Ja mitäs sitten tapahtuukaan, kun lasten lomaviikolle pamahtaa työrysä, jonka lisäksi olen kahminut samaan syssyyn 11 tuntia ryhmäliikuntaohjauksia? No, tapahtuu absoluuttinen blogitauko ainakin. Ja väsähtäneet etureidet. On silti ollut jännä huomata, että mitä enemmän urheilee, sitä enemmän löytyy virtaa tehdä asioita. Vaikka olen ollut toki fyysisesti väsynyt, niin olen nukkunut kuin tukki sen minkä olen kuopukseltani saanut nukkua, ja jaksanut tehdä paljon enemmän muitakin asioita. Esimerkiksi leipoa pullaa, joka oli jo ennätysmäistä toimintaa minulta. Niin ja hei, tuo treenimäärä kuulostaa ehkä suurelta, mutta ei tässä vielä pumpissa olla eikä edes kesäkunnossa 2012, mutta jostain the elämänmuutos on aloitettava. Eilen tosin tankkasin tuntieni jälkeen sipsejä ja dippikastiketta, kun en vain jaksanut tehdä mitään ruokaa.

Se on myös ollut mahtavaa huomata, etten ole lainkaan ollut stressaantunut, en ohjauksista enkä kirjoitustöistä. Jaa miksi? No kun jokainen niistä on ollut minulle mieleinen. Siksi.

Olen myös päässyt halipaijaamaan pääsykoekirjoja ja saanut aivan mahtavia lukuvinkkejä, kun kyselin niitä Facebookissa. Erityisesti miellyin yllättäen monenkin ehdottamaan ”Keskity sisällysluetteloon” -ohjeistukseen, mutta onhan tässä aikaa vielä kolme kuukautta, joten ehdin kirjat lukea hyvin moneen kertaan.

Nyt vain tapahtuu ihan tosi paljon asioita: omia ja muiden projekteja, joissa saan olla mukana. Sen lisäksi olen tehnyt henkilökohtaisia päätöksiä muutamassakin asiassa. Pitkään mietin, olisiko luovuttaminen ja sen myöntäminen, että on tehnyt virheen tai mahdollisesti jopa useammankin, merkki tyhmyydestä. Tulin siihen tulokseen, että ei, vaan enemmänkin päinvastoin. Mielestäni se on merkki rohkeudesta. Jos jotkut asiat eivät tunnu (enää) omilta jutuilta, miksi pitkittää kärsimystä. Tosin kovin kauaa ei asioita kannata voivotella tai niitä pelkästään märehtiäkään. Tärkeintä on toimia ja laittaa iso pyörä pyörimään.

Oikeastihan elämässä saa ja pitääkin vähän törmäillä. Usein niistä huonoista valinnoista oppii kuitenkin aina jotain, jos ei ensimmäisellä kerralla niin ehkä toisella, heh.

Onpas sentään jännittävää tämä, jota elämäksi kutsutaan.

Kivaa lauantaita!