painonhallinta, Treeni

Kun minun ei tarvinnut enää muuttua siksi, että hyväksyisin itseni, elämänmuutos alkoi sujua

Kun painonpudotus tapahtuu hitaasti, ei sitä arjessa oikein ehdi huomata. Kun minun ei tarvinnut enää muuttua siksi, että hyväksyisin itseni, elämänmuutos alkoi sujua.

Kävin eilen juoksemassa ja kun tulin kotiin, otin itsestäni hissiselfien Instagramiin, koska en halua aina vaivata perhettäni, joka on kyllä kuvaamiseen hyvinkin tottunut jo. Kirjaan juoksujani Sportstrackeriin mutta nuo Instagram-raportoinnit toimivat itsellekin hyvänä muistututuksena ja niiden kautta olen tutustunut moneen juoksevaan ja muuhunkin tyyppiin ihan oikeassakin elämässä. Iltasella sitten muistelin, että minullahan taitaa olla tallella vielä juoksulenkin jälkeinen hissiselfie tammikuulta ja pakkohan se oli kaivella esiin. Kun laitoin kuvat vierekkäin, niin olinpa lennähtää sängyn reunalta alas.

21.1.17 ja 29.8.17. Kiloja on lähtenyt 14.

Kun painonpudotus tapahtuu niin hitaasti, ei sitä arjessa oikein ehdi huomata. Sitä paitsi kerran haastattelin lihavuustutkijaa, joka sanoi, että aivoilla kestää jopa vuosi tai ylikin sopeutua kehon muutokseen. Toki muutamat shortsit ja farkut ovat menneet vaihtoon tämän vuoden aikana, mutta muuten käytän pitkälti hyvin samoja hameita. Vaa’alla käyn, osaksi siksi, että raportoin sen lukemista täällä blogissa, tiedänhän, että moni haluaa kuulla konkreettisia lukuja. Osaksi käyn vaa’alla siksi, että toki itseänikin kiinnostaa, missä kohtaa tavoitettani mennään.

Eniten ilahduttaa se, ettei tämä tällä kertaa ole tapahtunut minkään kuurin seurauksena. Ja pakko sanoa, että omat kuurini ovat olleet niin lyhytaikaisia, ettei niiden aikana ole oikein ehtinyt koskaan mitään näkyvää tapahtuakaan. Minua ilahduttaa myös se, miten juoksemisesta on tullut osa arkeani tänä vuonna. Pyrin tällä hetkellä juoksemaan viikossa kolme lenkkiä. Myös jooga, jonka aloitin tammikuussa, kulkee yhä matkassa.

Annoskokoa en joudu enää miettimään, kuten alussa. Kun elämänmuutokseni aloitin, harjoittelin sopivan annoskoon löytämistä sillä, että otin kotona lautaselle makaronilaatikkoa puolet siitä määrästä, jonka olisin ennen ottanut. Tai otin vain kolme kalapuikkoa kuuden sijaan. Tai söin vain yhden annoksen pastaa, en ottanut toista lautasellista vain siksi, että maku oli hyvä ja minun teki mieli. Nyt ruoka-annokset ovat normalisoituneet sille pienemmälle tasolle ilman, että joudun itseni kanssa taistelemaan tai edes mieti koko asiaa. Silti nälästä en ole joutunut kärsimään. Nykyään tunnistan nälän, tiedostan itselleni sopivan ruokarytmin, sopivat ruokamäärät ja ymmärrän, milloin olen kylläinen. Jos käyn lounaalla syömässä ulkona ja olen kylläinen ennen kuin olen syönyt edessäni olevan lounaan, en syö lautasta tyhjäksi. On mielestäni hieman kaksipiippuinen asia, saako ruokaa jättää, mutta olen tehnyt sen periaatteen, että silloin saa, kun joku toinen on annoksen koonnut. (Kuulun siihen sukupolveen, joka ajatteli, että lautanen pitää syödä tyhjäksi, koska Afrikan lapset.)

Virkeyden ja energian määrä on myös asia, jonka tunnen konkreettisesti. Olo on niin kokonaisvaltaisen virkeä ja hyvä, etten enää juo kahviakaan aamukahvin lisäksi kuin joskus harvoin. Ennen tarvitsin aina tuon lounaan jälkeisen päiväkahvin väsymyksen takia. Tajusinpa tässä senkin, että en enää juurikaan kärsi iltapäiväväsymyksestä ja se kello kuuden kooma on myös poissa, koska usein silloin lopettelen lenkkiäni tai olen joogatunnilla.

