painonhallinta

Elämänmuutoksen alkusysäys: kyllästyminen

Instassa pyysin kysymyksiä elämänmuutokseeni liittyen, ja koska niitä tuli niin paljon, jaan postauksen useampaan osaan. Järkevintä lienee aloittaa alusta, vaikka kun nyt katson taaksepäin tuon reilu 15 kuukautta, niin kaikki on sujunut niin helposti, että en voi kuin ihmetellä, miten edes saatoin jojotella 6 vuotta.

Painonpudotuksen ei todellakaan tarvitse olla taistelua ja jatkuvaa onnistumisen ja epäonnistumisen virtaa, joka saa ihmisen lopulta luovuttamaan. Itsellä tärkeimmäksi asiaksi muodostui sen miettiminen, mitä olin tehnyt aiemmin ja miten voisin nyt viimeisellä kerralla tehdä asiat ihan uudella tavalla. Vajaa parikymmentä kiloa on kadonnut tässä ajassa eikä vanhoihin tapoihin ole paluuta.

Juoksussa näinkin iso kilomäärän pudotus tuntuu. Juoksu nopeutuu, helpottuu eivätkä nivelet ole yhtä kovilla. Kuva: Timo Turkka

Kysymys 1: Mikä oli alkusysäys elämänmuutokselle?

Elämänmuutoksen alkusysäys oli kyllästyminen. Kyllästyin siihen vähän vetämättömään oloon, huonosti nukkumiseen, siihen, että vaikka ohjasin yhä ryhmäliikuntaa, valitsin rappusten sijaan mieluummin hissin, koska se oli itselleni helpompi keino. Vaatekoko oli kasvanut kasvamistaan ja tajusin, että jos jatkan näin, saan siirtyä koko ajan suurempaan kokoluokkaan. Halusin olla virkeä ja energinen, mutta olin väsähtänyt ja olo tuntui tahmaiselta. Toki myös erityisesti keskivartalolle kertynyt valtava kelluke häiritsi oloa.

Erilaiset aiemmin tuon kuuden vuoden aikana kokeilemani keinot olivat vain huonoa ensiapua tilanteelle. Vaikka kilot pari kolme kertaa sainkin pudotettua, jälkeenpäin tuntuu käsittämättömältä se, että kuvittelin, että ne myös pysyisivät poissa, koska enhän ollut muuttanut pysyvästi mitään elämäntavoissani.

Ihminen, joka on pudottanut painoaan, ei voi palata elämäntapoihinsa, joita hänellä on ollut ennen painonpudotusta. Painonpudotusta ei voi koskaan ajatella kuurina, koska kuurihan on jotain, joka loppuu, kun tavoite on saavutettu. Laihduttaneen ihmisen ei silti tarvitse olla mikään ikuinen laihduttaja tai jojottelija. Mutta omia elämäntapoja on pakko pohtia ja muuttaa. Jos jatkuvasti lihoo, on elämäntavoissa jotain pielessä. Ja jos asialle haluaa tehdä jotain, on se tehtävä niitä lihottavia tapoja muuttamalla.

Kysymys 2: Tapahtuiko muutos yhdessä yössä?

Olin valmistellut itseäni muutosta varten pitkin syksyä, jolloin esimerkiksi palkkasin personal trainerin, mutta en vielä tehnyt mitään muita muutoksia. Lopulta päätin, että muutan elämäni vuodenvaihteessa, ah, miten klassinen aloituskohta. Olin tarkastellut aiempia painonhallintayrityksiäni tarkasti. Koska liian rajoitettu syöminen, liika liikunta, nettivalmennukset tai itsensä kieltäminen eivät olleet toimineet, päätin toimia eri tavalla. Päätin lakata ajattelemasta sitä, mistä joudun luopumaan ja keskityin siihen, mitä sain elämääni lisää.

Liikuin vain noin 3 kertaa viikossa, mikä oli itselleni vähän. En nimittäin halunnut, että laihtuisin taas jälleen kerran liikkumalla hirveästi jonkun tietyn määräajan. Koska aiemmin olin syönyt miten sattuu, aloin nyt keskittyä säännölliseen syömiseen ja ensimmäiset 6 kuukautta söinkin 6 ateriaa päivässä. Pienensin kyllä annoskokoja, enkä ottanut enää kermapastaa esimerkiksi toista lautasellista! En ollut miettinyt koskaan esimerkiksi proteiinien ja hiilareiden suhdetta, joten nyt aloin lisätä proteiinia lähes joka aterialle. Vaikka aluksi 6 kertaa päivässä syöminen tuntui työläältä, jatkoin, enkä kärsinyt nälästä.

Syksyllä aloin jo huomata sen, että uusista ruokatavoista oli tullut rutiineja. Kaiken kaikkiaan itselläni meni noin vuosi omaksua uudet tavat ja muokata niitä tämän hetkistä tilannetta nähden sopivaksi. Nykyään 6 ateriaa päivässä on itselleni liikaa ja 4 on optimaali. Eli muutos pääkopassa ei ole tapahtunut yhdessä yössä, mutta muutos tavoissa voi tapahtua yhdessä yössä. Ajatusten pitää kuitenkin olla mukana siinä, että tavoista tulee pysyviä.

Kysymys 3: Mistä sait kärsivällisyyttä?

Tämä olikin aluksi se oman muutokseni kuuma peruna. Kun olin pari viikkoa noudattanut uusia elämäntapoja, olisin jo halunnut tuloksia. Aluksi ravasin vaa’alla, mitä en enää tee. Paino ei ole merkityksellinen enää tässä vaiheessa, kun treenaan myös lihaskuntoa.

Sitkeästi vain päätin jatkaa, vaikka vaa’alla ei juuri näkynyt muutoksia ensimmäiseen pariin kuukauteen. Aloin ymmärtää, että elimistölläni varmasti kuluu aikaa siihen, että se alkaa vastaanottaa tekemiäni muutoksia. Tiesin, että kun vain jatkan eri tavalla kuin ennen, asioiden on pakko alkaa jossain vaiheessa muuttua. Ja elämäntapojen muuttaminen alkoikin näkyä maalis-huhtikuun vaihteessa.

Kun ensimmäiset tulokset tulivat, oli motivaation pitäminen helppoa. Tulokset antoivat minulle tietoa siitä, että olen oikealla tiellä, vaikka ensin ei mitään tapahtunutkaan. On hyvä muistaa, etteivät kaikki tulokset todellakaan ole näkyviä tai fyysisiä. Iso muutos tapahtui jaksamisessa ja energian lisääntymisessä. Aloin nukkua paljon paremmin ja olin virtaa täynnä. Arki ei tuntunut enää samalta kuin vielä joulukuussa, jolloin töiden jälkeen oli pakko lössähtää sohvalle eikä sieltä saanut itseä ylös kuin korkeintaan jääkaapille.

Kysymys 4: Laskitko kaloreita tai punnitsitko ruokiasi?

En. En ole koskaan laskenut kaloreita eikä minulla ole tietoa syömistäni kaloreista. Nyt kun harrastan pääosin kestävyysurheilua, täytyy olla jopa tarkkana, että saa riittävästi ruokaa, että jaksaa juosta. Muutama ystävä on saavuttanut hyviä tuloksia tarkkailemalla kaloreita ja ruokien grammamääriä. Itse vain tiesin, etten jaksa sellaista kolmea päivää pidempään, joten miksi turhaan edes aloittaa? Kaloreiden laskemisen ja ruokien punnitsemisen sijaan olen yrittänyt hidastaa ruokailutahtiani, pureskella ruoat paremmin, syödä hitaammin, laskea välillä haarukkaa lautasen reunalle. Kun syö tiedostavammin, alkaa huomata myös sen, milloin on kylläinen eikä syö sitten enää, kun ei ole nälkä.

Kysymys 5: Millainen ruokavaliosi on?

Sanoisin, että ruokavalioni on ollut hyvin tavallinen. Suön arkilounaan usein ulkona, ja suosin salaatteja, joissa on useaa eri proteiinin lähdettä, kuten vaikka lohta, papuja, katkarapuja, juustoa. Mutta yhtälailla voin syödä vaikka nepalilaista tai kiinalaista ruokaa tai vaikka kanaa ja perunamuussia. Uskon, ettei ole vääriä tai oikeita ruokia, vaan on sopivia annoskokoja.

