Jos ei ole aikaa hyvinvointiin panostamiseen, onko aikaa voida huonosti?

Jos ei ole aikaa hyvinvointiin panostamiseen, onko aikaa voida huonosti? Tällaista mietin ja vastaus on omalla kohdallani ei. Mieluummin käytän aikaani hyvinvointiin kuin huonoon oloon, jota sitäkin on tullut koettua ihan riittävästi, niin henkisesti kuin fyysisesti. Onneksi tunnistan nykyään sen, mikä toimii itselläni ja mikä ei. Eikä hyvinvointi ole pelkkää liikuntaa tai terveellisemmin syömistä, vaan se pitää sisällään myös tavoitteiden asettamista ja unelmointia sekä monenlaista henkistä treeniä .

Kun viime vuosi sujui uuden työn opettelussa ja elämäntapojen muuttamisessa parempaan suuntaan, niin isommat unelmat, tavoitteet ja haaveet olivat vähän niin kuin jäähyllä. Tuntui, että arki oli niin täynnä, ettei isommille haaveiluille oikein jäänyt aikaa tai energiaa, vaikka toki esimerkiksi ensimmäisen maratonin juokseminen oli yksi vuoden kohokohtia. En kuitenkaan missään vaiheessa pelännyt sitä, että olisin jotenkin kadonnut unelmani, miltä tuntui silloin, kun kuopukseni oli pieni ja heräili ja valvotti myös itseäni ensimmäiset pari vuottaan. Silloin olin vain niin poikki, että suurin unelmani oli jaksaa arjessa eikä mieleen tullut haaveilla mistään isommasta tai enemmästä, voimat olivat niin kortilla.

Tämän kuluneen ja vähän tasapaksunkin vuoden 2017 jälkeen olenkin päättänyt pyhittää ensi vuoden tavoitteideni pohtimiselle ja niiden toteuttamiselle sekä ylipäänsä asioille, joita haluan elämääni lisää, koska jos jotain haluaa, niin juuri nyt on oikea aika aloittaa. 

Ensi vuosi on tavoitteiden miettimisen ja toteutumisen vuosi! Kuva: Kirsi Tuura

Päätin myös, että vaikka unelmissa ja tavoitteissa on toki hyvä olla realistinen, niin on myös aika tavoitella isompiakin juttuja, jos nyt sellaisia sattuu kaipaamaan. Ensi vuoden iskulauseeni on I’ll see it when I believe it eli näen sen, kun uskon siihen. Eikös olekin mainio, kopioitu jostain internetin ihmeellisestä maailmasta.

Kuitenkin samalla kun tavoittelen isoja juttuja, haluan korostaa sitä, että on tärkeää olla tyytyväinen myös siihen, mitä on nyt elämässä. Jos ei ole tyytyväinen nyt, tuskin on sitä kovin kauaa silloinkaan, kun elämä muuttuu tai tavoitteet toteutuvat. Se, että on tyytyväinen nyt ei poissulje sitä, etteikö saisi tai voisi tavoitella halutessaan isompia ja suurempia juttuja.

Yksi isoimpia unelmiani on pitää juoksu mukana arjessa mahdollisimman monipuolisesti. Helmikuussa jatkan taas yhteistyötä Vauhtisammakon kanssa ja siihen saakka noudatan heiltä saamaani juoksuohjelmaa. Kuten aiemmin kirjoitin, juoksutreenejä on tällä hetkellä viikossa neljä.

En olisi koskaan uskonut, että entisenä kympin kipittelijänä ja mieluiten asvaltin ja tasamaan juoksijana alan haaveilla pidempien matkojen kuin maratonin juoksemisesta. Mutta näin on, ajatus ei jätä rauhaan ja pikku hiljaa olen alkanut kiinnostua suuresti myös polkujuoksusta ja mäkisemmistä maastoista. Mutta tämä on vasta ajatuksen asteella!

Tiedän, että juokseminen on asia, jota harjoitellaan juoksemalla ja yritän myös pitää mielessä sen, että minun on rakennettava vielä hurjasti juoksukuntoa ja -kestävyyttä ennen kuin voin edes ajatella lähteväni juoksemaan maratonia pidempiä matkoja. Mutta haaveita ja unelmia saa olla ja tässä tapauksessa ne motivoivat itseäni vetämään lenkkarit jalkaan myös sillä kelillä, jolla en olisi vaikka pari kolme vuotta sitten voinut koskaan edes kuvitella juoksevani. Silti olen kiitollinen jokaisesta askeleesta ja myös niistä pikku lenkeistä, jotka helposti voivat tuntua vain pikku pyrähdyksiltä. Jokainen askel lasketaan!

Ja koska minulla ei ole aikaa eikä energiaa voida huonosti, hyvinvoinnistani huolehtiminen ei toki jää pelkkään juoksuun. Tavoitteena on juoksun lisäksi tehdä viikossa 2-3 lyhyempää lihaskuntotreeniä kotona vaikkapa toimittamani Anna Saivosalmen Treenaa kotona -kirjan ohjeilla ja panostaa kehonhuoltoon.

Edelliseen postaukseen liittyen olen päättänyt toimia toisin kuin aiemmin eli irtisanoin salikorttini.  Näemmä itselläni ei vain juuri nyt toimi se, että lähden erikseen salille, siellä ei vain tule käytyä. Onneksi kotona pystyy tekemään vaikka mitä ihan vain kehonpainolla. Jumppaohjeita onkin muuten tulossa blogiin jatkossa, kun vain saan niitä kuvattua.

Instagramissa näin mainion postauksen, jossa viikko oli jaoteltu 168 tuntiin.

Itselläni se jakaantuu jotakuinkin näin:

40 tuntia päivätöitä

10 tuntia kirjoittamista

56 tuntia unta

6 tuntia lapsen kouluun viemiseen ja työmatkaan

2 tuntia ruokaostoksiin

5 tuntia ruoanlaittoon, pyykinpesuun ja kotihommiin

Jäljelle jää vielä ihan hirmuisa määrä tunteja, jolloin voin urheilla, olla perheen ja ystävien kanssa, tehdä hyvinvointiani edistäviä tekoja ja kaikkea sitä, mikä itseäni innostaa ja kiinnostaa!

Uskon, että jokaisella meillä on halutessaan aikaa panostaa hyvinvointiinsa edes vähän, koska varmasti kellään ei ole aikaa voida huonosti. Itselläni ei ainakaan ole. Siksi mieluiten vaihtoehto, joka on ensimmäisessä lauseessa.

Toki jokainen ihminen on erilainen, mutta silti! Tim Ferriss sanoo, että ajanpuute on prioriteettien puutetta. Mielestäni se on ihan mahtavan hyvin sanottu. Toki on eri juttu olla amerikkalainen miljonääri kuin ruuhkavuosiaan elelevä perheenäiti tai -isä, mutta silti. Monessa asiassa voimme itse tehdä valintoja, ja jos ei ole aikaa voida huonosti, kannattaa tehdä valintoja, jotka auttavat voimaan paremmin.

Ihanaa lauantaita!

Jenny

***INSTAGRAMISSA***