painonhallinta, Treeni

Enää ei väsytä marraskuussa – elämänmuutoksen energia kantaa

Pysyvä elämänmuutos vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta se palkitsee. Enää ei väsytä marraskuussa – elämänmuutoksen energia kantaa. Vuodessa on tapahtunut ihan tosi paljon juttuja ja kun vertaan itseäni vuoden takaiseen minään, on moni asia niin eri lailla, että lähes vaikea on uskoa muutosta. 10 kuukautta, mitä virallisesti olen taivaltanut nyt tätä uutta polkua, on samalla pitkä ja samalla lyhyt aika. Mutta jos vuosi sitten jo pelkkä muutosten tekemisen aloittaminen tuntui uuvuttavalta, niin nyt minusta tuntuu siltä kuin olisin aina syönyt, liikkunut ja huolehtinut hyvinvoinnistani näin, kuten teen tänä päivänä. Vaikka uudet tavat tuntuvat aluksi ehkä jopa raskailta ja vaikeilta ottaa osaksi omaa arkea, niin kun kärsivällisesti niitä vain jatkaa, ne muuttuvat uusista tavoista rutiineiksi. Jo nyt, reilu 10 kuukautta myöhemmin, katson monia entisiä tapojani päätäni pudistellen. Jos elämäntapamuutoksen tekijä ei voi koskaan palata entisiin tapoihinsa, niin voin kertoa, ettei paluu vanhaan edes tulisi itselleni mieleen. Vaikka muutos on ollut ennen kaikkea fyysinen, tunnen itseni myös jollain tavalla ihan eri tyypiksi kuin vuosi sitten. Sitä vanhaa itseäni katson vähän säälien, mutta tyytyväisenä siitä, että lopulta halusin alkaa muuttaa tapojani syödä, liikkua ja huolehtia itsestäni. Mutta sellaista se on elämä, ja jossittelu on turhaa.

Kuva: Timo Turkka Photography

Kaikki tämä muutos alkoi ajatuksestani pudottaa painoa ja olla elämäni kuosissa nelikymppisenä. Kun tämä vuosi on edennyt, olen ymmärtänyt, ettei se painonpudotus edes ole se palkinto, vaan pelkkä bonari. Kaikkien pienten asioiden muuttamisen palkinto on se, että tuntuu, että olen antanut itselleni ihan uuden arjen, jollaisesta en vuosi sitten edes osannut haaveilla. Eikä kyse kuitenkaan ole kohdallani ollut kuin vajaasta paristakymmenestä kilosta, joka on muuttanut paljon muutakin elämässäni kuin vaa’an lukemaa. Toki sekin on hieno suoritus ja urakka, joka voi aloittaessa tuntua jäätävän suurelta. Mutta kun ottaa kilon kerrallaan, niin asennekin muuttuu eikä homma tunnu enää mahdottomalta.

Marraskuu on ollut mielestäni aina aika ankea kuukausi, enkä koskaan ole nauttinut sen pimeydestä. En myöskään ole ollut mikään sateen ystävä ja viimeistään näinä päivinä on tehnyt mieli kaivautua sohvannurkkaan, laittaa villasukat jalkaan, napostella suklaata ja ottaa lasi lämmittävää punaviiniä. Jotain on tapahtunut, sillä vaikka kirkasvalolamppu on yhä komeron ylähyllyllä ja olen jopa hieman luistanut puoli kymmenen nukkumaanmenoajastani, niin virtaa riittää juuri sopivasti aamusta iltaan. Ja mikä parasta, illalla iskee se oikea väsymys. Se väsymys, jonka kuuluukin iskeä, kun on koko päivän puuhastellut virkeänä monenlaista.

En siis ole enää väsynyt kaiken aikaa, mieleni on todella harvoin apea ja vaikka ilma olisi millainen, ulos on päästävä. Juoksemisesta on tullut rutiini, jota en mielelläni jätä tekemättä. Toki joinakin viikkoina pitää enemmän kiirettä enkä silloin pysty tekemään kaikkia suunnittelemiani treenejä, mutta siitäkään en ota yhtään stressiä. Treenimäärä on kuitenkin hyvin kohtuullinen, viikossa liikun 3-6 kertaa.