Aamupalaksi syön usein rahkapurkin parilla kolmella hedelmällä, kuten veriappelsiinilla, omenalla ja kivillä sekä kourallisella pähkinöitä. Syön myös lähes päivittäin kananmunaa keitettynä, paistettuna tai omeletissa. Kotona syön ihan normikotiruokaa, kuten kalapuikkoja, makaronilaatikkoa, uunikasviksia. Välillä syön leipää monta palaa päivän aikana, välillä tulee leivättömiä päiviä. Ennen juoksua saatan syödä kaurapuuroa voilla ja maidolla. Smoothieita syön useasti viikossa, koska puolisoni keksi smoothiesta tavan syödä hedelmiä, joita hän ei ollut oikeastaan koskaan tykännyt syödä.

Syön myös karkkia ja pullaa ja herkkuja. En kuitenkaan päivittäin, ja koska syön niin säännöllisesti, että en kärsi nälästä, ei myöskään tule lapioitua suuria määriä herkkuja, vaan pari palaa riittää. Tämä on yllättänyt itsenikin. Usein saatoin syödä makeaa johonkin tunteeseen, kuten tylsistymiseen tai sitten siksi, että minulla oli nälkä.

Kysymys 6: Onko paino jumittanut matkan varrella?

Paino on jumittanut matkan varrella välillä viikkoja, välillä jopa toista kuukautta. Nyt kun urheilen enemmän, en kyttää vaakaa fanaattisesti. Kyllä tilanteen pysymisen ennallaan huomaa vaatteista, kuvista ja peilistä. Uskon siihen, että nuo jumitukset ovat ihan tavallinen osa ihmisen arkea. Miten paino voisikaan vain vähentyä koko ajan? Itselläni paino saattaa heittää parikin kiloa riippuen monista asioista. Mielestäni se on ihan normaalia.

Kysymys 7: Miten saat pidettyä uudet elämäntavat arjessa?

Kuten kirjoitin, uusista ruokatavoista on tullut rutiineja ja vanhat tapani syödä tuntuvat nykyään aika absurdeilta. Vaikka en tietoisesti ajatellut, että nyt hankkiudun eroon vanhoista tavoista ja korvaan ne näillä uusilla, niin on todella tapahtunut. Elämä ja omat ajatusmallitkin ovat muuttuneet niin paljon, että paluuta vanhaan ei vain ole.

Moni asia, mitä ihminen tekee elämässään, on vain tapa. Ja kun niiden vanhojen ja epäsopivien tapojen tilalle tulee uusia tapoja, ne vanhat ja epäsopivat alkavat kadota ja uudet ottaa valtaa. Ja sitten sitä miettii, että miksi ihmeessä edes koskaan teinkään niin. Se on normaalia.

Mahtavaa aurinkopäivää!

Jenny

*INSTAGRAMISSA*

Lue myös

Ensimmäinen maraton on mieletön kokemus

Jos pyytää vähän, saa vähän

Ensimmäinen ultrajuoksu odottaa!

Talvijuoksu – jee vai yök?

 

12 thoughts on “Elämänmuutoksen alkusysäys: kyllästyminen

  1. Hei.
    Mikä olisi sinun neuvosi aloittelevalle juoksijalle hoitaa matalasykkeiset pitkät lenkit?
    Olen juossut Polarin 10 km ohjelman kahdesti ja siis saanut juostua (hölkättyä, mitä lie lönköttelyä)
    10km. Mutta ongelma minulla on aina se, että sykkeeni nousee niin korkealle, että jos seuraa vain sitä, niin itse juoksut jää todella vähälle. Korkeamman sykkeen juoksut onnistuu paremmin, koska se syke on aina korkea ;)
    Mutta tällä tavalla se itse juokseminen ei kehity yhtään mihinkään.
    Nyt olen ollut talven juoksematta, hiihtänyt kyllä olen. Ja otan taas kevään tultua uuden ohjelman.
    Mutta mitä tässä nyt seurata, sykettä, aikaa vai matkaa.

    1. Kiitos Tintti kommentistasi!

      Mä sanoisin, että alussa kannattaa matalasykkeiset lenkit hoitaa reippaasti kävellen tai hölkän ja kävelyn yhdistelmällä. Toki nämä sykealueet ovat myös yksilöllisiä ja niihin vaikuttavat monet asiat, mutta sitkeästi kannattaa vain malttaa ja pitää ne sykkeet matalana. Jotkut joutuvat kävelemään aluksi jopa muutamia kuukausia, mutta sitten kun se peruskunto alkaa parantua, se kyllä palkitsee ja sen huomaa.

      Mulla on kans tarkoitus lisätä tuota matalan sykkeen treeniä kun näistä taudeista tokenen ja olen suunnitellut, että mun valmennusohjelman juoksulenkkien lisäksi alan kävellä. Se peruskunto on kuitenkin se, mikä sitten mahdollistaa myös ne kovatehoisemmat treenit ja jonka päälle tämä koko pakka rakennetaan.

      Hiihtäminen on tosi hyvää liikuntaa! Harkitsen itsekin suksien hankkimista ens talvelle. Sun kunto on varmaankin ihan hyvä, mutta juokseminen taas on niin erilaista, että se voi tuntua rankemmalta kuin hiihtäminen. Silti kannattaa miettiä tuota kävelyä. Et välttämättä joudu sitä montaa viikkoa tekemään!

      Se, mitä kannattaa seurata, riippuu varmaan tavoitteista. Joskus on ihan kiva juosta vain ilman kelloja sun muita mittareita. Toivotan sulle tosi kivoja lenkkejä!!

  2. Kiitos, kannustavasta ja realistisesta postauksesta. Olen innostuja, tämä on hyvä juttu ja viikon päästä olen jo löytänyt kolme uutta hyvää juttua. Sain vinkin Gretchen Rubinin kirjasta, Tee siitä tapa. Kirja on kesken, mutta antaa saman suuntaisia vastauksia kuin sinulla. Yritän löytää oikean tavan elämänmuutokseen tälle lyhytjänteiselle mielelleni. Kiitos vielä ja aurinkoista päivää Jenny!

    1. Kiitos Anne-Kristiina kommentistasi! Mäkin taidan olla sellainen innostuja! Se on usein hyvä asia, mutta joskus vähän huonokin ehkä. Pikku hiljaa kohti uusia tapoja, niin huomaat, että ajan kanssa niistä tulee rutiineja. Siis sillä tavalla huomaamatta ja ilman pingottamista.
      Kaikkea hyvää ja iloista päivää!

  3. Tästä sun matkasta ja siitä, mitä kaikkea olet sen aikana oppinut saisi ihan oikeasti mahtavan kirjan aikaiseksi :) Vaikka olen lukenut sun kaikki kirjoitukset aiheeseen liittyen, luin tätäkin ihan innoissani ikäänkuin ekaa kertaa. Ja innolla odotan juttusarjan seuraavia osia.

    Mahtavaa päivää sulle Jenny <3 Toivottavasti influenssa on jo helpottanut!

    1. Emma kiitos, sä olet ihana!
      Oonhan näitä juttuja jauhanut jonkun verran.
      Sä et varmaan ylläty, että se mun tammikuussa tuleva kirja liittyy hyvinvointiin :O
      Juttusarja jatkuu. Täällä jo elämä voittaa, mutta on kyllä ollut aika raskasta. Ihmeen huonoon kuntoon voi aikuinen terve hyväkuntoinen ihminen mennä!
      Mahtavaa päivää!

  4. Heippa. Täytyy ensin kiittää sinua mahtavasta blogista. Sinulla on kiistatta kirjoittamisen lahja :-)
    Itselläni on sellainen tilanne, että laihdutin viitisen vuotta sitten reilut 20kg. Sen jälkeen olen pysytellyt painossani, muutaman kilon sisällä, eli olen onnistunut pitämään painoni aika hyvin kurissa. Mutta en ole normaalipainossa vielä, eli laihdutus jäi silloin aiemmin kesken. En ole tyytyväinen vielä, vaan pudotettavaa on vielä varmaan se 10kg.

    Toinen mutta on se, että olen yrittänyt niitä viimeisiä kiloja laihduttaa erittäin monta kertaa tämän viiden vuoden aikana! En vaan ole onnistunut. Pari kiloa saan lähtemään ja siihen se tyssää. Koetan koko ajan löytää sitä oikeaa keinoa laihtua. Toki taukojakin on tullut etten ole edes yrittänyt laihtua kun motivaatio on pyörinyt pohjamudissa. Kaloreitakin tulee laskettua, että näkee tuleeko sittenkin syötyä liikaa, ja välillä mietityttää onko peruskulutukseni oikeasti paljon matalampi, mitä laskennallinen arvo on. Ehkäpä ongelma onkin se, että elämäni tuntuu pyörivän sen laihdutuksen ympärillä.

    Vaan jospa se vielä oikea tie löytyisi jossain vaiheessa ja tuloksia alkaisi tulla.. :D olen vaan aika malttamaton, mutta toisaalta mikä kiire tässä enää on kun onhan tässä jo 5v. kulunut ihmetellessä :D ikää on kohta 33v. Haluaisin vaan vihdoin saada tuntea itseni tyytyväiseksi ja ennen kaikkea itseluottamuksen nousemaan. Se on ollut melko pohjamudissa oikeastaan niin kauan kuin muistan. Lisäksi huomaan usein ajattelevani, että ”sitten kun olen laihtunut, lähden ulkomaille” ja sitä ja tätä. Ikään kuin elämää ei olisi ennen kuin olen tavoitepainossa, tai niinkuin en ansaitsisi esim. sitä ulkomaanmatkaa ennen sitä.

    1. Kiitos Mirkkis kommentista ja kauniista sanoistasi!
      Tosi hienoa, että paino on pysynyt, se kertoo, että teit hyviä valintoja ja oikeasti olet muuttanut elämäntapojasi.

      Mulle tuli kans mieleen se, että jos painonpudotus pyörii ajatuksissa koko ajan ja vielä stressaa, niin voihan se hyvin olla, että keho ja mieli, jotka toimivat usein yhteistyössä niin saumattomasti, hankaavat kumpikin vastaan. Pystyisitkö jotenkin ottamaan rennomman suhtautumisen siihen loppukilomäärään? Kyllä itsellänikin vielä on löysää tuossa vyötäröllä, mutta ajattelen, että kyllä se siitä pikku hiljaa. Niistä kiloista ei saisi tehdä mörköä, jotka haluavat huomiota koko ajan! Elämä on niin paljon kaikkea muutakin.

      Mutta jos itse löysin sen oikean tien, uskon, että kuka tahansa muukin voi löytää! Malttamattomuuskin on tuttu tunne, mutta kun ei niitä kiloja ole parissa kuukaudessa tai viikossa kerännyt, niin ei voi oikein odottaa, että ne niin nopeasti poistuisivat. Sitä paitsi just se hidas painonpudotus on tutkitustikin se tie, joka ei tuo kiloja takaisin, vaan pitää ne poissa. Juuri siksi, että silloin ihminen on oikeasti muuttanut elämäänsä eikä tehnyt vain jotain pikaratkaisuja.

      Sä olet 33, ihminen parhaassa iässä! Itse oon sua vanhempi ja mäkin oon ihminen parhaassa iässä :D Sitä itseluottamusta kannattaa nostaa ihan muilla keinoin kuin laihduttamalla. Keskity sun hyviin puoliin ja korosta niitä. Mieti omia onnistumisia ja yritä nähdä asiat sen myönteisen kautta. Kiitollinen ihminen on onnellinen ihminen! Kun se laihtuminen ei tee meitä onnelliseksi kuin korkeintaan hyvin lyhyeksi aikaa, se todellinen onni ja myönteisyyden perusvire sulta jo, vaikka et sitä ehkä vielä huomaa. Sä ansaitset kaiken jo tässä hetkessä, painosta viis. Toki kun haluat itseäsi muuttaa myös fyysisesti, tee se! Mutta älä anna painonpudotuksen ohjailla sun elämää ja sitä, mitä sä voit tehdä.

      Ihanaa päivää ja kaikkea hyvää sulle!

