Elixian Build n’ Burn avasi silmiä – olenko ihan rapakunnossa?

Elixian Build n ’ Burn avasi silmiä – olenko ihan rapakunnossa? No tiedän, etten ole, mutta kyllä tunti avasi silmiä. Ehdottomasti kannattaa poiketa siitä tututusta omasta treenilukkarista ja tehdä välillä jotain ihan muuta! Sitä saattaa yllättyä monella tapaa.

Tässäpä en vielä tiennyt, mihin joudun! Kiitos Under Armourille treenivaatteista.

Liikuntalajeja ja tapoja liikkua on niin paljon, että jokaiselle löytyy kyllä jotakin, kun vähän vaivautuu kaivelemaan lajikirjoa. Tai jos joku juttu, jota on tehnyt vaikka viimeiset 20 vuotta, ei enää innosta, kannattaa rohkeasti kokeilla uusia tapoja treenata. Liikunnankin suhteen kannattaa muistaa, että uudet jutut tuovat uusia tuloksia! Niin keho kuin mielikin kiittävät, kun tekee jotain totutusta poikkeavaa.

Ja onhan esimerkiksi nelikymppinen minä erilainen kuin kaksikymppinen minä. Niin keholtaan, mutta ennen kaikkea mieleltään. Itse olen viime aikoina juossut, joogannut ja käynyt salilla. Huomasin, että kaipaan myös tuollaista rääkkitreeniä, joka tehdään ryhmässä jolloin ryhmästä saa tsemppiä ja virtaa silloin, kun omat voimat ovat loppumassa.

Itsekin olen tekemässä muutoksia omiin liikkumisiini. Olen veivannut ryhmäliikuntatunteja usein enemmän, nyt vähemmän jo 18 vuotta. Tuleva kesä onkin ensimmäinen laatuaan, kun en ota enää omia tunteja ja syksyllä sama homma. Jos kuitenkin kadun päätöstäni, voin aina tuurata.

Olen ajatellut nostaa oman hyvinvointini uudelle tasolle ja kokeilla kaikkea uutta tai lajeja, joita en ole ehtinyt tehdä pitkään aikaan. Niin ihanaa kuin ohjaaminen onkin, on myös ihana urheilla yksin, kaverin tai puolison kanssa kuin myös olla jonkun toisen ohjattavana.

Build n’ Burn – uusi suosikkitreeni

Eilen kävin Kampin Elixiassa sekalaisessa toimittaja- ja bloggaajaryhmässä kokeilemassa uutta Build n’ Burn -tuntia. Pakko sanoa, etten ole hetkeen tehnyt mitään niin hauskaa treeniä! Ja vaikka jokainen teki omaa suoritustaan ja näki myös ruudulta, toteutuvatko toivotut sykealueet, oli treenaaminen hauskaa ja sosiaalista. Enpä muista, milloin viimeksi olisin ollut noin hiessä kuin eilen! Sitä luulee, että on superkunnossa, mutta kun kokeilee jotain omista tavallisista treeneistä poikkeavaa, saattaa kokea herätyksen. Tässä olikin hyvä muistutus: älä tee aina sitä yhtä ja samaa, vaan herättele ja järkytä kroppaa myös jollain ihan muulla!

Norjalainen valmentajamme oli pelkkää lihasta! Ja mikä mahtava inspiroiva tyyppi.

Treeni käytiin läpi ja sitten hommiin!

Treenin aikana oli ihan mahtava tunnelma!

Ja sitten aamupalaa.

Ekan kierroksen jälkeen oli jo tajuton hiki! Ja tänään kolottaa.

Jokaiselle siis jaettiin oma, numerolla merkitty sykenauha. Niin kukin saattoi ruudulta seurata oman numeronsa sykealueita. Se tarkoitti sitä, että välillä piti himmata, mutta useimmin piti vielä kiristää tahtia. Ja sehän tehtiin. 4 x 45 sekuntia oltiin aina samassa treenipisteessä ja tehtiin joko samaa tai paria eri liikettä. Sitten vaihdettiin pistettä. Tunti sisältää lämmittelyn ja jäähdyttelyn kanssa kaksi tuollaista kierrosta.

Omaksi suosikiksi treenissä nousivat aivan mahtava Skillmill-juoksumatto ja huippukätevä TRX-nauha. Miten kukaan ei ole aiemmin tuonut tuollaista juoksumattoa markkinoille, ihmettelenpä vain? Ei nappien painelua eikä mitään säätämistä, sen kuin alkoi kävellä ja juosta! Pelkästään tuon maton ja Build n’ Burn -tunnin takia voisin taas harkita Elixian jäsenyyden hommaamista!

TRX-nauhalla teimme soutuliikettä suoralla vartalolla, mutta hieman diagonaalista. Oikeaan kohtaan eli selkään osui rasitus, hyvä kun kädet nousevat tänään ylös kohti kattoa! Myös pistoolikyykky onnistui TRX-nauhan kanssa mainiosti, joka toi onnistumisen iloa. Ilman nauhaa en todellakaan olisi päässyt niin alas asti kuin nauhan kanssa.

Sen jälkeen vielä rundit soutulaitteella ja sitten irtopainojen päällä punnerrus, kyykkyä, pystypunnerrusta ja burpee. Niin ja askelkyykkyhyppyä. Jo ensimmäisen kierroksen jälkeen olin ihan loppu, ja jouduinkin livahtamaan kesken toisen kierroksen pois, koska ensimmäinen toimittamani kirja on lähdössä painoon!

Ihan huipputreeni ja täytyy nostaa Elixialle hattua, kun tuntuu, että se on jatkuvasti kehittämässä uusia juttuja, kuten tämäkin 45 minuuttia, joka kehittää sekä voimaa että kestävyyttä. Voin suositella!

Iloisia treenihetkiä!