Ego välittää…

…sielu ei. Vaikka suurin osa Hesarin jutun nostattamasta palautteesta on ollut hyvin positiivista, osasin myös etukäteen ajatella ja varautua siihenkin, että myös toisenlaisia kommentteja tulee. En ole kuitenkaan altistanut itseäni niille negatiiviselle niin sanotusti vapaaehtoisesti, siksipä esimerkiksi en ole lueskellut Hesarin fb-sivuille kirjoitettuja kommentteja jutusta. Paitsi että artikkelista seuraa ja on jo seurannut paljon hyvää, se myös toimi itselleni erinomaisen opettavaisena paikkana. Olenhan jo jonkin aikaa harjoitellut täydellistä hyväksymistä myös sen suhteen, että ihmiset muodostavat minusta negatiivisiakin mielipiteitä. Joskus tämän hyväksyminen onnistuu helposti, joskus se on huomattavasti työläämpää. Hyväksyminen auttaa kuitenkin siinä, ettei jää märehtimään jonkun, vaikka sitten satunnaisen ihmisen sanomia ja pilaa sillä päiväänsä. Kaikista ideaalein tilanne olisi varmaankin se, ettei antaisi niin positiivisen kuin negatiivisenkaan palautteenkaan heilauttaa itseä mihinkään suuntaan,  mutta kai se ego sitten istuu ihmisessä niin vahvasti, että positiivinen palaute kyllä nostaa tunnelmia ainakin hetkellisesti ja negatiivinen usein tekee juuri päinvastoin. Uskon, että jokainen meistä haluaa olla pidetty ja rakastettu, mutta oma itsearvostus, tekeminen tai oleminen ei saa riippua toisten ihmisten mielipiteistä meistä itsestämme, sillä fakta vain on, että kaikkia ei voi mitenkään tässä maailmassa miellyttää ja toisia me saatamme onnistua ärsyttämään jopa ilman, että sitä itse tiedostamme. Suurta vapautta on se, kun ei anna toisen käytöksen tai sanojen loukata itseä, onhan jokaisen edessä oleva näköala erilainen kuin omamme. Helposti sanottu, vaikeammin tehty!

Näin. Oli kyse sitten mistä tahansa asiasta. (Kuva: Pinterest)

Näin. Oli kyse sitten mistä tahansa asiasta. (Kuva: Pinterest)

Monesti sitä kuulee tuolla pitkin poikin liikkuessaan, kuinka ihmiset purkavat huonoa oloansa ja paskaa päiväänsä kanssaihmisiin ja usein helppo kohde tuntuukin olevan vaikka se kaupan kassa tai bussikuski, joilla heilläkin on tunteet, kuten kellä tahansa. Toiset toki purkavat stressiään työkavereihin tai vaikka sitten perheenjäseniin. Niille läheisille ihmisille on usein helpoin kiukutella, mutta kun osaa tulkita omia tunteitaan, ymmärtää, että useimmiten (jos koskaan) se syy ei ole toisessa vaan monesti sittenkin itsessämme. Luin joskus jostain, että kaikki, mitä emme voi rakastaa tai hyväksyä toisessa on sellaisen peilikuva, mitä emme voi rakastaa tai hyväksyä itsessämme. Silloin kun itsessä nousee halu syyttää tai syyllistää jotakuta, kannattaakin hetkeksi pysähtyä tunnustelemaan, onko asia sittenkin joku, joka itsessä tai omassa arjessa ärsyttää. Miksi en voi antaa sen puolison mässyttää leipäänsä rauhassa, lapsen levittää lelujaan lattialle kymmenettä kertaa tai sen työkaverin nauraa juuri sillä tapaa kuin hän nauraa.

Jokin aika sitten haastattelin erästä asiantuntijaa stressistä kertovaan juttuun, ja pohdimme sitä, miksi ihminen esimerkiksi liikenteessä alkaa helposti käyttäytyä todella huonosti aina nyrkinpuimisesta keskisormen vilautteluun ja jopa suoraan huutoon. Asiantuntija oli sitä mieltä, että autossa eivät päde samat moraaliset pelisäännöt kuin esimerkiksi työpaikalla, jossa ei ole sopivaa alkaa rähjätä (vaikka sellaistakin tuntuu tapahtuvan jatkuvasti). Ihminen kuulema kuvittelee, että omassa autossaan sitä on ikään kuin suojakuplassa, eikä edes todennäköisesti tule kohtaamaan purkautumisen tai raivon kohteitaan enää ikinä, mikä antaa luvan huonosti käyttäytymiseen. Jestas sentään!

NLP:ssä sanotaan, että myös ennakkokäsitykset toisista ihmisistä vaikuttavat siihen, miten heihin suhtaudumme ja mihin asioihin heissä kiinnitämme huomiota. Ehkä tänään voisikin olla päivä, kun paitsi itse antaa itsensä olla roolivapaa, mutta antaa myös muiden olla sellaisia kuin he ovat. Jatkamme harjoituksia!

Mukavaa sunnuntaipäivää!