Liikutko sinä liikaa…

…Vai sopivasti? Kuinka monta liikunnatonta lepopäivää olet viettänyt tällä viikolla? Saako liikunta olosi energiseksi vai entistä väsyneemmäksi? Pidäthän huolen siitä, että kehosi ehtii palautua?

Kirjoitin uuteen Cosmopolitaniin jutun liikuntariippuvuudesta kärsineestä naisesta. Nainen jumppasi päivässä useita tunteja, treenasi lihaskuntoa salilla ja ohjasi sisäpyöräilyäkin. Lepopäiviä hän ei viettänyt, eikä krapula, flunssa tai muuten väsähtänyt olo ollut riittävä syy sille, että treenit olisivat jääneet välistä. Nyttemmin hän onneksi on oppinut nauttimaan liikunnasta ja vaihtanut myös täysillä treenamisen lempeämpiin liikuntamuotoihin, mutta kaikki tämä tapahtui aikanaan totaaliuupumuksen kautta. Asiantuntijanäkökulman juttuun tuo muuten psykologi ja FAF personal trainer Petra Nyman, joka myös ohjaa Unisportilla.

Uskon, että liikuntariippuvuus on aika totta monella urheilun aktiiviharrastajalla. Tarkoitan sitä, että moni paljon treenaava on jossain elämänsä vaiheessa saattanut kärsiä siitä vaikka sitten lievässä muodossa. Tällainen addiktio lienee naisilla yleisempi kuin miehillä. Moni liikkuu liikaa, turhan yksipuolisesti eli useimmiten liian kovaa ja lepopäivien pitäminen saa omatunnon soimaamaan. Siinä kyllä liikunnan riemu katoaa kokonaan, kun jatkuvasti päässä jyskyttää ajatus siitä, että on pakko liikkua.

Itsekin tunnistan kärsineeni jonkin sortin liikunta-addiktiosta sen jälkeen, kun esikoiseni syntyi. Olin aina liikkunut paljon ja tahdoin päästä synnytyksen jälkeen normikuosiin nopeasti. Yhtäkkiä olinkin hoikempi kuin koskaan, ja sepä vasta tuntui hyvältä. Jumppasin usein pari kolmekin tuntia peräjälkeen ja lähes päivittäin. Jos jonain päivänä olin päättänyt, etten mene salille, se ei ollut helppo päätös tehdä. Usein pallottelin päässäni pitkin päivää sitä, menisinkö sittenkin treenaamaan. Jos kuitenkin taivuin vapaapäivän viettämiseen, se sai minut potemaan huonoa omatuntoa ja pinnan kireäksi. Olo tuntui levottomalta eikä muihin asioihin keskittyminen tahtonut onnistua. Tuntui kuin minulla ei olisi ollut mitään muuta elämää liikuntakeskuksen lisäksi. Sitten aloinkin ohjata tunteja itse, ja jossain vaiheessa tahti tasoittui. Onneksi.

Nykyään en pode lainkaan huonoa omatuntoa lepopäivistä. Ymmärrän täysin sen, että ne ovat välttämättömiä kehityksen ja ylipäänsä jaksamisen kannalta. Erityisesti nyt, kun olen liikkunut liian kovaa ja paljon Piksun, 11 kk, mahdollistamaan lepoon ja uneen nähden, olen laiskotellut antaumuksella tämän viikon.

Liikunta on ihanaa, mutta silloin, jos siitä muodostuu pakko, sen ihanuus alkaa kadota. Ei ole mitään järkeä rääkätä itseään siihen pisteeseen, että liikunta alkaa maistua puulta, mieliala laskee ja olo on jatkuvasti väsynyt ja kipeä.

Liikunnan iloa jokaiselle! Samalla myös mukavia, nautinnollisia lepopäiviä!

Uudessa Cosmossa on paitsi iiiiiihana Chisu, myös kirjoittamani juttu liikuntariippuvuudesta. Katsahda siis sivulle 48.