Et saa pahaa pois, mutta hyvää voit lisätä

Sitkeä flunssa ja huonot unet tukkoisella nenällä ovat alkaneet saada meikäläisestä otetta. Maailman, muiden ja meidän, uutiset ahdistavat. Silti yritän muistuttaa itseäni siitä, että pahaa et saa pois, mutta hyvää voit lisätä.

Vastaisku ankeudelle

En ole urheillut liki kolmeen viikkoon kunnolla ja se on pääkopan kannalta erittäin huono vaihtoehto. Hyvä muistutus siitä, että mieli kaipaa liikunnan aikaansaamia endorfiineja. On vaikea olla sairauslomalla, kun deadlinet paukkuvat. Ohjauksista olen ollut sivussa ja toivomukseni siitä, että pääsen huomenna urheilemaan on niin sanotusti hiinä ja hiinä. Hullu saa olla, muttei tyhmä. Ja terveyttä en aio riskeerata yhtään enempää urheilemalla puolikuntoisena.

Kun olo on valmiiksi apea ja kulahtanut, on helppo ahdistua, kun lukee maailman uutisia. Sitä miettii, että miten jaksaa pysyä plussan puolella, kun vastassa on maailma, joka hyvän lisäksi on myös paha. Miten kestää sitä, että monesta tuutista tunkee vaikka mitä sontaa, tragedioita ja negatiivisuuksia. Itse harvoin luen noita mässäilyuutisia. Mutta sitten, jos erehdyn lukemaan muutaman, on pakko saada tietää lisää, vaikka samalla ymmärrän, ettei se ketään auta. Sitten on helppo ahdistua lisää ja uskoa, että maailma yksinkertaisuudessaan nyt vain on paha paikka, jossa aina ei vain ole vastauksia.

Välillä tuntuu siltä, että on ihan sama, mitä itse ajattelee ja tekee, kun ei voi kuitenkaan pelastaa kaikkia. Ajattelin joskus noin, kunnes ymmärsin, että jokainen tekee juuri sen verran kuin pystyy ja jaksaa. Ja että sillä pienimmälläkin teolla voi pelastaa jonkun päivän. Ei kaikkien, mutta jonkun. Se jo riittää.

Lisäksi kaikki nämä tragediat ravistelevat meidät hereille näkemään, miten tärkeää on elää, todella elää eikä vain hengittää. Sillä lähtönsä hetkeä ei tiedä kukaan.

Vastaisku ankeudelle

Myönteisyys ei ole naivia tai ongelmien kieltämistä

Se, että on myönteinen ja elää plussan puolella ei tarkoita sitä, että kieltäisi ongelmat, olisi naiivi tai elelisi jossakin vaaleanpunaisessa vaahtokarkkikuplassa. Se, että keskittyy hyvään, tekee elämästä kuitenkin huomattavasti mukavampaa kuin se, että keskittyy huonoon. Ja kun oma elämä tuntuu hyvältä ja on mukavaa, säteilee sitä samaa oloa ja fiilistä ympäristöön, ja se tarttuu.

Niinpä muuten taitaa olla myös päinvastoin. Kun elämä tuntuu pahalta ja asiat ovat persiillään, sitä samaa oloa ja fiilistä saattaa säteillä ympäristöön. Se tarttuu myös.

Aina ei jaksa olla vahva ja myönteinen. Kukaan ei jaksa. Eikä mielestäni tarvitsekaan, siis aina, ei tietenkään. Se on ihan inhimillistä. Mutta itse olen omassa elämässä sen todennut, että kun jaksaa uskoa ja luottaa, että laituri kantaa, niin lopulta niin käy.

Olen elänyt sellaiset vuodet, kun oma laiturini oli jossain pari metriä merenpinnan alla. En voi tarpeeksi kiittää itseäni siitä, että lopulta kyllästyin voimaan huonosti. Halusin elämältäni parempaa. Ja sillä tiellä olen yhä, loppuelämäni parhaimmalla matkalla.

Kuitenkin: Ongelman märehtimisen ja murehtimisen sijaan voi keskittyä tilanteen ratkaisuun. Kaikilla asioilla ei ole ratkaisua, sitä vain huomaa, että tilanne on muuttunut. Mutta joskus vain keskitymme niin tiukasti pulmaan itseensä ja se saa meidät paniikkiin, että olemme sokeita ratkaisulle. Tai sitten yritämme kerran, ja jos se ei onnistu, luovutamme heti alkuunsa. Ja silloin on niin helppo sanoa, että arvasinhanKaikki menee pieleen. Mikään ei koskaan onnistu. Aina mulle käy näin. Ikinä elämä ei voi sujua helposti.

Tiedän, sillä olen itse sadat kerrat todennut juuri nuo lauseet, kunnes olen taas havahtunut, jaksanut skarpata ja muistaa, että ei noin.

Vastaisku ankeudelle

Sinä pystyt vaikka mihin!

Tässä pari asiaa, jotka on helppo toteuttaa heti. Nyt. Tältä istumalta.

Negatiivisilla uutisilla mässäilyn sijaan keskity kaikkiin niihin satoihin ja tuhansiin pieniin ja isoihin asioihin, jotka maapallolla ovat hyvin. Erityisesti tätä olen jankuttanut itselleni jo useamman päivän.

Valittamisen sijaan keskity puhumaan siitä, mikä toimii.

Sen sijaan, että mietit, mitä itseltäsi puuttuu, keskity siihen mitä on.

Ethän mieti sitä, mitä et ole ehtinyt tehdä, vaan mietit, mitä kaikkea olet saanut aikaiseksi.

Kiinnitä huomio hyviin puoliisi ja vahvista niitä. Sitä kautta ne huonommat ja epätoivotut piirteet hiipuvat ja lopulta ehkä katoavat kokonaan.

Se, että olet optimisti, ei tarkoita, ettetkö olisi myös realisti.

Lisää hyvää maailmaan. Pahaa ei saa koskaan kokonaan pois maailmasta, mutta hyvää voi lisätä. Tee siis hyviä tekoja. Ole ystävällinen. Huomioi muita. Mikään hyvä teko ei ole liian pieni tai vaatimaton, vaan juuri sopivan kokoinen.

Auta aina kun voit ja jaksat. Mutta tiedosta omat rajasi, älä polta itseäsi loppuun. Jos autat enemmän kuin elämäntilanteesi tai jaksamisesi tällä hetkellä sallii, syntyy helposti vain yksi autettava lisää, sinä itse.

Äiti Teresakin sanoi, että jos haluat pelastaa maailman, mene kotiin ja rakasta perhettäsi. Niin hyvä laini, johon minulla ei ole oikein lisättävää.

Suloista eloa sinulle! Ei luovuteta!