Viime vuonna tähän aikaan en juossut sen sijaan ulkona metriäkään. Joitain lenkkejä olin tehnyt kesällä, mutta juokseminen tuntui raskaalta, hankalalta ja epäinnostavalta. Olin koko syksyn juoksematta ja kun joulupäivänä saimme puolisoni kanssa päähämme, että osallistumme Tukholman maratonille, aloitin lenkkeilyn vasta tammikuussa.

Nyt sen sijaan olen juossut säännöllisesti tuosta kesäkuisesta Tukholman maratonista lähtien. Meikäläisen piti käydä itse asiassa juoksemassa kaksi maratonia, ja vasta sitten aloin treenata maratonille! Tällä hetkellä osallistun marrasputkeen, eli normijuoksutreenieni lisäksi juoksen marraskuussa joka päivä vähintään 25 minuuttia, jos koivet kestävät ja pysyn muutenkin terveenä. Sade, pimeä, kylmyys ei haittaa minua, vaan pinkomaan on päästävä.  Tänään tosin oli salitreenin vuoro, ja juoksin tuon vaaditun 25 minuuttia juoksumatolla. Mutta mitä tulee ulkojuoksuun pimeällä, sateella tai loskakelillä, yhä enemmän ymmärrän, että juoksemisessakin on kyse vain oikeista varusteista. Juoksijan pukeutumisesta muuten kirjoitan loppuviikosta, jos jokin mietityttää, saa esittää kysymyksiä!

Viime vuonna tähän aikaan lääkitsin ja piristin itseäni sokerilla. Mitä makeampaa ja mitä enemmän, sitä parempaa ja ihanampaa! En ole koko elämänmuutokseni aikana viimeisen reilun 10 kuukauden aikana kieltäytynyt mistään ja olen siis syönyt myös sokeria. Mutta heinäkuista etelänlomaa lukuun ottamatta määrät ovat olleet hyvin maltillisia. Ihan oikeasti vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että pari lakupalaa tai rivi suklaalevystä riittää tyydyttämään makeanhimoni! Silloin kyse oli enemmänkin koko pussista tai levyllisestä, josta alun virtapiikin jälkeen tuli luonnollisesti huono ja entistä väsyneempi olo.

Toinen lohturuokani olivat roskahiilarit. Toki syön välillä vieläkin pizzaa ja hampurilaisia, mutta määrät ovat ihan eri luokkaa. Erityisesti lounasruokieni kanssa olen nykyään melko tarkka. Ei tulisi mieleenkään vetää enää hampparia lounaaksi ja olla sitten toimintakyvytön ja haukotella itsensä pyörtymisen partaalle seuraavat pari tuntia.

Uutta on myös armollisuus itseäni kohtaan. Jos joinain viikkoina liikkumiset menevät reisille ja tulee myös syötyä vähän enemmän mitä sattuu tai ei niin säntillisesti aikataulussa, niin mitä väliä? Sekin on elämää eikä yhden viikon tekemiset kokonaiskuvassa merkitse vielä mitään, jos muut 51 viikkoa sujuvat edes kohtuullisen hyvissä merkeissä. Ennen tuo viikon mönkäänmeno olisi ollut lähtölaukaus koko homman menemiselle puihin, olisin vaivatta ajatellut, että nyt kun tuli repsahdettua, niin ihassama. En enää edes ajattele, että painonhallinnassa on repsahduksia. On vain erilaisia päiviä, viikkoja ja elämäntilanteita.

Nyt kun katson itseäni, niin en voi ymmärtää, miten sain itseni kuvittelemaan, että elämänmuutos on niin vaikea asia, että aloitan sen mielelläni ensi maanantaina. Toki elämänmuutos voi olla silloin vaikeaa, kun sen tekee väärin: rajoittaa ruokailuja, liikkuu liikaa, ei syö juuri mitään tai vetää pelkkää soppaa tai ateriankorvikkeita, kaikki nuo keinot itsekin kokeilleena tiedän kyllä. Mutta kun muutoksen tekee niin, että voi ajatella itsensä tekevän samoja asioita myös vaikka parin kolmen vuoden päästä, ei vaikeaa ole aluksi kuin homman hitaus, joka taas on merkki siitä, että muutos on pysyvä. Ja se kärsivällisyys kyllä kasvaa, kun niitä tuloksia alkaa näkyä joidenkin viikkojen kuluttua.

