Hyvä elämä

Aina ei jaksa – eikä tarvitsekaan

Aina ei jaksa – eikä tarvitsekaan. Vaikka sitä kuinka on kasvanut henkisesti ja muuttunut ihmisenä, niin välillä tuntuu siltä, että kaikille tapahtuu sairaan mageita juttuja ja oma elämä se junnaa paikallaan. On se muuten kumma tyyppi se kaikki. Se on selvästi sukua tyypille nimeltä joku, joka hoitaa tai jonka paremminkin ehkä oletetaan hoitavan esimerkiksi työpaikalla tai taloyhtiössä ne asiat, jotka eivät oikein kuulu kellekään.

Mutta onneksi sitä sitten tajuaa, että oikeasti se perusarki ilman suuria yllätyksiä on ihan parasta. Siinä on jo riittämiin, että saa tietääkseen olla terve, pystyy liikkumaan, herää aamulla, on katto pään päällä, ruokaa, työtä ja ihmisiä ympärillä. Sitä muistaa, ettei omaa elämää kannata koskaan verrata kenenkään toisen elämään, jos haluaa verrata, voi verrata omaan aikaisempaan. 

Vaikka sitä kuinka on kasvanut henkisesti ja muuttunut ihmisenä, niin joskus vain kaikki menneen, entisen elämän scheisse ottaa päähän ihan megalomaanisesti ja sitä vieläkin haluaa miettiä, että miksi minä. Sitä miettii, että miten sitä saattoi olla niin urpo, sinisilmäinen ja uskoa hyvään loppuun asti. Että miten sitä enimmäkseen ajatteli muita ennen itseään ja sieti monenlaista. Ja vaikka itsekin olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että pääsin eroon siitä kaikesta vihasta, suuttumuksesta ja katkeruudesta, joka sisälläni kupli vielä 9 vuotta sitten, niin jumankauta sentään niissäkin velloessa tuli hukattua enemmän aikaa kuin tarpeeksi.

Mutta onneksi sitä sitten tajuaa, että miksi en minä. Että onneksi minä eikä joku muu, joka on itseäni heikompi. Että minulle annettiin se, minkä silloin jaksoin kantaa, vaikka sitten vähän äärirajoillani. Ja sitten kiitän itseäni siitä, etten jäänyt vihaiseksi, suuttuneeksi ja katkeraksi. Että ymmärsin, että sellaisella satuttaisin vain itseäni ja rakkaitani. 

Vaikka sitä kuinka on kasvanut henkisesti ja muuttunut ihmisenä, ymmärtää, että materia on vain materiaa ja raha on vain rahaa, niin kyllä sitä toivoisi, että olisi niidenkin suhteen päässyt helpommalla. Joskus ärsyttää ihan sikana, että on omasta pussistaan saanut maksella toisten sotkuja. Erityisesti hetkinä, kun lukiota käyvä tytär taas muistuttaa, että pitää ostaa tsiljoona koulukirjaa, maksaa luokkareissuja ja treenivuoroja, niin kyllä sitä toivoo, että olisi olemassa se toinen ihminen, jonka kuuluisi jakaa niitä kuluja.

Mutta onneksi sitä sitten tajuaa, että materia on nimenomaan vain materiaa ja raha on vain rahaa. Että sitä tulee, menee ja lopulta se kaikki on vain numeroita bittiavaruudessa. Että rahaa tärkeämpää on rakastaa, olla ystävällinen ja tehdä hyvää. Ja että lopulta se, että on kokenut rahallisesti monenlaista, vain kasvattaa ja opettaa arvostamaan elämässä asioita, joita ei ehkä arvostaisi, jos kaiken olisi aina saanut helposti. 

Vaikka sitä kuinka on kasvanut henkisesti ja muuttunut ihmisenä, sitä miettii, pitääkö loputtomiin jaksaa olla vahva, kova ja aina vain pärjätä.

Mutta onneksi sitä sitten tajuaa, että kukaan ei jaksa aina olla vahva. Että on ihan ookoo välillä myös vähän hajota. Että voi pyytää apua ja sekin jo auttaa, kun asian uskaltaa sanoa ääneen. Ja sitten taas muistaa, että se, että puhuu vaikeuksistaan ei tee ihmisestä tyhmää, vaan rohkean. 

Vaikka sitä on kuinka kasvanut henkisesti ja muuttunut ihmisenä, niin joskus vain vatuttaa lopulta ilman mitään se kummempaa nykyhetken syytä.

Mutta onneksi sitä sitten tajuaa, että sekin on ihan tavallista, normaalia ja inhimillistä. Kaikki tunteet kuuluvat elämään, ja kun pääosin elelee siellä plussan puolella, ei ole hätää, vaikka välillä vähän vatuttaisikin. 

Toivotan sulle mahtavaa alkavaa viikkoa! Yritetään muistaa, että mikä vain on mahdollista.

Jenny

4 thoughts on “Aina ei jaksa – eikä tarvitsekaan

  1. Niinpä niin ❤ pääosin plussan puolella 👍 Kiitos taas kerran ihanista ajatuksista ja sanoista 💕

    Iloa ja onnea päivääsi 🍁 t: Sirpa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *