Kirjavinkki: Yoga Girl – Löydä tasapaino ja elä täyttä elämää

Olen jo ainakin kolme vuotta seurannut Yogagirliksi itseään tituleeraavaa ruotsalaista Rachel Brathenia Instagramissa. Ensin kiinnostuin Rachelin kiiltokuvaelämästä Aruballa, ja kirjan kautta sain taas muistutuksen, ettei kaikki todellakaan ole sitä, miltä näyttää. Myös Rachelin loppumattomalta vaikuttavan positiivisuuden, säteilevän ilon ja rakkauden takana on isoja vastoinkäymisiä. Osa tapahtuneita, osa itseaiheutettuja. Kuten niin monella meistä.

Kirja saatu kustantamolta.

Vaikka koskaan emme voi tietää kenestäkään toisesta ihmisestä, mitä hän on kokenut tai käy parhaillaan läpi, Rachel on siitä täydellisen ihana muistutus. Vaikka nainen on viime vuodet elänyt ulospäin varsin vaivattomalta näyttävää arkea Aruban paratiisisaarella ja saa tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa eli joogata, kirjoittaa ja somettaa, sen taakse kätkeytyy melkoisen värikäs elämä.

Kirja oli luonnollinen jatkumo Rachelin uralle

Kun instassa näin, että Rachel kirjoitti Yoga Girl – Löydä tasapaino ja elä täyttä elämää -kirjaa, olin aivan innoissani ja päätin hankkia sen heti ruotsinkielisenä. Se tuntui luonnolliselta jatkumolta. Jos joku kirjoittaisi kirjaa, niin totta kai Rachel! Asia sitten kuitenkin vain jäi ja unohtui, ja kun Atena sen loppuvuodesta 2016 julkaisi suomeksi, ilahduin kovasti.

Kirja on kaikin puolin miellyttävä pakkaus. Sen suuri koko ja pehmeät, läpälliset kannet tekevät siitä sellaisen, että sen oikeasti malttaa laskea joogamatolle ja siitä voi katsoa mallia. Pitkään joogannut ei kirjan liikkeistä varmaan saa kovin paljon irti, mutta tällaista itseni kaltaista sadannen kerran joogan aloittanutta (tällä kertaa onnistuneesti) kirja opastaa hyvinkin. Liikekuvat ovat selkeitä ja muutenkin kirja on visuaalisesti miellyttävä. Se sisältää tarpeeksi fiilistelykuvia, mutta tekstiä on myös, vaikka itse lopulta lukaisin kirjan innostuneena parissa illassa.

Selkeitä liikekuvia, tykkään.

Superinspiroiva Rachel

Paitsi että Rachel on taitava ja itseoppinut joogi, hän on todella inspiroiva tyyppi. Ennen joogan ja meditaation pariin päätymistä liki parikymppisenä noin kymmenen vuotta sitten hän oli elänyt aivan toisenlaista elämää. Jo varhain hän oli menettänyt tärkeitä ihmisiä ja hallitakseen joka puolella vallitsevaa kaaosta, hän oli teininä alkanut myös luoda sitä missä ikinä liikkuikin.

Jo ennen kuin hän oli päässyt yläkoulusta, kuuluvat elämään päihteet, valehtelu ja vaaralliset tilanteet. Kun Rachelin isoäiti sitten kuoli Rachelin ollessa 18, sai muu perhe lopulta tarpeekseen. Sen sijaan, että hänen äitinsä olisi heittänyt hänet pihalle, hän lähetti Rachelin retriittiin, joka oli ensimmäinen sysäys uudelle elämälle.

Ja mitä kaikkea se uusi elämä on tuonutkaan mukanaan Rachelille! Kirja on myös oivallinen muistutus siitä, että mikä tahansa voi olla elämässä mahdollista. Vaikka menisi kuinka huonosti millä tahansa elämän osa-alueella, aina voi nousta, kun vain ymmärtää itse tarpeen ja haluu muuttua.

Kirja on siis kiinnostava kuvaus paitsi Rachelin rosoisesta elämästä, se vinkkeineen on kevyt opas henkisyyteen. Pitkin kirjaa kulkevat Rachelin lempeät, helposti omaan arkeen istuvat oivallukset, jotka ovat itselleni suurin osa jo varsin tuttuja. Kirjassa on myös näppäriä välipalaohjeita, joita tosin en ole vielä saanut aikaiseksi kokeilla. Ja tuskin saankaan, ellei ihme tapahdu!

Pääsispä Aruballe! Tai minne tahansa, vaikka Tukholmaan!

Suosittelen kirjaa kuitenkin lämpimästi. Alku oli hieman jähmeä, mutta kun Rachel pääsee vauhtiin, ei kirjaa malta laskea käsistään. Taidan lukaista sen toiseen kertaan lähiaikoina. Ja Rachelia kannattaa seurata Instassa, jos yhtään kiinnostelee. Pian hän ja vaalea surffimiehensä saavat perheenlisäystä.

Tiistai, toivoa täynnä!

Lue myös kirjavinkki: Lupa mokata – improvisointi arjessa