Mikä päässäni vinksahti, kun onnistuin laihtumaan?

Hei muikkeli! Mikä sun päässä oikein vinksahti, kun sen parin vuoden liikapainon keräämisen jälkeen olet onnistunut pudottamaan painoasi? Kysyi ystäväni viestissään suorasukaiseen tyyliinsä jokunen päivä sitten. Ystäväni on aika samassa tilanteessa kuin minä olin vielä vuosi sitten, kun olin päästänyt itseni repsahtamaan tässä arkirallissa. Liikapainoa on sen 15-20 kiloa ja epätoivoisia laihtumisyrityksiä takana kymmeniä, kuten itsellänikin muutamia. Painoa oli hänellä pudonnutkin, mutta painon säilyttäminen tavoitteessa oli epäonnistunut kerta toisensa jälkeen.

Niin että voisitko vaikka listata mulle ranskalaisilla jotain jeesiä. Siis enemmänkin henkisiä puolia, ne ruokavaliojutut mä jo tiedän. Kitooooos. 

Tässä sitä istutaan kotijumpan jälkeen. Kotijumppani kestää maksimissaan 25 minuuttia.
Lenkiltä, terve!
Syön kaikkea. Mutta arkilounaalla lähes aina salaattia. Ruokaisaa salaattia.

Nyt olen sitten pari päivää miettinyt, että mikä päässäni on vinksahtanut viime syksynä ja erityisesti vuodenvaihteessa, kun tälle polulle lähdin. Tällä hetkellä pudotettujen kilojen määrä on 12 (lähtöpaino 83, pituus 173 cm, aikaa kulunut 7 kk), eikä grammoja palannut kehooni edes lomalla.

  • Yksinkertaisesti vain kyllästyin turvonneeseen, painavaan, väsyneeseen ja epämukavaan olooni. Päätin, että tämä on viimeinen kerta, kun pudotan painoani. Toki olin päättänyt niin muutaman kerran aiemminkin, mutta nyt alusta lähtien ote oli määrätietoisempi kuin ennen. 40-vuotissynttäreillä elämäni parhaimmassa kunnossa oli paras lahja itselleni. Vaikka jossain vaiheessa ymmärsin, että olen elämäni parhaassa kunnossa vasta 40,5-vuotiaana, sillä ei ollut mitään merkitystä.
  • Kysyin itseltäni, onko normaali paino todella se asia, jota haluan. Tiedustelin itseltäni, missä määrin minua kiinnostaa parantaa kuntoani, kohentaa terveyttäni, mahtua vanhoihin vaatteisiini, tavoitella normaalipainoani.
  • Tajusin sen, ettei tilanteeni muutu iän myötä ainakaan helpommaksi, mutta helpommin se muuttuu pahemmaksi. Mielikuvissani näin itseni tekemässä tuplasti sitä työtä, jonka olen tehnyt nyt. Voin kertoa, ettei se houkutellut.
  • Kun mariseva ääni olkapäälläni totesi, että olethan sä ennenkin tehnyt kaikkesi, eikä mitään ole tapahtunut, sanoin äänelle, että turpa kiinni, olenko muka. Olinko muka jossain vaiheessa tehnyt kaikkeni, jotta pääsisin takaisin normaalipainooni? En ollut. Olin vain uskotellut itselleni, että tein asioita painoni eteen, ehkä joskus valehdellutkin. Itseään on niin helppo huijata.
  • Päätin uskoa itseeni. Päätin olla alusta lähtien varma, että tällä kertaa onnistun. Sillä jos ei usko omiin mahdollisuuksiin hoikistua, niin tuskin tuleekaan tapahtumaankaan. Jos ei usko itseensä, antaa itselleen mahdollisuuden olla edes yrittämättä. Ja sitten voi sanoa, että kas, epäonnistuin taas, vaikka oikeasti ei ole laittanut montaakaan tikkua ristiin asian takia.
  • Otin vastuun elämänmuutoksestani. Tajusin, ettei kukaan muu voi tehdä sitä puolestani. En syyttänyt muita painostani tai huonoista syömistavoistani. Ymmärsin, että voin palkata viisi personal traineria, hankkia kaikki maailman ravinto-ohjelmat, mutta silti mitään ei välttämättä tapahdu. Tätä työtä ei voi ulkoistaa, se on tehtävä itse, toki neuvoja voi ja kannattaa ottaa vastaan.
  • Olin aina tiennyt, mikä merkitys ruokavaliolla on painonpudotukseen, mutta vihdoin suostuin sisäistämään sen ja tajusin, että se koskee todella myös minua itseäni.  Silloin se ei koskenutkaan, kun ohjasin ryhmäliikuntaa 4-5 tuntia päivässä. Silloin saatoin syödä kuin hevonen, mutta en enää. Olin aina loukkaantunut, jos joku läheiseni oli esimerkiksi huomauttanut annoskoostani (joka oli valtava). Nyt tajusin, että joskus harvoin saamani hienovaraiset vihjailut olivat olleet ihan totta.
  • Vaikka välillä vitutti, kun mikään elämänmuutos ei näkynyt missään, jostain sen sisun kaivoin, jotta jaksoin jatkaa. Kun sitten ekat tulokset alkoivat maaliskuun lopussa ja huhtikuun alussa näkyä, menin jo eteenpäin kuin höyryjuna. Ja olen sitä sorttia, jota näkyvät tulokset motivoivat. Toki myös jaksamisen parantuminen ja kaikki se lisäenergia olivat aikamoisia palkintoja!
  • Välillä ihan naurattaa, kun mietin, miten pieniä muutoksia olen tehnyt. Tämä työ on toki vaatinut rutiineja ja sitkeyttä, mutta lopulta työ ei ole ollut kuitenkaan ollenkaan mikään valtava urakka.
  • Tekojen lisäksi pitää kuitenkin saada ajatuksia uusille urille, ja niistä vanhoista, totutuista epätoivotuista tavoista on vain räpisteltävä eroon. Uskomuksista irtipäästäminen myös auttaa. Jos pitää itseä tyyppinä, joka syö kerralla suklaalevyn, sipsipussin ja pullon kokista, niin sitten on se tyyppi, joka syö kerralla suklaalevyn, sipsipussin ja pullon kokista. Aloin ajatella, että olen se tyyppi, joka syö terveellisemmin. Kun sitä ajatusta toistaa riittävästi mielessään, alkaa myös toteuttaa sitä ihan oikeassa elämässä ja ennen kaikkea uskoa siihen.
  • Lakkasin ajattelemasta, että laihduttaminen on vaikeaa ja kauheaa kidutusta, painonhallinta on taistelua ja kiloista irtipääseminen kauhea projekti, jonka aikana koko elämä pitää laittaa sivuun ja syödä vain salaatinlehtiä. Terveellisempien elämäntapojen opettelu voi olla aluksi haastavaa, mutta tietoahan on saatavilla joka puolella. Painonhallinta ei ole rakettitiedettä. Aloin ajatella, että painonpudotus sujuu kevyesti ja vaivattomasti ja on hauskaa ja palkitsevaa, niin johan alkoi sujua.
  • Tiesin heti alussa, että en voi koskaan ryhtyä pelkälle rahka- ja broilerinfilee-linjalle, koska se ei ole minua. Pian huomasin, että voin syödä kaikkea, mutta en niitä jättimääriä, vaan pieniä määriä. En ole kieltänyt itseltäni mitään, en lomalla enkä normiarjessa.
  • Kun huomasin, että paino tippuu tasaisesti ruokavalion ja -tapojen muutoksella, aloin lisätä myös liikuntaa jaksamisen mukaan. Sen jälkeen painonpudotus on näyttänyt jopa vähän villiintyvän. Mutta maltti kaikessa, niin ruoassa kuin liikkumisessakin. 

Huh. Nämä nyt tulivat ensimmäisenä mieleen ja näillä jatketaan. Tuleeko sulle mieleen jotain muuta?

Ihanaa eloa!

Jenny

Tervetuloa Instagramiin

Seuraa Facebookissa

26 comments

  1. Instan…

  2. Itse ajattelen nykyään, että terveellinen elämäntapa on valinta, joka toteutuu päivittäin konkreettisina tekoina oman hyvinvointinsa eduksi. Se ei tarkoita kuivaa ja kireää arkea vaan iloa hyvästä fiiliksestä ja eteenpäin vievästä energiasta, joka syntyy sen ajatuksen pohjalta, että sulla on mahdollisuus tehdä itsellesi hyvää ja nauttia matkasta! Se on jopa suotavaa! ;-)

    Aina on mahdollisuus tehdä parempia valintoja, vaikka sitten yksi kerrallaan ja ottaa se tavaksi. Kun oma rytmi terveelliseen elämäntapaan löytyy, sitä todella haluaa ylläpitää. Toki se ensin saattaa vaatia vähän malttia ja armollisuutta itseään kohtaan. Ei kannata kuvitella, että kaikki muuttuu päivässä! 😊

    Ruokavalintoja tehdessä kannattaa keskittyä tietysti niihin perusjuttuihin kuten monipuolisuuteen, siihen, että joka aterialla löytyis tilanteen mukaan paitsi hiilaria, protskua ja rasvaa myös runsaasti kasviksia. Nää varmaan kaikki jo tietää.. Mutta toisesta vinkkelistä katsottuna keskittyisin estetiikkaan! Se, että lautasella on kauniita värejä ja selkeitä juttuja vaikuttaa ainakin itselläni ihan älyttömästi! Tietysti aina ei ole aikaa tai kiinnostusta panostaa ruoanlaittoon tunti tolkulla (eikä tarvitsekaan!), mutta pienillä jutuilla kuten erivärisiä salaatteja valitsemalla tai yrttejä annokseen lisäämällä saa lautaselle iloa plus rutkasti ravinteita! 🤗

    On ihanaa kun voi fiilistellä liikuntaa siinä hetkessä ja sen jälkeen. On huippua, että ruoasta voi oikeasti nauttia joka aistilla ja tehdä samalla hyvää myös keholleen. Terveellisen liikunnan ja syömisen ei todellakaan tarvitse olla ikävää tai maistua puulta – elämä on liian lyhyt sellaiseen. Nauti siis päivittäin sateenkaaren väreistä, liikkeestä ja siitä seuraavasta energisestä fiiliksestä! Olet sen arvoinen 😘😘

    1. Niin ja tietty blogeista ja instasta saa ihan hirveesti iloa ja inspiraatiota! On antoisaa nähdä, kuulla, lukea, oppia ja innostua muiden kokemuksista. Myös itse voi tietysti jakaa omia tärkeinä pitämiään ja omaa hyvinvointia edistäviä juttuja ja näin levittää hyvää fiilistä. Toki voi myös käsitellä niitä vähemmän kivoja asioita ja huonoja kokemuksia rakentavasti, mutta valittaminen tai muu vastaava tuskin innostaa ketään liikkumaan ja tekemään parempia ruokavalintoja.

      On myös hyvä muistaa, että suurimmat jutut tapahtuu oman pään sisällä ja siinä työskentelyssä lempeys ja maltti on valttia ja sinnikkyys palkitsee ennemmin tai myöhemmin. Tällekin opintielle voi saada tsemppiä ja iloa juurikin vaikka tästä Jennyn oivalluksia tarjoavasta blogista <3

    2. Kiitos Elina ihanista, pitkistä kommenteista!

      Mä ajattelen just noin, mitä kirjoitat! Ah, sä puit sen niin hienosti sanoiksi monessa kohdassa. Sun pitäis alkaa blogata! :)
      Ja just se, että yksi kerrallaan ottaa itselleen noita uusia tapoja. Kaikkea kun ei mahdu muuttamaan yhdessä hetkessä, ainakaan niin, että ne muutokset olisivat pysyviä. Mutta sitten kun pääsee alkuun, huomaa, että se on helppoa. Mä en esimerkiksi koskaan uskonut, että voisin jumpata kotona. Nyt teen monta kertaa viikossa kotona jotain pientä, välillä 5 minuuttia, välillä 20. Eilen tuli yhtäkkiä olo, että pakko tehdä muutama aurinkotervehdys! Eipä ollut koskaan ennen ollut tällaista pakottavaa tarvetta :D

      Lounaalla syön nykyään lähes aina runsaan salaatin. Ja syön nimenomaan kaikkea ihanaa ja värejä, en kaloreita. Tää salaattihomma toimii itselläni, koska huolehdin kuitenkin siitä, että annoksessa on paljon proteiineja. Nykyään ajatus jostain raskaammasta työpäivälounaasta ei tunnu enää yhtään hyvältä. Näin ne ajatusmallit muuttuvat, vaikka hitaasti, niin varmasti.

      Se, että tekee itselle hyviä asioita, ei todellakaan just tartte olla tylsää! Se saa olla ihanaa, hauskaa, iloista ja onnellista.

      Mahtavaa sunnuntaipäivää sulle!

      1. Heh, kiitos Jenny. 😊 Täytyy sanoa, että kirjoittaminen jotenkin inspiroi ja olisi kiva jakaa juttuja… Tietysti esim. instassa tää osin mahdollistuu. Blogikin on käynyt mielessä, mutta myönnettäköön; en ole ehkä rohjennut tai saanut aikaiseksi… 🙈

        Toi on niin totta, että ei sitä itse ennen uskonutkaan, että mikä kaikki on mahdollista! Sitä vaan monesti ajattelee, että kyllä noi muut, mutta en minä… Itse tekee asiat helposti turhan mutkikkaiksi omassa pikku päässään. Mä muistan myös, kun joskus yritin venytellä säännöllisesti kotona, koska ”pakko” niin eihän siitä pidemmän päälle mitään tullut, innostuksesta puhumattakaan! Nykyään ajattelen aivan toisin: minä SAAN liikkua ja vieläpä niin monipuolisesti kuin itse haluan. Siinä on vissi ero ja se näkyy niin, että voin juurikin extempore tehdä liikkuvuusharjoituksia, koska tunnen siihen tarvetta. On suorastaan ihanaa, että voi liikuttaa kehoa! 🤗

        Mutta tietysti jostain on aloitettava ja tehtävä pieni tutkimusmatka itseen. Sitä kautta lähteä tekemään pikku muutoksia ja kuin itsestään hyvät vaikutukset ruokkivat omaa motivaatiota!

        Salaattikin on toden totta mainio lounas herkullisuudellaan ja täyttävyydellään, kun sen koostaa monipuolisesti. Ja ne ihanat värit! Plus, että hyvä olo säilyy ruokailun jälkeenkin! 😊

        Kivaa sunnuntaita! Kiitos, että kirjoitat 😘

  3. Moikka! Tulit toissapäivänä vastaan kadulla ja kiinnitin alkuun huomioni vain siihen, että onpa siinä upea nainen. Sitten vasta tajusin sen olevan sinä, mutta satuimme ohittamaan toisemme sen verran vauhdilla, etten ehtinyt jäädä hihasta nykimään (yleensä niin tekisin!). Mutta joo, tykkään teksteistäsi ja täytyy sanoa, että oikein säteilit, kun sinut näin! Hyvää loppukesää ja alkavaa syksyä! :)

    1. Kiitos PIITU ihanasta kommentistasi! Näin se on pieni maailma! Taisin olla palaamasta Magnesia joogafestareilta. Oli ollut kiva päivä, se varmaan näkyi olemuksessa! Ei haitannut edes se, että piti ”raahautua” ruokakauppaan ja illalla siivota kotona :D
      Ensi kerralla hidastetaan sen verran, että ehdit nykäistä hihasta :)
      Kaikkea hyvää sulle <3

  4. Toistan samaa, mitä moni muukin. Olin myös itse ajatellut, että kolmen, tiiviillä tahdilla syntyneen lapsen jälkeen olen nelikymppisenä jälleen iskussa. Raskaudet vaikeutuivat yksi toisensa jälkeen ja nuorimmaisen ollessa 3-vuotias käytin raskauksia ja synnytyksiä vieläkin tekosyynä omaan huonoon kuntoon ja raskauskiloihin.
    Kävikin niin, että 40v merkkipäivään oli enää 2 kk. Ymmärsin, että aikataulu ei pidä. Mutta halusin kuitenkin toimia. Valitsin itselleni järjestelmällisen ja perusteellisen PT:n. Ensimmäiset viikot testailtiin liikkuvuutta, lihaskuntoa, kestävyyttä, elämäntapoja. En edes saanut mitään säntillistä kuntoiluohjelmaa, vaan harjoittelin hengittämistä ja tein avaavia harjoituksia.
    Nyt 4 kk myöhemmin olen hieman pettynyt siihen, että paino ei ole pudonnut. Mutta enpä ole pystynyt juurikaan korjaamaan ruokavaliota.
    Sen sijaan selkä-niska- ja hartiavaivat ovat täysin kadonneet, ryhti on huomattavasti parempi, olemus tietysti ryhdikkäämpi ja lihasvoima on kasvanut merkittävästi. Samoin juoksen kevyesti tunnin, ehkä pidempiäkin lenkkejä maltillisella sykkeellä. Pyrin nukkumaan riittävästi ja avaavat harjoitukset ovat yhä osa harjoittelua. Kunto on parempi kuin vuosiin.

    Ehkä vielä kaiken tämän jälkeen pääsen käsiksi vielä ruokavalioon. Keskivartalon rasvat odottavat vielä sulamista ja paino saisi pudota 5-8 kg. Hyvät vinkit ja kannustukset olisivat edelleen tarpeen. Vaikka tyytyväinen moniin tuloksiin olenkin, on vaikea ymmärtää, miksei kaikki tämä tekeminen näy vaa’alla. Onko siirtyminen tarkkaan ja ennaltasuunniteltuun ruokavalioon tosiaan välttämätön?

    1. Kiitos Hansu kommentistasi! Upeita tuloksia olet saavuttanut, saat olla itsestäsi ylpeä!
      En tiedä, oletko lukenut noita muita aiheeseen liittyviä postauksia tämän kevään aikana, mutta mullahan oli myös niin, ettei painossa oikein näkynyt. Ensimmäiset kolme kuukautta tuntui siltä, ettei mitään tapahdu. Mutta kai meidän kehoilla kestää aikaa tottua muutokseen ja oppia työskentelemään muuttuneiden elämäntapojen kanssa!
      Mä taas olen laihduttanut ennen aina liikkumalla, ja nyt keväällä, kun aloitin uudessa duunissa ja jatkoin vanhaakin työtä, niin aika oli aika kortilla. Liikuin vähemmän kuin koskaan, mutta sen alkujumin jälkeen paino alkoi pudota. Eli mulla kyseessä oli puhtaasti kyllä noi ruokavalioon tekemäni muutokset. Nyt kesällä safkailut ovat menneet ihan häränpyllyä, olen syönyt järkyttävän paljon sokeria, mutta nyt olen liikkunut enemmän, niin se on kompensoinut tilannetta, ja paino jatkaa laskusuunnassa. Vuodenvaihteessa painoin 83 kg ja nyt aamulla painoin 72 kg. Mulla on kanssa löysää keskivartalolla.
      Mutta vaikka sanon, että ruokailun kuntoon laittaminen on ollut mulla tärkein juttu, haluan korostaa, että EN OLE laskenut kaloreita, punninnut ruokiani, kieltänyt itseltäni mitään. Sen sijaan olen pienentänyt annoskokoja, syön lounaalla tuhdin salaatin, lisännyt proteiineja joka aterialle, syönyt säännöllisesti, myös aamupalan. Eli tämä ei ole tarkka ja ennaltasuunniteltu ruokavalio, vaan hyvin fiilispohjainen, mutta terveellisempi kuin ruokailuni ennen.
      Tsemppiä sulle isosti! Kaikkea hyvää!

  5. Voi että nämä sun elämäntapamuutos & laihdutus -kirjoitukset on ihania (on kaikki muutkin kyllä <3)! Mä ainakin saan näistä ihan hirveän paljon tsemppiä ja hyvää mieltä omaan "viidenkympin-projektiini". Mulla vaan on yksi ongelma – siis ainakin yksi :) – tähän kaikkeen liittyen; oma mieli temppuilee ja huijaa mua. Mun ei tarvitse kuin laittaa viikon treenit kalenteriin tai suunnitella yhden viikon hyvä ruokalista tai sovittaa jotain nättiä sitkun-mekkoa, niin olen jo ikäänkuin tehnyt sen työn. Tätäkin postausta luin sängyllä pötkötellen ja olin ihan että "juu juu, done that, know that". Huoh…

    Onko sulla ollut missään vaiheessa samaa ongelmaa ja jos on, niin miten olet selättänyt sen? Että pelkkä asioiden ajattelu luo omaan päähän semmoisen ajatuksen, että homma on jo tehty. Itse asiassa mulla menee tää välillä niin pitkälle, että jos olen riittävästi suunnitellut hoikistumista/kiinteytymistä, niin alan uskoa siihen ja sitten kun näen itseni ohimennen peilistä, olen ihan että WTF :D Tietenkin tämä on tietyllä tavalla positiivinen ongelma – että tunnen itseni kivan näköiseksi (ja olenkin kyllä monesta kohtaa, en nyt dissaa itseäni), mutta että huijaan itesäni näin tehokkaasti… siihen olisi kiva saada joku asennemuutos.

    Ihanaa elokuuta <3

    1. Kiitos Emma kommentistasi! Mä sanoisin, että toihan on toisaalta aika ihannetilanne! Varmaankin joka toinen elämäntaitokirjakin kehottaa näkemään itsensä siinä tavoitteessa tai maalissa, mikä se nyt onkaan. En ole ajatellut, että sen voisi kääntää myös noinpäin itsensä narraamiseksi ja tämä sun kommentti on mun mielestä äärimmäisen kiinnostava!

      Ehkä sä voisit alkaa fiilistellä sitä, millainen olo sulle OIKEASTI tulee esimerkiksi liikunnan jälkeen tai terveellisen, hyvän aterian syönnin jälkeen. Ja sitten innostua siitä niin, että haluat sen myös ihan oikeasti kokea! Mun pitää vähän miettiä tätä asiaa, mikä tähän voisi toimia!

      Ihanaa elokuuta sulle myös <3

      1. Joo, tota fiilistelyä pitää harrastaa vielä enemmän! Tai itse asiassa ruokapuoli mulla on kunnossa 80%, mikä varmasti riittää ja se on totta, että siitä tuleva fiilis on ihan mahtava. Liikunta on se, mikä pitää nyt saada suunnittelun tasolta totutuksen asteelle – vaikka toi mun ”ongelma” tietyllä tavalla onkin positiivinen, niin ei se sohvalla makoilu ja itsensä huijaaminen kohenna lihaskuntoa ollenkaan :D

        Loma ”onneksi” loppuu ensi viikolla, jolloin taas arki ja sen rutiinit palaavat elämään. Silloin mun on helpompi pitää kiinni hyvistä elämäntavoista, lomalla kaikki jotenkin rötkähtää :)

        Ja hei, sun seuraavassa jutussa mainitsemasi koulutuspäivä kiinnostaisi todella! Jään mielenkiinnolla odottamaan ajankohtaa ja ilman muuta osallistun, jos vaan sopii kalenteriin!

        1. Kiitos Emma! Mua nauratti toi sun ekan kappaleen vika lause! Ymmärrän täysin, varsinkin kun oma lihaskunto on päässyt repsahtamaan nyt kun en ole ohjannut jumppia, niin kyllä saa tehdä töitä, että se vahvistuu. Mutta jokainen punnerrus ja vatsalihasliike ovat kotiinpäin!

          Mullakin on lomalla ja kesällä rutiinit vähän kärsineet. Ensinnäkin olen syönyt ihan järkyttävät määrät sokeria. Kun normisti voin hyvin olla ilman, niin nyt on lähtenyt ihan lapasesta. Kun lapset on koulussa, itse töissä ja arki on aikataulutetumpaa, on mun vain helpompi pitää kiinni noista rutiineista. Vaikka niistä on myös hyvä poiketa. Onneks lomat ei kestä ikuisesti :D

          Minä laitan tuon valmennuspäivän nyt mietintämyssyyn, olisi ihana toteuttaa se yhteistyössä jonkun kanssa. Mulla olisi mielessä jo yksi sopiva paikka ja henkilö, jos hän innostuisi, niin olisi aika mahtavaa. Palaan tähän asiaan!

          Kivaa sunnuntaita!

  6. Olen aika lailla samassa lähtötilanteessa. 173 senttiä, 88 kiloa, ikää kohta 40 vuotta.
    Koko aikuisikäni olen saanut lisää painoa. Pikku hiljaa hivuttaen, ensin muutama kilo jokaisesta raskaudesta, sen jälkeen kilo vuodessa
    – tasaisen hiljaista tahtia. Tai tappavaa. Tasaisen tappavaa tahtia.

    Tiedän, että jonkun täytyy muuttua. Isosti.
    Teen vaikeaa työtä, jolle annan kaikkeni. (Ja vähän enemmän).
    Pyöritän kiireistä arkea, mahdollistan lasten harrastamisen, tuen koulunkäynnissä. Pidän huolta kodista, pyykkihuollosta, ruokahuollosta
    – kaikesta ja kaikista, paitsi itsestäni.

    Painosta viis, nyt on pakko muuttaa ja muuttua. Muuten lakkaan kokonaan olemasta.

    1. Kiitos Böö kommentistasi! Minusta tuntuu, että olet jo ottanut ensimmäisen vahvan askeleen, kun kirjoitit tuon tekstin! Olet astunut muutoksen tielle ja minusta kirjoittamasi kuulostaa hyvin määrätietoiselta.

      Muistelen, että ihan tutkitustikin aikuisen naisen paino nousee kilon vuodessa. Muutaman laihdutusjutun olen työssäni toimittajana kirjoittanut ja tämä ajatus putkahti mieleeni. Eli vaikka ei olisi isoa tai pientäkään ylipainoa, painonhallintaa tarvitsee jokaisen tavallaan tehdä.

      Sinulla on paljon asioita elämässäsi, mutta ajattele sitä, miten sujuvammin kaikki hoituu, kun pieni painonpudotus tai ylipäänsä omaan hyvinvointiin panostaminen tuo lisää energiaa. Lisäksi kun itse voi hyvin, se vaikuttaa myös ympäristöön aina työkavereista ja perheestä lähtien.

      Toivotan sinulla paljon iloa ja kärsivällisyyttä matkaan. Muista, että olet ottanut jo sen tärkeän, ensimmäisen askeleen. Havahtunut siihen, että pidät huolen kaikesta ja kaikista, paitsi itsestäsi.

      Hyvää viikonloppua!

  7. Hyvä ja selkeä postaus! Laihdutus on kyllä just usein vain korvien välissä, ja se henkinen kamppailu on paljon rankempi kuin fyysinen. Tästä postauksesta oli monelle varmasti apua ja tsemppiä :)

    http://www.ellileppiniemi.fi

    1. Kiitos Elli kommentistasi! Se henkinen puoli usein unohtuu, ainakin, jos keskitytään kaloreihin ja niiden laskemiseen. Kivaa viikonloppua :)

  8. Mulla oli just kans toi että lokeroin itseni huonoksi liikkujaksi. Mitä hittoa!? Päätin että en ole huono vaan musta tulee ihan hyvä! Ja sillä tiellä edelleenkin. Syön myös paremmin ja monipuolisemmin. Hyviä ajatuksia sulla tässä postauksessa :)

    1. Kiitos Piia kommentistasi! Mahtava homma! Hieno ajatusmuutos! Kivaa viikonloppua :)

  9. Nyt ekaa kertaa täällä blogin puolella, kun jotenkin insta on itselleni niin paljon helpommin saatavilla ja käytettävissä. Itse olen tällä viikolla (kyllä vasta tällä viikolla :D) valaistunut siihen asiaan, että duunilounaalla on itseasiassa tosi hyvä keittolounas. Vielä kun arvioin sen kalorimääriä ja laatua niin tajusin, että juju voisi olla juuri siinä. Että syö silmämääräisesti muka paljon, mutta kasvissosekeitoissa ja salaateissa on kuitenkin sen verran vähemmän kaloreita, että se tukisi pysyvämpää muutosta. Kiitos inspiroivista ajatuksista!

    1. Kiitos Sari kommentistasi! Mahtavaa, että tulit instan puolelta kyläilemään myös blogissa! Tervetuloa jatkossakin :)
      Mulle keittolounas on vähän turhan köykäinen tai ehkä tääkin on vain uskomus, ken tietää :) Pitää ehkä kokeilla kans keittoa taas pitkästä aikaa.
      Toki joku proteiinilisä siihen voi olla hyvä, kuten pikku kourallinen pähkinöitä (jos ei ole allerginen).
      Mä oon aika addiktoitunut tohon salaattilounaaseen tällä hetkellä. Ja tiedän hyvät mestat, mistä saa sellaisia, joilla nälkä lähtee :D
      Kivaa viikonloppua!

  10. Mullakin on ollut ongelmana, että olen uskotellut olevani se tyyppi, joka syö sen keksipaketin kerralla ja jolla ei ole itsekuria ja mahdollisuutta pudottaa painoa. Mutta eihän sen tarvitse olla niin! Kaikki lähtee omasta asenteesta.
    Sinulla on mahtava blogi ja siitä saa paljon tsemppiä ja hyviä oivalluksia :) Muistan kyllä energiasi ja iloisuutesi jo yliopistoliikunnan jumppatunneilta, kun opiskelin Helsingissä.

    1. Kiitos Tintti kommentista ja kauniista sanoista koskien mun ohjaamia jumppia! Yllätyin iloisesti :)
      Näinhän se on, että jos me kuvitellaan, että me ollaan jotain, se alkaa helposti toteuttaa itseään. Siksi mieluummin kuvittelen itseni nykyään kohtuullisen terveellisesti eläväksi sporttiseksi tyypiksi!
      Ihanaa viikonloppua sulle :)

  11. Noin kun sen esität, niin melkein itsekin alkaa uskoa muutokseen. Toivon että omassakin päässä on tapahtunut, jos ei vinksahdus, niin ainakin joku pieni naksahdus. Ihana lukea sun tekstejä, ne on jotenkin niin jalat maassa ja helposti samaistuttavia. Kiitos niistä!
    Jos saa esittää toivomuksia, niin kaipaisin vinkkiä kotijumppaan, kerään juuri motivaatiota sessioiden aloittamiseen :)

    1. Kiitos Sanna kommentista! Mahtava kuulla!
      Hei voisin toki noita jumppia mielellään tehdä joskus tänne blogiinkin. Itse jumppaan kotona nyt kerran pari viikossa noin parikyt minuuttia kerrallaan ja välillä olen niitä kirjallisesti instassa jakanut.
      Teen usein kuntopiiriä niin, että teen 4-6 liikettä, minuutin per liike ja sitten 4-5 kierrosta putkeen.
      Hiki tulee ja kunto nousee, lihakset vahvistuvat!
      Kivaa viikonloppua sulle 

      1. Kiitos tiedosta, täytyypä käydä katsomassa myös instanssi puolella :) Hyvää viikonloppua myös sinulle, tai näin sunnuntaina tulevaa viikkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *