Mikä on sun hyvinvointisi minimi, jolla pärjäät?

Tänään mietin asioita, jotka ovat itselleni tärkeitä ja mahdollistavan sen, että jaksan tätä arkirumbaa ja sekalaista palapeliä. Mietin, mikä on se minimi, joka minun on tehtävä hyvinvointini eteen, jotta arki rullaa. Mikä on sun hyvinvointisi minimi, jolla pärjäät? Mitä pitäisi vähentää ja mitä lisätä?

Kun on kokopäivätyö, pari sivuhommaa siinä ohessa, kuusivuotias ekaluokkalainen, kaksi vanhempaa tytärtä, koti, joka pitää pitää kuosissa ja puolisokin, niin arki on aika aikataulutettua. Mutta tiedostan kyllä sen, että nämä ovat ne ruuhkavuodet (jotka alkoivat itselläni vuonna 1997, hahaha), ja myöhemmin koittaa aika, kun sitä kuuluisaa omaa aikaa on enemmän kuin tarpeeksi.

Olen taas huomannut, miten pitkälti kyse on priorisoinnista, josta kirjoitinkin jokin aika sitten. Totta kai tiettyjä asioita voisi ulkoistaa, kuten siivoamisen, mutta usein teen senkin ihan mielelläni ja välillä siivotaan porukalla. Ja sitä paitsi kun kotia ei päästä koskaan kaaokseen, ei siivoamiseenkaan tarvitse kuluttaa kerralla tunteja. Ja onhan sekin valintaa, että emme asu kovin leveästi vaan 90 neliön kolmiossa, nykyään tosin enää 4 henkilöä aiemman viiden sijaan. Jos meillä olisi parisataa neliöinen lukaali monessa kerroksessa, en tiedä, olisinko siivoamisesta samaa mieltä .

Mutta niin se on, että itsestään huolehtiminen tuo kuin tunteja vuorokauteen, kuten eräs uudehko kaverinikin totesi. Hän oli ollut siinä uskossa, että esimerkiksi säännöllinen liikkuminen veisi aikaa, mutta nopeasti huomasikin, että liikunta ei vähennä aikaa mistään, vaan lisääntyneen energiamäärän ansiosta se tuo vuorokauteen lisää tunteja. Olen tismalleen samaa mieltä. Ilman liikuntaa ja terveellisempää syömistä en jaksaisi pyörittää tätä palettia. Toki priorisoin vahvasti myös unta, koska olihan vuosia, kun en sitä riittävästi saanut ja lopulta en osannut enää itse nukkua. Uni on kyllä ehdottomasti yksi jaksamiseni perusta. Myös sen oman, itselle sopivan unirytmin löytäminen on ollut tosi arvokasta. Menen nukkumaan useimmiten viimeistään klo 22 ja herään viiden, puoli kuuden kieppeillä. Aamut ovat itselläni ihan parasta kirjoitusaikaa, jolloin tuntuu, että ideoitakin riittää.

Instagramissa törmäsin myös ajatukseen, jossa Virpi oli miettinyt omaa hyvinvointinsa minimiä. En nyt ihan tarkalleen muista mitä kaikkea hän kertoi, mutta jäin pohtimaan tuota omaa minimitasoani. Mielestäni se käsittää kaiken sen, mitä itse vähintään tarvitsee, että kokee voivansa sen verran hyvin, että pärjää, vaikka tilanne olisi mikä tahansa. Että se on se, mitä tarvitaan, että tätä arkea jaksaa pyörittää. Samaa on myös avannut Joni Jaakkola Väkevä elämä -kirjassaan. Koska aika ei riitä kaikkeen, esimerkiksi nukkuminen ja palautuminen menevät itselläni usein sosiaalisen elämän ohi. Toki näen ystäviäni yhä, mutta useimmiten esimerkiksi lenkillä tai sitten lounaalla. Sitä paitsi kaikki työni ovat sellaisia, että olen jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä ja näen hirveän paljon eri tyyppejä joka päivä. Sekin tekee sen, että työpäivän jälkeen kaipaan eniten omaa perhettä ja heidän kanssaan vietettyä aikaa.

Oma hyvinvointini minimi voisi koostua myös näistä:

  • Syön ruokaa, joka saa minut voimaan hyvin. Syön ruokaa, jolla myös paino pysyy hallinnassa ja tällä hetkellä yhä laskusuunnassa. Syön ruokaa, joka tukee treenaamista enkä ole ihan veto pois vaikka lenkkipolulla. Esimerkkisapuskojani voi lukea täältä!
  • Liikun vähintään joka toinen päivä. Liikun myös sen hetkisen fiilikseni mukaan. Jos töissä on ollut rankka päivä, yö on mennyt huonoilla unilla ja olo on ihan vetämätön, ei itselläni se kaikista rankin liikunta ole paras vaihtoehto. Voiko muuten olla, että vihdoin olen oppinut ja myös alkanut kuunnella kehoani.
  • Pyrin liikkumaan monipuolisesti, vaikka viime aikoina on kyllä mennyt ihan juoksuksi. Tähän olen tekemässä parannusta.
  • Nukun lähes 8 tuntia yössä. Vain harvoin olen valmis luistamaan kunnollisista yöunista tai valvomaan myöhään. On ollut aikoja, kun olen nukkunut lapsen takia tunnin pätkissä ja on ollut aikoja, kun en enää ole osannut nukkua. Siksi tämä.
  • Pidän saman rytmin päällä pitkälti myös viikonloppuisin. Minusta on ihana herätä aikaisin viikonloppuaamuina kirjoittamaan, kun muu perhe vielä vetelee sikeitä. On ihanaa, kun nykyään viikonloppuisin on virkeä olo.
  • Kävelen ja ulkoilen niin paljon kuin ajallisesti on mahdollista. Mutta ihan liian vähän tulee oltua ulkona arkisin. Viikonloppuina onkin lähes pakko päästä metsään tai ainakin meren rannalle nuuhkimaan meri-ilmaa.
  • Pyrin olemaan stressaamatta mistään, harvoin siinä täydellisesti onnistun. Mutta nämä hyvinvointiasiat nyt ainakin ovat sellaisia, joista ei kannata ottaa lisää paineita. Teen sen, minkä pystyn ja niillä eväillä, jotka sillä hetkellä ovat ja se riittää.
  • Pyrin muistamaan sen, että elämässä pitää priorisoida muutakin kuin työtä. Työ imaisee helposti niin mukaansa, että joudun välillä vähän rauhoittelemaan kierroksia. Silti on parempi rakastaa työtään ja tehdä sitä välillä vähän liikaa kuin olla työssä, joka tuntuu piinalta ja pakkopullalta. Molemmista on kokemusta.
  • Tarvitsen aikaa yksin, vaikka sitten vain 15 minuuttia. Usein se hoituu juoksulenkillä.

No, kaikki nuohan ovat asioita, joita voin ilman ponnisteluja arkeeni sisällyttää. Mikään niistä ei tunnu pahalta tai pakolta, vaan aika arkiselta rutiinilta. Välillä kun vain tulee olo, että pitäisi pystyä ihmetekoihin, jotta jaksaa pitää itsestään huolta. Välillä jo pelkkä ajatus uuvuttaa, niin ettei jaksaisi tehdä sitä vähääkään. Mutta lopulta ne valinnat ovat aika pieniä ja mahdollisia kuitenkin toteuttaa ilman vaivaa tai rehkimistä.

Tällaisia aatoksia tänään, tuu Instagramiin, siellä olen ottanut haltuuni myös InstaStoriesin!

Jenny