painonhallinta

En enää tee elämänmuutosta, vaan olen se elämänmuutos

Juttelin viime viikolla kollegani kanssa tekemästäni elämänmuutoksestani ja tajusin kirkkaasti sen, että enhän enää tee mitään elämänmuutosta, vaan olen se elämänmuutos. Esimerkiksi ne ruoka- ja liikuntatavat, joita opettelin 2017 vuoden alussa ja aikana, ovat nykyään niin rutiinia, etten osaa enää olla ilman:

  • Makeanhimo on kurissa, kiitos säännöllisen ja riittävän syömisen. Tänäänkään en rynnännyt töissä kahmimaan herkkuja, joita joku oli sinne roudannut, en edes yhtä napsaissut ohi kulkiessani. Syön kyllä herkkuja, mutta en hetken mielijohteesta, vaan usein lauantaisin.
  • Syön aina aamupalan. Aina. Syön säännöllisesti, 4-5 kertaa päivässä.
  • Erityisesti aamupalalla ja lounaalla valitsen ruokaa, jossa on riittävästi proteiineja.
  • Juoksemaan lähteminen ei ole ponnistus, vaan ihana asia, jota odotan jo heräämisestäni lähtien. Pidän hyvällä omatunnolla myös vapaapäiviä liikunnasta ja huolehdin, että kroppa saa palautua.
  • Koska aikaa on rajallisesti, teen lihaskuntotreenini muutaman kerran viikossa (10-25 minsaa) kotona kehonpainolla, käsipainoilla (5 kg) ja kahvakuulalla (10 kg). Ilman pakottamista.
  • Mielestäni kaikki tämä kertoo onnistuneesta elämänmuutoksesta ja itselle sopivien tapojen löytämisestä, vai mitä tuumaat? Joka tapauksessa onnistuminen on jotain, mihin en olisi yltänyt koskaan kieltämällä itseltäni hiilarit, syömällä muuten liian rajoitetusti, urheilemalla kehoni stressitilaan tai vetämällä pelkkää kaalisoppaa tai mehukeittoja. Minusta ei myöskään tullut keittiövaakaihmistä tai kalorinlaskijaa, joka tosin johtuu siitäkin, että ihmisenä olen sellaiseen liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Monessa asiassa, myös painonhallinassa pidän siitä, että asiat tapahtuvat helposti. Näin jälkeenpäin näen sen, että oman muutokseni iskulauseena voisi olla vaikka mitä vaivattomampaa, sitä paremmat tulokset.
Kuvien välissä on 15 kuukautta. Uskallan väittää, että muutokseni on todella pysyvä.

Ylipainoinen liikunnanohjaaja

Toki itseäni auttoi oikeiden valintojen opettelussa sekin, että tiesin ravitsemuksesta, liikunnasta ja elämäntapojen muuttamisesta paljonkin. Mutta tämä kertoo siitäkin, ettei tieto läheskään aina muutu teoiksi. Itse asiassa moni ikuinen laihduttaja ja jojottelija tietää paljon, kuten kalkkunasiivun kalorimäärän tai kauraleivän sisällön. Itse olen opiskellut urheiluopistossa, tehnyt liikunnanohjaajan töitä 20 vuotta ja kurssittautunut aikanaan myös FAF Personal Traineriksi. Toki tässä kohtaa voitaisiin käydä keskustelua siitä, miten liikunnanohjaaja ja PT löytää itsensä kuuden vuoden jojottelukierteestä lihomasta ja laihtumasta. Mutta ihminen se on jumppaopekin ja elämässä voi tapahtua asioita, jotka johtavat siihen, ettei itsestä huolehtiminen ole huippuluokkaa tai että alkaa palkita itseään väärillä asioilla, kuten jättimäisillä pasta-annoksilla tai kokiksella ja suklaalla. Ja kun siihen päälle itseäni sitten vielä siunattiin iltatähdellä, joka yökukkui ja heräili ensimmäiset pari elinvuottaan, oli helppo antaa itsensä lössähtää, läsähtää, lihoa, laihtua ja lihoa. Vaikka muistan väittäneeni tuolloin eräälle jumppaohjaajakaverilleni, että olen tehnyt kaikkeni, eikä paino silti vain pysy hallinnassa, vaikka näin jälkikäteen näen, että noiden kuuden vuoden aikana annoin tilanteelle vain ensiapua ja paikkasin paino-ongelmiani laastarilla.

