Mieletön aarreaitta..

..on jokaisen meidän sisällämme, usko pois. Täällä ollaan taas, vahvempina kuin pitkään aikaan! Pläjäytän nyt energiaa eetteriin, ota koppi, jos olet tarpeessa.

Viime viikon kolmepäiväinen Lifecoach-koulutus Valmentamossa vei jälleen kirjoitusvoimia ja sitten olikin pääsiäsloma tiedossa. Lauantaina ja maanantaina kävin tosin ohjaamassa parit ryhmäliikuntatunnit, muuten otin kaiken irti vapaista ja esimerkiksi luin lähes yhdeltä istumalta Robin Sharman kirjan Munkki joka myi ferrarinsa, kirjoitan siitä myöhemmin, oikein mainio ja käytännönläheinen opus. Olen jälleen alkanut päivittää treenisessioitani HeiaHeia-palveluun ja nostanut viikkoliikkumisen tavoitteeksi 12 tuntia. Saa nähdä, miten onnistun, vaikka osan liikunnasta teenkin työajalla, kuten tälläkin viikolla joka päivä lauantaita lukuun ottamatta. Viime viikolla juoksin 15 kilometrin lenkin ensimmäisen kerran sitten polvivaivan! Kaipasin omaa aikaa ja monotoninen jalan toisen eteen laittaminen toimi hienosti. Pääkoppa tyhjeni sitä mukaa kun hiki valui pitkin selkärankaa. Tosin polvi hieman oireili tuon pitkän lenkuran jälkeen, mutta asiaa korjataan nyt joka viikottaisella hieronnalla ja itse teen myös harjoituksia, jotka esimerkiksi vahvistavat lantionseudun lihaksistoa. 7.6., syntymäpäivänäni, juoksen elämäni ensimmäisen puolimaratonin! Pitäkää peukkuja, että treenit sujuvat. Aikatavoite on yhä alle kaksi tuntia ja siinä ajassa uskon puolikkaasta suoriutuvani, jos vain jalka pysyy kunnossa.

Lifecoach-sessio meni taas yhdessä hurauksessa ja jo toista kertaa kokoontuessamme pieni porukkamme alkaa tulla tutuksi. Olemme päässeet valmentamaan toisiamme runsaasti ja todella käsittelemään niitä omiakin mielessä pyöriviä asioita. Koulutuksen alkaessa ajattelin, että olen varmasti käsitellyt kaikki tunteita herättävät asiat jo niin moneen kertaan ja monella eri tapaa, että liekö käsiteltävää enää jäljellä ollenkaan. Kuitenkin erään kurssikaverini tehtyä minulle yhden arjessani olleeseen ja siihen vähän vieläkin vaikuttavaan haasteeseen liittyvän tunneharjoituksen, minä se purskahdin itkuun! Ja todella yllätyin itsekin, ryöpsähdys oli todellinen ihme itselleni, liekö jokin aiemmin löytämätön tunnelukko aukesi asiaan liittyen, hyvä niin.

Fiilikset ovat hyvin tyynet ja rauhalliset, huolimatta siitä, että näille parille viikolle kertyi todella paljon hommaa. Kiireen tuntu ei ole päässyt pukkaamaan päälle kiitos asioiden ottamisen sellaisina kuin ne tulevat ja asioiden tekemisen yksi kerrallaan, selkeän organisoinnin ja hetkessä elämisen. Olen pyrkinyt löytämään kaikesta tekemisestä intohimoa ja viime aikoina fiilistelyn kohteeksi on riittänyt jo pelkästään se, että saan herätä energisenä uuteen päivään. Olen nukkunut kolme yötä todella hyvin ja se vaikuttaa heti jaksamiseen kokonaisvaltaisesti. Vaikka asiat kuinka kasautuisivat päällekkäin, pyrin koko ajan muistamaan, että todella saan tehdä mitä haluan, joten syytä on tosissaan olla kiitollinen. Viime aikoina olen paitsi ohjannut ryhmäliikuntaa, olen kirjoittanut parvekekasveista, apteekin eri ammattinimikkeistä, melanoomasta, laajakaistayhteyksistä, lapsiperheen iltashown rauhoittamisesta, kesäaikaan vaivaavista ötököistä, ja aika paljosta siltä väliltä! Ei voi sanoa, että olisi jotenkin tylsä duuni tämä, sillä koko ajan opin itsekin lisää.

Eilen mietin, että tätä itsetutkiskelun ja itseen tutustumisen tietä on nyt kuljettu jo kuusi mahtavaa vuotta. Silti liki päivittäin opin tai oivallan jotain uutta joko itsestäni tai muista ihmisistä. Välillä kaikki on hyvin selkeää ja välillä taas mistään ei saa tolkkua. Kaikki tunteet kuuluvat tälle tielle. Ja vaikka oma tieni tähän nykyiseen pisteeseen kävikin kriisin kautta, mitään kriisejä ei oikeasti tarvita, jotta voisi alkaa sitä elämää, mitä sisimmässään tahtoo. Kuka tahansa, missä tahansa voi milloin tahansa muuttaa elämäänsä millä tavoin tahansa. On mielettömän makoisaa havahtua ajatukseen, että arki voi olla todella hyvää, erityisesti jos on viettänyt sitä kauan tuntematta itseään tai fiilistelemättä asioita sen enempää, takertuen enemmän vastoinkäymisiin kuin onnistumisiin ja iloihin, joita kaikkia mainittuja arki tarjoaa meille jatkuvalla syötöllä. Ja jos tuntee paloa toisenlaiseen arkeen, ei tarvitse odottaa ensi maanantaihin, vaan jokaisena aamuna voi herätä ikään kuin uutena tyyppinä fiilistelemään kaikkea tätä, minkä ympäröiminä olemme. Eikä pelkästään se, mitä voimme nähdä, vaan kun tiedostaa sen, että on olemassa vielä kaikki  se, mitä emme voi nähdä, niin eihän tässä meinaa pysyä housuissaan! Ei ole helppoa alkaa uskoa siihen, että usea asia tapahtuu, kuten tarkoitus on, se on iso askel. Mutta kun sen askeleen lopulta uskaltaa ottaa, niin elämä muuttuu erilaiseksi. Kevyemmäksi, iloisemmaksi, aistillisemmaksi, rennommaksi, suoranaiseksi ihmeeksi. Se, kun lakkaa elämästä, ainakin useimmiten, pelon kautta ja elää sydämestään, rakkaudesta, se vaikuttaa ihan kaikkeen: ihmissuhteisiin, työhön, kokonaisvaltaiseen jaksamiseen, innostumiseen, omiin mielialoihin. Kun lakkaa toimimasta vain ulkoisten tekijöiden kannustamana ja kääntyy itseensä sisäänpäin, aukeaa mieletön aarreaitta täynnä mahdollisuuksia. Elämälle saattaa löytyä merkitys. Itse koen nyt vahvasti, että sen merkityksen olen löytänyt, se olet sinä ja kaikki muutkin ihmiset maailmassa. Toisille hyvää tekemällä saa itsekin paljon ja kun toinen ilahtuu, itsekin ilahtuu.

On asioita, joihin voi vaikuttaa ja silloin niihin kannattaa vaikuttaa. On myös asioita,  joihin ei voi vaikuttaa, jolloin mahdollisuuksien mukaan ne kannattaa jossain vaihessa hyväksyä tai tehdä jotain toisin.

Iloista keskiviikkoa!

Kuva: Pinterest

Amen. Kuva: Pinterest