Miksi haluat miellyttää?

Miksi haluat miellyttää? Se on kysymys, joka kannattaa esittää itselleen tietyin väliajoin. Itse kysyin sen kysymyksen itseltäni eilen, kun olin tavannut ystävääni. Olen pitänyt itseäni vahvana ihmisenä. Silti olen halunnut takertua miellyttämään muutamaa tyyppiä, joiden miellyttäminen minuna on mahdotonta.

Vastaisku ankeudelle

Eilen kun vaihdoin ystäväni kanssa kuulumisia, puhe kääntyi lopulta ihmiseen, jonka molemmat tunnemme. Kun kaverini sitten kertoi, miten töykeästi ja epäkohteliaasti tuo ihminen häntä kohtaan usein käyttäytyy, katselin häntä silmät suurina. Olin nimittäin kuvitellut, että olen ainoa, jolle tämä tyyppi on sellainen, ei esimerkiksi tervehdi tai sitten tiuskii, kun pitäisi tervehtiä. En jotenkin ollut edes ajatellut, että myös joku muu saa osakseen vastaavaa, olin kai pitänyt itseäni niin ainutlaatuisena!

Teet mitä vain, se on aina väärin

En edes ole tämän ihmisen kanssa juurikaan tekemisissä, mutta jostain syystä hän oli viime aikoina pyörinyt välillä mielessäni. Olin kuluttanut varmasti kymmeniä minuutteja miettien, miksi ihminen on itselleni sellainen kuin on, kun tiedän hänen osaavan olla myös vallan mukava ja aurinkoinen tietyille tyypeille.

Olin jopa miettinyt sitä, olinko itse tehnyt jotain väärin tai ollut hänelle epäystävällinen. Aivan turhaan. Ihan yhtä turhaan olin myös aikanaan tehnyt palveluksia hänelle ja ollut extraystävällinen. Tajusin sitten, että vaikka seisoisin päälläni, tyyppi ei muuttuisi minua kohtaan. Ihan turhaan olin yrittänyt miellyttää henkilöä, josta en oikeastaan kovin paljon edes pitänyt.

Samassa mieleeni tuli toinen henkilö, joka sulki minut ulos huomionsa piiristä siksi, että olimme olleet eräässä asiassa eri mieltä. Myös häntä kohtaan en ollut ollut oma itseni, vaan olin selitellyt ja vähätellyt itseäni ja nostanut toista mielipiteineen jotenkin korkeammalle. Kun tapasimme, se olin minä, joka pyytelin anteeksi. Jos jonkun olisi pitänyt pyytää anteeksi, niin ei kummankaan tai sitten molempien. Nyt vähän rotia siihen hommaan!

Vastaisku ankeudelle

Nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin olet

Illalla oli sitten hyvää aikaa miettiä, miksi nimenomaan näiden kahden henkilön huomio oli itselleni niin tärkeää, kun tulen ystävä- ja tuttavapiirissäni nähdyksi ja kuulluksi ilman, että joudun huomiota kalastelemaan millään tavalla, tekemisillä tai sanomisilla. Nähdyksi ja kuulluksi tulen useimpien kanssa olemalla oma itseni, sellainen kuin olen. Päätin, että jos en sellaisena kelpaa, niin en haluakaan kelvata. Kumpikaan näistä tyypeistä ei sitä paitsi koskaan ole ollut mikään sydänystäväni, vaan enemmänkin hyvän päivän tuttu.

Oli kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni, kun eilinen treffiseurani totesi, että hän on paitsi turhan tavaran lisäksi hankkiutunut eroon myös turhista ihmissuhteista, jotka vain kuluttavat ja vievät energiaa. Niinpä. Itsekin taas tajusin, että se on ihan okei ja sallittua. Miksi edes yrittää ylläpitää ihmissuhdetta, jota ei ole edes olemassakaan. Miksi yrittää miellyttää ihmistä, jolla lopulta ei ole omassa arjessa suurta roolia. Miksi kuluttaa enää sekuntiakaan energiaa ihmiseen, jolle itsekin on samantekevä.

Ehkä se miellyttämisen halu ja huomion hakeminen johtui siitäkin, että koen, että aikuisena ihmisenä toisten ihmisten kanssa on tultava toimeen, jos sattuu vaikka työkuvioissa törmäämään. Tervehtiminen nyt kuuluu käytöstapoihin samoin kuin se, ettei sattumalta törmätessä huokaile ja pyörittele silmiään ja osoita pelkillä eleillään, mitä toisesta ajattelee. En usko, että toinen on silloin sitä paitsi kovin sinut itsensä kanssa, jos pitää purkautua toiselle tuolla tavoin. Ja jos toinen ei kykene ystävälliseen kanssakäymiseen, siitä on turha syyttää itseään.

Oikeasti maailma on pieni eikä koskaan voi tietää, missä tilanteessa toisen kanssa joutuu taas tekemisiin! Olen myös itse tehnyt virheitä ja huomannut tämän aikanaan kantapään kautta, kröhöm.

Vastaisku ankeudelle

Kukaan ei voi miellyttää kaikkia, ei koskaan!

Niin se vain on, vaikka tekisimme mitä, emme voi miellyttää kaikkia. Viime viikolla kirjoitin ystävyydestä ja siitä, kuinka elämäntilanteet erottavat ja yhdistävät. Jos pystyy antamaan ystävälleen vapauden lähteä, pystyy siihen kyllä myös puolituttujen kanssa, joilla ei ole mitään sen suurempaa merkitystä.

Kenenkään ei pitäisi antaa itsensä olla toiselle kynnysmatto, sillä maailma on ihmisiä pullollaan. Kenenkään omanarvontunnon ei pidä rakentua toisten ihmisten arvostuksen ja huomion kautta, vaikka toki toisen arvostus ja huomio hivelee paikoin myös itsetuntoa ja saa ihmisen voimaan jopa paremmin. Tässä saan itsekin kääntyä sisäänpäin ja muistuttaa itseäni, että välillä on hyvä kysyä itseltään, miksi haluat miellyttää?

Itse kaipaan ihmissuhteilta rehellisyyttä. Pyrin myös siihen itse, vaikka toki kaikki me teemme välillä virheitä. Arvostan myös suoria sanoja mieluummin kuin sitä, että suljetaan ulkopuolella tai muuten käyttäydytään kusipäisesti. Olen huomannut, että joskus on hyvä pysytellä poissa toisen tieltä, jos siitä ei seuraa kuin harmia tai jopa pahaa mieltä.

Olenko ainoa vai onko sinulla kokemus jaettavaksi?

Kepeää keskiviikkoa! P.s. Lue myös tämä:

Parisuhde on tiimi

Vastaisku ankeudelle