Kohubloggaajan kootut paljastukset

Ja taas sain tunnustuksen! Ooh, olenpa nyt vallan suosittu, tuntuu kivalta. Tällä kertaa minut haastoi kertomaan seitsemän randomfaktaa itsestäni ihastuttava Mia, joka kirjoittaa Villa Hedda -blogia. Hauskaa on se, että meillä on hänen kanssaan yhteisiä tuttuja, mutta emme ole ikinä tavanneet. Villa Hedda kertoo talonrakennusprojektista, ja vaikka minä olen hyvin kaukana talonrakentajasta, käyn silmäilemässä projektin etenemistä ja Mian ihania sisustusvinkkejä. Käykää kurkkimassa!

Aim lavli!!

Ja ne faktat sitten:

1 En kykenisi ikinä talonrakennusprojektiin, ja vaikka haaveilen talosta meren rannalla, taidan silti olla kerrostaloihmisiä. 17 vuotta omakotitaloasumista lapsuudessa ja nuoruudessa riittävät minulle. Sitä paitsi en vieläkään tiedä missä tahdon asua, joten senkin vuoksi rakennusprojekti olisi hankala. En viihdy Espoossa enää lainkaan, jossa nyt asumme. Kaipaan takaisin Alppilaan, Linnanmäen kupeeseen, kantakaupungin sykkeeseen. Sinne missä spårat kolistavat ja on kaikenlaista elämää.

2 Eikä mikä tahansa kerrostalokaan kelpaa. Hah, kuulostanpa nirsolta. Nyt asumme vastavalmistuneessa kerrostalossa, mutta minä kaipaan niriseviä lautalattioita, leveitä ikkunalautoja, epäkäytännöllistä pohjaratkaisua ja vanhan talon tuoksua ja tunnelmaa.

3 Liikunta on ollut minulle ykkösharrastus lapsuudestani lähtien (viime vuotta lukuunottamatta). Viimeiset 18 vuotta olen vannonut ryhmäliikunnan nimeen, jota olen myös itse ohjannut reilun 12 vuoden ajan. Olen opiskellut myös liikunnanohjaajaksi, tosin en aivan valmistunut, sillä tahdoin vain jumpata ja hikoilla salilla, en työntää kuulaa tai juosta aitoja. Olen valmistunut FAF Personal Traineriksi.

4 Nuorempana tahdoin muuttaa ulkomaille ja vietin vaihto-oppilasvuoden Saksassa 16-vuotiaana. Sitten kun sain esikoiseni, haave vain jäi, mutta Berliiniin muutto kiehtoo minua edelleen. Ehkä sitten, kun kuopuskin on saatettu säädylliseen ikään ja hän pärjää jos ei yksin, niin sisäoppilaitoksessa, heh.

5 Viimeisen vajaan kolmen vuoden aikana elämäni on muuttunut hurjan paljon: irtisanouduin vakituisesta työstäni, ryhdyin freelanceriksi, aloin seurustella, menin naimisiin ja vaihdoin osittain nimeäni, sain ihanan lapsen, myin Alppilan-kotini ja muutin kahdesti, lopulta Espooseen. Sitä ennen olin ollut hyvinkin tasainen luonteeltani, seurustellut 14 vuotta saman henkilön kanssa, asunut vuosia samassa asunnossa, ollut useamman vuoden töissä samalla alalla ja vain kahdessa eri lehdessä. Vaikka paljon tapahtui, olen yhä sitä mieltä, että kyllä kannatti. Kaikki tämä on johtanut siihen, millainen olen nyt. Olen myös kiitollinen kaikista ihanista uusista ihmisistä, jotka ovat viime vuosien tai kuukausien aikana astuneet elämääni.

6 Aion päästä kesällä yliopistoon. Minulla on haaveenani toimia vanhoilla päivilläni erään ammattikunnan eräässä virassa, joita on käsittääkseni vain 16 Suomessa tällä hetkellä. Vaikka aion opiskella ja tehdä töitä saman aikaisesti, toivon valmistuvani sinä vuonna, kun täytän 40.

7 Minusta on hassua ja kummallista, että nyt pian 35-vuotiaana minusta tuntuu täysin samalta kuin aina. Toki olen kypsempi, fiksumpi, ajattelevaisempi ja varmasti värikkäämpi ja enemmän läsnä oleva persoona kuin parikymppisenä, mutta silti kuvittelin silloin tämänkin iän (34) erilaiseksi. Ajattelin, että sen ikäisenä ollaan jo vähintäänkin toinen jalka haudassa ja elämä on jo eletty. Hahahahaha!! Makeat naurut!! Minusta nimittäin tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmalta minä itse ja oma elämäni tuntuu. Ihanata.

Haasteen heitän eteenpäin tyypeille, jotka ovat astuneet kulkemaan tätä taivalta kanssani viime aikojen kuluessa: Olkaapa hyvät rautaa nostava ja osaava nainen Laura, wasabitukkainen ja niin cool Oi mutsi mutsi ja Huvikummun omistaja, aina empaattinen Pinja. Moni jäi puuttumaan listasta, mutta nyt meillä aletaan syödä aamupalaa, aina niin muodikkaiden haaremicollegehousujeni lahkeessa roikkuu nälkäinen yksivuotias!

Kivaa sunnuntaita!