Liikunta flunssan jälkeen – mistä tietää, että on terve

Viime päivinä on mietityttänyt teema liikunta flunssan jälkeen. Mistä tietää, että on terve?

Itsestäni olen huomannut sen, että pitää tunnustella itseä, oloaan ja tuntemuksiaan ja sitten myös uskoa niitä. Vaikka tiesin tämän, silti en taaskaan toiminut niin loppuun asti. Kävin muutamaan otteeseen testailemassa, pystyisinkö jo ohjaamaan ja olenko jo tarpeeksi terve liikkumaan. Se oli vikatikki, sillä lauantaina tulee neljä viikkoa sairastelua täyteen enkä vieläkään ole täysin kunnossa. Sen vain tietää, kun ei ole vielä riittävän kunnossa. Jos on vähänkin sellainen olo, ettei ole täysin terve, ei kannata ainakaan kovaa treenata.

Pääsispä!

Tauti, joka muuttaa muotoaan 

Tällä kertaa flunssa alkoi aivasteluna ja niiskutuksena. Samana iltana olin ystävän juhlissa, joissa saunoimme ja kävimme uimassa. Olin etukäteen miettinyt, että voisin ehkä jättää tuon uimisen väliin, mutta kun olo tuntui seminormilta, niin pulahdinpa minäkin altaaseen.

Seuraavan viikon olin ihan tukossa, selkeästi flunssassa. Kuumetta ei ollut, mutta ääni maassa, kauhea nuha ja vetämätön olo, kurkku kipeä. Aloin toipua, ja seuraavan viikon maanantaina kävin ohjaamassa niska-selkätunnin ja tiistaina perusspinningin. Erityisesti jälkimmäinen oli virhe ja tulin taas kipeämmäksi.

Sillä kertaa sain riesakseni tukkoisen ja limaisen nenän lisäksi tajuttoman takaraivo- ja niskasäryn. Ehdin jo googlata, että nuo ovat aivokalvontulehduksen oireita, mutta minullapa ei missään vaiheessa ollut kuumetta, ei edes lämpöä.

Pääsispä!

Takaraivosärky vaihtui yskään

Kun takaraivosärystä pääsin noin neljän päivän jälkeen, sain hirveän yskän. Siis sellaisen, että yskii ja yskii ja tuntuu, että rintalasta plumpsahtaa pois paikaltaan. Hengittäminenkin oli haastavaa, erityisesti, jos vähän edes hengästyi. Yhä edelleen myös sain niistää ja välillä ääni katosi lähes kokonaan. Myös kurkku oli kipeä, mutta kun yskä alkoi hellittää, ja flunssaa oli jatkunut lähes kolme viikkoa, päätin taas käydä kokeilemassa urheilemista, sillä tunsin itseni jo terveeksi kovasta yskästä huolimatta.

Torstaina ohjasin himmaillen intervallitunnin, perjantaina kävin salilla. Siihen päälle vielä sunnuntain intervalli, maanantain niska-selkä ja tiistain spinu, niin avot, pakko oli taas myöntää, etten ole vielä kunnossa, yskä vaivaa ja aika ajoin päästä saa niistää desikaupalla limaa, tuntuu, että se tulee jostain syvältä pääkopasta.

Kolmas kerta saikulla

Nytpä olen siis tunneilta kolmatta kertaa saikulla neljän viikon aikana. Enkä voi olla miettimättä, että jos en olisi mennyt alun perinkään liian aikaisin ohjaamaan, olisinko jo terve. On vain aikaavievää ja myös yhteiskunnan rahoja vievää hakea jokaisesta ohjauksesta, jonka olen pois, sairauslomatodistusta.

Mitä sitten opin tästä? No opin sen, että jos vähänkään, yhtään edes pienesti on vielä sellainen olo, että keho ei ole täysin kunnossa, ei kannata mennä liikkumaan. Mieluummin sitten vaikka hakee sen miljoonannen sairaustodistuksen kuin riskeeraa terveyttään ja ennen kaikkea hidastaa paranemistaan.

Ärsyttää, kun en ole enää kovin kipeä, mutten kunnossakaan. Ja luulen, että naapuritkin alkavat jo kyllästyä tähän karmivaan yskään. Se on onni, että olen harvoin kipeä. Viimeksi vuosi sitten, jolloin kärsin 6 viikkoa.

Lisäksi tämä liikkumattomuus on aika hermoja riipivää. Liikunta on kyllä todellinen etuoikeus, ei pakko tai velvollisuus. En osaa haaveilla juuri nyt mistään muusta kuin siitä, että pääsen hikoilemaan ja hengästymään! Se on todellista arjen luksusta.

Toivottavasti sinä olet ollut terveenä!

Mukavaa keskiviikkoa!

Pääsispä!