitaasti, mutta sain kaiken alas kohtuullisella ruokahalulla. Ja vatsakin oli toiminut parin päivän ajan, ei liian hyvin, vaan normaalisti. Olin pakannut mukaan ripulilääkkeitä, mutta niitä en tarvinnut koko reissun aikana. Mahtavaa!

Ruoan jälkeen menin suihkuun, jonne joku oli jättänyt pienen sampoopullon. Lämmintä vettä riitti juuri siksi aikaa, että sain hiuksetkin pestyä. Olo tupavaatteissa vatsa täynnä ja suihkunraikkaana oli aika mahtava. Sinä yönä nukuin reissun ainoat kunnolliset yöunet, vaikka majoituimme 15 hengen huoneessa.

Kuva: Alppimentorit

Kuvat tokan päivän satoa. Kuva: Alppimentorit
Vuoristomajalla tokana iltana.

Ongelmat menivät ohi

Toisen päivän iltana olin täynnä innostusta. Hengitysvaikeudet, nesteen imeytymisongelmat ja syömättömyyspulmat olivat  väistyneet ja takana oli jo 79 kilometriä ja yli 5 000 nousumetriä. Alkoi tuntua siltä, että olen oikeassa paikassa ja tulen vetämään reissun kunnialla läpi, ehjänä ja hyvävoimaisena. En enää hetkeäkään miettinyt, ettei minun olisi pitänyt olla ryhmässämme mukana, eikä minua haitannut se, että etenin hitaammassa porukassa, joskus jopa pätkiä yksin. Kun kotiinpalattuani viestittelin erään alppikonkarin kanssa, totesin hänelle, että otin semi-iisisti omassa vauhdissa. Hän totesi siihen, että on käyttänyt samaa taktiikkaa ryhmäretkillä eli oma vauhti paras vauhti. Sen vain tietää, mikä itselle sopii.

Missään vaiheessa en ajatellut, että keskeyttäisin. Missään vaiheessa mikään negatiivinen ajatus ei päässyt niin ylivoimaisesti mieleen jos nyt ei tuota ekan illan itkuun purskahtamista ja ahdistunutta tekstiviestiä Suomeen ota lukuun. Ajattelin aina ystäväni Heidin sanoja, kun tuntui, ettei jalka nouse: silloin kun luulee, ettei jaksa enää, jaksaa vielä vaikka kuinka. Silloin on vielä 70 prosenttia voimista jäljellä. Kolmannen päivän aamuna vain tiesin, että tässä käy hyvin. Tiesin, että tulen palaamaan perille ehjänä ja terveenä, en jalka murtuneena, kuten vuoden takaiselta ultralta. Ajatus siitä, että pitkät matkat ovat oma juttuni, vahvistui. En miettinyt, että minun pitäisi olla nopeampi, vahvempi, parempi polkujuoksija tai mitä tahansa. Tiesin, että minä riitän tälle matkalle juuri sellaisena kuin olen. Ja nyt tiedän, että HALUAN ALPEILLE UUDESTAAN!

Reissurapsa jatkuu! Kerron pian lisää kahdesta seuraavasta päivästä ja saapumisesta Chamonixiin 160 kilometrin ja 10 000 nousumetrin jälkeen!

Ihanaa perjantaita!

Jenny

INSTAGRAMISSA

FACEBOOKISSA

P.s. Sydän tuohon alas on tullut jäädäkseen. Saa painaa, kiitos <3

Tein sen – TMB on plakkarissa

Mitä mukaan TMB:lle – kamat kulkevat 10 litran juoksurepussa

Tein sen: Tour du Mont Blanc – 160 kilsaa ja 10 000 nousumetriä

Tein sen: Tour du Mont Blanc – 160 kilsaa ja 10 000 nousumetriä

Tein sen: Tour du Mont Blanc – 160 kilsaa ja 10 000 nousumetriä. Raskaitakin hetkiä oli, mutta hetkeäkään en epäillyt koko reissun aikana, etten pääsisi perille. Pikaiset terveiset tänne blogin puolelle! Kolmas lepopäivä 160 kilometrin ja 10 000 nousumetrin helteisen neljän päivän alppiretken jälkeen ja