Elämä voi olla helppoa

Elämästä tulee välillä tehtyä vaikeampaa kuin se on. Eikä ihme, jos pääkopassa kerran vilistää 60 000 ajatusta joka vuorokausi. Suurin osa noista ajatuksista lienee toistoa päivästä toiseen, muutenhan luultavasti vähintäänkin siirtäisimme vuoria ja tekisimme mielettömiä keksintöjä koko ajan.

Hyvä onkin välillä pysähtyä kuuntelemaan niitä omia ajatuksia ja muistaa, ettei kaikkea kannata uskoa. Ja ajatuksiahan voi myös kääntää päinvastaiseksi. Jos huomaa, että jatkuvasti takertuu epäkohtiin ja valittaa, voi alkaa keskittyä siihen, mikä nyt on hyvin.

Meistä on paljon enempään kuin mitä ajatuksemme väittävät. Osaamme enemmän asioita kuin itse luulemme. Voimme muuttaa arkeamme tässä ja nyt jos tahdomme. Meidän ei tarvitse murehtia ja olla jatkuvasti huolissamme. Voimme iloita ja nauttia arjestamme. Meidän ei tarvitse tehdä elämästämme yhtään raskaampaa kuin se on.

Paljon on tapahtunut, mutta silti menneiden asioiden ei tarvitse määritellä tätä hetkeä. Jos asiat kuitenkin ovat ihan ookoo, niin mitäpä jos pääosin vain nauttisi ja ajattelisi, että tämä onni kuuluu minulle? Ettei vaan raahautuisi arjen läpi tyytymättömänä ja apeana.

Välillä se on vain niin hitsin vaikeaa, kun mieli kiinnittyy niin mielellään kaikkeen negatiiviseen.

Onneksi voimme havahtua elämään. Voimme lakata pelkästään hengittämästä ja alkaa todella elää, tuntea, kokea, nauttia, iloita. Sellainen ei poissulje sitä, ettemmekö ymmärtäisi, että ongelmia ja surua tulemme jokainen kohtaamaan satavarmasti. Silti meidän ei tarvitse odottamalla odottaa, että milloin, vaan voimme rakastua arkeen ja olla tyytyväisiä.

Upeaa viikonloppua sinulle! Ole kiltti itsellesi.

Muisto vuosien takaa.

Muisto vuosien takaa.