  5. Kiva kun pyysit näitä kysymyksiä – vastauksiasi on mielenkiintoista lukea!
    Kysyisin vielä, millaista liikuntaa alkuun harrastit sen n. 3 h viikossa? Itse uin kaksi kertaa viikossa noin 40 min kerrallaan ja käyn lisäksi jumpassa 2-3 kertaa viikossa. Aerobisen liikunnan lisäksi olisi nyt tavoitteena tehdä lihaskuntoa pari kertaa viikossa kotona, koska se käsittäkseni tukisi painonpudotusta (ettei laihduta lihaksia) ja olisi toki muutenkin hyvä juttu. Uinti on siitä hyvä, että koska ylipainoa on vielä (n. 5 kg normaalipainon ylärajalle) niin siinä ei rasitu nivelet. Ja tykkään uinnista kuten myös muusta tekemästäni liikunnasta. Se on minusra kuitenkin tosi tärkeää!

    Tsemppiä tervehtymiseen!

    1. Moikka Maria, kiitos kommentistasi!
      Mähän siis lopetin ohjaamisen koko kevääksi. Olin vielä syksyll ohjannut intervallitunteja esimerkiksi.
      Keväällä mä juoksin kerran viikossa (noin 10-12 kilsaa), joogasin ja kävin kerran viikossa salilla. Se salitreeni ei pt:stä huolimatta koskaan lähtenyt oikein käyntiin, joten sen olen hylännyt. Joogassa ei myöskään ole tullut käytyä ajanpuutteen takia, mutta olen joogannut kotona.

      Oi vitsi, osaisinpa uida kunnolla! Uinti on tosi hyvää liikuntaa. Koko keho töissä eikä nivelet rasitu, kuten säkin sanoit. Sun treenit kuulostavat ihailtavan hyviltä! Ehdottomasti kannattaa pitää toi lihaskunto mukana juuri siitä syystä, ettei laihduta niitä lihaksia. Mulla lähti kyllä kiloja lihaksistakin, koska vielä 2017 alkuvuonna tehty kehonkoostumusmittaus kertoi, että mulla oli ikäisekseni naiseksi paljon lihasmassaa (ihan jumpalla saatua), mutta nyt on tilanne toinen. Kesällä vasta aloin petrata ton lihaskunnon kanssa taas ja nyt jumppailen kotona pari kertaa viikossa 10-25 minsaa kerrallaan.

      Kiitos, vieläkin puolikuntoisena, mutta ehkä ensi viikon lopussa jo jotain urheilua! Aurinkoista päivää sulle :)

  6. Hei, mulla oli kans joskus aiemmin sellainen pinttymä päässä että TÄYTYY syödä päivässä vähintään se 6 kertaa ja oikein tarkasti katsella että muutaman tunnin välein syö :D. Mutta kyllä sitä huomaa pärjäävänsä neljälläkin aterialla kun oikeasti syö hyvin. Ja mulla lähti automaattisesti kiloja vyötäröltä jo sillä että aloitin vuosi sitten iltatöiden tekemisen, töiden lomassa ei tule syötyä ollenkaan vaan vasta kotiin päästyä.

    Jokaisella on omat haasteensa, toiselle se on liikunta ja toiselle ruoka. Liikkumisesta on tullut jo niin tapa että sitä kyllä hinkuaa jokaiseen viikkoonsa, mutta terveellisesti syöminen on kyllä mulle se haasteellisempi osuus. Helpointa on syödä terveellinen aamupala ja lounas ja loppupäivä vetää kaikkea moskaa, varsinkin viikonloppuisin :D.

    Iloa uuteen viikkoon, jospa nää taudit olis selätetty ja päästäis liikkumaan ;)

    1. Kiitos Laura K!
      Joo, mä aloitin kanssa tuolla taktiikalla ja jossain vaiheessa huomasin, että sehän onkin mulle liikaa. Toki kroppakin oli jo siinä vaiheessa muuttunut. Sitten löysin tuon neljä kertaa päivässä syömisen ja se tuntuu toimivan itselläni hyvin.

      Mullein toi syöminen on sillä tavalla haasteellista, että esim. viikonloppuina on vaikea noudattaa noita ruoka-aikoja, koska tekeminen on niin erilaista kuin arkena. Ja sitten tulee helposti liian pitkä väli ja eikun mäkkäriin :) Se ei haittaa, jos välillä käy, mutta jos turhan usein, niin ei se kovin hyvä juttu ole.

      Lisäksi kun olin kipeänä niin meni kyllä syömiset ihan hunningolle, kun mikään ei maistunut. Tällä viikolla olen sitten tankannut viime viikon edestä :O

      Iloa sullekin ja terveyttä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *