Huono liksa ja syvältä olevat työvuorot!

Kaverini vuosituhannen alusta valittiin eilen ministeriksi. Luin aiheesta muutamia nettikommentteja ja monissa niissä paistoi huoli tai sittenkin ehkä enemmän”huoli” siitä, miten alle nelikymppinen nainen pärjää vaativassa roolissa ja vieläpä kahden pienen lapsen äitinä. Eräs ystäväni opiskelee uuteen ammattiin, siitäkin huolimatta, että monet muut ovat olleet tietävinään, että opiskelut eivät enää nelikymppisenä kannata – vaikka jaksaisikin valmistua, saisi jollain tapaa asuntolainan ja opiskelun limittymään yhteen, töitä ei kuitenkaan tipu, sillä eihän kukaan palkkaa yli nelikymppistä. Toinen ystävä palasi yhteen entisen puolisonsa kanssa – onpa typerää, ei tuo kanna, miksi se kantaisi, kun on jo kerran mennyt pieleen – innostui moni ystäväpiiristä kertomaan pyytämättä ja yllätyksenä mielipiteitään. Itse erehdyin taannoin mainitsemaan ääneen toiveammattini, koska luulin olevani seurassa, jossa teilaamisen sijaan toki kannustettaisiin. Yllätyin, kun hommassa kävikin päinvastoin, että no kuulostaa hyvältä jos tahdot kuussa alle kaks tonnia palkkaa ja paskat työvuorot. 

Joskus tuntuu siltä, että välttääkseen omaa mielipahaa tässä maailmassa sitä saisi valita sanansa tai tekonsa tarkkaan. Mutta eihän sellainen ole elämää, että omat unelmat on pakko sulkea vakan alle vain siksi, että joku toinen niistä mielensä pahoittaa ja sen myös esiin tuo, kukin omalla, usein tylyllä, tavallaan. Emme voi suojella täällä toisia meidän omilta unelmiltamme. Jos haaveemme ja tavoitteemme aiheuttavat toisessa mielipahaa, koska hän on jäänyt jumiin pitäisi ja sitten kun -asteille, se ei ole meidän vastuullamme. Ehdottomasti kannustankin meitä kaikkia vielä enemmän puhumaan unelmista ja tavoitteista, ja tekemään niistä totta, koska aina on joku, jota emme voi miellyttää, teemme sitten niin tai näin. Eikä se asia johdu meistä itsestämme, vaan enemmänkin siitä toisesta tyypistä ja hänen omista sisäisistä esteistään tehdä samoin.

Eli: sillä hetkellä kun toinen ihminen teilaa unelmasi tai epäilee taitojasi pärjätä jossain uudessa, muista, että ihminen on peili. Silloin kyse ei ole enää sinusta tai sinun uudesta työpaikastasi, opiskelustasi tai haaveestasi. Silloin kyse on enemmänkin siltä toiselta ihmiseltä puuttuvasta rohkeudesta, joka estää häntä tekemästä asioita ja pitää vanhassa jumissa. Näin on, jos ei joka kerran, niin ainakin monesti.

Pidä sinä kiinni omista unelmistasi ja tee niistä totta. Toki anna naapurin Liisalle, entiselle kollegalle tai vaikka koko Suomen kansalle oikeus mielipiteeseensä, mutta mieltä heidän sanomisistaan ei kannata pahoittaa. Eikä hommaa todellakaan kannata jättää sikseen, jos se sydäntä ja sisintä polttelee, vain siksi, että ihmiset eivät uskalla tai halua kannustaa, vaan piiloutuvat arvostelun alle.

Ja kuinka sitä toisen kannustamista sitten lisätään maailmaan? Sinä ja minä voimme aloittaa sen heti. Ensi kerralla kun kuulemme jonkun kertovan silmät kiiluen, hieman innostuksesta hengästyneenä ja posket punehtuen omasta haaveestaan, sanotaan hänelle, että vau, anna palaa! Siinäkään tapauksessa dissaamista ei tarvita, vaikka homma ei koskettaisi meitä itseä millään tavalla ja olisi meistä pähkähullua tai vain epäkiinnostavaa.

Upeaa tiistaita!

Tämä oli yksi unelmani, joka toteutui.

Tämä oli yksi unelmani, joka toteutui. Toki sain kuulla tekeväni kirjaa ”marginaaliselle kohderyhmälle” ja että kuka ton muka ostaa. Aika moni osti ja vieläkin voi teoksen hankkia 😉