Kätevä kasvisateria valmistuu kuumalla vedellä – kerro lempimakusi ja voita tuotteita


Kun on keskellä pakkauspuuhia, ja samana päivänä pitää vaihtaa autoon kesärenkaat, tehdä seuraavan viikon ruokaostokset, siivota, vastailla sähköposteihin ja vielä viettää aurinkopäivää ulkona, eivät ruoanlaittohommat hirveästi kiinnosta eikä niille ole edes aikaa. Jotta hektisen päivän ilta ei olisi mennyt ihan leivän syömiseksi, hätään saapuivat Knorr Veggie Snack -ateriat. Jos eläisin vielä aikaa ennen elämänmuutostani, olisin saattanut syödä iltaruoaksi kylmiä lihapullia suoraan rasiasta pienellä sinappitujauksella. Taannoisen elämänmuutoksen myötä ruokatapani muuttuivat kuitenkin niin radikaalisti, että vaikka en kielläkään itseltäni mitään, suosin välipaloissa ja aterioissakin mieluiten terveellisempiä vaihtoehtoja. Ja niin se vain on, että kun muutoksen tekee hitaasti, vanhaan ei ole paluuta. Sitä hyväksyy sen, ettei aina voi saavuttaa kiitettävää tai täydellistä lopputulosta, mutta voi toimia kussakin tilanteessa sen hetkisen parhaansa mukaan. Olen kirjoittanut tämän postauksen kaupallisessa yhteistyössä Knorrin kanssa. 

Helppo ja nopea annos, joka valmistuu reilussa viidessä minuutissa.

Pakkaus säilyy lämpimässä eikä sitä tarvitse säilyttää jääkaapissa. Siksi se sopii evääksi vaikka vaellukselle tai mökille.

Vaihtoehtoja on neljä. Kuvasta puuttuu Mexican Chili Rice.

Kiehuvan veden jälkeen tuote saa levätä viitisen minuuttia ja välillä sekoitetaan.

Siinä mielessä olen onnellisessa asemassa perheessäni, että myös puolisoni tykkää ruoanlaitosta eikä se ole yksin kontollani. Tosin hän kokkaa työkseen, ja kun on seisonut työpaikan keittiössään jo normaalin vapaapäivänsäkin valmistamassa äitienpäiväbrunssia sadoille nälkäisille suille, ymmärrän sen, ettei iltamyöhään jaksa aloittaa toista työpäivää kotona. Poikkeustilanteissa eli päivinä, jolloin hoidettavia asioita tuntuu olevan enemmän kuin on aikaa, saatamme turvautua valmisruokiin. Viikonloppuna iltaruoaksi testaamamme Knorrin Veggie Snacksit ajoivatkin asiansa ihan kiitettävästi. Vatsat tulivat täyteen ja ruoka tarjosi kasviksia, kuituja, proteiinia sekä laadukkaita hiilareita. 

Veggie Snack -aterioita löytyy neljässä eri maussa. K-kaupasta mukaan tarttuivat Mexican Chili Ricea lukuunottamatta couscousia, kesäkurpitsaa, porkkanaa ja auringonkukansiemeniä sisältävä Mediterranean Couscous, riisiä ja kvinoaa, vihreitä papuja, porkkanaa ja valkosipulia sisältävä Thai Green Curry Rice & Quinoa sekä Primavera Penne, jossa oli pastaa, herneitä, vihreitä papuja ja kurpitsansiemeniä tomaattikastikkeessa. 

Vanha pastanrakastaja minussa heräsi ja omaksi suosikikseni nousi Primavera Penne, joka maistui niin lämpimänä kuin myös jääkaappikylmänä. Syön kyllä myös kvinoaa ja couscousia, mutta en ole mikään niiden suurin fani. Salaatteihin ja kasvisannoksiin ne kyllä sopivat mielestäni oikein hyvin. 

Riisi ja kvinoa -snacki sisältää myös papuja, porkkanaa ja valkosipulia.

Ateria sopii niin lapselle kuin aikuisellekin. Lapsi tykkäsi laillani eniten Primavera Pennestä.

Annokset olivat helppo valmistaa tai ei niissä oikeasti ollut edes mitään valmistettavaa. Ainoa asia, jonka joutui tekemään, oli keittää vettä. Kiehuva vesi kaadettiin sitten Veggie Snack -purnukkaan. Oikea vesimäärä oli helppo tietää, sillä se on merkitty pakkauksen sisälle viivalla. Aterian annettiin valmistua kannen alla reilu viisi minuuttia, jonka jälkeen se oli valmis syötäväksi. Todella helppoa ja vaivatonta ja ateria toimii mainiosti myös työpaikalla lounaana, jos on vaikka niin kiire, ettei ehdi poistua talosta. 

Joka toukokuu teemme päiväretken ulkosaaristoon kesäpaikallemme, jolloin nostamme laiturin ja soutuveneen maihin ja käymme siivoilemassa paikkoja talven jälijltä. Päivä on usein pitkä, hektinen ja väsyttävä, eikä ruoanlaitolle silloinkaan jää koskaan liikaa aikaa. 

Usein meillä on ollut eväänä karjalanpiirakoita, niille passeleita päällisiä ja hernekeittoa, mutta tänä vuonna pakkaan mukaan hernekeiton sijaan jokaiselle oman Veggie Snacksinsa. Kun on päivän puuhastellut toivottavasti ihanassa alkukesän paisteessa meren liplattaessa, lintujen laulaessa ja perhosten lennellessä, on aika istahtaa laiturille nauttimaan ruoasta ulkoilmassa, vaikka sitten suoraan purkista. 

Nyt sinun on mahdollista päästä maistamaan Knorr:in Veggie Snackseja. Yhden 15 euron arvoiseen Veggie Snack -tuotepaketin arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen su 20.5. klo 21 mennessä, mikä noista neljästä ateriasta tuntuu sinun lempimaultasi! Arvonnan säännöt löydät täältä. 

Mahtavaa viikon alkua! 

Jenny