Asenne ratkaisee

Näin se sitten alkoi, vuokra-asuntomme remontti. Tässä(kin) asiassa asenne ratkaisee. Itse voi valita, että painaako seuraavat pari kuukautta tatti otsassa vai hyväksyykö tilanteen ja pyrkii elämään sen keskellä parhaansa mukaan. Sattuneesta syystä jouduimme jäämään remontin keskelle asumaan ja siellä olemme, ellei nyt tapahdu sitten positiivisia tai negatiivisia yllätyksiä. Positiivinen olisi, että löytäisimme pahimmaksi ajaksi sopivan väliaikaisen asunnon ja negatiivinen se, että vesivahingon oletetun diagnoosin lisäksi löytyy jotain, joka vaatii vielä isompaa remonttia. Yhden remontin aikanani läpiasuneena muistan sanoneeni, etten ikinä enää tule joutumaan vastaavaan tilanteeseen, mutta kas, tälläkin lienee tarkoituksensa. Ja se aiempi remontti oli sentään paljon isompi juttu, silloin tuli kitkuteltua muun muassa ilman keittiötä viikkotolkulla. Nyt vain osa asunnosta on pressutettu ja lattioiden yli kulkevat toivottavasti pitkospuut, kun pääsemme tänään piikkausevakosta kotiin. Sitä paitsi olemme saaneet ystäviltä lukuisia tarjouksia, että heidän kylpyhuoneitaan saa tulla käyttämään jos tarvis ja kaupan päälle saa vieläpä kaffet ja hyvää seuraa. Melko houkuttelevaa, sanoisin, näillä helteillä!

Ihaillen olen katsastellut kolmevuotiaani asennetta arkea kohtaan. Eilen kun kömmimme nukkumaan puoliksi pressutetun makuuhuoneen kulmaan, hän totesi ihastuneena, että onpa hauska nukkua tällaisessa komerossa. Eilen lapsi myös ihasteli pitkin päivää kuullessaan pääsevänsä ensi viikolla viiden viikon loman jälkeen päiväkotiin, ilmeisesti nyt on lomailtu riittävästi. Tänään sama tyyppi totesi aamulla, että tänään on hyvä päivä. Toki hän osaa olla myös pahalla päällä, mutta päällisin puolin asenne on enemmänkin puoliksi täynnä kuin puoliksi tyhjä.

Ja nämä helteet, tiedän, ettei moni niistä tykkää, mutta minä kyllä nautin. Ja ilmeisesti itsekin lomailin riittävästi, on ollut ihana päästä kunnolla tekemään töitä jumppaohjausten muodossa, vaikka, hiki kyllä virtaa kuumissa treenisaleissa ihan solkenaan. On ihanaa mennä töihin, kun oikein haluaa mennä töihin! Ihmeen paljon porukkaa on ollut liikkumassa helteistä huolimatta. Todellakin respect, että jaksatte tulla treenaamaan. Ja niistä muista töistä olen lakannut huolehtimasta. Niitä kun tulee tai ei tule, huolehtimisesta huolimatta. Asiat aina järjestyvät jollain tapaa ja niistä huonoistakin hetkistä voi pyrkiä ajattelemaan, että tästä seuraa jotain hyvää.

Toki remontti ja sen aiheuttamat lika- ja metelihaitat rassaavat, mutta ei auta niistä masentua, vaan keskittyä siihen kaikkeen, mikä on hyvin. Yhä edelleen pysyttelen siis positiivisella puolella, sillä uskon, että kaikki mitä me itsestämme annamme muille ja koko maailmalle, sitä me myös saamme. Ja hei, on sentään katto pään päällä ja kellaritiloissakin on mahdollisuus käydä suihkussa. Ikkunoita voi pitää auki ja ulkona on lämmin. Töitä on, vaikka sitten vain ohjauksia, mutta hommia kuitenkin ja kroppakin on kunnossa, tällä hetkellä mitään liikkumista estäviä vaivoja ei ole ja se on jo paljon se.

Juuri yksi tuttavani kirjoitti facebookiinsa, että kannattaa pyytää, koska silloin saa. Bingo, hyvä muistutus itselleni! Hän totesi, että ihmiset hänen ympärillään toteuttavat unelmiaan koko ajan ja hänen omatkin toiveensa toteutuvat. Niin se menee, välillä sitä vain unohtuu jankkaamaan niitä epäkohtia, kun parempi olisi keskittyä niihin positiivisiin asioihin. Ja jos ei pyydä tai tiedä mitä haluaa, miten voi edes saada? Itselleen on hyvä tehdä omat tavoitteensa selväksi ja sitten keskittyä niihin, mennä niitä kohti askel askeleelta.

Jos vielä hetki sitten kuun puolivälissä murehdin tulevaa, niin nyt olen tosiaan siinä moodissa ollut jo jonkin aikaa, että jännittävää, kun ei ole niin tiukkoja tai tarkkoja suunnitelmia. Koska lopulta mikään ei ole täysin hallinnassamme eikä uutta voi tulla, jos vain roikkuu vanhassa. Oikeastaan tällainen elämäntilanne on aika mahtava, että ei suurinpiirtein ole varmuutta edes siitä, missä jonkun ajan kuluttua mahdollisesti asuu tai mitä kaikkea työkseen tekee. Kun avautuu uusille mahdollisuuksille, niitä alkaa sadella. Jos hermoilee, tulee lisää hermoiltavaa. Kyllä se tästä. Nyt on näin ja kohta taas toisin.

Ihanaa hellepäivän jatkoa! Stay strong!

Välillä elämä on vaikeaa, välillä se on näin helppoa!

Välillä elämä on vaikeaa, välillä se on näin helppoa!