Ei hätää..

..ei sitten ollenkaan.

Onni on huomata kasvaneensa jälleen pykälän, siis henkisesti! Fyysistä kasvua yritän ehkäistä joka viikkoisella joogalla ja juoksuharkoilla, jotka tosin kummatkin ovat nyt pienen flunssanpoikasen takia jäähyllä siihen asti, että tunnen olevani teräkunnossa.

Onnea on kauniit kukat!

Onnea on kauniit kukat!

Ai miten niin siis kasvanut? No ennen minua olisi ehkä nimittäin harmittanut se, että en ole päässyt pariin päivään juoksemaan, kun olo ei ole tuntunut ihan kympiltä. Tänään sitten aamusella huomasin, että vaikka tunsin oloni hieman kipeäksi, samalla tunsin vahvaa onnellisuutta. Osasin laittaa asian mittakaavansa mukaiseen järjestykseen, ymmärsin, että tämä on vain pieni ohimenevä asia. Se olisi ollut vielä joitain vuosia sitten ehkä mahdottomuus, olisin luultavasti ollut perhanan huonolla tuulella huonon oloni vuoksi. Ja ehkä purkanut ärsytystäni ihan väärään kohteeseen, huh huh. Se on todellista onnea, kun huomaa, että oikeasti onnellisuuteen, tasapainoon, iloon, hyvään tuuleen eivät vaikuta olosuhteet tai ulkopuoliset asiat, joissa nyt olen tai joihin törmään, vaan nämä tunteet todella nousevat jostain itseni sisältä. Ja nyt joku ehkä ihmettelee, että miten se tapahtuu, niin se on vain ollut osa tätä pitkää, pitkää matkaa, joka ei ole lopussa vieläkään, tuskin ikinä. Uskon, että kaikella on aikansa ja tämä kypsyminen ja kasvaminen kulkevat juuri sitä tahtia, kun niiden kuuluu kulkea.

Onnea on merenranta.

Onnea on merenranta.

Mietin tässä sitä, miten suuri osa myös kokopäivätyölläni on ollut tässä viime aikoina näihin lähes pelkästään positiivisiin fiiliksiini. Tykkäsin olla freelancer ja tehdä yhtä aikaa 20 asiaa, mutta huomaan, että kerran kuussa tulevalla palkalla, pysyvällä työympäristöllä ja työkavereilla on minuun valtavan onnellistuttava vaikutus. Toki teen nytkin vähintäänkin yhtä lailla 20 asiaa, mutta on paljon helpompaa keskittää energiaansa, kun se suuntautuu vain yhteen paikkaan. En muista, milloin olisin viimeksi ollut stressaantunut, en ainakaan tämän vuoden puolella. Määräaikaista sopimustani ei ole enää montaa kuukautta jäljellä, mutta minä vain tiedän sen, ettei entiseen ole paluuta. Se oli se ihanat, opettavaiset, paikoin haastavatkin 4,5 vuotta, ja nyt on tämän elämäntilanteen aika. Tunnen sen vahvasti, mutta silti en ole huolissani, en tippaakaan. Sydämessäni tiedän, että kaikki järjestyy jollain tapaa. En myöskään huolehdi siitä, että tarkalleen ottaen 42 päivän päästä olemme muuttohommissa – tosin tällä hetkellä en tiedä vielä osoitetta, kaupunginosan kyllä. Joskus ennen olisin varmasti elänyt jo siellä 42 päivän päässä tai työsopimukseni päätepisteessä ja pilannut tämän hetken murehtimalla, olemalla huolissani ja jossittelemalla, mutta nyt istun viilipyttynä hymy huulillani ja annan elämän tulla eteen sellaisena kuin se tulee. Teen parhaani ja se riittäköön, jokaisella elämäni saralla.

Onnea on lisää kauniita kukkia!

Onnea on lisää kauniita kukkia!

Ja kun fiilikset pysyvät plussan puolella, sitä vain tuntee suurta kiitollisuutta ja rakkauttakin, ja on helppo olla tässä, ei menneessä, ei tulevassa. En oikein osaa selittää tämän hetkisiä tunnetilojani, mutta sen haluan sanoa, että mitään hätää ei ole. Ei sinullakaan.

Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjassani kirjoitan näin:

Ei ole aina helppoa uskoa siihen, että moni asia arjessa tapahtuu, kuten tarkoitus on. Kun kuitenkin uskallat alkaa uskoa siihen, on se valtava askel. Elämäsi muuttuu. Arki alkaa olla kepeämpää, iloisempaa, aistillisempaa, rennompaa ja paikoin kuin suoranainen ihme.

Kun lakkaat elämästä, ainakin useimmiten, pelon kautta ja elät sydämestäsi, rakkaudesta, se vaikuttaa ihan kaikkeen. Se vaikuttaa ihmissuhteisiisi, työhösi, kokonaisvaltaiseen jaksamiseesi, innostumiseesi, omiin mielialoihisi. Kokeile!

Kun lakkaan toimimasta vain ulkoisten tekijöiden kannustamana ja käännyn itseeni sisäänpäin, aukeaa eteeni mieletön aarreaitta täynnä mahdollisuuksia. Löydän elämäni merkityksen. 

Iloista torstaita!

Joskus rumakin on kaunista.

Joskus rumakin on kaunista.