Kuukausi: tammikuu 2020

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä

Arjen ei pitäisi olla selviytymistä

Arki rullaa ja loman jälkeinen elämä alkaa olla balanssissa. Sopivasti töitä, urheilua ja kotona hengailua. Iltaisin sänkyyn puoli ysin, ysin aikaan ja unta kaaliin puoli kympiltä. Kirjan lukemista ja kanin rapsuttelua. Kotihommia ja kauppareissuja. Juoksukoulujen ohjaamista. Ulkoilua perheen kanssa. Lapsen kuskaamista harrastuksiin. Imuroimista ja pyykinpesua. 

4 kuukautta elämäni kolmanteen ultramatkaan

4 kuukautta elämäni kolmanteen ultramatkaan

Missä mennään, kun elämäni kolmanteen ultramatkaan eli Karhunkierroksen 83:lle on enää nelisen kuukautta aikaa? Kun ajattelee ensimmäistä, vuonna 2018 juoksemaani 75 kilometrin ultraintervallia Tukholman saaristossa, joka venematkat pois lukien tuli juostua aikaan 7 tuntia ja 34 minuuttia, valmistautuminen on ainakin ollut rennompaa. Tuona vuonna tosin 

polkujuoksua puerto ricossa – takaisin mäkeen myös kotona

polkujuoksua puerto ricossa – takaisin mäkeen myös kotona

Olen jo viimeiset pari vuotta haaveillut ultrakisa Trans Gran Canariasta (65 kilsan kisasta tai no OIKEASTI siitä tuplasti pidemmästä, mutta enhän kehtaa sellaista vielä tässä vaiheessa edes tunnustaa kunnolla itselleni). Nyt kun pääsin ulkoilemaan ja harrastamaan polkujuoksua Gran Canarian ja Puerto Ricon poluilla, huomasin, että aika paljon saa vielä treenata, jotta voin edes kuvitella osallistuvani kyseiseen kisaan. MUTTA päätin jo samalla, että olkoon se vuoden 2021 päätavoitteeni, unelmat ovat tehty toteutettaviksi! Tilanne tällä hetkellä on se, että Jos jaksan tasaisella jolkotella vaikka kuinka pitkään ja loivat, pitkät alamäet ovat eniten mieleeni, heikkouteni ja iso puutteeni ovat ylämäet, olivat ne sitten pitkiä ja loivia tai jyrkkiä. 

Mäkistä, karua ja ihanaa.

Alppimatkalle telakalta

Toki huomasinhan jo saman puutteen itselläni viime vuonna Alppimentorien kanssa Tour Mont Blancilla. Olimme treenanneet ylämäessä säännöllisesti yhdessä, ja tehneet Jättärillä ja Solvallassa pitkiä, 4 tunnin tunkkaustreenejä sekä Nuuksiossa pitkiä pätkiä poluilla ja kiipeillen, mutta ylämäkiin olisi pitänyt panostaa enemmän jo tuolloin.

Tosin lähdin kiertämään Mont Blancia käytännössä kahden kuukauden telakalta, sillä olinhan joutunut olemaan juoksematta epämääräisen reisi-lonkkavaivani takia, että ehkä senkin (ja reissulla vallinneen helteen) takia ylämäet vetivät paikoin mehut aika hyvin pois ja olin ylämäissä lähes aina hitaammassa ryhmässä perillä tai ainakin säännöllisesti jäin ”ihailemaan maisemia” eli nojailemaan sauvoihini ja ottamaan lepoa.  

Alppimatkan jälkeen tarkoitus oli jatkaa mäkitreenin parissa, mutta niin vain säännölliset jättärikeikat jäivät muun arjen lomassa. Toisaalta ohjasin juoksua paljon, eikä kaikkea vain ehdi tehdä samaan aikaan. En tiedä kehtaanko edes tunnustaa, mutta alppireissun jälkeen olen käynyt tekemässä jättärillä vain yhden treenin. Huh. Nyt kun kuitenkin suuntaan Nuts Karhunkierroksen 83:lle, jättäri saa ensi alkuun tulla mukaan kuvioon kahdesti kuukaudessa ja vuorotella pitkiksen kanssa. Katsotaan sitten keväämmällä, miten homma on alkanut sujua ja olisiko syytä käydä mäessä kerran viikossa. Varmaan olisi.

Mäkitreeni jatkuu

Tuo päätös mäkitreenin jatkamisesta oli helppo tehdä, koska reissussa jyrkkää nousua tunkatessa (ilman sauvoja) pisti puuskuttamaan aika huolella. Loivaa nousua juostessani sain vain katsoa mösjöön loittonevaa selkää, mikä oli melkoisen epämotivoivaa. Tipuin hänen kyydistään ylämäissä täysin, mikä vielä muutama vuosi sitten olisi voinut  käydä itsetunnon päälle, sillä olenhan minä ollut (pääpaino sanalla ollut) meidän perheen ”urheilija” ja mösjöö on aloittanut liikunnan vasta 35 vuoden ikäisenä. Pitkissä loivissa alamäissä saatoin tosin jolkottaa hänen ohitseenkin, mutta alamäki on alamäki ja ylämäki on ylämäki. 

Siellä se mösjöön selkä loittonee.

Polkujuoksua ristiin rastiin

Moganin ja Puerto Ricon poluilla teimme tunnin puolentoista lenkkejä, koska tämä oli perheloma, ei juoksuleiri (sen aika on kesäkuussa Sierra Nevadassa, tule mukaan!) ja vaikka siskokset pärjäsivät hyvin keskenään, tuo aika poissaoloa riitti vallan hyvin. Hotellistamme lähdimme juoksemaan lähes heti ylämäkeen, jonka jälkeen kiipesimme rappuset. Poluille lähdimme huoneistohotelli Natural Parkin (Calle De Los Pechos 5) kupeesta ja teimme ekan jyrkän nousun kävellen. Sen jälkeen juoksimme pitkää loivaa nousua, jota olisi riittänyt pidemmällekin. Risteilimme joka lenkillä vähän eri polkuja ja kuten todettu jo, ne pitkät loivat alamäet olivat itselleni ihan suurinta herkkua. Varmasti olisi päässyt juoksemaan vaikka kuinka pitkälle ja toisiin kaupunkeihin, mutta hauskaa ja kätevää oli, että noin lähellä hotellia pystyi kuitenkin tekemään ihan kunnollisia lenkkejä. Palasimme sitten aina kukkulan toiselta puolelta samaan paikkaan, josta lähdimme ja siitä oli hotellille reilu kilometri pelkkää alamäkeä. 

Ja olipas ihanaa päästä omaan rauhaan juoksentelemaan! Lenkeillämme kohtasimme vain muutamia kovakuntoisia norjalaisia eläkeläisiä ja kerran myös kolme espanjalaista maastopyöräilijää. Instagramissa sainkin vinkin, että kyseisillä poluilla on myös mahtava maastopyöräillä, mutta se jäi nyt ensi kertaan, mikäli matkustan juuri Puerto Ricoon vielä kuudetta kertaa elämässäni. 

Nautin joka askeleesta! Oli mahtavaa. Jalassa oli Hoka One Onen Challengerit.
Tuollakin juostiin ristiin rastiin.
Tämä! Tämän pidän mielessäni.

On se kyllä ihan eri juttu juosta maastossa ja vuoristossa kuin sileällä asvaltilla. Tunsin oloni poluilla ihan superkiitolliseksi ja nautin joka hetkestä, oikeasti myös niistä hetkistä, kun mösjöön selkä vain vaikutti katoavan jonnekin kaukaisuuteen. Aivan mahtavaa, että minulla on keho, joka antaa minun juosta ja järki, joka sanoo, etten vain voi juosta, vaan juostakseni on myös joogattava ja käytävä salilla. Reissussa juoksin kuutena päivänä putkeen ja se tuntui jokaisena päivänä hyvältä. Oli mahtavaa saada juosta sortseissa ja topissa auringonpaisteessa ja hikoilla. 

En malta odottaa Vauhtisammakon juoksukoulun Sierra Nevadan -reissua, jonne olen lähdössä ohjaamaan Alkajien ryhmää. Toivon todella, että matkalle osallistuu tarpeeksi porukkaa ja saamme sen toteutumaan. Matkasta voit lukea lisää täältä

Ihania lenkkejä!

Jenny

Sydän on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Microblading-kulmat vuosi laiton jälkeen

Arki on nyt sitä, mistä haaveilin

Sama paino – eri kroppa 

Lepo on tehnyt tehtävänsä

Treenivuosi tammikuusta toukokuuhun

Aina oppii jotain – myös lomalla

Aina oppii jotain – myös lomalla

Terveiset Gran Canarialta Puerto Ricosta! Aina oppii jotain – myös lomalla. Oli ihan superviisasta meiltä ottaa talviloma lähes heti joulun perään. Vaikka itselläni oli jouluna 9 päivää vapaata, en vain oikein päässyt töistä irti enkä kokenut, että olisin rentoutunut kovinkaan hyvin. Toki siihen vaikutti varmaan 

Miltä microblading-kulmat näyttävät vajaa vuosi laiton jälkeen?

Miltä microblading-kulmat näyttävät vajaa vuosi laiton jälkeen?