Oikeasti, elämänmuutoksen tekeminen ei ole niin vaikeaa miltä se voi välillä tuntua.  Sitä ei kannata lykätä ensi maanantaille, vaan sen voi aloittaa heti huomenna aamulla. Ei kannata miettiä kiloja tai niiden määrää, vaan kannattaa pitää tavoitteena mielessä vaikka parempi jaksaminen ja lisääntynyt energia! Sitäkään ei kannata miettiä, mikä tilanne on nyt, vaan mieti hetki sitä, missä haluat olla vaikka vuoden päästä.

Jos minä pystyin, pystyt sinäkin!

Ihanaa alkuviikkoa,

Jenny

Instagramissa

Lisää painonhallintaan ja 16 kilon pudotukseen liittyviä postauksiani löydät kategoriasta painonhallinta.

11 thoughts on “Enää ei väsytä marraskuussa – elämänmuutoksen energia kantaa

  1. Heippa pitkästä aikaa!
    Aloitin syksyllä uimahallin elämäntapakurssin ja niinpä siinä kävi niinku aina kaikessa. Urheilu kyllä onnistuu,salilla vapaa ja välillä ohjattu kierto harjoittelu 4 krt viikossa plus vaihtelevasti lenkkiä ja muita ryhmä liikunta tunteja.
    Ruokailu vaan ei tahdo onnistu,syön kyllä ns. ateriarytmin mukaan mutta napostelua tulee ja kasviksia silti liian vähän.
    Teinien kanssa rankkoja ongelmia ja niitä jotenkin siihen urheiluun saan purettua mutta syöminen on edelleen jonkinlainen palkinto ja se hyvänolontuoja. Vaikka salillakin nautin mutta se varsinainen nautinto tulee herkuista. Ja huomaan kyllä että kun on erittäin niukat tulot ja kolme lasta ruokittavana se jääkaapin sisältö on vaikea kovin terveellisenä pitää :(
    Silti kyllä olen saanut sen väsymyksen pois että ilmeisesti tuo liikunta kuitenkin sen vie vaikka olin varma että ne hiilarit sitä enempi aiheuttaa. Toki aina kun joku kovempi henkinen isku tulee niin se väsymys kertakaikkisesti iskee. Vaikka välillä mietin onko kaikki vaan korvien välissä mikä vaikuttaa mihinkin :)
    Teetkö sinä Jenny muuten personal trainer hommia? Olisit kyllä niin huippu siihen työhön. Suhtaudut elämään juuri niin hyvällä tavalla ja kun sinulla se oma kokemus niin monesta mikä vaikuttaa näihin asioihin.
    Mukavaa marraskuuta ja eiköhän se kevätkin sieltä aika pikaisesti taas tule :)

  2. Ihana teksti!! Itsekin mietin usein kuinka juuri tämän loppusyksyn jaksaa, mutta omilla valinnoilla voi auttaa yllättävän paljon. Luulen että moni elää myös ns. ikuista elämäntaparemonttia. Nyt en siis esim. painon jojoilua, vaan jatkuvia pieniä muutoksia joiden voi paremmin. Oikeastaan näen lipsumisissa myös positiivista, sillä niiden oikaisussa onnistuminen piristää aina, eikä suunnan tarvitse olla ahdistavan jämptisti eteenpäin. Jo se, että pääsee lipsahdusten yli on selkeä onnistuminen :-)

    1. Kiitos Aliisa kommentistasi!
      Itsekin tosiaan on huomannut nyt, miten pieniä ne muutokset voivat olla. Ja jaksaminen on ihan erilaista kuin vaikka vuosi sitten, kun työpäivän jälkeen ei olis jaksanut mitään.
      Varsinkin tää marraskuun pimeys oli ihan tainnuttavaa, mutta nyt on siis energiat kohdillaan.
      Mulla muuttuivat monet tavat näillä näkymin pysyviksi. Tarvittiinhan siinä toistoa ja uusien tapojen haltuunottoa, mutta lopulta aika yllättävän helposti kaikki on käynyt. Kaikkeen tottuu ja kaikkea on mahdollista oppia, kun ei vain heti luovuta.
      Ihanaa päivän jatkoa sulle!

  3. Loistava kirjoitus ja paikallaan juuri nyt marraskuussa, kun monet meistä eivät todellakaan jaksa muuta kuin raahautua päiväksi töihin ja töitten jälkeen iltaisin puputtaa herkkuja sohvalla. Olen kyllä – sun innoittamanasi – yrittänyt aloittaa juoksuharrastuksen, mutta nyt on pakko myöntää, että se on liian rankkaa. En pääse edes ulos, kun tiedän, ettei juoksu suju näin huonokuntoisena (ja ikääkin on about 18 v. enemmän). Pitää siis aloittaa kevyemmin, ensin kävelyä (sauvoilla tai ilman) ja saada se säännölliseksi. Ja pitää oppia sietämään sadetta, jota inhoan! Pukeutumisneuvosi tulevat siis tarpeeseen. Lähden myös Fitfarmille 5 viikoksi opettelemaan terveellistä syömistä, sillä yksin tästä ei näköjään tule mitään. Tämmöistä kuuluu siis tänne juuri nyt.

    1. Kiitos Mari tästäkin kommentista!
      Toi sun eka lause kuulostaa NIIN tutulta. Minä vielä viime vuonna! Se tunne, kun työpäivän jälkeen on niin poikki, ettei kykene mihinkään.

      Tiedätkö, monella juokseminen jää just siksi, että se tuntuu liian raskaalta ja kauhealta. Mutta voin lohduttaa, että tammikuussa (pidemmän tauon jälkeen) se tuntui siltä myös itsestäni. Toki mulla on juoksupohjaa, niin kyllä se kunto siinä sitten koheni, mutta se vei aikaa.
      Mäkin ehdotan, että aloitat reippaalla kävelyllä tai sauvakävelyllä. Lisäät pikkuhiljaa juoksua kävelyn lomaan. Voit esimerkiksi kävellä 5 minuuttia, juosta minuutin. Tai juokset yhden lyhtytolpan välin, kävelet kolme väliä. Tai juokset mäet, muuten kävelet. Tai jos olet vaikka juoksuradalla (400 m), juokset puoli rataa, kävelet yhden radan. Alussa ei todellakaan tarvitse juosta edes 5 tai 10 minuuttia putkeen! Ja muista, että juoksu saa olla HIDASTA. Sellaista, että hengästymiseltä pystyisit puhumaan.
      Mä en ennen juossut koskaan sateella! Nyt on ihan sama, millainen ilma on. Olen huomannut, että todella moni pukee lenkille ihan liikaa vaatteita. Ja sitten ne meinaa pyörtyä hikeen ja kuumuuteen.
      Toi Fitfarm on varmasti hyvä juttu! Sieltä saat vinkkejä ja vertaistukeakin.
      Kivaa torstaita!

  4. Elämäntapamuutos, niin monen haave! Haaveilu ilman toimintaa on kuulemma haihattelua jonkun sanomana. Koettaiskohan tuo elämäntapamuutos niin suurena ja vaativana kaiken nielevänä sanana, että se jääkin haaveen tasolle. Ystäväni aloitti käymään ryhmässä nimeltä ”Pieni päätös päivässä” Näin ajatellenhan tuo muutoskin voisi olla mahdollista. Pienistä päätöksistä voisi siten tullakkin se efekti-ilmiö, joka pitkässä juoksussa johtaisi tuloksiin. Nälkähän kasvaa syödessä, kuten sanotaan. Ensin rauhallinen lenkki päivässä ja nyt jo useimmiten kaksi. Kuntosalin ovesta sisään ja nyt jo pilatestunnit menossa. Aamulla ihana smoothie leivän sijasta. Perunan vaihto ihaniin wokkivihanneksiin, spaketin vaihto suikaloituun kesäkurpitsaan mausteineen ja valkosipulineen tomaattijauhelihakastikkeen kera. Voin vaihto rypsiöljyyn paistaessa. Salaattiin oliiviöljy salaattikastikkeen sijasta. Leivän minimointi jne… yksi pieni päätös kerrallaan.
    Kiitos jälleen kannustavasta kirjoituksestasi! Tuo viimeinen lause kosketti erikoisesti:
    ”Jos minä pystyin, niin sinäkin pystyt” Ihana uusi viikko menossa ja ilmakin niin ihana!!!

    1. Kiitos Tiina kommentista ja mahtavista esimerkeistä! Jäin oikein miettimään tuota hienoa oivallustasi, että toden totta, elämäntapamuutos voi tuntua liian isolta ja vaativalta, vaikka se sisältäisikin vain pieniä, yksinkertaisia muutoksia, just noita pieniä päätöksiä päivässä. Sillä siitähän asiassa on kyse, enkä itsekään ole tehnyt mitään mullistavaa, vaan just pieniä, säännöllisesti toistuvia juttuja.
      Mahtavaa viikkoa sulle ja kivoja lenkkejä!

  5. Olipa motivoiva kirjoitus ja joka sana täyttä totta!
    Itselläni juuri takana isoja elämänmuutoksia, joiden myötä elämäntavat repsahtivat täysin noin vuodeksi. Nyt tuntuu, että olen vihdoin saanut taas otetta ja ryhtiä itseeni, tällä kertaa jopa järkevin muutoksin. On ihanaa kun kaiken epätoivon jälkeen huomaa energian palaavan ja elämän voittavan!
    Kirjoituksesi vahvistaa tätä suuntaa ja antaa entisestään voimia jatkaa kohti parempaa vointia.
    Kiitos sinulle tästä mahtavasta blogista! :-)

    1. Kiitos Hilla kommentistasi, juuri noin itsekin sen koen, energia on palannut ja elämä voittanut! Vaikka toki siihen väsyneeseen ja nuutuneeseenkin oloon helposti tottuu ja sitten sitä alkaa pitää normaalina.
      Pienet muutokset, mutta iso muutos hyvinvoinnissa!
      Kivaa viikon jatkoa sulle :)

  6. Sun tulokset on kyllä ihan mielettömän upeita! 10 kuukautta on oikeasti TOSI lyhyt aika noin mahtavan muutoksen aikaansaamiseen, oot kyllä ihan super!

    Mun mielestä marraskuun selättäminen on se ”ultimate”, viimeinen merkki siitä, että elämänmuutoksessa on onnistunut! Huomaan sen tosi hyvin tällä hetkellä; parina aikaisempana vuonna selviydyin tästä ”Mordor-kuukaudesta” aika helposti, mutta nyt kun olen vähän lipsunut hyvien tapojen suhteen, niin marraskuiset päivät tuntuvat melkoiselta selviytymistaistelulta… :) Eli yläfemma ja syvä kumarrus sulle!

    Onneksi tänään paistaa aurinko :) Kivaa päivää sulle Jenny!

    1. Kiitos Emma kommentistasi! Onhan se 10 kuukautta joo aika lyhyt aika! Vaikka tuntuu nykypäivänä niin epämuodikkaalta tehdä muutoksia 10 kuukaudessa tai vuodessa tai yli, kun kaiken pitäisi tapahtua mieluiten parissa viikossa :)
      Se lienee just iso merkki se, että marraskuu ei tunnu enää mordorilta, kuten kirjoitit :) Lopulta ne mordorin selättämiseen tarvittavat asiat on tosi pieniä, jokaisena päivänä tehtäviä valintoja. Sullakin on hyvin homma taas hallussa, tosi kivoja blogikirjoituksia oot aiheesta tehnyt.
      Kivaa torstaita! Kaikkea ihanaa <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *