Elämänmuutos on parasta, mitä itselleni saatoin antaa 40-vuotislahjaksi

Elämänmuutos on parasta, mitä itselleni saatoin antaa 40-vuotislahjaksi!

Tadaa, eilen menin nukkumaan kolmekymppisenä ja heräsin tänään nelikymppisenä! Kiitos taas yhdestä aamusta, jona sain silmäni avata. Eilen oli selkeästi jännitystä ilmassa ja jo tovin ikävuosien karttumista makusteltuani olen päättänyt uskoa kaikkia teitä, jotka olette todenneet, että elämä alkaa nelikymppisenä! Sillä useampi lienee tarkoittanut sitä, että elämä nelikymppisenä on niin paljon helpompaa kuin aiemmin, joka johtuu sekä iästä että elämänkokemuksesta.

Lapsi on terve, kun se leikkii! Fiiliksiä eiliseltä illalta. Pitäis ehkä aikuistua, nyt kun ei oo enää kolkyt!

Itse tykkään tällaisista selkeistä ajanjaksojen välisistä merkkipaaluista. Tipattoman aloitin esimerkiksi tammikuun 1. päivä. Usein olen aloittanut herkkulakon maanantaina. Nyt kun 40 kilahti mittariin on hyvä sauma keskittyä kaikkeen myönteiseen omassa elämässä ja jättää vanhat sotkut taakse vähemmälle huomiolle. Kuten noin kuukausi sitten kirjoitin, elämäni kauheimmat vuodet olivat kolmekymppisenä enkä niitä todellakaan kaipaa takaisin. Tästä on hyvä lähteä uudelle vuosikymmenelle freesisti monessa eri merkityksessä! Toki olen monesta asiasta kiitollinen, ilman läpikäymääni mankelia en olisi minä! En edes jaksa ajatella enää niinkään, että moni vaihe olisi voinut mennä helpommin. Tuo oli minun polkuni ikävuosien 30 ja 40 välillä ja nyt on näin. Elämä on todella näyttänyt moneen kertaan, että lopulta se kantaa. Siihen en aio lakata uskomasta koskaan.

Elämänmuutos jatkuu

Viime vuoden loppupuolella aloitin elämänmuutoksen, jossa tähtäsin ja yhtä tähtään nelikymppisenä parempaan kuntoon kuin ikinä. Vaikka matkan varrella edistyminen on ollut hidasta ja välillä tuntuu, ettei mitään tapahdu, niin haloo, juoksinhan maratonin viime lauantaina ja vanhoja instakuvia selaillessa huomasin, että kyllä, jotain tapahtuu koko ajan.

Kuvista näkee, että jotain tapahtuu koko ajan! Tässä minä 21.1.17 ja 6.6.17!

Mutta kerrankin olen antanut tämän muutoksen tapahtua rauhallisesti ja ilman pakkoa ja stressiä. Olen tehnyt sen, minkä kussakin hetkessä olen ehtinyt ja sillä sipuli. Tavoitteeni oli jojottelusta irti pääseminen ja pysyvä muutos, joten siksi pienet muutokset kerrallaan ovat olleet parasta, mitä olen itselleni voinut tarjota ja antaa. Kun ennen muutin kaiken kerralla, niin motivaationi ei kestänyt kovin pitkään. Nyt kun olen edennyt pikku hiljaa, pääkoppakin on pysynyt mukana ja muutokset on ollut helpompi sisäistää. En ole vielä perillä, mutta matkalla kohti sitä minää, jollaisena ulkoisesti haluan elää. Pakko sanoa, että kun on paremmassa kondiksessa, kaikki, ihan kaikki vain on helpompaa!

Mutta ei tähän muutokseen ole tarvittu mitään taikoja. Olen vain alkanut huolehtia itsestäni paremmin, nukkunut paremmin, katsonut tarkempaan, mitä syön, ollut arjessa aktiivinen. Liikkumiseni eivät ole olleet kovin tavoitteellisia koko keväänä, mutta nyt sain maratonista sen verran intoa, että alan tarkemmin katsoa, miten ja mitä treenaan. Tässähän itselläni on apuna ollut personal trainer Tuukka, jota jatkossakin tapaan luultavasti pari kertaa kuussa. Sekin on ollut hyvä sijoitus! Painoa on pudonnut reilu 8 kiloa, mutta se ei ole se tärkein juttu. Tärkeämpää on uusien elämäntapojen sisäistäminen, ihan lähtien aamu- ja välipalan syömisestä.

Kaiken kaikkiaan fiilis on hyvä, ja tällä energialla mennään eteenpäinkin, niin blogissa kuin elämässä yleensä.

Kiitos myös sulle, että olet lukenut! Tiedän, että moni teistä on kulkenut kanssani jo monta vuotta.

Ihanaa päivää!

Jenny

 

30 comments

  1. Seuraan ilolla 😍
    Paljon onnea ❤❤❤❤❤
    Sanna

    1. Kiitos paljon Sanna kommentistasi! Mukavaa viikonloppua sulle <3

  2. Ihana sinä 💖 Paljon onnea sinulle ja tervetuloa samoille kympeille, olen tosin neljä vuotta sinua edellä ja voin kertoa että tämä on niin hyvä ikä 😊

    1. Kiitos Sirpa! Hyvä kuulla :) <3 Aurinkoa!

  3. Synttärionnea! Olen seurannut blogiasi jo varmaan 4vuotta?? Ja hämmästellyt miten samantyyppistä rataa elämämme kulkee. Tuon puhumasi mankelin läpi meno on ollu jäätävää aikaa mutta minusta on tuntunut että kaikessa jäätävyydessä en olekkaan ”maailman ainoa” joka käy sen läpi kun olen sinun juttuja välillä lukenu ja se on antanu voimia. Kiitos! Elämäntapamuutos myös menossa ja -8kg… maratonia en juokse (siihenhän voi kuolla😂🙈) mutta muuten juoksen ja liikun ja olen elämäni kunnossa. Heippa ja hyvää päivää sinulle 🌸

    1. Kiitos Nipsuliini, kiva, että jätit kommentin! Ja hauska kuulla, että oot ollut kanssani niin kauan. Itse tykkään myös vertaistuesta, joten kiva kuulla, etten mäkään ole ainoa, vaikka toki toivoisi muillekin kevyttä ja mukavaa eloa! Hassua, meillä samat lukematkin kadonneet elopainosta. Hienoa kuulla, että oot elämäsi kunnossa! Kaikki on niin paljon helpompaa, kun on paremmassa kondiksessa.
      Kivaa viikkoa <3 :)

  4. Ihana iloinen sinä! Onnea synttäreiden johdosta! <3

    1. Kiitos paljon Katja! Aurinkoa <3

  5. Vau, just löysin tämän blogin. Energistä, inspiroivaa! Onnea nelikymppiselle! :)

    1. Kiitos paljon, Johanna! Tervetuloa matkaan mukaan. Kiva, että törmäsit blogiini! Kivaa viikkoa sulle :)

  6. Paljon onnea Jenni, olet kyllä super säihkyvä! Odotahan, kun pääset täyttämään 50, sitten se elämä vasta alkaakin :)

    1. No voi kiitos Katariina! Ja miten ihana kuulla :) Aurinkoa sulle!

  7. Mahtava muutos! Ihanaa synttäriä ja aurinkoa päivääsi!

    1. Kiitos paljon, Merja! Samaa sulle, aurinkoa!

  8. Olen nyt 36 ja täytyy myöntää, että lähestyvä 40 jo vähän kuumottaa. Vaikka toisaalta olen huomannut jo nyt, että mitä vanhemmaksi elää, sitä helpommaksi elämä tulee (ei tarvitse enää välittää niin paljon muiden mielipiteistä, on enemmän rohkeutta olla sellainen kuin on). Joten ehkä se seuraavan kymmenluvun pyörähtäminen mittariin ei ole niin kamalaa kuitenkaan :) Tsemppiä sinulle ja iloa elämään jatkossakin!

    1. Kiitos Menolippu Maalle! Päivän kokemuksella voin sanoa, että ihan mukavaa :) Mutta kyllä muakin kuumotti, mutta nyt aion nauttia. Uskon, että tässä on monia hyviä juttuja! Vaikka toki saa pitää itsestään hyvää huolta, ettei ihan ala rapistua. Mutta nykyihminen elää keskimäärin satavuotiaaksi, joten ehtiihän tässä monenlaista :) Mukavaa torstaita sulle!

  9. Aurinkoista synttäriä!! Näytät hyvinvoivalta ja annat inspiraatiota meille muille <3

    1. Ihana kuulla, kiitos Hanna! Aurinkoa :)

  10. Onnea Jenny! Vilpittömästi olen sitä mmieltä, että 40+ on hyvä ikä. Kyllä mä olen enemmän oma itseni kuin nuorempana. Vaikka tässäkin vielä opeteltavaa.

    Onnea myös elämäntapamuutoksesta. Upeita tuloksia kaikki . Samalla viivalla pikkumuutokset, maraton ja ihanan hiukset :D
    PAkko vielä sanoa, että näitä juttuja on kivempi lukea siksikin, kun itse olet rämpinyt, lihonut, yrittänyt ja välillä epäonnistunut. Näitä vinkkjeä on niin paljon kivempi lukea ihmiseltä, joka EI OLE OLLUT koko ajan urheilulleinen ja hoikka.
    On tässä mukana eletty tovi :)

    JAtka näitä inspiroivia kirjoituksia kiitos

    1. Kiitos Pinkki! Taisit osua naulan kantaan. Jos kaikki olis aina mennyt meikäläiselle kovin helposti, ei se ehkä olis kauheen kiinnostavaa. Uskonkin, että salaisuuteni on arkisuus :)
      Kirjoititpa kivasti, tuli hyvä mieli. Ihanaa kesää sulle ja sun poppoolle!

  11. Paljon onnea!💗kuvista näkyy kuinka nautit olostasi ja voit hyvin. Ihanaa syntymäpäivän jatkoa.🌸🌸

    1. Kiitos Sara! Mukavaa loppuviikkoa sulle :)

  12. Onnea Onnea Jenny<3 Ihailtava asenne ja ote elämään, perässä tullaan!
    Upeaa päivää!
    ps.Noi hiukset on niiiiiin makeet!!

    1. Kiitos Anna! Tervetuloa, päivän kokemuksella voin sanoa, ettei ole hassumpaa :D
      Mahtavaa päivää sulle myös!

  13. Aurinkoista syntymäpäivää! Olet todellakin suuri inspiraation lähde, kuten jo edellinenkin kommentoija kirjoitti :)

    1. Kiitos paljon Hansu! Ihana kuulla :) Aurinkoa sulle päiviisi!

  14. Ihanaa päivää sinulle, aikuinen, sädehtivä nelikymppinen nainen♡
    Elämä on parasta huumetta vai miten se nyt meni😉
    Ja toi kuva😍

    1. Kiitos Kirsi! Näin se on! :)
      Päivän kokemuksella tää nelikymppisenä olo on ihan mukavaa! Ja kuulemma paranee aina vain. Sopii mulle. Aurinkoa!

  15. Ihanaa syntymäpäivää! Olet suuri inspiraation lähde. 😊

    1. Kiitos Riina, tosi mukava kuulla! Aurinkoa sinulle :)

Comments are closed.