Huom! Tämän postauksen Microblading-kulmat on ilmaiseksi saatu palvelu. Helmikuussa vuosi sitten kävin ottamassa ensimmäistä kertaa ikinä paljon puhutut Microblading-kulmat Milena Hämäläisen luona. Se, mistä lähdettiin liikkeelle, näkyy oheisessa kuvassa ja täällä, linkissä myös kokemukset kulmien laittamisesta. Omat kulmakarvani olivat olemattomat ja vuosien saatossa vielä vaalentuneet 

uusi vuosikymmen – 3 tärkeintä tavoitetta jotta voin paremmin

uusi vuosikymmen – 3 tärkeintä tavoitetta jotta voin paremmin

Uusi vuosikymmen, uudet tavoitteet. En itse tykkää monen muun tavoin lupauksista, mutta tavoitteiden luomista rakastan. Olen kai sitä ihmistyyppiä, joka tavoitteita myös tarvitsee, jotta saa kivojakin asioita tehdyksi eikä hukkaa itseään vain esimerkiksi työntekoon. Toisaalta työnteko on minusta ihanaa ja olen vain sitä ihmistyyppiä, joka syttyy pienen paineen alla ja nauttii siitä, kun saa asioita aikaiseksi. Jos joudun pyörittelemään peukaloita tai tekemään vain yhtä ja samaa, tylsistyn, eikä se tie kanna enää kauan. Tästä päästäänkin kolmeen tärkeimpään tavoitteeseeni tänä vuonna, jotka ovat:

1 Kuormituksen ja palautumisen välisen sopivan balanssin löytäminen

Tämä on ollut itselläni tapetilla jo pitkään, ja siihen myös panostan yhä enemmän. Tilanteesta riippuen siihen auttavat eri asiat. Juoksu on yksi suuri tekijä, jolla nollaan päätä, mutta jos tulee huonoja nukkumiskausia, ei kova tai pitkä treeni ole paras mahdollinen apukeino. Siitä olen kiitollinen, että löysin joulukuussa takaisin joogamatolle ja erityisesti yin-tuntien pariin. ”Syytän” tästä joogaa, mutta asiat, joita olen huomaamattani piilotellut mieleeni/kehooni, ovat alkaneet tulla ulos. Joogamatolla on jo itketty ja naurettu, tosin yritetty tehdä nämä molemmat kanssajoogeja häiritsemättä.

Myös uni nousee yhä prioriteettilistallani korkealle ellei korkeimmalle. Mutta siihen en voi aina vaikuttaa. Mutta kun luovun huolistani, nukun paremmin. Nyt olen nukkunut kaksi hyvää ja pitkää yötä ilman heräilyjä yöllä. Olo tuntuu mahtavalta.

2 Stressiä ei saa koskaan elämästä täysin pois, koska siihen vaikuttaa niin moni asia meidän ulkopuolellamme

Lisäksi on hyvä muistaa sekin, ettei stressi ole aina vain huono asia. Mutta olen taas alkanut uskoa siihen, että ison osan huonosta stressistäni aiheutan minä itse omilla ajatuksillani. Jos jotain yllättävää ja erityisesti mielestäni negatiivista tapahtuu, jää päähän pyörimään helposti ajatuskela asian tiimoilta.

Olen pitkästä aikaa lukenut Byron Katien kirjoituksia, jotka olivat itselleni vielä jotain vuosia sitten liian korkealentoisia. Erilaisten ajatusten jäädessä jumiin pääkoppaani olen alkanut ajatella, että onko tämä ajatus totta? Millainen olisin ilman tätä ajatusta? Ja opettelen kääntämään ajatuksen ympäri. Esimerkiksi tämä työtehtävä stressaa minua -> minä stressaan itseäni -> minä stressaannun tästä työtehtävästä -> ajatukseni työtehtävästä stressaavat minua, eivät itse työtehtävä.

3 Jossain vaiheessa minulla oli loistava buugi Nyt on näin -asenteen suhteen

Annoin elämän virrata ja ehkä olin itsekin se virta. Nyt olen huomannut olevani tai olleeni itseni ja virran tukkeena. Olen taas ollut se kaarnapala, joka on yrittänyt vastakkaiseen suuntaan. Mutta niin se on, että asioiden ja todellisuuden vastustaminen tai niiden tukahduttaminen ei johda mihinkään, paitsi korkeintaan huonoon oloon. Se, että ymmärtää ja hyväksyy sen, mikä on, auttaa myös keksimään ratkaisuja ongelmaan keskittymisen sijaan.

En tiedä, johtuuko tämä yllättävä voimaantuminen joogasta vai mistä, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että mikään ei ole mahdotonta. On myös tullut suuri tarve puhua ja kirjoittaa asioista, kuten ennen vanhaan tämän blogin alkutaipaleella. Vaikka käytän kanavani paljon Instagramia, voi olla, että Vastaisku ankeudelle -herää vielä henkiin sellaiseksi, kuin se joskus on ollutkin.

Mahtavaa tätä vuotta sinulle! Kaikkea hyvää ja parasta!

Jenny

Tule Instagramiin!

Tule Facebookiin!

Arki on nyt sitä, mistä haaveilin

Sama paino – eri kroppa 

Lepo on tehnyt tehtävänsä

Treenivuosi tammikuusta toukokuuhun