Jos olisin jo aiemmin todella muuttanut elintapojani, en olisi lihonut enää uudestaan enkä varsinkaan jojotellut painoni kanssa. Mutta olin vain niin poikki kaiken aikaa, että en silloin vielä kyennyt näkemään sitä, että edes ruokavaliosta paremman huolen pitäminen olisi paitsi saattanut virkistää, niin ainakin pitää tilanteen edes jotenkin balanssissa. Ja vaikka tiesin sen, että esimerkiksi sokerilla ja huonoilla hiilareilla itsensä lohduttaminen ja piristäminen ovat totaalista harhaa, tein niin silti. Absurdia tässä on se, että samaan aikaan pyrin sitten löytämään keinoja, joilla painoa sai alas hetkellisesti ja nopeasti, mutta ei pysyvästi. Mutta niin se taitaa mennä, että ihminen oppii kantapään kautta niin kauan kuin on tarpeellista oppia jokin asia.

Näiden kuvien välissä on 7 kuukautta.

Henkinen puoli kondikseen

Olen aiemminkin korostanut sitä, etten elämänmuutokseni alussa kokenut itseäni enää onnettomaksi tai tuntenut itseinhoa parikymmentä kiloa pulskempana kuin nykyään (173 cm/68 kg). Itseni hyväksymiseen oli johtanut se pitkä henkinen tie, jota olin kulkenut sen vuoksi, että olin kohdannut elämässäni vaikeuksia ja halusin voida paremmin, olla iloisempi, myönteisempi, antaa anteeksi, nähdä arvon tavallisessa arjessa, tietää, kuka edes silloin oikeastaan olin. Sekään ei valitettavasti ole mikään ”muutun yhdessä yössä” -juttu, vaan vaatii päivittäistä henkistä treeniä, itsetutkiskelua ja tunteisiin tutustumista.

Sanoisinkin, että monia auttaisi myös painonhallinnassa se, että tutustuisi itseensä ja tunteisiinsa, ja oppisi näkemään ne omat hyvät puolet liikakilojen sijaan, antaisi itselleen enemmän arvoa ja opettelisi rakastamaan itseään ja pitämään itseään elämänsä tärkeimpänä ihmissuhteena. Vaikka minulta on kysytty, että miten se voi olla mahdollista, että en kuvitellut laihtumisen tuovan onnea, rehellisesti sanottuna olin todellakin ihan tyytyväinen itseeni ja onnellinen myös liikakilojeni kanssa. Aina näin ei ole ollut, ja uskonkin, että hyvät välit oman itsensä kanssa on yksi tie onnistumiseen missä tahansa asiassa elämässä.

Uni on tärkeää

Uskon myös, että sillä on ollut merkitystä, että nukun nykyään hyvin ja useimmiten en heräile öisin. Uskon, että tuo kuopukseni kanssa valvominen ja heräily johtivat siihen, että koko kroppa hormonitoimintoineen oli ihan sekaisin. Valvominen ja huonot nukkumiset aiheuttavat erään aiemmin ilmestyneeseen lehtijuttuun haastattelemani asiantuntijan mukaan erityisesti keskivartalolihavuutta. Lisäksi se vaikuttaa myös ruokahalua sääteleviin hormoneihin ja väittää elimistölle, että juu, nyt on nälkä ja syödä pitää. Oma suurin ongelmanihan oli valtava keskivartalokelluke. Toki rasvaa oli muuallakin, mutta keskikeholla sitä oli eniten, jota sitten yritin peitellä monenlaisilla raitapaidoilla.

Nykyään en ole valmis luopumaan unistani, ja arkisin menen usein nukkumaan jo 21.30, viimeistään kymmeneltä, eikä viikonloppurytmini siitä kovin paljon eroa. Älypuhelimen pyrin päästämään näpeistäni normisti hyvissä ajoin, ja luen kirjaa, joka on mitä mainiointa unilääkettä. Sen jälkeen, kun kuopukseni oli oppinut nukkumaan, kesti vielä pari vuotta, että itse lakkasin heräilemästä yön aikana. Alkoholia en käytä tällä hetkellä oikeastaan ollenkaan, se jäi päälle tipattomalta viime vuodelta ja tammikuussa sitä muutaman kerran nauttineena huomasin, että jo pari pikku lasillista viiniä pilaa yöuneni oikeastaan kokonaan. Voisi kuvitella, että elämä, jossa ei ole skumppaa ja nukkumaan mennään puoli kymmeneltä olisi tylsää, mutta minä voin kertoa, että se on minun mielestäni juuri nyt ihanaa, sopii tähän elämäntilanteeseen täydellisesti ja saa minut voimaan vielä paremmin.

Laihtuminen on myös henkinen juttu

Vaikka toki tein konkreettisia muutoksia ruokavaliooni, kuten aloin syödä säännöllisesti, lisäsin proteiinia oikeastaan joka aterialle, lähes puolitin aiemmat annoskokoni, lisäsin vihanneksia ja hedelmiä arkeeni ja aloin syödä aamupalaa, olen huomannut, että pitkälti painonpudotus on henkinen juttu, joka liittyy vahvasti kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ei niinkään kiloihin, jotka pitäisi pudottaa.

Kun pääsee alun kärsimättömyydestä yli ja eri tavalla tekeminen alkaa tuoda uusia tuloksia, alkaa huomata sen, etteivät ne pudotetut kilot enää edes merkitse, vaan koko se muuttunut olemus, parempi jaksaminen, lisääntynyt energia, ilo ja onnellisuus, joista on tullut arjen perusvire, myönteisyys ja vaikka parempi nukkuminen.

Kun ei keskity kiloihin, vaan kaikkeen tuohon yllämainittuun, löytyy motivaatiotakin pysytellä sillä valitsemallaan tiellä. Ja vaikka moni sanoo, että pitää olla rautainen itsekuri, jotta laihtuu, itse en tarvinnut itsekuria. Itsekuria tarvitaan mielestäni silloin, kun ei tee elämänmuutosta, vaan pikadiettaa. Ei hyvä.

Itsekurin sijaan tarvitsee kärsivällisyyttä, ja kykyä hyväksyä se, että hidas muutos on se kestävä muutos, että kyse on elämänmuutoksesta, ei projektista vaan halusta tehdä elämänmuutoksesta vakiintunut osa itseä. Kun tarpeeksi kauan tekee, omasta hyvinvoinnista ja sen priorisoinnista arjessa vain tulee automaattista. Sitä syö hyvin, nukkuu hyvin, treenaa riittävästi ja pitää itsestään huolta, koska tietää, että silloin voi parhaiten. Eikä halua enää koskaan palata siihen tunkkaiseen, väsähtäneeseen ja vetämättömään fiilikseen.

Hyötyliikuntaa ja treeniä

Eikä painonpudotuksessa kannata unohtaa hyötyliikuntaa ja treeniä. Mutta itse kävelen nykyään työmatkani (ja toivottavasti kohta juoksen) ja treenaan juoksua, lihaskuntoa ja toivottavasti pian taas joogaa ennen kaikkea terveyden, hyvän olon, päännollauksen ja raittiin ilman vuoksi. Toki se on mahtavaa, että liikunta kuluttaa kaloreita, mutta jos kulutetut kalorit ovat ainoa motiivi liikunnalle, tiedät sen jo itsekin, ettei suhde tule kestämään.

Sanoisin myös sen, ettei kannata harrastaa mitään lajia, josta ei tykkää. Vaihtoehtoja on kuitenkin niin valtavasti, että miksi kiduttaa itseä tylsällä liikunnalla? Minulta usein kysytään, onko juokseminen mahdollista aloittaa a) ylipainoisena b) vasta aikuisiällä. Jos mitään kehollisia esteitä, kuten vammoja, juoksemiselle ei ole, sanon, että kyllä voi. Siinäkin pitää vain huomioida se, ettei heti tarvitse juosta viittä kilometriä tai edes kilsaakaan. Hyvin voi aloittaa esimerkiksi juoksun ja kävelyn yhdistelmällä. Sellaisia lenkkejä muuten vedän tässä kevään mittaan Juoksujalka vipattaa -blogin Merituulin kanssa. Tervetuloa mukaan, lisätietoa täällä!

Vetoapua Nanan valmennuksesta

Ja vielä viimeinen vinkki vitonen, joka sisältää MAINOSLINKIN. Super fit me -blogia pitävällä Nana Heikkilällä, jota olen seurannut useamman vuoden, on hyvin terve suhtautuminen painonhallintaan ja elämäntapamuutoksiin. Nanan suosittu 8 viikon Lifefit-elämäntapavalmennus on alkamassa 9.4. (materiaalit saat jo saman tien valmennuksen hankkiessasi). Valmennuksesta saa hyviä vinkkejä unesta, palautumisesta, liikunnasta, stressinhallinnasta ja esimerkiksi ravinnosta ilman kalorien laskentaa tai ruokien punnitsemista. Valmennuksessa saa esimerkiksi 170 reseptin kirjasen, joka sopii hänelle, joka ei keksi itselleen terveellistä syömistä sekä treeniohjelmat niin kotitreeniin kuin salillekin. Kahdeksan viikon valmennus ei sekään toki tee ihmistä autuaaksi, mutta auttaa varmasti alkuun tyypin, joka kaipaa lisäapua ja neuvoja, miten alkaa muuttaa niitä elämäntapoja. Nana usein sanoo, ettei usko kitudieetteihin ja että hänen valmennuksensa sopivat ihmisille, jotka ovat kyllästyneet jojoiluun ja ikuisiin laihdutuskuureihin. Valmennuksesta saa hyvän aloituksen muutokselle, joka voi kestää vuodenkin päivät, kuten itselläni. Vuoden jälkeen uudet tavat olivat vakiintuneet rutiineiksi.

Valmennus ei siis ole mikään dieetti, vaan noiden kahdeksan viikon aikana harjoitellaan laihduttamisen lopettamista ja fiksujen päätösten tekoa ja saadaan siihen vetoapua ammattilaiselta. Mielestäni on mahtavaa, että nettivalmennuksia myyvä liikunta-alan ammattilainen sanoo suoraan, ettei kurssi sovi ihmiselle, joka etsii pikadieettejä tai pikaratkaisuja. Juuri näin! Laihduttaminen ei ole pikaratkaisu, vaan elämänmuutos. Sitä en voi itsekään korostaa tarpeeksi! Jos yhtään kiinnostelee ja tuntuu, että tarvitset blogini ohella potkua persiille, niin valmennuksen voit ostaa 89 euron hintaan tästä linkistä. Linkki on voimassa sunnuntaihin 8.4. saakka.

Eipä muuta kuin mahtavaa viikon alkua!

Jenny

Myös Instagramissa

Laihtuminen ei todellakaan tuo onnea, mutta parempi jaksaminen ja lisääntynyt energia helpottavat elämää ja sitä kautta tuovat tavallaan lisää onnea.

 

 

 

14 thoughts on “En enää tee elämänmuutosta, vaan olen se elämänmuutos

  1. Hyviä ja niin tosia ajatuksia täynnä tämä kirjoitus. Mutta on se vaan kummallista, vaikka tämän kaiken tietää ja tunnistaa, niin silti sitä odottaisi tuloksia nopeammin, minä olen niin kärsimätön. Herkuttelupuoli on mulla se ongelma, ennen en koskaan kaivannut esim. Päiväkahvilla mitään makeaa, nyt olen se, joka koluaa kaikki kaapit ja laatikot herkkujen toivossa… ja työpaikan kahvipöydän herkkuja on lähes mahdoton vastustaa… olem opettanut itseni tähän, että aina jotain hyvää, täytyy siis opetella myös toiseen suuntaan. Kiitos tosi hyvästä ja inspiroivasta blogista, täältä on löytynyt monta hyvää ajatusta ja vinkkiä tuoreeseen juoksuharrastukseen.

    1. Kiitos Anu kommentistasi ja kauniista sanoistasi!
      Kuulostaa niin inhimilliseltä tuo, mistä kirjoitat. Monelle se herkuttelu on vain tapaa, jonka tilalle voi hankkia muita tapoja, juuri kuten kirjoitat. Itse en kuitenkaan kannata totaaliselle kieltolinjalle lähtemistä, mutta sellainen itselle sopiva keskitie on hyvästä.
      Tuo kärsimättömyys varmasti vaivaa myös useimpia meistä. Itsekin sen tunnistan elämänmuutokseni alkuvaiheesta. Mutta pyrin silloin ajattelemaan, että kun kerran teen nyt näin erilailla, niin jossain vaiheessa on pakko alkaa tulla erilaisia tuloksia. Ja niin siinä sitten kävikin. Monella vain tuntuu muutos tyssäävän siihen ensimmäiseen pariin viikkoon, ja keho kuitenkin vaatii aikansa, että se alkaa tottua uusiin elämäntapoihin.
      Juoksujuttuja on toivottu paljon, ja vaikka kaikki niitä ei tykkää lukea, niitä on kyllä tulossa.
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

  2. Tämä olisi voinutolla elämästäni… niinpä rohkeana lainasin ja muokkasin tekstiäsi:

    Uskon myös, että sillä on merkitystä, että heräilen nykyään öisin. Uskon, että tyttäreni sairastuminen diabetekseen ja verensokerien valvominen ja kahden tunnin välein heräily ovat johtaneet siihen, että koko kroppa hormonitoimintoineen on ihan sekaisin. Valvominen ja huonot nukkumiset aiheuttavat useamman lähteen mukaan erityisesti keskivartalolihavuutta. Lisäksi se vaikuttaa myös ruokahalua sääteleviin hormoneihin ja väittää elimistölle, että juu, nyt on nälkä ja syödä pitää. Oma suurin ongelmanihan on valtava keskivartalokelluke. Toki rasvaa on muuallakin, mutta keskikeholla sitä on eniten, ja sitä sitten yritän peitellä monenlaisilla raitapaidoilla.

    1. Kiitos sinulle Kirsi kommentistasi! Juuri näin, rauhassa hyvä tulee. Kyllä se sieltä lähtee sullakin, olen varma. Olet jo hyvällä alulla ja paljon asioita pohtinut.
      Kaikkea hyvää, kivaa viikonloppua!

  3. Hei,

    löysin sattumalta blogisi jokin aika sitten ja olen lueskellut kirjoituksiasi. Liityin itse ohjattuun 6kk elämäntapojen muutos ryhmään ja alun ahdistuksen (miksi olen tilivelvollinen kenellekään mistään :-) ) jälkeen on alkanut sujua verrattain hyvin. Mikä minua stressaa on se, ettei ’mitään’ tapahdu vaikka 2kk on jo mennyt. Tiedän, 2kk on vähän aikaa. Minulla on myös 2v iltatähti ja olen nukkunut kokonaisen yön viimeksi joskus maaliskuussa 2016.. Lisäksi imetän vielä. (Imetys syö kaloreita = not true!) Hormonit varmasti ovat, mitä ovat ja sekin vaikuttaa. Ruokapäiväkirjasta sain pelkkää hyvää palautetta; hevi osasto kunnossa, värejä ja makuja lautasella jne. Herkuttelu on todella paljon paremmin hallinnassa entiseen verrattuna ja keskittyy vkonloppuun ajatuksella ja kohtuudella. Että mistä sitä vielä nipistäisi ettei menii nihkeilyksi? Aika auttaa. Kuten niin moneen muuhunkin maailman ongelmaan. Koen vaan suurta turhautumista tällä hetkellä ja mietin olenko jotenkin ’tuomittu’ olemaan tällainen. Kirjoituksiasi on innoittavaa lukea <3 Aurinkoista kevättä uudelta lukijalta

    1. Kiitos Laura kommentistasi! Voin niin samastua kirjoitukseesi, koska itsehän olin tuossa vaiheessa viime vuoden alussa. Vaikka olin muuttanut ruokatapojani paljonkin, silti ”mitään” ei tapahtunut ensimmäiseen kahteen, lähes kolmeen kuukauteen. Oli vain uskottava, että jossain vaiheessa on pakko tulla erilaisia tuloksia, kun kerran tekeekin eri tavalla. Tuo huonosti nukkuminen ja heräily saattavat tosiaan myös vaikuttaa, joten kannattaa olla aika armollinen itselleen.
      Muutenhan sun tilanne kuulostaa tosi hyvältä, onnea noista kaikista hyvistä muutoksista!
      Kannattaa yrittää keskittyä siihen hyvinvoinnin parantamiseen eikä niiden kilojen tuijotteluun. Se on ensin ehkä vaikeaa, mutta kun olo alkaa energisoitua ja kohentua, niin kiloilla ei ole enää niin merkitystä ja ne on vain bonaria.
      Mä sanoisin, että nauti matkasta äläkä liikaa nipistä ja nihkeile! Kyllä se muutos sieltä tulee erilaisen toiminnan kautta, kroppa vain tarvitsee aika tottua uuteen.
      Toivotan sulle ihanaa viikonloppua! <3

  4. Wau! Aika hämmentävää lukea tekstiäsi, joka oli kuin minun elämästä ja päästä repästy. Elämäntilanteet ja jumalaton stressi aiheutti aikanaan voimakkaan lihoamisen. Siitä olen tasapainoillut parempaan päin ja välillä alkanut paino olemaan jo hyvässä kuosissa, mutta sitten homma on mennyt överiksi liian suurilla liikuntamäärillä mitkä miulla laittaa hormoonitoiminnan näköjään ihan sekaisin ja seurauksethan tietää.
    Minäkään en ala hiilarittomalle tai millekkään ruuan punnituksia vaativalle dietille. Tiedän kuinka minun pitää syödä ja suurimmaksi osaksi syönkin oikein, mutta sitten. Talvisin varsinkin vaivaa makeanhimo vaikka kuinka söisin säännöllisesti. Mutta miun päässä on se jokin ratas lähestulkoon kohdillaan ja alan olla valmis elämäni tasapainottamiseen. Tein juuri radikaalin ratkaisun elämässä ja on jo helpompi hengittää ja kohta feenix nousee tuhkasta.
    Ihanaa kevättä!

    1. Kiitos Heidi R kommentistasi!
      Juu, tiedän tunteen, itsellenikin joskus käy niin :) Niin me ihmiset ollaan samanlaisia, vaikka ollaankin erilaisia ja joskus elämäntilanteet natsaavat ihan täysillä.
      Kyllä itsekin olen monen kantanpään kautta huomannut, miten se kultainen ja tasapaksu keskitie on monessa asiassa se paras keino, myös liikunnassa ja syömisessä Ja tärkeä on juurikin löytää ne omat tavat, jotka sopivat itselle ja sitten antaa niiden tulla osaksi arkea.
      Ihanaa matkaa, feenix! Mukavaa viikon jatkoa myös :)

  5. Jee, hyvä Jenny! Taas sain uutta mietittävää. Voisinko hallita impulssin ottaa sitä pullaa/karkkia/whatever työpaikan pöydältä ohimennen, lopulta tottuen jälleen siihen, että herkkupäivä on kerran viikossa – kuten lapsillanikin on. 😊 Päivä kerrallaan, ajatus kerrallaan..

    1. Kiitos kaima kommentista!
      Niinhän se usein menee, että se impulssi, kuten kuvailit, menee nopeasti ohi. Itse syön pääosin herkkuni viikonloppuisin, vaikka toki teen poikkeuksia, haluan, että tavallaan halu syödä tulee itsestäni eikä johdu siitä, että satun vain näkemään nyt vaikka suklaamunia työpaikan keittiössä. Tämä on sujunutkin tosi hyvin ja noita impulsiivisia ohimennen herkutteluja ei enää juuri ole. Ehkä siinä on ajatus siitä, että minä itse määrään, eivät ajatukseni :)
      Mahtavaa viikon jatkoa sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *