Aamupalavinkki sinulle, joka et ehdi syödä aamiaista

Enpä vielä vuosi sitten olisi uskonut, että kirjoitan postauksen, jonka nimi on aamupalavinkki sinulle, joka et syö aamiaista! Vielä vuosi sitten kun itsekin käynnistyin pelkän kahvin voimalla ja sitten saatoin sinnitellä aina lounaaseen saakka ilman mitään suuhunpantavaa, okei, purkkaa saatoin jauhaa. Usein tuntui olevan vähän huono olo eivätkä aivotkaan olleet varmaan ihan skarpimmillaan.

Nykyään en voisi kuvitella, että en syö aamupalaa, vaikka arkisin syönkin sen usein vasta töissä puolli yhdeksän aikaan ja kotona herään kahvin voimalla. Niin ja kyse omalla kohdallani oli kyllä siitä, että en muka ”ehtinyt”. En vain jaksanut, saanut aikaiseksi, minua ei huvittanut, kuvittelin pärjääväni hyvin ilman ja sata muuta tekosyytä.

Sekaan voi heittää mitä vain hedelmiä, mitä kotoa sattuu löytymään.

Maista uudelleen – ole rohkea

Joskus kannattaa päivittää makuhermojaan ja maistaa uudelleen jotain, jota kuvittelee inhoavansa. Minulla kesti 39 vuotta, että opin syömään maitorahkaa. Olin joskus maistellut sitä urheiluopistoaikoina,  mutta en pitänyt sen kitkerästä mausta, yök.

Alkuvuodesta kokeilin maitorahkaa pitkästä aikaa uudelleen, ja kyllä, ihan ilman kermaa ja sokeria. Löysinkin ilokseni simppelin aamu- ja välipalan, joka on nopea valmistaa kiireisenäkin aamuna ja josta oikeasti pidän. Tällä hetkellä olen tykästynyt Lidlistä saatavaan (noin alle parin euron) Pohjolan Meijerin maitorahkaan ja kyllä, rahkoissakin on eroja.

Aamupala töissä arkiaamuna

1 prk maitorahkaa

1 banaani

kourallinen Cashew-pähkinöitä (ei suolattuja)

 

Aamupala kotona viikonloppuisin

1 prk maitorahkaa

1 banaani

1 kiivi

1 veriappelsiini tai mandariini

1 omena tai päärynä

Laitan siis rahkan joukkoon mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Jos hedelmät eivät houkuttele, nakkaan sekaan pari desiä mustikoita ja vadelmia, joita löytyy vielä pakkasesta viime kesän poimintabuumini jäljiltä. Mitähän tekisin puolukoille, joita yritin syödä kaurapuuron kanssa, mutta totesin ne liian kitkeriksi!?

Rahka hedelmillä täyttää vatsaani riittävästi ja jaksan hienosti lounaaseen asti, hyvä minä! Joskus vedän yllämainitun kulhollisen välipalaksi lounaan jälkeen. Toki en voi tietää, milloin kyllästyn tähän uuteen herkkuun, mutta söinhän kaurapuuroakin joka aamu tuossa vuoden verran. Nyt kun kuopus syö aamiaisensa eskarissa, niin puuroa tulee syötyä oikeastaan vain lauantaisin. Kaurapuuro on uusi musta ja arjen luksusta! Rahka sitten arkisempi aamiaisseura.

Mitä sinä syöt aamupalaksi tai välipalana? Kaipailen lisää aamupalavinkkejä!