En voisi enää rääkätä kehoani
Treenaamiseeni on tullut viime aikoina paljon järkeä. Olen miettinyt, että voiko se johtua siitä, että ihmisen ymmärrys itsestään ja maailmasta kasvaa muutenkin iän myötä. En enää voisi rääkätä kehoani tai tehdä keholleni asioita, joiden tiedän olevan sille huonoksi tai liian yksipuolista. En esimerkiksi voisi ajatellakaan juoksevani, jos minulla on jokin vamma tai vaiva, joka tuntuu juostessa ja muistuttaa olemassa olostaan jokaisella askeleella. Toki pitkien matkojen juokseminen on kropalle aina kuormittavaa, mutta kun huoltaa kehoaan ja tekee myös voimatreeniä, on se eri asia kuin että vain juoksisi.
Toinen asia, jota en voi enää tehdä, on olla huoltamatta kehoani. Teen nykyään joka päivä jotain kehonhuoltoa useamman kerran päivässä aina muutaman minuutin ajan. On vähintäänkin kohtuullista kropalleni, että huollan sitä, koska se on kovilla urheilemisen ja ihan vain konttorityön takia. Haluan voida mahdollisimman hyvin, ja silloin on selvää, että tarjoan kropalleni kaikenlaista liikettä ja liikuntaa, en vain sellaista treeniä, jossa vedetään pää punaisena niin kovaa kuin mahdollista. Toki sillekin on paikkansa.
Silti olen vuosien varrella pääosin liikkunut liian kovaa ja liikaa, vuorotellen lihonut ja laihtunut kuuden jojotteluvuoden aikana, nukkunut liian vähän tai huonosti (tämä tosin ei ole aina johtunut itsestäni), treenannut vaikka en ole riittävän palautunut, ja olen lietsonut itseäni stressiin. Kun vielä ohjasin paljon, saatoin samana päivänä ohjata kolme Bodypump-tuntia ja vähän muuta päälle. Vuosia minulla oli tiistaisin 8 tuntia ohjauksia! Ei ihme, että olen kärsinyt ylikunnosta – kahdesti (toisella kerralla se johtui kyllä siitä, että en saanut nukkua, ja vielä ohjasin kohtuullisen paljon).
Olen kärsinyt erilaisista urheiluvammoista ja loukkaantumisista. Olen reväyttänyt niin pohkeeni, takareiteni, etureiteni kuin oikean puolen kiertäjäkalvosimen. Minulla on ollut juoksijan polvi ja olen nyrjäyttänyt nilkkani. Olen murtanut vasemman jalkani kaksi kertaa, molemmat käteni kerran, vasemman kämmeneni sekä häntäluun. Ja aina vaivojen ja vammojen jälkeen on ollut kiire liikkumaan. Viimeisimmän murtuman (2018) jälkeen annoin jalan sentään parantua kunnolla ja aloitin hyvin pehmeällä laskulla. Mutta vasta myöhemmin ymmärsin, että olin antanut jalan parantua, mutta kuntoutus ontui.
Olen muutaman päivän miettinyt paljon sitä, miten olen kehoani kohdellut ja olen ollut surullinen ja vihainenkin itselleni. Jotenkin näen oman kehoni arvon kunnolla vasta nyt. Se on saanut kestää kaikkea (mielestäni ja pääkopasta puhumattakaan). En voi olla muuta kuin kiitollinen, että kroppani toimii yhä niin hyvin kuin se nyt toimii. Haluan tarjota sille jatkossa vain parasta, eikä se paras ole vain kovaa treeniä ja kovaa kuormittamista. Tiedän, etten myöskään koskaan enää tule kuormittamaan kehoani ylipainolla. Haluan myös ruokavaliollani vaikuttaa siihen, että se kaikki, mitä kropassa omin silmin ei voi nähdä, voisi ainakin useimpina päivinä parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Mutta uskon myös siihen, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. On parempi herätä nyt kuin ei koskaan. Ihminen omaksuu kyllä uudet rutiinit, kun niitä vain toistaa riittävästi ja pitää ne arjessaan mukana. Itse olen kehonhuollon kanssa siinä pisteessä, että en enää jätä sitä tekemättä, jos ei huvittaisi tai en jaksaisi. Oikein odotan, mitä keksinkään minäkin päivänä, koska tiedän, että se tekee itselleni hyvää. Esimerkiksi jalkaterä- ja nilkkajumppa on nykyään iso osa juoksuharjoitteluani kuin myös yläkehon avaaminen keppijumpalla on päivittäinen rutiini, joka auttaa sietämään läppärillä istumista. Seison nykyään pääosan työpäivistäni, koska istuminen saa alaselkäni kipeäksi. En skippaa enää venyttelyjä.
En jaksa olla ihmettelemättä ihmiskehoa. Se on ihmeellinen kapistus, joka vain päivästä toiseen jaksaa, vaikka emme aina toimi, kuten kropallemme olisi parasta. Mutta kuten sanoin, koskaan ei ole myöhäistä aloittaa. Aina voi opetella uusia rutiineja.
Ihanaa maanantaita,
Jenny
SYDÄN on tullut alle jäädäkseen, saa tykätä!
Tule Instagramiin!
Tule Facebookiin!
Lue myös nämä:
Huomioi arjen kuormitus liikunnassa ja aktiivisuudessa
Comments are closed.