Kirja-arvonta!

Oi, juoksukausi on korkattu. Eilen työviikon päätteeksi kävin pitkästä aikaa juoksemassa. Ja hyvä että kävin, sillä juokseminen on ehdottomasti yksi parhaita asioita, mitä voi tehdä perjantai-iltana! Ennen kuuntelin aina musiikkia ja mittasin juoksemaani matkaa jos minkälaisella sovelluksella. Nyt mukana ei ollut mitään muuta kuin omat ajatukseni, ei musiikkia, ei kännykkää, ei mitään. Minä, ajatukseni ja kehoni. Hiekkainen asvaltti, kevyt tihkusade, päivän päätteeksi laskeutuva iltahämärä.

Luksusta. Juostessa on helppo jäsennellä ajatuksia. Ja unelmoida.

Tällä hetkellä unelmoin uudesta kodista kerrostalossa, astianpesukoneesta ja pyykinpesukoneesta. Melko arkisia unelmia, sanoisin. Saa nähdä, missä vaiheessa tämä toiveeni toteutuu. Vastaus kaipaukseeni lienee jo olemassa.

Sinäkin voit uskoa, että toiveesi, unelmasi ja tavoitteesi ovat jo olemassa. Ne ovat totta. Sinun tulee vain tehdä tilaa, jotta ne mahtuvat elämääsi. Sinun tulee luopua vanhasta, jotta uusi voi tulla.

Mistä sinä unelmoit? Kaikkien unelmansa tämän postauksen alla huomisiltaan klo 24 mennessä etunimellä tai nimimerkillä paljastaneiden kesken arvon viisi kappaletta Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjaa (Readme.fi). Arvonnan voittajat julkistan blogissa ja kirjan Facebook-sivuilla keskiviikkoon 25.2. mennessä. Voittajille myös ilmoitan henkilökohtaisesti sähköpostilla.

Ei muuta kuin mahtavaa lauantaita ja onnea matkaan!

Tutustu myös kirjan facebook-sivuihin!

Tutustu myös kirjan facebook-sivuihin!