juoksu, painonhallinta, Treeni

Juoksu tiivistää kehoa ja saa unohtamaan murheet

Juoksu tiivistää kehoa ja saa unohtamaan murheet. Viisi viikkoa juoksuvalmennusta takana ja juoksuun on tullut paljon uutta potkua. Yhteistyö Vauhtisammakon kanssa on kyllä ehdottomasti yksi syksyni kohokohdista ja kaikki heidän valmentajansa, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, ovat ihan huippuja! Tässä pätee muuten varmaan pitkälle sama kuin silloin, kun palkkasin viime syksynä itselleni Personal Trainerin. On aivan mahtavaa saada palautetta omasta tekemisestä, vaikka olen itsekin työskennellyt liikunta-alalla vuodesta 1999, nythän tosin olen semieläkkeellä.

Kuvien välissä on kaksi kuukautta. Juoksu on tiivistänyt kroppaa ja askelkin on keventynyt elokuisesta.

Saamaani juoksuohjelmaa olen seurannut melko orjallisesti. Pakko sanoa, että ilman Vauhtisammakkoa olisivat ainakin sadelenkit jääneet tekemättä. Nyt olen tottunut jo juoksemaan sateella eikä kovakaan sade estä minua menemästä lenkille, jos sen olen suunnitellut päivän ohjelmaan. Olen ollut itsestäni jo useamman kerran tosi ylpeä. Että mitä hemmettiä, täällä mä painelen menemään, vaikka sataa kaatamalla!

Vauhtisammakon Mikon (ja toki myös ikuisen kotitreeni-idolini Annan) innoittamana olen treenannut kotona pari kolmekin kertaa viikossa keskivartaloa. Se alkaa omasta mielestäni näkyä jo ainakin juoksuasennon parantumisessa. Vatsalihakset ovat vieläkin rasvaröllykän alla, mutta juokseminen on tiivistänyt kyllä kiitettävästi myös keskivartaloa. Ja toki tiedän, ettei rasvaa voi polttaa paikallisesti, mutta onneksi lihaksia voi vahvistaa lihaskuntoliikkeillä.

Parin viime viikon aikana arki on häirinnyt pitkien lenkkien tekoa. Tulevana sunnuntaina olen töissä kirjamessuilla, mutta johonkin väliin sen tämän viikon pitkiksen 1 h 50 minuuttia aion tunkea. Suunnitelmissa onkin herätä lauantaina aikaisin ja lähteä juoksemaan, kun muu perhe vielä vetää sikeitä!

Mukavuusalueelta olen painellut rytinällä ulos, olinhan vielä kesällä tyyppi, joka mieluiten juoksee tasaista maata, ei ylä- eikä alamäkiä, eikä ainakaan täysillä eikä mielellään kovia vetoja. Hahahaha! Olen kyllä ollut juoksijana melkoisen valikoiva nirppanokka. Nyt olen tehnyt noita kaikkia edellä mainittuja ja kilometrin vedot, joita myös juoksuohjelmassani on, sujuvat jo ilman mukinoita. Teen ne aina keskiviikkoisin, kun lapsi on koristreeneissä. Sen sijaan, että seisoskelisin hallilla ja näpyttäisin kännykkää, painelen ulos juoksemaan. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Tänään valmennusryhmämme pääsi juoksemaan mäkivetoja. Vaikka ylämäet pistivät puuskuttamaan, oli mahtava saada hyvää palautetta omasta mäkijuoksutekniikasta. Juoksuryhmässä juokseminen on kyllä vahvistanut myös itsetuntoani juoksijana! On mahtavaa oivaltaa, että on ihan hyvä ja koko ajan oppii uutta. Lisäksi tunnelma treeneissä on ihan mieletön. Kukaan ei tuntenut toistaan aiemmin, mutta silti ollaan kuin vanhat kaverit! Ihan huippua! Juoksun ilo ei todellakaan ole mikään myytti, vaan aika usein totista totta.

Ja se tärkein asia: juoksu on ihan parasta pään nollausta. Yleensäkin liikunta on ollut itselleni aina se henkireikä, myös vaikeina vuosina, kun iloa ja lohtua oli vaikea saada mistään ja mieli täyttyi murheista ja tuntui toivottomalta. Vaikka olisi tapahtunut kuinka vaikeita asioita, liikkuessa ja erityisesti juostessa pääsen usein siihen tilaan, että jälkikäteen huomaan, etten miettinyt mitään, juoksin vain hetkessä. Se on ihanan vapauttavaa ja myös tosi tärkeää silloinkin, kun elämä on arkisen tasapaksua, kuten nykyään.

Tänään aamulla juuri mietin, että enpä olisi 10 vuotta sitten uskonut, että koittaa päivä, kun vain olen kiitollinen jokaisesta aamusta, ja miten ihanalta tuntuu, kun saa olla olemassa. Että elämä on niin paljon enemmän kuin silloin kelasin. Elämä on ihmeellistä.

Oikeastaan tuo sama pätee juoksuunkin. On se hieno laji!

Mites sulla?

Jenny

Tuu Instagramiin!

12 thoughts on “Juoksu tiivistää kehoa ja saa unohtamaan murheet

  1. Moi Jenny! Ekaa kertaa kommentoimassa täällä. Löysin blogisi ehkä pari kk sitten muistaakseni jonkin toisen blogin kautta. Olet antanut aivan loputonta inspiraatiota kehitykselläsi. Vaikutat hyvällä tavalla tavalliselta tyypiltä, joka on käynyt läpi elämässään monenlaista ja painonhallintaprojektisi on tosi motivoiva. Itse olen kituutellut painoni kanssa eestaas koko aikuisiän. Olen kilomäärissä ollut kokoajan normaalipainon sisällä – useammin siellä ylärajoilla – ja loppupeleissä painonvaihtelut mahtuvat alle 10 kg:n haitarille lukuunottamatta raskausaikaa. Olen huomannut, että oma hyvä olo on usein kiinni juurikin niistä oikeista valinnoista ja niiden tuomasta euforiasta, eikä niinkään vaakalukemasta. Kummallista (ja loogista) kyllä, vaaka seuraa yleensä hyvän olon mukana. Itse olen just se vähän romuluisempi jumppaohjaaja, joka jaksaa painaa, mutta jonka rasvaprosentti ei pärjää kanssasiskoille. Nyt olen päässyt hyvään vauhtiin painonhallinnassa ja haluan heittää hyvästit turhalle turvotukselle ja ahdistukselle syömiseen liittyen ja tässä on ollu (yllättävänkin?) tärkeässä osassa sinun pari ruokapostausta, joita lukiessa olen ajatellut, että kyllä minäkin noin voin syödä ja ehkäpä sitä kautta saan samansuuntaisia tuloksia kuin sinä. Kiitos siis noista teksteista ja ihan koko blogista, jota olen kahlannut pitkälle taaksepäin sen löydettyäni!

    Mitä juoksuun tulee, olen aloittanut juoksuharrastuksen monenmonta kertaa. Kokisin sen helppona ja mielekkäänä, vaikkakin tylsähkönä, tapana liikkua kotiovelta käsin. Valitettavasti pari intensiivisempää juoksukesää kolme ja neljä vuotta sitten toivat mukanaan ensin oireita polveen ja toisena kesänä etureiteen. Ongelmat pakottivat tauolle ja uudelleenaloittaminen on niin helkutin vaikeaa! En mielestäni ole juoksijatyyppiä, mutta samalla ymmärrän, että siihen ei kannata vedota ja se voi sinällään olla harhaa. Juoksutekniikkaani olen hionut parina juoksukesänä juoksukoulussa, mutta valitettavasti en ole päässyt eroon vaivoista muuten kuin pitkällä levolla. Motivaatio olisi kuitenkin orastavassa nousussa ja olisin valtavan onnellinen, jos pääsisin jotenkin niskan päälle juoksun kanssa.

