Hyvä elämä

Kiitollisuus voi olla rutiini

Tajusin yksi päivä, että kiitollisuus voi olla rutiini. Sen sijaan, että olisin alkanut pitää asioita jälleen itsestäänselvyytenä, kiitollisuudesta on tullut samanlainen rutiini kuin hampaidenpesusta tai aamukahvista.

Kun vuosia sitten päätin haluta voida paremmin ja keskittyä elämässäni kaikkien takapakkien jälkeen hyvään, tuntui, että pitkän aikaa jouduin muistuttamaan itseäni jatkuvasti elämän hyvistä puolista. Valittamatta oleminen ei ollut ensin helppoa, vaikken mikään murheenkryyni ollut ollut edellisessä elämässänikään, kuten kutsun ensimmäistä reilua 30 vuotta. Silti saatoin harmistua, jos satoi kaksi viikkoa putkeen. Otti sikana päähän, kun vauvanvaunut unohtuivat lomalennolta ja tulivat kohteeseen vasta viikon päästä. Hermo meni, kun taapero kaatoi 4 000 hamahelmeä lattialle. Ärsytti, kun hain töitä ja kaksi kertaa jäin kakkoseksi näiden sanojen saattelemana: Sä jäit nyt hyväksi kakkoseksi. Sä et saanut tätäkään paikkaa, vaan jäit taas kakkoseksi.

Nyt kun mietin noita asioita, niin oikeasti, mitä väliä. Ihan kuin sen sään olisi voinut muuttaa valittamisella. Matkaoppaalle räksyttäminen ei lennättänyt vauvanvaunuja kohteeseen. Hamahelmet oli poimittava lattialta, kiristyi hermo tai ei. En osannut olla kiitollinen kakkospallista ja positiivisen kautta ajateltuna sangen hyvästä menestyksestä työnhaussa. Ainoa, mitä sillä hetkellä näin, oli se, etten ollut saanut hakemaani paikkaa.

Aluksi harjoittelin hyvän huomaamista. Koko ajan huomasin enemmän ja enemmän, miten se alkoi onnistua ilman tietoista huomioimista tai päättämistä. Kun isot vastoinkäymiset olivat verottaneet jaksamistani ja pieniä vastoinkäymisiä tapahtui niiden päälle kuin liukuhihnalta, sain oikeasti helpotusta, kun katselin silloisen kotimme pihapuussa leikkiviä oravia, paijasin nukkuvan taaperon pullukkaisia varpaita ja hengitin syvään omassa rauhassani. Totta kai isompien vastoinkäymisten päälle kasaantunut pikku sälä myös koetteli hermoja: rahat olivat loppu, auto hajosi ja lasku oli toista tonnia, lapsi heräili kaiken aikaa, toimeksiantaja(t) unohtelivat maksaa palkkioitani, ruokamyrkytys iski ennen kiireistä työpäivää, silloisessa kodissamme kävi ilmi vesivahinko ja asuimme kauan remontin keskellä, kämmen murtui kaatuessani, otti päähän, etteivät ihmiset hoitaneet heille kuuluvia asioita ja välillä vain vatutti ilman näkyvää syytä. Joskus harmitti niin, etten jaksanut noteerata pieniä hyviä asioita. Oli helppoa ajatella, että ihassama. Sekin oli silloin ihan ok ja päätin tuolloin jo, että annan itselleni aikaa. Kyllä täältä noustaan ja opitaan useimmiten näkemään niitä hyviä juttuja.

Alussa tein myös kiitollisuuslistoja. Listoille kirjoitin pieniä asioita, isoja asioita, kliseitä ja itsestäänselvyyksiä. Päätin olla kiitollinen jokaisesta työkeikasta, terveydestä, läheisistä, aamukahvista, siitä, että on katto pään päällä, kaksi jalkaa, joilla kävellä, jääkaapissa ruokaa, ihmisiä ympärillä, jotka oikeasti välittivät minusta. Yritin asennoitua elämään niin, etten pitäisi mitään itsestäänselvyytenä. Aika hyvin siinä onnistuinkin ja lopulta listat jäivät tarpeettomaksi. Ei enää tarvinnut listata asioita, kun harjoittelu oli kantanut hedelmää ja uuden asenteen opettelusta oli tullut rutiinia. Yhtäkkiä huomasi kaiken sen hyvän ja yhä useammin ne huonot hetket olivat vain välähdyksiä entisten viikkojen tai päivien sijaan. Yhä useammin huomasi vaikka liikennevaloissa seistessä tai vesisateessa kävellessä, miten pakahduttavan onnelliselta olo tuntui, vaikkei ollut tapahtunut mitään.

Nyt, kun elämä on pitkään ollut jo tasaista ja perusasiat ovat kunnossa, voisi kuvitella, että olisin jo aika päivää sitten lakannut olemasta kiitollinen. Että olisin alkanut pitää kaikkea taas itsestäänselvyytenä. Sanotaanhan, että aika kultaa muistot, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta ei sen tarvitse niin mennä. Kiitollisuudesta ja onnellisuudesta voi tulla rutiini, joka maustaa jokaista päivää. Ja ne huonot hetket ovat niitä välähdyksiä.

Nykyään aika harva asia tuntuu niin vakavalta, että jaksan vetää siitä herneen nenään. Sen sijaan käännän katseen siihen kaikkeen hyvään ja kauniiseen, jota tutkimustenkin mukaan elämässämme on 75 prosenttia eli huomattavasti enemmän kuin huonoa! Olemme siis plussan puolella, vaikka välillä totta kai tuntuu siltä, että elämä antaa litsaria kummallekin poskelle ja schaibaa saa lapioitavaksi enemmän kuin laki sallii tai yksi ihminen jaksaa kerrallaan kantaa. Mutta, elämä on melkoisen monimuotoista, jos niin haluaa ajatella.

Toivotan sinulle leppoisaa viikon jatkoa!

Jenny

 

6 thoughts on “Kiitollisuus voi olla rutiini

  1. Olipa virkistävä kirjoitus, ja ihan oikeassa olet! On niin hirveän helppo jäädä vellomaan negatiivisiin tunteisiin, en tiedä onko se enemmänkin kansallisominaisuus vai mikä. Kiitollisuuden aiheita kun kuitenkin löytyy niistä huonoistakin päivistä, kaikki on tosiaan kiinni näkökulmista, asenteesta ja opituista tavoista.

    1. Kiitos Henna kommentistasi! Varmasti tuo vellominen on jokaiselle tuttua, mutta sitäkin voi tietoisesti huomioida ja sitten tehdä muutoksia.
      Valittaminen on myös turvallista, sillä siihenhän saa aina jonkun mukaan, vaikka työpaikalla! Moni ei ehkä edes huomaa, että keskittyy välillä siihen huonoon, vaikka voisi parantaa elämäänsä heti keskittymällä hyvään :) Toki on elämäntilanteita, ettei jaksa, mutta lopulta mikään ei kestä ikuisesti.
      Ihanaa viikonloppua sulle :)

  2. Kiitollisuus on mun mielestä samalla myös positiivista elämänasennetta ja optimismia, just niinkuin säkin kirjoitit. Just pari päivää sitten yksi työkaveri meuhkasi ruokiksella siitä, kuinka naurettava ja typerä maa Suomi on, että kuinka täällä nousee iltapäivälehden päälööpiksi joku ihan naurettava ”siili ylitti tien suojatietä pitkin” -tyyppinen uutinen. Kävi ihan kuumana tästä ja paasasi aiheesta varmaan 10 minuuttia. Samanaikaisesti mä mietin, kuinka ihanaa on, että toi on päivän pääuutinen. Että kuinka kiitollinen ja onnellinen mä olen siitä, että siellä lööpeissä ei ole mitään kamalampaa.

    Onnellista ja optimistista loppuviikkoa sulle Jenny!

    1. Kiitos Katja, kiva, että jätit kommentin!
      Niin ne asiat muodostuvat rutiineiksi kun niitä toistaa riittävästi! Oli kyse sitten uusien ruokatapojen opettelusta tai just kiitollisuudesta.
      Toivotan sulle ja teidän komppanialle ihanaa torstaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *