Juoksukuulumisia!

Juoksukuulumisia pitkästä aikaa!

Tukholman maraton sekä HCR lähestyvät ja juoksua on vähemmän plakkarissa kuin mitä ajattelin juoksevani tuolloin tammikuussa, kun tein päätöksen noihin tapahtumiin osallistumisesta. Niin moni asia, kuten työt, haittavat harrastamista! Iltaisin lähden mieluummin kuusivuotiaan kanssa pyöräilemään kuin juoksemaan yksin, mutta ajattelin tällä viikolla kokeilla, voisiko kuusivuotias pyöräillä ja minä juosta. Voi olla, että jään lapselle kakkoseksi, sen verran vinhaa vauhtia hän polkee pikkupyörällään.

Ostin Stadiumista uuden juoksutakin! Se piristi kummasti.

Mutta niin se taas nähdään, että elämä voi tulla tielle eikä kaikkea vain ehdi, kun on lapsia, päivätyö, pari lisäduunia ja monenlaista muutakin aktiviteettia sen ohella. Plus että olen halunnut pitää salitreenin ja joogan arjessani mukana ihan siksikin, että ehkäisisin niiden avulla rasitusvammoja ja saisin vastapainoa kuitenkin liikkeenä monotonisella juoksemiselle.  Siltikään en toivo sitä, että olisin rikas sinkku, joka voisi vain juosta, hahahaha!

1-2 lenkkiä viikossa

Sentään kerran pari viikossa olen käynyt pinkomassa. Harjoittelen yhä hitaasti ja matalilla sykkeillä juoksemista. Olen oppinut, että inhoan mäkiä, niin ylä- kuin ala. Toistaiseksi pisin lenkkini on 17K ja risat. Puolikkaan juokseminen ei minua siis hermostuta ollenkaan, vaikka pakko sanoa, että muutin juuri aikatavoitettani kahdesta tunnista kahteen tuntiin ja 20 minuuttiin, sillä tarkoitus ei ole lyödä ennätyksiä, vaan ottaa HCR pitkänä lenkkinä ennen maratonia.

Maratonissakaan minua ei huolestuta se, että kunto loppuisi kesken, mutta erilaiset pidemmän juoksurupeaman aikana ilmaantuvat mahdolliset lonkka- ja polvivaivat arveluttavat. Kenkien suhteen olen nyt ollut nirso. Minulla oli testissä yhdet uudet, On Runningin Cloudflow-tossut. Mutta niinpä vain palasin juoksemaan vanhoilla Adidaksillani. Ne tuntuvat jaloissa mukavimmilta eikä edes noiden hieman pidempien lenkkien aikana ole tullut mitään kolotuksia.

En edes tiedä, mitä painan juuri nyt

Vaaka on jumiutunut paikalleen, mutta tunnen, että keho kiinteytyy, eikä itseni punnitseminen ole vakio, vaan enemmänkin poikkeus. En edes tiedä, mitä painan juuri nyt. Suurin syy kiinteytymiseen toki on sen pintapuolinen tarkkailu, mitä suuhuni laitan. Viime viikot testasin henkisestä painonhallintatreeniä, josta omaksumani ajatukset pitävät sitkeästi pintansa. Vielä en ole sortunut kovasti hotkimaan, vaikka kaltaiseltani paikoin malttamattomalta tyypiltä ruokailun hidastaminen vaatii totaalisen paljon kärsivällisyyttä, hengittelyä ja jalkapohjien fiilistelyä.

Keho kaipaa lempeää starttia lenkille

Juoksu siis sujuu, eikä tunnu pakkopullalta. Useimmiten juokseminen alkaa kuitenkin tuntua todella kivalta vasta ensimmäisen 5-10  kilometrin jälkeen. Otan sen myönteisenä juttuna ainakin maratonia ajatellen. Toki olen huomannut, että lenkkarit jalkaan ja lenkille –ajatukseni ei enää toimi samoin kuin vielä viisi vuotta sitten. Tuntuu nimittäin siltä, että kehoni kaipaisi hieman lempeämpää starttia ja ehkä jopa sitä lämmittävää kävelyä ennen lenkkiä. Nykyään huomaankin kaikenlaiset kiristykset kropassani ihan eri tavalla kuin ennen.

Pitkästä aikaa varasin hieronnan alakropalle. Pari viime viikkoa olen myös rullaillut foamrollerilla joka toinen päivä erityisesti reisien ulkosyrjää pakarasta alaspäin. Olen oikeastaan aika ylpeä itsestäni, että olen oppinut sen verran, että pidän kehonhuollosta parempaa huolta kuin joskus aiemmin.

Kunhan ekasta maratonista selviän, luulen, että se voi saada jatkoa. Aikatavoitteet eivät ole itselleni tärkeintä, vaan koko tämä matka. Uskon, että pitkän matkan juoksemisesta saa aikaan onnistumisen iloa, jota ei saa muualta. Tuskin maltan odottaa, että pääsen kokemaan, millaista kehon ja mielen yhteistyö on pidemmällä juoksumatkalla.

Mites sun treenit sujuvat? Onko tapahtumatavoitteita? Entä muita HCR:ään tai Tukholmaan lähtijöitä?

Jenny

Lue myös:

Hoitotyötä sydämellä

71 päivää ekaan maratoniin!

Uskallatko lakata häpeämästä?

Tässä erään 11 kilsan jälkeen. Hyvä fiilis.