Hyvä elämä

Eräänä päivänä se on ohi

Jos toissa yönä nukuin kuin tukki heräämättä koko yönä lainkaan ensimmäistä kertaa kuukausiin, viime yö oli taas jotain ihan muuta. Heräsin vähän väliä ja näin ihan kummallisia unia, ja kun kello soi, olin juuri juossut unessa bussipysäkille, mutta bussi laittoikin ovet kiinni nenäni edestäni ja heräsin siihen, että olin juuri näyttänyt kuljettajalle keskisormea!

Toki sitten tänään päiväyksensä näkevä maitokin oli mennyt vanhaksi ja aamukahvia koristivat hienot valkoiset klimpit. Jos ennen en olisi voinut kuvitellakaan astuvani ulos ovesta ilman aamukahvia, niin nyt oli vain todettava, että näin on nyt.

Aamulla oli onneksi bussista ihan eri kokemus tässä valvemaailmassa. Juoksin bussiin, ehdin, en löytänytkään lippuani joka on aina lompakossani, tarjosin kuljettajalle kaksikymppistä. Hän totesi vain, että etsi rauhassa ja sieltähän se lippukin löytyi kassin pohjalta. Tuntuu siltä, että alan olla selkeästi loman tarpeessa! Ja pian se 8 päivän minilomani koittaakin, enempää en ehtinyt kerryttää tänä vuonna. Pyrin ajattelemaan niin, että parempi se kuin ei lomaa ollenkaan. Ja sitä paitsi viime kesänähän minulla oli vaikka kuinka paljon lomaa, tosin ei rahaa, joten juuri kummempia emme pystyneet tekemään. Silloin pyrin olemaan stressaamatta vapaapäivien runsaudesta ja rahattomuudesta, mutta vaikeaa oli elää siinä hetkessä, kun mietti jo, miten töitä on syksyllä tarjolla.

Kun alat stressaantua, katso jotain kaunista ympärilläsi.
Kun alan stressaantua, katson jotain kaunista ympärilläni.

Jälkikäteen ajatellen ei olisi kannattanut ollenkaan murehtia, jälleen kerran, mutta kun tilanne on päällä, niin murehtimatta oleminen on joskus vaikeaa. Mielialoja eivät yhtään nostaneet samaan aikaan tapahtunut vesivahinkoremontti ja 70 asteiset lämpölevyt lattioilla sen ihanan helteen aikana. Mutta siitäkin selvittiin. Silloin mietin kuitenkin niin, että kun niin moni meistä kuitenkin elää unelmaansa, miksi en minäkin. Vaikka meillä on eri lähtötilanteet ja lähtökohdatkin, minä voin onnistua siinä missä muutkin, kun vain lakkaan keskittymästä niiden muiden saavutuksiin ja sen sijaan keskityn omiin unelmiini ja tavoitteisiini. Ja vaikka tuolloin kohtasin epäonnea todella monessa asiassa, päätin, että täältä taas noustaan. Ymmärsin sen, että hankaluuksistakin voi kiittää, sillä vähintäänkin niistä voi oppia jotain, mitä ei todella oppisi onnistumisista. Ja kun on kiitollinen, ei voi olla kiukkuinen, negatiivinen tai hermostunut! Se on fakta, kiitollisuus ei mahdu samaan hetkeen negatiivisen tunteen kanssa.

Viime kesänä oli kyse enemmänkin materiasta, mutta myös henkisen tason ja kaiken kaikkiaan elämää vaikeuttavissa pulmissa minua on suuresti lohduttanut aikanaan tämä lause: Useimmilla ongelmilla ei ole ratkaisua. Ihminen selviytyy niiden läpi ja eräänä päivänä ne ovat ohi.

Näin on, sen voin kokemuksestani vahvistaa.

Kun alat stressaantua, mene luontoon!
Kun alan stressaantua, menen luontoon!

Ne ovat ohi, vaikka nuo menneet mörötkin palaavat joskus, vielä vuosienkin päästä. Juuri eilen kävin tyttäreni kanssa keskustelua siitä, että kaikki hänen lähimmät seitsemän ystävätärtään ovat joko nyt matkoilla tai pian matkoilla. Valitettavasti en itse voi tarjota lapsilleni tänä(kään) kesänä mitään reissua yhtään minnekään. Hyvin tyttäret sen hyväksyvät, mutta ymmärrän toki heidän harmituksen tunteensa. Valitettavasti vanhimmilla tyttärilläni kun on vain yksi vanhempi, joihin he voivat tukeutua niin henkisissä kuin materialistisissakin asioissa eli minä. Toki heillä on muitakin turvallisia aikuisia ympärillään, mutta lopulta kaikki vastuu heidän arjestaan, kasvatuksestaan ja esimerkiksi toimeentulostaan on vain minun harteillani. Sellaista en olisi aikanaan nuorena äitinä valinnut, enkä valitsisi sellaista vieläkään, mutta kun emme vain voi kontrolloida elämää ja kaikista vähiten voimme kontrolloida muita ihmisiä. Minäkin olisin voinut aikanaan valita katkeruuden ja jumiin jäämisen. Ja voi pojat, että minä olinkin vihainen, katkera, loukattu ja jumissa. Mutta pari vuotta niissä tunnetiloissa vellottuani päätin valita toisin. Päätin sittenkin alkaa uskoa hyvään, siihen, että elämä kantaa ja alkaa rakentaa omaa ja samalla myös läheisteni elämää hyvinvoinnin kautta. Halusin selviytyä, mutta en ole ikinä halunnut olla selviytyjä lopun elämääni. Haluan elää ilon kautta ja pääosin hyvissä fiiliksissä.

Kun alan stressaantua, katson merelle.
Kun alan stressaantua, katson merelle.

Nyt jo naurattaa, kun luen vuosi sitten omaan Facebookiini kirjoittamaa statusta:

Kuinka monta perseelleen mennyttä asiaa ihminen voi ottaa vastaan? Mun empiirinen tutkimustieto on, että todella monta, lukemattomia, ja aina sitä ryömii esiin jostain entistä vahvempana. Jos mä olisin erityyppinen ihminen, olisin varmasti luhistunut jo tän kaiken scheissen alle. Mutta koska mä oon mä, sanon kerran, että voi perse! Ja sitten hehkutan sitä, miten upeaa oli, kun jalka (se oli revähtänyt vähän aiemmin) kesti ohjaamisen ja saan liikkua ja tehdä töitä. Siinä kiitollisuuden aihetta kerrakseen jo. Count your blessings!

Iloista perjantaita!

4 thoughts on “Eräänä päivänä se on ohi

  1. Kauniisti kirjoitettu! Todella harmillista ja surullista, että tyttäriesi isä ei ole heidän elämässään mukana (jos ymmärsin oikein). Itse olen kokenut samanlaisen tilanteen tyttären roolissa ja nyt vanhempana ymmärrän, että vaikka se on vaikuttanut minuun monella tavalla, niin kaikkein eniten se on vaikuttanut isääni. Minulla on nyt aikuisena häneen asialliset välit ja hän on surullinen vanha mies, johon väärät valinnat ovat jättäneet jälkeensä. Tyttäresi varmasti selviävät, kun heillä on noin viisas äiti <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *