Hyvä elämä

Hermostumista ja vatutusta oppii käsittelemään

Milloin olen hermostunut viimeksi? Rehellisesti sanottuna en muista. Hermostumista ja vatutusta oppii käsittelemään. Siis jos viime viikon torstain pientä kiristelyä, jolloin puhisin itsekseni keittiössä ja olin sen aikaa pois muiden silmistä, että ärsyyntymiseni ehti hiipua, ei lasketa mukaan. Silloin tulin työpäivän ja treenien jälkeen kotiin sudennälkäisenä ja jääkaappi oli typötyhjä. Olin kai päässäni keksinyt tarinan, että liedellä odottaisi höyryävä kattila täynnä herkkuruokaa. No ei odottanut. Muu perhe oli saanut ruokittua itsensä ja söin itse sitten leipää ja keitettyjä kananmunia. Meillä on tapana hoitaa seuraavan viikon ruokaostokset aina perjantaisin.

Joskus auttaa, kun menee metsään!

Suuttumista en aio itselleni manifestoidakaan, mutta onpa ihan mahtavaa huomata, miten pikkuasioista ei tule vedettyä hernettä nenään. Ja torstaisessa tapauksessa herneiden nenään vetäminen varsinkin oli turhaa, sillä olin kuvitellut jotain muuta ja odotin, että se tapahtuisi. Siis itsekseen, ilman, että kysyn tai keskustelen asiasta.

Selvisin voittajana, vaikka nainen ja nälkä voivat tunnetusti olla vaarallinen yhdistelmä ainakin meidän huushollissa! Minua lämmitti myös se, etten antanut laskeneen verensokerin ja kurnivan vatsan määritellä tunnetilaani tuon enempää. Selvisin tilanteesta voittajana ja ilta jatkui mukavissa merkeissä.

Tunnista ja tutustu tunteihisi

Oli kyseessä sitten pikkuasia tai isompi juttu, suuttuminen tuskin vie tilannetta parempaan suuntaan tai auttaa ketään asianosaista. Onneksi sitä voi oppia kiinnittämään huomionsa hyvään ja samalla noteeraamaan sen omasta mielestä huonomman, muttei anna sille valtaa. Itse olin aiemmin kovakin rähjäämään, esimerkiksi puolisolleni, jos vaikka olin nukkunut huonosti. Se ei koskaan auttanut tai parantanut oloani, vaan pahensi. Ja usein aiheutti sen, että myös muidenkin fiilikset menivät vaikka sitten kotona ja siinä oli taas sovittelemista.

Kun huomaa, että on oppinut käsittelemään tunteitaan eikä anna vaikka sitten jonkun oman epävarmuuden määritellä omia tunnetiloja, on se todella palkitsevaa. Viime kesältä muistan esimerkin, kun olimme lähdössä appivanhempieni 50-vuotishääjuhliin. Yllättäen en mahtunutkaan asuuni, jonka olin suunnitellut pukevani päälle. Jos ennen olisin tuossa tilanteessa hermostunut, ahdistunut ja haukkunut peilin edessä itseni ja ollut pahalla päällä, nyt totesin, että jaahas, ja keksin vaihtoehdon b.

Yksi suosikkilauseeni onkin ehdottomasti tämä: tunteen kokeminen ei ole sama asia kuin sen tuominen esille. Amen.

Se, että osaa handlata tunteitaan ei tarkoita, että olisi surkea vässykkä

Se että osaa handlata tunteitaan, ei tarkoita sitä, että elämä olisi aina ihanaa tai päivän aikana kokemani tunteet olisivat vain myönteisiä, ei todellakaan. En kuitenkaan enää patoa tunteita itseeni, kuten joskus aiemmin, ja sitten räjäytä koko pottia kerralla. Elämästä tekee mahtavan seikkailun juuri se, kun huomaa, miten paljon erilaisia tunteita me koemme ja mistä saamme niihin ärsykkeitä. Kuitenkin negatiivisten tunteiden voi antaa tulla, olla ja hiipua, ilman, että niihin tarttuu tai takertuu tai tuo niitä esille negatiivisin keinoin. Itse tapaan istua hiljaa ärsytykseni kanssa. Saatan kysyä tunteelta, että jaahas, mitäs haluat minulle kertoa. Toki joskus saatan keskustella asiasta jonkun kanssa. Toisinaan on myös hyvä lähteä juoksemaan tai vaikka hyppiä paikallaan raivokkaasti niin kauan, että olo helpottuu. Samalla kuluu kaloreita!

Oma hyvinvointini ja aika monen muunkin kun ei synny kiukuttelusta tai rähjäämisestä. Se syntyy esimerkiksi rakkaudesta, ystävällisyydestä, toisen arvostamisesta, auttamisesta, hyvistä teoista, omien arvojen mukaisesta, merkityksellisestä elämästä. Omaan, minun arvojeni mukaiseen elämään, ei kuulu toisten satuttaminen, ei edes kiukuspäissäni.

Tunteista voi siis päästää irti, niistä voi luopua ja kiukusta saa luovuttaa, eikä se tarkoita, että on aina hymistelevä naminamijee-tyyppi, joka suorastaan levittäytyy toisten kynnysmatoksi. Se, että osaa käyttäytyä, kuuluu paitsi hyviin tapoihin myös kertoo siitä, että tunnistaa omia tunteitaan, ymmärtää eikä pelkää niitä.

Tämäkin on tullut opittua kantapään kautta. Siksi oppi on ehkä mennyt perille!

Mahtavaa maanantaita!

2 thoughts on “Hermostumista ja vatutusta oppii käsittelemään

  1. Kiva postaus! Tuossa asiassa on itselläni vielä oppimista, vaikka oikeastaan tosi paljon oon kyl kehittynytkin. Enää nykyisin ei kovin usein tapahdu sitä, mikä aiemmin oli viikottaista: jotain vaatekappaletta (jonka olin juuri aikeissa pukea) ei löydy tai kaikki sukkikset on rikki. Seuraamus: heitellään vaatekaapin sisältö vimmaisesti sadatellen pitkin lattioita. 😝 Siinä kohtaa menee sit hermot mieheltäkin jajaja… Mut onneksi tuota tapahtuu nykyisin enää aniharvoin. 🙂

    1. Huomenta Sanna! Hahaha, tunnistin entisen itseni tuosta, mitä kirjoitit. Kyllä vaatekappaleilla on ollut tässäkin huushollissa voimaa pompautella meikäläistä tunnetilasta toiseen. Onneksi tosiaan nyt ainakin näyttää siltä, että ne ajat ovat ohi :)
      Ihanaa viikon jatkoa sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *