Hyvä elämä, painonhallinta

Kaksi virhettä, jotka tein elämänmuutoksessa

Tammikuu on ohi ja moni elämänmuutoksensa aloittanut saattaa pohtia sitä, miksi ”mitään” tai ainakaan kovin paljon ei tapahdu. Yksi minulta kysytyimpiä kysymyksiä onkin se, mistä itse ammensin kärsivällisyyttä, kun aloitin oman elämänmuutokseni. Toisena kakkosena varmaan tulee kysymys siitä, mistä kaikki alkoi ja mikä oli oma viimeinen niittini.

Omassa elämänmuutoksessani tein ensin kaksi virhettä: kyttäsin alussa kiloja jatkuvasti ja lisäksi tavoitteeni olivat juuri ne kilot, ei hyvinvointi. Kun asiat sitten eivät heti tapahtuneet, kun toivoin, koetteli se ensin kärsivällisyyttäni.

Mistä kaikki alkoi?

Päätös laihduttaa viimeisen kerran oli kypsynyt pikku hiljaa ja vahvistui syksyn 2016 kuluessa. Olin ihan tyytyväinen ja onnellinen myös parikymmentä kiloa isompana. En myöskään ollut jumissa sohvalla, vaan ohjasin ryhmäliikuntaa ja liikuin noin viisi kovaa tuntia viikossa. Silti vaatekoko kuin huomaamatta oli kasvanut kasvamistaan – kyllä, jälleen kerran. Lopulta aloin tajuta sen, että jos jatkan samalla tavalla, todennäköisesti vain jatkan lihomista. Ymmärsin kyllä senkin, että minulla oli myös se toinen vaihtoehto: Jos oikeasti muuttaisin elämäntapojani enkä vain yrittäisi laastaroida tilannetta kaiken maailman vippaskonsteilla ja pikaratkaisuilla, voisin palata kuuden vuoden jojottelun jälkeen siihen aikuisiän terveeseen, sporttisen ihmisen normaalipainoon, jollainen olin ollut elämässäni yli kolmekymppiseksi saakka.

Mistä motivaatiota ja kärsivällisyyttä?

Vaikka tiedän sen, että ihminen voi muuttaa elämäänsä vain tässä hetkessä, uusi tuleva kai tuntui niin jännittävältä, että aloitin klassisesti uuden vuoden ensimmäisenä päivänä, kuten niin moni meistä. Ja kuten niin moni meistä, ensimmäisen parin viikon aikana ehdin jo kyllästyä odottamiseen, koska mitään ei tapahtunut. Vaikka ymmärsin kyllä, ettei se liikapaino ollut syntynyt kuukaudessa, eikä luonnollisesti myöskään siitä eroon hankkiutuminen tulisi tapahtumaan yhdessä yössä, parissa päivässä tai kuukaudessa, silti tuli päiviä, että olisin halunnut laihtua heti. Laihtumisen odottaminen ärsytti. Huomasin, että olisin halunnut sen kiinteämmän kehon heti paikalla. Mieluiten jo eilen, jos mahdollista! Pohdin alussa paljon sitä, miten jaksaa kärsivällisesti odottaa niitä ensimmäisiä näkyviä tuloksia, joihin kuitenkin on matkaa vielä viikkoja?

Tämähän on se tuttu kohta, jolloin moni luovuttaa. Ei jakseta odottaa, koska mitään näkyvää ei tapahdu. Keholla kestää aikaa sopeutua uusiin elämäntapoihin. Se alkaa kyllä jossain vaiheessa reagoida, mutta toisilla siinä kestää enemmän,toisilla vähemmän.

Tajusin vasta tuon vuoden aikana sen, että olin tehnyt alussa virheen. Olin kytännyt kiloja ja juossut vaa’alla tiuhaan, vaikka olisi ollut järkevämpää antaa koko vempaimen levätä rauhassa siellä kylppärin vetolaatikoiden alla. Se, etteivät vaa’an lukemat alkaneet heti pienentyä villiä tahtia, olivat syödä motivaatiotani jatkaa valitsemallani tavalla. Vaikka myös tiesin sen, että oli vain syötävä terveellisesti, riittävästi, tarpeeksi usein ja itselleni sopivasti, sekä liikuttava ja nautittava tästä matkasta, ilman, että kyylään vaakalukemia silmät kiiluen. Sitä paitsi jossain vaiheessa omat vaatteet, peili ja valokuvat alkoivat kertoa toista tarinaa, jota vaaka sitten vähän myöhemmin seurasi pienellä viiveellä.

Kuva: Timo Turkka

Ota tavoitteeksi hyvä olo

Lisäksi toinen virhe, näin jälkikäteen ajatellen, oli se, että vaikka olin päättänyt tehdä tällä viimeisellä laihdutuskerrallani kaiken ihan eri tavalla kuin aiemmin, lähdin liikkeelle silti kilot edellä. Ja tuollainen 20 kilon painonpudotushan kuulosti tosi jäätävältä määrältä. Jossain vaiheessa aloin huomata sen, ettei ne pudotetut kilot edes olleet se tärkein pointti, vaan se hyvä olo, joka tuli paremman syömisen, paremman nukkumisen, ulkona liikkumisen ja kaiken muun muutoksen mukana. Syksyllä aloin ymmärtää, että olisin säästänyt itseäni paljolta, jos en olisi ensimmäistä puolta vuotta niin orjallisesti tuijottanut kiloja ja tähdännyt johonkin tiettyyn painonpudotukseen, vaan sen sijaan hyvään oloon. En ole vieläkään ihan siellä ensin päättämässäni tavoitteessa, mutta en enää käy vaa’alla kuin silloin tällöin. Hyvä olo on se mittari, joka tätä peliä nykyään pyörittää, ja se on helppoa, sillä uusista, hyvistä ruokatavoista on tullut rutiinia.

En myöskään kieltänyt itseltäni missään vaiheessa mitään enkä tee sitä nytkään. Mutta sen myötä kun uusista tavoista on tullut rutiinia, ei oikein tee mieli enää kovin usein syödä, kuten aiemmin. Vaalea vehnä ja sokeri välillä himottavat, mutta useimmiten olo niiden nauttimisen jälkeen ei ole hyvä, mikä automaattisesti takaa sen, että hampurilaiset, pitsat, karkit ja muut entisen elämäni herkut ovat nykyään todella harvinaista herkkua.

Muista, että muutoksessa kestää

On tutkittu, että ihmisellä kestää muuttaa jotain tapaa 21 päivää tai 21 kertaa. Omalla kohdallani tuo oli aikamoista bullshittiä ja mielestäni lupaa ihmiselle pikaratkaisua. Itselläni kesti kokonainen vuosi siihen, että pystyin varmasti sanomaan, että nämä olivat tapoja, joita opettelin, mutta nyt ne ovat rutiineja, joita toistan ja jotka sopivat minulle.

Vuosi kuulostaa pelottavan pitkältä ajalta, mutta oikeasti vuosi sinne tänne hujahtaa kuin huomaamatta. Ja mikäs parempi, jos sen tosiaan on käyttänyt siihen, että oppii terveellisiä tapoja ja omaksuu ne niin hyvin, että niistä tulee tavallisia rutiineja, joita toistaa siksi, että ne tuovat itselle hyvää oloa.

Juoksin viime vuonna ensimmäiset maratonini ja vaikka olen juossut lapsesta, jojotteluvuosien aikana juoksu oli ollut elämässäni hyvin epäsäännöllisesti läsnä. Kesällä 2017 aloin juosta tavoitteellisemmin ja juoksuohjelman mukaan. Ja jos olen viikonloppuna kirjoittanut kalenteriini, että torstai on juoksupäivä, niin torstai on juoksupäivä, vaikka ulkona riehuisi lumimyrsky. Kun viime torstaina kahlasin välillä polvia, välillä nilkkoja myöten lumessa tekemässä juoksutreeniäni, en edes pitänyt itseäni hölmöläisenä. Lopulta juoksin vain 10 kilometriä suunnitellun 20 kilometrin sijaan, mutta jos joku olisi sanonut minulle vaikka 1,5 vuotta sitten, että sinusta tulee tyyppi, joka juoksee säällä kuin säällä, olisin tikahtunut naurusta. Mutta niin on vain juoksustakin tullut vuoden aikana tapa, joka on osa itseäni ja tavallinen osa arkeani ja se tehdään, koska tykkään siitä, se tuo minulle hyvää oloa ja olen sitoutunut siihen ja tavoitteisiini.

Ratkaisuja?