    Sitä odotellessa kiitän sinua ”roolimallina” olemisesta! :)

    1. Kiitos Paula kommentistasi ja kauniista sanoistasi! Itse läpikäyn asioita kirjoittamalla ja tää on sellaista ajatusten pyörittelyä itselleni. Aivan mahtavaa, että samalla lukiessa muutkin saattavat tehdä oivalluksia. Ja jee, toinen jumppaohjaaja linjoilla!

      Oon just samaa mieltä, että vaaka seuraa hyvän olon mukana. Ja nyt tässä on kirkastunut kyllä sekin, ettei se paino ole ollenkaan se tärkein asia, vaan nimenomaan hyvä olo, energia, parempi jaksaminen. Tuntuu, että nukunkin paremmin. Tietty nämä asiat voivat johtua painonpudotuksesta, mutta kilojen tuijottamisen sijaan tärkeämpää ovat nuo kaikki.

      Mä olen ollut myös sellainen, että olen ahdistellut siitä mitä saa syödä ja mitä ei, mutta koskaan se itseni kieltäminen ei ole toiminut. Ja jännää sekin, että sitten kun ”saa” syödä kaikkea, niin miten sitä ei enää haluakaan ainakaan kovin paljon karkkia, valkoista vehnää ja muita ”herkkuja”.
      Myöskään kaloreiden laskijaksi musta ei vain ole enkä jaksa punnita ruokiani. Oli siis aika selvää, ettei sellainen sovi omaan elämänmuutokseeni, jotkut toki saavat siitä hyviä tuloksia.

      Mulla on kans nelisen vuotta sitten ollut juoksijan polvi, jonka takia en voinut juosta 10 kuukauteen metriäkään. Se johtui huonosta kehonhuollosta ja liiasta juoksemisesta. Ei muakaan ihan aina huvita mennä juoksemaan, mutta just yks kaveri huomautti toissa päivänä, kun laitoin viestin lopuksi, että jee, tänään pääsee taas juoksemaan, että huomasitko, että sanoit, että PÄÄSEE :) Oon saanut nyt kyllä tuosta juoksuryhmästä tosi paljon virtaa ja neuvoja. Ja kyllä se motivoi, kun saa hyvää palautetta. Juoksu, vaikka se on ollut läsnä elämässä lapsuudesta, on kuitenkin asia, jota yhä opettelen, koska taukoja on ollut ja usein esim. jumppa on mennyt juoksun ohi.
      Sillekin kun antaa aikaa, niin se alkaa sujua! Itse en tällä hetkellä kuuntele musaa, kun puhelin ei suostu yhdistämään kuulokkeita :) Juoksen siis omien ajatusten kanssa, mikä on usein ihan virkistävää sekin.

      Kivaa perjantaita sulle! Ja iloa juoksuun, ohjaamiseen ja kaikkeen muuhunkin :)

  2. No joo, ehkä mä vielä joku päivä kokeilen juoksua uudestaan :) Yritän tässä just järkkäillä viikonlopun ohjelmia uusiksi ja koitan ehtiä piipahtamaan messuilla. Jos pääsen paikalle, niin tulen ehdottomasti moikkaamaan!

    1. Kokeile! Ja just se rauhallinen aloitus on tärkeää :) Mullakin kesti alkutalvesta kauan, että aloin taas tykätä juoksusta. Aluksi se tuntui raskaalta ja nihkeältä :)
      Mä olen messuilla sekä haastattelemassa että siellä meidän osastolla pyörimässä noin klo 11-15.30 kieppeillä.

  3. Joogaan liittyen kuulee kauhean usein sanottavan että en voi mennä joogaan kun en ole yhtään notkea.
    Se on tekosyiden tekosyy.
    Ensinnäkään jooga ei ”vaadi” sinun olevan yhtään minkäänlainen. Toisekseen kun harjoittaa sitä, keho notkistuu sitä mukaa kuin mieli notkistuu. Ellei sitten ole etukäteen päättänyt ettei ”anna periksi”, että on kankea ja sillä selvä. Usein se on ihan tätä: ihmisellä on itsestään jokin hyvin negatiivinen käsitys jonka ruokkimista hän jatkaa.

    Tämä sana ”juoksijatyyppi” tuo mieleeni ihan tämän saman asian. Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa ihmistyyppiä joka voi tai saa juosta. Juosta voi ihan hiljaa, juosta voi hyvin lyhyitä matkoja. Juosta voi vaikka vaatteet on vanhanaikaiset tai keho ei ole ”juoksijatyyppiä”. En toki väitä että pyörätuolipotilas tai halvaantunut voi juosta, mutta väitän että aika moni sellainenkin voi, joka itse ei usko voivansa. Pitää laskea rimansa, muuttaa ajattelunsa, aloittaa nollasta, olla kärsivällinen.

    Minulla on pokkaa sanoa tämä kaikki ja todistaa se oikeaksi, koska olen itse 50-vuotias, juoksun tuhanteen kertaan aloittanut, viime keväästä asti säännöllisesti harjoitellut. Muutamien viime kuukausien ajan olen saanut todistaa kehitystä niin päässä kuin kehossa. Alan päästä sisään siihen mitä kaikkea tämä voi olla.

    Tossut jalkaan ja ulos. Ei tarvitse aina ajatella haluaako tai onko minusta siihen.

    1. Mahtava kommentti! Itse aloitin juoksun tänä vuonna, ikinä elämässäni en ole ennen juossut, mutta 45v. kunniaksi aloitin nyt. Olen niin tyytyväinen ja keho kiittää!

    2. Kiitos Kati kommentistasi! Tää on vähän sama kuin että ”en voi mennä sushikurssille, koska en osaa valmistaa sushia” tai ”en voi mennä venyttelytunnille, koska olen niin kankea.” Näähän on vain uskomuksia, jotka ei oo totta! Niistä voi päästä eroon tai ne voi kääntää myönteisiksikin.
      Just tästä juoksijatyypistä ja juoksijuudesta keskusteltiin muutamia viikkoja aiemmin ja puhut kyllä asiaa! Suurin osa meistä voi juosta, jos vammoja tms ei ole estämässä. Mutta sekin pitää aloittaa alusta ja antaa itselleen aikaa kehittyä. Ei aina helppoa, kun haluis heti pystyä vaikka mihin.
      Jooga suhteen mulla alkoi aikanaan sujua, kun annoin itselleni luvan olla aloittelija ja noviisi! En edes odottanut itseltäni samaa kuin pitkään jooganneilta.
      Ihan mahtavaa, että sulla juoksu kulkee noin hyvin, hieno päätös aloittaa! Sulla on tosi kiinnostava blogi, aion tulla ajan kanssa lueskelemaan.
      Kivaa päivää!

  4. Ihastutti ja hengästytti tätä postausta lukiessa. Edellä Emma sanoi mainiosti sen, mitä olen ajatellut itsekin aina itsestäni juoksijana: en ole juoksijatyyppi. Nuorena ja 15 kg kevyempänä en osannut juosta, vaikka aloitin muutaman kerran ja nyt olen paljon vanhempi, jäykempi ja painavampi. Toisaalta sun nopea kehittymisesi on ihastuttanut ja kannustanut mua niin paljon, että olen hankkinut paljon tietoa juoksemisesta (mm. Kirsi Valastin kirjat ovat ihanan tsemppaavia) ja päivittänyt vaatevarastoakin. Juoksuaskeleita olen tapaillut vasta pari kertaa ja törmään nopeasti siihen, etten osaa hengittää oikein. Mutta hengästymisestä huolimatta olen jo yksi jalka juoksupolulla…
    PS. Kyllä tuon viimeisen kuvan sutjakasta leidistä on vaikea mitään vatsaröllyköitä nähdä! Mulla niitä kyllä on n. 5 kiloa… 😃

    1. Kiitos Mari kommentistasi! Just kirjoitin sulle pitkän kommentin, joka katos kuin tuhka tuuleen :) No, ei muuta kuin uusiksi! Mahtavaa, että oot innostunut juoksukirjallisuudesta! Mäkin luen yhä KAIKKI juoksublogit, jotka vain löydän :)
      Sanon sulle samaa kuin Emmallekin, juoksemaan oppii juoksemalla. Moni vain luulee, että pitää heti juosta kilsa tai kymppi. Se lyhtytolppien väli on just hyvä ja kävelyä ja juoksua kannattaa vuorotella.
      Toki kaikki ei voi juosta, esim mun isällä (joka on juossut ennen maratoneja pilvin pimein) tuli niin paha nivelrikko, ettei juoksu vain onnistu, maantiepyöräily kylläkin. Mutta jos ei ole vaivoja tai vammoja, mä uskon, että kaikki oppii juoksemaan.
      Vauhtisammakolla on alkeisryhmä, jonka vaatimuksena oli, että pystyis juoksemaan 500 metriä. Olin niiden kanssa mäessä yks kerta ja ne kehittyvät myös nopeaa tahtia! Noita juoksukouluja on jo joka kulmalla, voin suositella.
      Toi hengittäminenkin tulee siinä, kun harjoittelee juoksua. Eka kandee juosta niin hitaasti, ettei juuri edes hengästy.
      Vitsi, ihan mahtavaa, että olet alkanut innostua! Nyt vain kaikki negatiiviset uskomukset itsestä pois ja näe itsesi juoksemassa. Aloitat maltilla, niin pääset varmasti alkuun!!
      P.s. Kiitti, mut mun salaisuus toistaiseksi on korkeavyötäröiset trikoot! Niihin voi sulloa noita ylimääräisiä, jotka eivät vielä oo ihan sulaneet. Kyllä nekin ajan kanssa lähtevät!

  5. Mä en ole koskaan ollut juoksijatyyppi, mutta haluaisin olla. Kyse ei ole siis (pelkästään) siitä, että etten tykkää juoksemisesta, vaan en ollenkaan ole juoksija ruumiinrakenteeltani. En tosin ole ihan varma, onko tämä vaan tekosyy, mutta tosi raskasrakenteisena (silloin hoikkinakin aikoina) juoksu ei ole koskaan tuntunut mulle sopivalta lajilta. Olisi kuitenkin IHANAA olla juoksija – treeni olisi aina vain oven avaamisen takana ja sitä voisi tehdä aina silloin kun huvittaa. Joo, kyllähän kävely ajaa lähes saman asian, mutta aina kuitenkin kadehtien katselen tyyppejä, jotka viilettää pitkin katuja, tienpientareita ja pururatoja :) Siinä välittyy aina semmoinen mahtava vapauden tunne!

    Ihanaa, että olet saanut noin paljon onnistumisen ja kehittymisen tunteita sulle rakkaassa lajissa! Tsemppiä treeneihin ja ihanaa keskiviikkoa Jenny <3

    p.s. voi harmi, kun noin kirjamessut osuvat just tälle viikonlopulle, enkä pääse käymään siellä! Olisi ollut tosi kiva nähdä sut livenä!!

    1. Kiitos Emma kommentistasi ja kauniista sanoistasi!
      Mä en ole pitänyt itseäni koskaan piirtäjätyyppinä, ja uskon, etten osaa piirtää. MUTTA mä tiedän, että jos mä harjoittelisin, oppisin varmasti ainakin jotain. Oon jotenkin antanut omilla ajatuksillani ja uskomuksillani luvan olla yrittämättä eikä mua oikein kiinnostakaan piirtäminen, kirjoitan mieluummin.
      Mutta, siis uskon, että piirtämään ja juoksemaan oppii tekemällä. Oon itse taas huomannut, kun nyt oon juossut enemmän ”tosissani” kuin vuosiin, että kehittyminen on mahdollista ja nopeaakin, kun tekee vain.
      Monella vaan voi olla se, että ajattelee, että eka pitäisi jo juosta jotain pitkiä matkoja. Sehän ei oo totta. Jos ei ole juossut, pitää aloittaa lyhyillä matkoilla, vaikka vuorottelemalla niitä lyhtytolpan välejä.
      Ihanaa päivää! Olispa ollut hauska, jos olisit tullut messuille. Oon siellä haastattelemassa muutamaa omaa tekijää ja sitten yleisesti pyörin Tammen osastolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *