Arki on ihme

Kun hetkeksi pysähtyy, niin sen oivaltaa: elämä on ihme. Ihmeellinen elämä taitaa olla yksi lempiaiheitani. Meni sitten niin tai näin, ihmeitä tapahtuu monenlaisia. Aina ihmeet eivät ehkä ole niin mieleisiä, mutta usein myös ovat. Ihme juttu -sanonnalla on hyvinkin kaksi merkitystä.

Eilen aamulla taivaalta satoi valtavia märkiä rättejä, mutta tovin jälkeen alkoi aurinko paistaa. Lonkeronharmaan viikon jälkeen sinisen taivaan ja auringonvalon näkeminen tuntui oikealta ihmeeltä. Yhtäkkiä sitä jaksoi paljon paremmin ihan mitä vain ja kaupungilla monen vastaantulijan kasvoja koristi hymy.

Viikko sitten hankitut tulppaanit olivat nuukahtaneet levälleen ja kun tyhjensin maljakon, yksi kukista ei halunnutkaan joutua viimeiselle matkalleen. Pelastin sen hetkeksi ja pysähdyin katselemaan sitä, kerrankin kunnolla ilman kiirettä. Siinä sitä mietin, että sekin kukka on ihme. Ajattelin, että maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, joiden syntymekanismia ei voi oikein ymmärtääkään. Mutta ei tarvitsekaan. Riittäisi hyvin, jos osaisi antaa kaikelle sen arvon, mikä kaikelle kuuluu.

ihme

Mutta niin usein sitä elelee täyteen ahdettua työ-päiväkoti-ruokakauppa-harrastus-pyykkitupa-koulu-tähänjokuvapaavalintainenkohde-elämää, ettei ole aikaa pysähtyä noiden ihmeiden äärelle. Ja joskus vain voi olla niin väsynyt, ettei ole voimiakaan todella nähdä, vaikka katsoo. Itseään on turha rankaista, mutta aina välillä voi miettiä, että elääkö sellaista elämää, jota haluaa elää. Vievätkö omat ajatukset ja teot kohti sitä, mitä kohti haluaa olla matkalla. Näkeekö sen tavallisen arjen ihmeellisyyden, vai onko liian stressaantunut tai kiireinen.

Jokaisen päivän voi elää kuin syntymäpäivänsä. Jokaisen päivän voi halutessaan ottaa vastaan ihmeenä. Kaikki hetket, olivat ne sitten millaisia tahansa, voivat olla tavallista enemmän.

ihme

Välillä se tuntuu unohtuvan, että emme ole täällä suorittamassa elämää, emme ole raahautumassa arjen läpi. Saamme olla täällä kokemassa, nauttimassa, iloitsemassa. Vaikka synkkiäkin hetkiä arkeen toki mahtuu. Kaikkien arkeen.

Tänään yritän muistaa tarkastella asioita kuin kaikki olisi yhtä ihmettä.

Ja niinhän se onkin. Kaikki, jota elämäksi ja arjeksi kutsutaan.

Hyvää ystävänpäivää sinulle!