Sanoisin, että jokainen meistä pystyy muuttamaan elämäntapojaan ja pääsee yli erityisesti alussa iskevästä kärsimättömyydestä, kun muistaa, että asioiden tietäminen ja asioiden tekeminen on eri asia. Elämänmuutosta aloitteleva tietää usein paljon aiheesta, mutta jos ei tee mitään eri tavalla kuin ennen, mitään uutta ei tapahdu.

Ja kun tekee eri tavalla kuin ennen, uusia tuloksia tulee ihan varmasti. Vaikka siinä menee aluksi aikaa. Silloin kannattaa pitää mielessä se, että kannattaa jatkaa, palkinto tulee kyllä vielä. Jos tekee ihan eri tavalla kuin ennen, jossain vaiheessa sen on vain pakko alkaa tuntua ja näkyä.

Ja jos vanha motiivi esimerkiksi painonpudotusta ajatellen ei ole ollut tarpeeksi houkutteleva, keksi uusi motiivi. Mieti omia arvojasi ja pohdi, miksi muutos on tarpeen. Mitä hyvää se voisi tuoda mukanaan? Enemmän energiaa leikkiä lapsen kanssa? Pirteämmän olemuksen ja ihmisen, joka ei työpäivän jälkeen hautaudu sohvalle ja pääse sieltä enää ylös koko iltana? Paremmat yöunet, jotka ruokkivat hyvää oravanpyörää ja jaksamista?

Ennen kuin ihminen muuttaa tapojaan, hänen on haluttava muuttaa tapojaan. Motivaation on tultava itsestä. Onko elämänmuutos asia, jota sinä haluat tarpeeksi?

Lopulta, kun sen ensimmäisen askeleen – joka ei ole vaikein, vaan vie sinut jännittävään seikkailuun – päättää ottaa, on vielä saatava itsensä uskomaan, että pystyy siihen. Ja jos minä pystyin ja moni muu pystyy, pystyt sinäkin, ainakin, jos elämäntilanne on muuten tasapainoinen.

Ja seuraavaksi palaa vielä pohtimaan sitä, mitä hyödyt elämänmuutoksesta. Itse hyödyin niin paljon, etten koskaan enää voi palata entiseen.

Voimaa ja kärsivällisyyttä!

Jenny

*INSTAGRAMISSA*

Aamupalavinkki kiireiselle, joka ei ehdi syödä aamiaista

Aloitteleva juoksija, vältä nämä virheet

Ei kadehdita onnellista, vaan ollaan sellainen itse

Kuva: Timo Turkka

 

 

 

 

10 thoughts on “Kaksi virhettä, jotka tein elämänmuutoksessa

  1. ”roska silmässä” luen sinun kirjoituksia. Itse olen vielä siinä vaiheessa painonpudotusta ja uutta elämää, että mietin miten lähtisin liikkeelle. Sinulla taisi olla käytössäsi Keventäjien ohjeet, jos oikein muistan lukeneeni. Pidätkö heidän tapaansa tukea laihduttamista/painonhallintaa parempana kuin esim. superdiettejä? Oppiiko siinä paremmin itse huomaamaan valintojensa merkityksen niin, että ne jäisivät oikeasti elämään? Toisaalta nopeat tulokset houkuttavat, mutta astuuko siinä ojasta allikkoon…..
    Ja kiitos vielä ihan mahtavista teksteistäsi!!

    1. Moikka Aloittelija, kiitos kommentistasi ja kauniista sanoistasi!

      Mulla tosiaan ei ollut mitään ohjeita käytössä, vaan mietin, miten olin ennen pudottanut kiloja (jotka olivat sitten palanneet) ja eka askel oli, että päätin, että teen kaiken ihan toisin. Omilla ohjeilla siis on menty tässä koko ajan. Aloin syödä säännöllisesti, panostan aamupalaan ja lounaaseen, lisäsin proteiinia lähes joka aterialle ja pienensin annoskokojani. Siinä ne tärkeimmät. En ole laskenut kaloreita, enkä punninnut ruokia. Olin viime vuoden juomatta alkoholia ja nykyäänkin sen käyttö on oikeastaan olematonta. Välillä syön karkkia ja herkkuja, mutta kun ruokarytmi on säännöllinen, ei tule nälkä eikä herkkuja edes tule kauhottua, kuten ennen.

      Lopulta noi mun tekemät muutokset oli aika pieniä. Toki tässä vuoden aikana ne ovat hioutuneet ja alussa söin 6 kertaa vuorokaudessa, nykyään tässä painossa mulle riittää 4 ruokailua. Suosin yhä proteiinia, rutiineja ja niitä ruoka-aineita, jotka sopii itselle, ja esim. aamupalaksi syön lähes joka aamu saman: rahkaa, hedelmiä ja pähkinöitä. Oon löytänyt niitä omia juttuja, jotka itsellä toimii ja niitä on helppo sitten syödä.

      Itsellä vuosi oli riittävä aika siihen, että paremmista valinnoista on tullut tapoja ja rutiineja. Siks just en suosittele mitään pikaratkaisuja, toki Keventäjillä on varmasti paljon hyvää asiaa. Tein heidän kanssaan yhteistyöpostauksen muutama kuukausi sitten ja siellä oli sellainen testi, joka kannattaa tehdä. Siinä kartoitetiin elämäntilannetta ja sitä, miten valmis muutokseen on, tykkäsin siitä.

      Toivotan sulle paljon onnea matkaan! Kun mä pystyin, kyllä säkin pystyt. Pari ekaa kuukautta tarvitaan kärsivällisyyttä, mutta kun keho alkaa ottaa vastaan uusia tapoja, niin se jo motivoi sitten samalla.

      Kivaa viikonloppua!

  2. Hei, löysin juuri blogisi ja se on just mitä kaipasin, kokemuksia ja vinkkejä 😊 Kirjoitat tosi hyvin. Täytyykin lukea kaikki aiemmat postauksesi.
    Olen juurikin samankokoinen kuin sinä vuosi sitten ja toiveissa olisi saada 10kg pois! Helppoa se ei ole, tammikuu jo ”harjoiteltu”, mutta ehkä minäkin siihen pystyn elämäntapamuutoksella😊

    1. Kiitos Sirpa kommentistasi ja kauniista sanoistasi!
      Pikku hiljaa muutos kerrallaan ja kärsivällisyyden voimalla, niin hyvä tulee!
      Ei tosiaan kannata sitä vaakaa liikaa tuijottaa, vaan antaa sen sitten vaikka yllättää. Keholla kestää aikansa tottua uusiin ja parempiin tapoihin.
      Ihanaa talven jatkoa sulle :)

  3. Tämä on tärkeä kirjoitus. KOska kun lähtee vaa’alle, 300 gramman lisäys on helvetti, saman verran miinusta taivas, vaikka eihän sen niin pitäisi mennä. Siltikin; miksi kaikki tapahtuu niin hitaasti`. Siihen on vain antauduttava ja uskottava, että pienin askelin. Joka päivä usko on koetuksella, kantaako se vai ei. En tiedä. Ei haluaisi luopua erinäisistä asioista (punaviinistä ystävien kanssa), mutta ei haluaisi palata samaankaan (päättömään syömiseen ja karkkikierteeseen). Ruoka – ikuinen vihollinen ja suuri rakkaus. Samassa paketissa.

    1. Kiitos miumiu kommentistasi!
      Olen samaa mieltä, siihen on antauduttava ja uskottava, että kaikki tapahtuu. Painonpudotus ei saisi olla taistelua, ei stressiä ei asia, joka on negatiivinen.
      Lähetän sulle paljon lämpimiä ajatuksia!

  4. Voi Jenny, taas osuit naulan kantaan ja siihen, mistä piti sinua jo aiemmin kiittää! Nimittäin jostain tekstistäsi jäi mielen sopukoihin muhimaan ajatus kaiken tekemisestä eri tavoin kuin ennen.

    Itselläni se eri tavoin tekeminen tarkoitti sitä, että päätin nimenomaan unohtaa vaa’an. Kokonaan. Juuri sen vuoksi, että niin monesti olen ponnekkaasti aloittanut ”uuden” elämän ja sitten odottanut nopeasti alenevia lukemia ja tuskastunut viimeistään parin kuukauden kohdalla… Painohan ei edes laske mitenkään tasaisesti ja toisinaan lihaksissa on nesteitä edellisen päivän treenien jäljiltä tai milloin minkäkin hormonaalisen turvotuksen vuoksi. Motivaation se ”väärä” vaa’an lukema sen sijaan voi tappaa, vaikka olo muuta kertoisikin.

    Toinen sinun inspiroimasi muutos on nimenomaan tuo, että mitään ei kielletä, koska se ei ole kestävää. Itselläni annoskokojen kohtuullistaminen on se juttu, jossa työn täytyy tapahtua ja jotain on jo tapahtunut.

    Miten palkitsevaa onkaan, kun nyt kuukauden jälkeen hienon hienosti huomaan, ettei vatsa tursua farkun vyötäröltä tai vetoketju solahtaa kiinni helpommin. Kiloista ei aavistustakaan, mutta jotain on tapahtunut! Kaikkein parasta on kuitenkin hyvä olo, joka kohtuullistamisesta on seurannut. Se motivoi jatkamaan enkä todellakaan tunne luopuneeni mistään.

    Juoksujasikin seuraan innolla! Itselläni takana on seitsemän maratonia ja jokunen puolikas. Juoksut painottuvat kesäkuukausiin, mutta pyrin kyllä juoksemaan kerran viikossa näin talvellakin. Nastoilla onnistuu hyvin ja kivaa se on silloinkin. Asenne ratkaisee ja palkitsee.

    Hyvä olosi huokuu ja inspiroi todella. <3

    1. Kiitos Tiuku kommentista ja kauniista sanoista!
      Ja mä niin voin samastua tuohon, mitä kirjoitat. Vaikka reilu vuosi sitten päätin tehdä kaiken eri tavalla, niin en sitä osannut yhdistää tuohon vaakaan ensin. Ja kuten oon kirjoittanutkin, mun kropallahan kesti yli 2 kk alkaa ottaa vastaan näitä uusia elämäntapoja. Mutta mä tiesin, että jossain vaiheessa se viisari alkaa liikkua, kun vain sinnikkäästi jatkan. Mutta aiemmassa elämässä olin kyllä luovuttanutkin, just siksi, kun mitään ei tapahtunut. Mä käyn nykyään vain harvoin vaa’alla, koska jotenkin se tieto ei nyt ole mulle tarpeellinen. Toki välillä kiinnostaa ja tiedän, että kilot ovat asia, joka kiinnostaa myös lukijoita, mutta erityisesti nyt kun taas olen alkanut vahvistaa lihaskuntoakin niin vaakahan voi jumittaa, vaikka kroppa muovautuu.
      Ja just kuten sanoit myös, vaatteistahan sen huomaa. Ja valokuvista. Ja siitä hyvästä olosta.

      Juoksu on tiiviisti mukana ja niin myös kehonhuolto, että voin juosta. Olen lupautunut sinne sun tänne juoksukisoihin mukaan ja tulen arpomaan täällä blogissakin lippuja, pysy kuulolla :) Mulla on ollut nilkat aika kovilla tuolla kovalla lumella ja jäällä juostessa. Odotan innolla kevättä ja sulia katuja ja metsäteitä!

      Iloisia hetkiä sun viikkoon <3

  5. Toi kärsivällisyys on kyllä se kamalin juttu – tai nimenomaan sen puute! Mun elämänmuutos on edennyt sitä kautta, että löysin ensin suht sopivan ruokavalion, joka tuottaa just sitä hyvää oloa ja lisäenergiaa arkeen. Mutta nyt pitäisi saada vähän lisää niitä kiloja pois ja kiinteytymistä ja voi että, kun tunnistan ton ”heti paikalla, mieluiten jo eilen, jos mahdollista” -tunteen. Yritän pysyä tyynenä ja olla ajattelematta asiaa liikaa, mutta kyllä se kieltämättä välillä on vaikeaa.

    Sun tekstit onneksi on tukena, niistä on ihan älyttömän paljon apua! Kivaa alkavaa pakkasviikkoa sulle Jenny <3

    1. Kiitos Emma kommentistasi!
      Sä oot onnistunut etenemään hienosti sun elämänmuutoksessa, onnea siitä! Mä tajusin tuon tosiaan vasta matkan varrella, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)
      Sellaisia me ihmiset ollaan, vähän kärsimättömiä, mutta jos se varsinkin liukuu stressaamisen puolelle, siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Joudun työstämään tätä kärsivällisyysasiaa välillä vieläkin, mutta mehän ollaan tällaisia. Kyllä se sitten taas siitä tasoittuu.

      Ihana kuulla, kiitos kauniista sanoistasi! Tulenpa taas piipahtamaan ja katsomaan, oletko sä ehtinyt kirjoittaa. Kivaa viikon jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *