Energia on paras asia painonpudotuksessa

Kyllä, energia on paras asia painonpudotuksessa, ei se, että mahtuu vihdoin koon 40 sortseihin ilman pelkoa niiden ratkeamisesta.

Tapasin eilen lounaalla ystävän, jonka kanssa juttelimme myös elämänmuutoksestani ja olemukseni muuttumisesta. Hän, kuten moni muukin on sanonut, että energian näkee ja aistii, vaikka se on ollut ennenkin olemassa. Että nyt se on vielä voimakkaampaa ja tunnen sen itsekin, se ei ole jossain minussa syvällä, vaan se on enemmän läsnä ja näkyvillä. Kevyempi olemus on tosi jees, mutta kaikista parasta on energia ja jaksaminen. Sen kun tuntee, tietää, ettei enää halua koskaan siihen samaan vanhaan.

Vasemmalta oikealle: 22.12.16, 18.3.17 ja 27.6.17

Keskustelumme sai minut pohtimaan sitä, että miksi en aiemmin alkanut ”laittaa itseäni kuntoon”. Miksi vetosin jälleen ties mihin tekosyihin, miksi en ottanut täyttä vastuuta hyvinvoinnistani? Vaikea sanoa. Toki elämäntilanteeni ovat vaihdelleet viimeisen 10 vuoden aikana runsaasti, joista viimeisen kuuden vuoden aikana olen kärsinyt jojottelusta. Ja esimerkiksi kuopuksen, 6, valvoessa ja herätellessä olin niin loppu, että en edes pystynyt ajattelemaan hyvinvointia tai painonhallintaa, vaikka silloinkin ohjasin tunteja. Kyllä silloin tuli mentyä sieltä, mistä aita oli matalin ja usein se tarkoitti sohvaa, kolapulloa ja suklaapatukkaa, liikunta tuntui pakkopullalta ja ruoka, erityisesti makea, oli se, joka hetkellisesti virkisti. Juuri muuten Facebook muistutteli 5 vuoden takaa päivityksellä, jolloin olin saanut herätä muutaman yön vartin välein! Silloin, kun voimat olivat vähissä, myös pikaratkaisut, kuten yltiöpäinen liikkuminen ja liian yksipuolisesti syöminen ja sitä kautta laihtuminen tuntuivat parhaalta ratkaisulta, koska voimia ei ollut pysyvään muutokseen. Paradoksaalista tässä oli se, että pikaratkaisut vaativat enemmän voimia ja yhtäkkistä kovaa ponnistelua kuin pienet muutokset pitkällä aikavälillä. Lisäksi oli todella masentavaa päätyä ne pari kertaa lähtötilanteeseen ja vieläpä korkojen kera. Silloin tuli olo, että antaa olla taas, en taaskaan onnistunut, ei tästä tule mitään.

Liikunnan ammattilaisena ja terveydestä ja hyvinvoinnista paljon kirjoittavana toimittajana mukana oli toki vielä häpeä, ei onneksi enää viimeisenä parina vuonna, mutta vahvasti kuopuksen ollessa pieni. Mietin sitä, miten voin ohjata jumppaa, kun olen itse tässä kunnossa. Toisaalta juuri kunnossanihan ei ollut mitään vikaa, lihakset vain olivat rasvakerroksen alla. Kävin itseni kanssa keskustelua paitsi siitä, voiko uskottava liikunnanohjaaja olla lihava entä voinko ylipainoisena esiintyä lehdessä jumppamallina? No, kumpaakin on tullut tehtyä hyvällä fiiliksellä ja pääosin olen aina saanut hyvää palautetta!

En tiedä tarkalleen mikä oli se vaihe, kun kuitenkin aloin hyväksyä itseni sellaisena kuin olin. En esimerkiksi vuosiin ole saanut inhotuskohtausta vaatekaupan pukukopissa. Olen pystynyt jo pitkään katselemaan itseäni peilistä tyytyväisenä. Toki tiedostin koko ajan, että haluan tehdä jotain, mutta niin se vain homman käynnistyminen odotti sitä oikeaa aikaansa. Sitä paitsi elämänmuutosten tekeminen ja painonhallinta on niin paljon helpompaa, kun itseään ei inhoa. En osaa oikein sitäkään selittää, että miksi sitten aloin muuttaa itseäni, jos kerran olin tyytyväinen itseeni sellaisena kuin olin. Ehkä aloin muuttaa elämäntapojani juuri siksi, että kaipasin elämääni enemmän keveyttä ja energiaa, jota todella on tullut nyt, kun noin 10 kiloa on kadonnut. KAIKKI on helpompaa ja kevyemmän tuntuista alkaen kävelystä metsäpoluilla tai rappusten nousemisesta. Myös juoksemiseen on tullut uusi vaihde. On ihan eri juttu juosta 83-kiloisena kuin nyt 73 kilon painoisena. Minulla on kokemusta myös juoksemista 56-kiloisena, mutta se ei ole itselleni aikuisena normaalipaino, joskus teininä se oli kyllä. Normaalipainoni nykyään on jotain 63 ja 65 kilon välillä, johon tähtään.

Puolessa vuodessa säännöllinen syöminen ja terveellisempi syöminen, ovat muuttuneet uusiksi tavoikseni. Toki myös kun paino laskee, syödyn ruoan määrät pienenevät, koska ei vain yksinkertaisesti enää pysty syömään eikä edes halua syödä niin paljon kuin ennen. Tasainen syöminen on kadottanut myös äkilliset mielihalut. Minun ei tarvitse käydä itseni kanssa taistelua siitä, syönkö karkkia vai en, kun karkin syömättömyys on tavallisempi asia nykyään kuin karkin syöminen, joka sekin on joskus ookoo.

Haluaisin kannustaa jokaista, joka haluaa elämäänsä lisää virtaa ja tiedostaa, että painoa on liikaa, tekemään niitä pieniä muutoksia. Se virkeyden taso palkitsee tavalla, jota ei meinaa osata kuvitellakaan, silloin kun on turtunut siihen arkeen, joka tuntuu fyysisesti raskaalta. Aloita sillä ekalla kilolla, älä mieti heti kymmentä!

Tällaista pohdintaa tänään, mites sulla?

Jenny

6 comments

  1. just toi pienillä stepeillä ja muutoksilla eteneminen on ollut minunkin juttu jolla oon onnistunut. aikoinaan laihduin nopeasti 27kg mutta en osannut pitää sitä yllä ja 7-10kg hiipi takaisin ja lösähdin takaisin sohvalle.sieltä kiskoin itseni 3.5 v sitten ja kokoajan suunta on oikea, muutosta elämäntapoihin ei laihista. vielä en ole täysin tyytyväinen peilikuvaani mutta liikunnan ruokailun säännöllisyyteen olen ja siihen energiamäärään!!!onnea sulle matkaan, näytät tosi hyvältä!
    merituuli

    1. Kiitos Merituuli kommentistasi ja ihanista sanoista! Niin se on itsellenikin just käynyt, ettei se nopea pudotus ole ollut pysyvä pudotus. Siksi tästä vihdoin viisastuneena toimin toisin. Itselläkin tää on ollut enemmänkin harjoittelua parempiin elämäntapoihin, en koe laihduttavani, koska siihen samaan liittyy kyllä aika negatiivinen kaiku.
      Tsemppiä sulle jatkoon! Itsekin olen nyt about puolivälissä ja uskon, että maalissa, siellä pysyvässä, ollaan vuodenvaihteessa.
      Mukavaa viikonloppua!

  2. Tavoitteeni on päästä itse samaan, eli elämänmuutos pysyvänä. Olisi kiva kuulla mitä syöt päivän mittaan? Mitä kun tulee kamala herkkuhimo?

    1. Kiitos Linda kommentista! Multa on toivottu tätä ruokavaliopostausta ja yritän saada sen valmiiksi nyt loppuviikon aikana. Mä en siis mitenkään kituuta tai ole millään nälkäkuurilla, itse asiassa nälkä ei vaivaa, kun syön tasaisesti ja just riittävästi proteiineja. En ole myöskään kieltänyt itseltäni mitään ja syön myös herkkuja silloin tällöin, mutta nyt tän homman edetessä mielihaluja ei juuri ole ja OIKEASTI riittää pari palaa suklaata puolen levyn sijaan, kun herkkuhimo iskee. Ainoa, mitä en ole nyt käyttänyt puoleen vuoteen, on alkoholi, mutta en mitään loppuelämän tipatonta tule pitämään (tai ainakin nyt ajattelen niin). Lisäksi se herkkuhimo menee kyllä nopeasti ohi, mutta jos olisin kieltänyt itseltäni esim. kaiken sokerin, niin veikkaisin, että herkut pyörisivät päässäni huomattavasti enemmän. Mutta palaan pian ruokapostauksen kera!

  3. Kiitos tsemppavasta kirjoituksesta.
    Olen löytänyt blogisi vasta pari viikkoa sitten ja olen ’ahminut’ kirjoituksiasi.
    Tämä kirjoitus osui ja upposi – antoi uskoa omaan elämäntapamuutokseeni.
    Aurinkoa päivääsi. Kiitos. 😊

    1. Kiitos Sanna ihanasta kommentista ja mahtava kuulla, että oot löytänyt tiesi tänne ja vieläpä kommentoit noin nopeasti! <3
      Kiva kuulla, että sait kirjoituksesta irti jotain. Itsekin olen ihan oikeasti nyt viimeistä kertaa tekemässä tätä muutosta. Elämässä on niin paljon muutakin kuin jojolaihduttaminen.
      Tsemppiä sulle sun prokkikseen! Alku on aina nihkein, mutta sitten kun pääsee parin ekan kuukauden yli ja alkaa huomata tuloksia, sekin motivoi.
      Mukavaa torstaita!

Comments are closed.