Tuolla edellisissä kommenteissa kysyttiin, mikä sai minut tällä kertaa muuttamaan elämäntapojani hitaasti ja pysyvästi, mikä oli se oivallus, jonka sain. Sitä olen miettinyt paljon, ja sitä on yhä vaikea pukea sanoiksi. Kyse ei nimittäin ollut siitä, ettenkö olisi hyväksynyt itseäni 83 kiloisena. Tai ehkä se asia oli sittenkin nimenomaan itsensä hyväksymiseen liittyvä! Ennen vuoden vaihdetta olin tehnyt kuitenkin pitkään töitä parantaakseni itsetuntoani, joka vielä 10 vuotta sitten oli ihan murskana, (kun vuosia kuuntelee toisen ihmisen pääosin negatiivista puhetta itsestä ja kokee jatkuvaa lyttäämistä, alkaa siihen itsekin uskoa!), hyväksyäkseni itseni sellaisena kuin olen ja opettelemalla ensin pitämään itsestäni ja sitten rakastamaan itseäni ja näkemään itseni hyvänä tyyppinä. Olin opetellut luottamaan itseeni, uskomaan vahvuuksiini, siihen, että minulla on paljonkin annettavaa tässä maailmassa, myös minä olen tärkeä.

Lenkiltä terve. Nykyinen peruslenkkini, joka antaa enemmän energiaa kuin vie, on tuo 15 K.

Ehkä se viimeinen tikki omalla kohdallani oli juuri se, että ensin hoivasin itseäni henkisesti ja sitten vasta olin valmis muuttamaan itseäni fyysisesti, kun se kilojen määrä tai ulkomuotoni tai ulkonäköni ei ollut enää mikään pääsyy laihtumiseen, vaan se, että halusin voida paremmin, halusin olla terve, halusin olla energisempi. Koin, ettei minun ole pakko muuttaa itseäni jonkun tietyn kauneusihanteen, sallitun kilomäärän tai muiden mielipiteiden takia, joita luulin, että heillä oli minusta. Kun koin, ettei minun ole PAKKO laihtua, aloin laihtua. Ja se muuttui elämäntavaksi, koska pidän itsestäni nykyään niin paljon, että haluan tarjota itselleni vain sitä, minkä itse koen, että on parasta! Kun muutoksen syy ei ollut hyväksynnän hakeminen muilta, on tämä kaikki ollut lopulta aika helppoa. Kun minun ei tarvinnut enää muuttua siksi, että hyväksyisin itseni, elämänmuutos alkoi sujua. Ja nyt seuraavaksi varmasti joku kysyy, miten olen opetellut pitämään itsestäni, rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseni, niin niistäkin jutuista olen kirjoittanut paljon tämän blogin kuusivuotisen elämän aikana! Yksi asia jota kannattaa pohtia, on se, MIKSI haluaa muutosta. Kumpuavatko motiivit itsestä vai itsen ulkopuolelta?

Nyt, tänä aamuna, tässä kotisohvalla todella ymmärrän ajatelman, joka taitaa olla peräisin Eckhart Tollelta: If you get the inside right, the outside will fall into place.

Ihanaa päivää sulle, pidetään lippu korkealla!

Jenny

P.s. Tervetuloa Instagramiin ja Facebookiin!

 

26 thoughts on “Kun minun ei tarvinnut enää muuttua siksi, että hyväksyisin itseni, elämänmuutos alkoi sujua

  1. Ihana teksti! Olen ensimmäistä kertaa blogissasi ja olipas kiva löytää täältä näin inspiroiva ja kannustava teksti! Mun elämäntapamuutos koskee lähinnä ruokavaliouudistusta, sillä en ole vielä jaksanut alkaa herätellä mun sisäistä himoliikkujaa. Ehkä senkin aika on sitten jossain vaiheessa. :) Kuitenkin näiden syömisjuttujen kohdalla oon myös huomannut, että motivaation täytyy lähteä itsestä – täytyy itse hoksata, että ruokavalio on joissain kohdissa pielessä ja oltava halua muuttaa se toiseen suuntaan. Vaikka kuinka joku toitottaisi, että avokado on terveellistä, ei sitä tule rekisteröityä välttämättä heti vaan se vaatii sen jonkinlaisen kliksahduksen päässä, kun palaset alkavat loksahdella ja lamppu syttyä. Seuraan blogiasi ja katson, alkaako mun liikkujalamppuni välkkyä! :)

    1. Kiitos Veera kommentistasi! Mähän aloitin tän muutoksen vuodenvaihteessa juurikin ruokavaliomuutoksilla, liikuin toki silloinkin, mutta pari kolme kertaa viikossa, joka on itselleni aiempaan verrattuna tosi vähän. Vasta kesäkuussa ensimmäisen maratonin jälkeen aloin liikkua enemmän, ensin juoksin ja juuri olen ottanut lihaskuntoharjoittelun takaisin, joogassa olen käynyt vaihtelevasti.

      Ihan oikeassa olet, vaikka kuka sanoisi, että syö liikaa, syö väärin, syö liian harvoin tms. itse se pitää oivaltaa. En nyt tähän koko tarinaa kirjoita (löytyy kyllä blogista), mutta olen vasta kuopuksen syntymän jälkeen ollut ensimmäisen kerran elämässäni liikapainoinen ja nyt olen pudottanut nämä ”raskauskilot” pari kolme kertaa. Vuodenvaihteessa päätin, että teen tän nyt vikan kerran ja siispä teen kaiken ihan toisin kuin ennen ja se on kannattanut :)

      Kaikkea hyvää sulle ja kiva, jos jäät linjoille! Kivaa päivää!

  2. Ihanan inspiroiva teksti! Minä huomasin tänä aamuna kun puin pitkästä aikaa lempimekkoni, että se ei enää kinnaa lantiolta (mitä se teki viimeksi). Se motivoi minua tänään ja joka päivä löydän jonkun uuden pienen jutun mistä ilahdun laihduttuani.

    1. Kiitos Anu! Toi on just mahtava fiilis! Kyllä noi etenemiset motivoi itseäkin ja niitähän ei just meinaa huomata kuin vaatteista tai valokuvista. Mä katselin omaa juoksukuvaa kesäkuun maratonilta ja vertasin sitä elokuun lopussa otettuun kuvaan, niin kyllä vain on asioita tapahtunut :)
      Ihanaa päivää sulle ja kaikkea hyvää!

  3. On kyllä ihmeellistä miten hitaasti sitä tajuaa/sisäistää muutoksen. Minulla on vieläkin vaikea hahmottaa itseni kevyempänä. En usko vaa `an lukemia edelleenkään vaikka painonpudotuksesta on jo vuosi aikaa. Muiden kommentit ja se päähän piintynyt ajatus itsestä on vaikea murskata. Vaikka vaaka näyttäisi mitä.

    1. Kiitos Sari kommentistasi! Se on tosiaan ihan tutkittukin, että aivot eivät pysy muutoksessa mukana, oli kyse sitten laihtumisesta tai lihomisesta. En mäkään oikein peilistä vielä näe muuttunutta minää, mutta enpä huomannut aikanaan lihomistakaan ennen kuin sitten, kun oli tullut jo yli 10 kiloa lisää. Aika varmaan siinäkin auttaa.
      Noita omaan kroppaan ja itseen liittyviä uskomuksia kannattaa työstää, etenkin jos ne ovat negatiivisia. On ihan mahdollista kääntää niitä paremmaksi <3
      Ihanaa viikonloppua sulle!

  4. Kiitos, tämä oli taas kerran tosi hyvä kirjoitus. Nämä ovat kyllä ihan mahtavia nämä sun tekstit – oletko miettinyt elämänmuutos -kirjan kirjoittamista? Niitähän nyt on markkinoilla ihan älyttömän paljon, mutta mun mielestä sulla on tosi paljon semmoisia näkökulmia, jotka olisi hyvä tuoda esiin.

    Mun ”ongelma” (ja tiedän, että tämä ei oikeasti ole ONGELMA) on se, että mä kyllä tykkään itsestäni. Siis ihan tosi paljon ja olen välillä jopa sitä mieltä, että olen aika upea keski-ikäinen nainen. Mutta. Ne terveysasiat. Ja ne ulkonäköasiat – sitten kuitenkin, vaikka jo kelpaankin. Kyllä ne silti siellä taustalla vaikuttaa. Mutta terveys, hyvinvointi ja yleinen jaksaminen noin niinkuin yleensä. Niiden takia pyörittelen koko ajan mielessäni sitä ”pitäisi” -mantraa.

    Olen huomannut, että olen alkanut salaa itseltäni pyörittelemään ajatusta siitä, että ehkä olenkin ihan hyvä jo nyt. Ja myös sitä, että realiteetit on otettava huomioon – olen kohta viiskymppinen, niin ei tässä enää mitään ihmeitä tehdä, vaikka miten alkaisi sitä ja tätä. Mulla ei ole terveyden näkökulmasta liikaa ylipainoa (sitä toki on), mulla ei ole terveysongelmia, olen onnellinen, olen aika virkeä, eikä mun perään syletä kun kävelen kadulla (hahaa, vitsivitsi). Niin miksi mä riivaan itseäni jatkuvasti sillä ajatuksella, että ”PITÄISI”????

    Olisi ihana kirjoittaa aiheesta kirja. Jos vain osaisi, jaksaisi, olisi aikaa ja rahaa siihen. Otatko kopin? :D

    1. Kiitos Emma viestistäsi!

      Ja toihan on paras just toi fiilis, että olen ihan hyvä tai hyvä jo nyt. Ihmiset ihan liian vähän arvostavat itseään ja kuinka monen suusta kuulee tuon, että olen aika upea keski-ikäinen nainen! On ihan mahtavaa tuntea niin ja se fiilis pirskottelee myös ympäristöön ja kaikkeen tekemiseen paljon hyvää.
      Uskon vahvasti, että just tuollaiseen tää oma muutoskin pohjautuu. Ei ollut pakko laihtua, ei ollut pakko päästä nopeasti ”raskauskiloista” eroon, ei ollut pakko sitä ja tätä, olinhan itseni kanssa hyvinkin sinut jo ennen. Ihan itsellenihän tätä teen ja oman hyvinvointini eteen olen rakentanut nämä itselleni uudet tavat elää ja olla arjessa.

      Saisitko sä itseltäsi selvitettyä, mitä sun sun mielestä pitäisi tehdä enemmän, paremmin, lisää tai eri tavalla kuin nyt? Sitä vastaustahan voi yrittää hakea vaikka meditaatiossa tai syvässä rentoutumisen tilassa. Mikä on se, mikä saa sua ajattelemaan, että pitäisi jotain muuta. Voihan se olla, että se on joku sun sisäinen toive tai sitten se on asia, joka kuitenkin kumpuaa jostain sun itsesi ulkopuolelta.

      Ihanaa, kun ehdotit tuota kirjan kirjoittamista, mutta just nyt sellainen ei ole itselläkään oikein mahdollista. Mähän teen päivätyökseni kustannustoimittajan duunia just tietokirjojen parissa. Olen muutaman kirjan itsekin kirjoittanut ja se tosiaan vie aikaa ja tietty kirjamarkkinat maassamme ovat nyt hieman jumissa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Nyt kun sait tän ajatuksen mun päähän niin voi olla, että ens viikolla oon kirjoittamassa jo kirjaa elämänmuutoksesta :D Hahahaha! Oon just sellanen tyyppi, että saatan innostuakin.

      Mahtavaa viikonloppua sulle!

    2. Oot kyllä ihana, kun vastaat aina niin nopeasti <3 Ja joo, ymmärrän, että kirjan kirjoittaminen on ihan hillitön projekti. Olisi kyllä hauskaa, jos kuitenkin innostuisit :) Mun elämänsuuruinen haave on ollut kirjoittaa kirja, mutta se taitaa olla ikuinen haave. Niitä kuitenkin on hyvä olla.

      Mä oikeastaan tiedän hyvinkin tarkasti, mitä mun PITÄISI tehdä. Ongelma vaan tällä hetkellä on saada se viimeinen kipinä niiden juttujen aloittamiseen. Muutin elämäntapojani muutama vuosi sitten tosi radikaalisti ja silloin tapahtui ihan älyttömän isoja harppauksia terveydessä, hyvinvoinnissa ja laihduinkin jonkun verran. Suurin osa hyvistä tavoista jäi, mistä olen edelleen tosi tyytyväinen ja ylpeä. Paljon kuitenkin myös tipahti pois ja ne – ja vielä vähän lisää – olisi hyvä saada takaisin elämään. Olen työstänyt tätä tosi paljon ja mulle (intohimoiselle lukijalle) just tämmöiset järkevät blogit on tosi tärkeitä. Ja pakko tässä nostaa esiin Kaisa ja Joni Jaakkolan kirjat, nettisivut ja nettivalmennukset – he ovat vaikuttaneet muhun varmaan enemmän, kuin kukaan muu. Olen itse biologi, joten arvostan sitä, että heillä ei puuhailla huuhaa-maassa, vaan kaikki heidän jutut läpäisevät mun suht tiukan "tieteellisen seulan".

      No niin, rupesin taas höpöttämään :) Nyt karviasmarjapuskien kimppuun, jotta pääsen viikonloppuna testaamaan ihanaa piirakkaohjetta Sikke Sumarin viimeisimmästä keittokirjasta. Mahtavaa viikonloppua sulle myös!!

    3. Kiitos Emma! Ja kyllä kannattaa haaveilla, koskaan ei tiedä, mikä niistä haaveista toteutuu (viittaan sun omaan kirjahaaveeseen)! Ja tosiaan, itse olen päättänyt, etten missään asiassa sano never say never :)

      Hauskaa, että mainitsit Kaisa ja Joni Jaakkolan. Olethan huomannut, että Joni Jaakkolalta ilmestyi elokuussa kirja Väkevä elämä – Viisaampi mieli, vahvempi keho? Suosittelen sitä lämpimästi! Olen itse lukenut sen moneen kertaan ennen painoon menoa, olin kirjan kustannustoimittaja :)
      Kaisaa olen haastatellut ja olen heistä samaa mieltä kuin sinä.

      Ah, kyllä maistuisi piiras aamukahvin kanssa :) Kivaa sunnuntaita!

  5. Todella inspiroiva teksti ja ihan mahtavaa että keskityt nimenomaan muuhun kuin laihduttamiseen laihduttamisen vuoksi! Uskoisin, että monet laihduttavat jojosti, johtuu nimenomaan siitäi, että laihdutetaan ulkonäön takia, ei sisäisen hyvinvoinnin, terveyden tai vireyden takia. Keep up the good work :)

    1. Kiitos Kati kommentistasi! Joo, vaikka puhun/kirjoitan väliläl laihduttamisesta, niin kyllä mä lähdin silloin loppuvuodesta tekemään nimenomaan elämänmuutosta enkä edes ajatellut, että hei, nyt laihdutetaan! :) Itse yhdistän laihduttamisen enemmänkin kaikenlaisiin pikakuureihin, joista ei ole ollut itselle eikä varmaan valtaosalle mitään pysyvää apua.
      Jossain vaiheessa myös kilomäärät muuttuivat epäkiinnostaviksi, paljon merkittävämpi itselle oli se energisyys ja keveys, jonka pudotetut kilot toivat mukanaan. Nyt kun olen alkanut käydä salilla taas (kyllä, tänään olin ekaa kertaa kuukausiin, hih), niin ei sitä vaakaa edes kannata tuijottaa. Haluan vain hieman tiivistyä vielä ja päästä eroon löysistä, painolla ei väliä.
      Onpahan ollut magee reissu tämä ja vielä jatkuu, siis läpi loppuelämän. On hienoa, miten ne uudet tavat ovat nyt rutiinia. Vielä tässä iässäkin oppii siis uutta ;)
      Ihanaa viikonloppua sulle!

  6. Nyt on pakko kommentoida! Todella motivoiva blogi, täynnä viisaita ajatuksia. 😊 Pystyn myös hyvin samaistumaan suhun. Itselläni juoksu ollut tärkeä harrastus niin nuoruudessa, kuin myöhemmin aikuisiällä uudestaan syntyneenä kipinänä. Kaipaan silti tota samaa kuntoa ja fiilistä, jolloin 15km tuntuu helpolta. Ei se mahdoton tälläkään hetkellä ole, mutta vaatii jo tosi paljon juosta noin pitkiä. Paino on noussut kymmenisen kiloa muutaman vuoden sisällä. Nyt on aika vaihtaa vaihdetta, pudottaa ne ylimääräiset ja saada sen myötä kevyempi askel lenkille! 👍 Tiedän pystyväni siihen. Tämä blogi on jo tuonut uutta potkua tähän kaikkeen! 😊
    P.s. kävinpä aikoinaan vuosia sitten ohjaamillasi spinning-tunneillakin. 😉

    1. Kiitos paljon Tintti ihanista sanoistasi! Onpa hauskaa, että oot ollut mun spinuissa! Mähän en ole tänä vuonna juuri ohjannut, mutta nyt syksyllä alan taas pienimuotoisesti vuorotella paria tuntia toisen ohjaajan kanssa.
      Toi painonpudotus antoi itsellä uutta potkua juoksemiseen, se ei tunnu niin raskaalta kuin vielä tammikuussa 14 kiloa painavempana. Toki mulla oli silloin enemmän lihasmassaa, ja nyt kun sitä alan petrata niin sitten on vaakaa turha tuijottaakaan.
      Mutta sen havainnoin tein myös, juoksemaan oppii juoksemalla :) Kun vain sitkeästi malttaa juosta, niin se alkaa taas sujua. Mä olen juossut nyt enemmän vasta Tukholman maratonin jälkeen ja koko ajan se muuttuu helpommaksi ja nautin siitä jo lenkillä, en vasta lenkin jälkeen, kuten tauon jälkeen taas aloittaessani tammikuussa :D
      Tsempit sulle kaikkeen ja kun mä pystyin, niin pystyt sinäkin! Ja on se energinen olo kyllä ollut tän kaiken arvoista.
      Ihanaa viikonloppua :)

  7. Siusta saa kyllä mahtavan paljon energiaa, oot ihan mahtavan ihana! Täällä töissä nenä tukossa ja köhien mietin että milloinkohan pääsisin ees lenkille. Mutta pitää nyt parannella kunnolla, ennekuin lähtee liikkeelle.. Projektina on seuraavaksi sokeriton syyskuu, odotan kauhulla mitenköhän sitä pystyy. Tai pystyyhän sitä kun vaan päättää.

    1. Kiitos Jenni kommentistasi! Joo ehdottomasti parantelet loppuun asti ennen lenkkejä. Moni on kertonut nyt olevansa kipeänä eli kaikenlaista on liikkeellä. Tsemppiä sokerittomaan syyskuuhun! Mäkin olen onnistuneesti vähentänyt sokerin käyttöä verrattuna heinäkuuhun. Itsellä kyllä siinäkin a ja o on säännöllinen ateriarytmi. Usein näemmä on tullut syötyä karkkia ja herkkuja nälkäänkin.
      Kyllä sä pystyt siihen, kun mietit, että mitä sillä sokerittomalla haluat. Mikä sen tarkoitus on sun elämässä.
      Kaikkea hyvää ja pikaista toipumista!

  8. Olipas taas paljon inspiroivaa asiaa.
    Se mikä täytyy sanoa, et en kyl kuvasta huomaa, et aiemminkaan olisit ollut pulska ollenkaan. Kaunis oot ollut aina.
    Uudet hiukset on ihanan pirteät ja tyttömäisen kauniit. Kerrassaan upea.

    1. Kiitos P kommentistasi! Aiemmin mulla oli rasvaprosentti yli 30 ja tilastojen mukaan olin liikapainoinen. Toki mulla oli silloin enemmän lihasmassaa kuin nyt, että sekin on vaikuttanut painoon. Nyt olen saanut tuota rasvamassaa pienemmäksi ja sitten kun alan bodata (hih), niin vaakaa onkin turha tuijottaa.
      Mutta kyllä olo on paljon kevyempi eli tämä kannatti tehdä, hitaasti ja varmasti.
      Kiitos tukkakehuista! Mä tykkään kyllä kovasti!
      Ihanaa viikonloppua :)

  9. Nimenomaan, sulla on paljon annettavaa♡
    Sitä Finlandia taloa buukkaamaan vaan😉
    Ihanaa päivää just sulle🍃🍁🍀

  10. Hei.
    Mahtavaa sinä!!!
    Olen juuri miettinyt tätä väsymyksen määrää,joka on ihan valtaisa. Sinulla siis oli sama ennen tätä muutosta? Eli voi johtua ruokavaliosta?
    Itse kyllä liikun suhteen paljon,mutta jopa kivan liikunta hetken jälkeen lysähdän vaan sohvaan kun ennen sain liikunnasta hyvää energiaa.
    Ehkä sen muutoksen olisi oltava niin kokonaisvaltainen. Voi kun saisi samanlaisen otteen kun sinä olet saanut,tuota energiaa niin kaipaa.

    1. Kiitos Niina kommentistasi ja kauniista sanoista!
      Vaikea sanoa, mikä johtuu mistäkin ja varmaan tuohon väsymykseen vaikuttaa moni asia, mutta se on tosiaan poissa. Mua väsytti ennen kovasti just lounaan jälkeen ja kun pääsi duunista himaan niin olin ekan tunnin vielä tammikuussa ihan koomassa.
      Uskon, että kaikki tämä: ruokavaliomuutos ja lisääntynyt liikunta auttavat energisyyteen. Lisäksi on ihan eri juttu olla, kun on kadottanut rungostaan 28 voipakettia! Kyllä niidenkin roudaaminen varmasti väsyttää. Yöt nukun kohtuullisen hyvin, viime aikoina tosin on ollut työstressistä johtuvaa heräilyä. Mutta meen nukkumaan useimmiten 21.30 ja herään ennen kuutta ilman kelloa tai sitten kellon kanssa 5-5.30 aikaan (kirjoittamaan).
      Useimmiten syön nykyään lounaaksi salaatin, jossa on proteiinia, esim. eilen katkarapuja, mozzarellaa ja sieniä. Salaattilounaasta ei tule ähkyä tai väsynyttä oloa. Yks tuttu just totesi, ettei syö lounasta ollenkaan, kun se alkaa väsyttää. Sanoisin, että silloin kannattaa just vaihtaa lounaat salaattiin. Keitto on itselleni liian köykäinen, ellei siinä sitten ole riittävästi jotain protskua.
      Mä luulen, että se on just tuo, mitä säkit sanoit, että kokonaisvaltainen muutos. Kaikki kuitenkin vaikuttaa kaikkeen, mutta onneks jo pienillä asioilla voi parantaa omaa hyvinvointia ja koko elämää.
      Ihanaa viikonloppua sulle!

    2. Kiitos samoin sinulle💗
      Minulle salaattilounas olisikin helppo toteuttaa kun töissä syön eväät ja ei ole edes mahdollista päivän aikana ostaa mitään.
      Olisiko vielä vinkki jostain proteiinipitoisesta aamupalasta? Se vähän hakusessa vaikka tietoa toki tulvii joka tuutista.

    3. Moikka! Siinä salaatissa kannattaa olla oman kokemukseni mukaan just 1-2 proteiinirikasta ruoka-ainetta (itse vuorottelen näitä ja käytän ristiinkin: lohi, tonnikala, katkarapu, papu, herne, mozzarella, feta, kana).

      Aamupalaksi kippasin töissä pitkin kevättä syvälle lautaselle rahkapurkin, johon pilkoin omenan, banaanin ja/tai persikan. Nyt viime aikoina olen syönyt aamuisin bulgarian jugurtin, jonne laitan pähkinöitä tai manteleita seuraksi. Kotona syön välillä kaurapuuroa ja kaksi kananmunaa. Pelkkä kaurapuuro ei pidä nälkää, vaan tarvin just jotain proteiinia.

      Kivaa päivää!

    4. Kiitos vinkistä.
      Aikalailla kyllä paljon teenkin tuorepuuroa tai smoothieta juuri rahka,luonnonjugurtti,kauralese,kaurahiutale,marjat pohjalla ja kananmuna myös aika hyvä salaatin kaveri. Itsellä se hyvä kun nukun kun uppotukki 8 h joka yö ja valehtelematta en ole koskaan kipeä ( en tiedä mikä on flunssa kun ei koskaan ole ollut).
      Teini-ikäisten kanssa vaan on niin paljon huolta ja murhetta yksinhultajana, rahasta tiukkaa,tulee syötyä tunteisiin,hyviin ja huonoihin. Lapsena opittu malli palkita ruualla on pahasti jäänyt päälle. Mutta sinun tarinat kyllä antaa uskoa ja hienoa kun kerrot rehellisesti omista vaikeuksista myöskin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *