Miksi tuhlaat energiaa ja ajatuksia asioille, joita et halua?

Miksi tuhlaat energiaa ja ajatuksia asioille, joita et halua? Kysyin itseltäni eilen illalla. Kun viimeiset kolme viikkoa treenasin mieltäni Weightfulness.com-harjoitteiden parissa, oivalsin sen, miten paljon olen viime aikoina keskittynyt ajatusteni kanssa siihen, mitä en halua. Jälleen kerran. Olin takertunut huolehtimiseen ja murehtimiseen sen sijaan, että olisin keskittynyt kirkkaasti elämässäni hyvin oleviin asioihin tai siihen, mitä aion saavuttaa.

Tässä mä istun ja unelmoin!

Elämänmuutosprojektissanikin olin keskittynyt enemmän jäljellä oleviin liikakiloihin ja isoon rasvaprosenttiin kuin jo tekemääni muutokseen. Kevät on ollut taloudellisesti haastava, sillä ylimääräisiä satojen eurojen menoja, kuten ylimääräisiä lääkärikuluja ja auton huoltomaksuja, on tupsahdellut sieltä täältä. Sen sijaan, että olisin päättänyt heti, että selviän niistä hyvin ja teen vaikka sitten ylimääräisiä hommia, olin keskittänyt kaikki ajatuspaukkuni rahapulaan ja rahan riittävyydestä murehtimiseen.

Ilmankos olo on välillä ollut kovin ahdistunut ja pelokas, sillä sitä saa, mitä tilaa.

Ajatusten käsittely ohjatusti nauhojen avulla saikin minut taas oivaltamaan, miten paljon moni meistä, minä myös, tuhlaa energiaansa asioille, joita pelkäämme tai joita emme tahdo. Pyörittelemme päässämme stressiä, murehtimista, rahan puutetta, sairauksia, työn määrää, liikapainoa, huonoa säätä, epäonnistumisia, häpeää, mitä tahansa. Mutta hyvä uutinen tulee tässä: uskon vahvasti, että tuokin on vain tapa, jota lipsuu tekemään, jos ei mieti, mitä miettii!

Itse olin hyvin valveutunut vielä muutama vuosi sitten ajatusten voiman kanssa, ja saavutin myös niitä unelmiani, kun vain keskitin voimiani ja ajatuksiani siihen, mitä tahdoin. Mutta niinpä on pakko myöntää, että kaikessa arjen pyörityksessä päivittäinen tai edes viikottainen henkinen treeni on jälleen jäänyt ja olen lipsunut jälleen vain porskuttamaan eteenpäin, en aina edes niin tyytyväisenä.

Näemme sen, mihin olemme tottuneet

Toinen asia, jota jäin pohtimaan, on se, että arkemme voisi olla aika erilaista kuin millaisena sen usein näemme. On helppo tarkastella elämää negatiivisen kautta ja nähdä vaikeudet ja haasteet, sen sijaan, että todella huomaa ne asiat, jotka joka päivä sujuvat hyvin!

Huomaamme arjessamme helpoiten ne asiat, joita olemme tottuneet näkemään. Rajaamme maailman helposti vain siihen, jonka olemme jo kokeneet, vaikka oikeasti mikä tahansa on mahdollista niin kauan kuin mikään ei ole varmaa! Tässä kuvaan astuvat myös kaikki ne tapahtuneet asiat, joita ilman ehkä haluaisimme elää. Sen sijaan, että etsisisimme ratkaisuja tai tekisimme toisin, pyöritämme pääkopissamme taakkoja, jotka ovat aikaa sitten nähneet eräpäivänsä!

Moni myös kokee saavansa ja saavuttavansa vain ne asiat, jotka hän itselleen suo ja joiden arvoiseksi hän itsensä kokee. Silti usea meistä uskoo, että kuka tahansa muu voi saavuttaa mitä tahansa. Ja sitten kun joku muu keskittää voimavaransa johonkin unelmaansa ja tekee siitä totta, on aika helppo sanoa, että no arvasin. Tottahan tuo häneltä onnistuu, mutta minä itse en koskaan tule saavuttamaan tuollaisia. Well, jos ei ole edes yrittänyt, on vaikea onnistua!

Tekemäni oivallus kyllä pudotti itseni maan pinnalle ja tajusin, miten sokeasti sitä olenkaan edennyt tässä viime kuukausien, toivottavasti en sentään vuosien, aikana. Se minä, joka uskoi unelmiinsa ja joka piti kaikkea mahdollisena, oli hautautunut arjen jalkoihin, mutta kaivautuu nyt takaisin mestoille! Aionkin ottaa vanhan hyvän sloganin käyttöön jälleen: näen sen, kun olen uskonut siihen! 

En haaskaa yhtään enää aikaani tai energiaani vanhalle todellisuudelle. Jokainen tie on avoin ja mitä tahansa mielettömän upeaa ja mahtavaa voi tapahtua vaikka tänään. Keskityn läsnäoloon ja siihen, mitä näen ja koen juuri tässä hetkessä. Jos vain junnaan tapahtuneessa tai huolienergiassa, en pääse eteenpäin. Vaikka negatiivinen ja myönteinen puoli ovat aina olemassa asiasta riippumatta, itse voin valita ja päättää, kumpaan niistä keskityn. Se ei ole vaikea päätös.

Lakkaan siis tietämästä, miten oman elämäni kuuluisi tapahtua. Mieluummin annan mahdollisuuden kaikille niille pienille ja suurille ihmeille, joita niille muille, kröhöm, tapahtuu joka päivä!

Mahtavaa sunnuntaita!

Jenny

Lue myös:

Ajatuksilla on merkitystä painonhallinnassa

Uskallatko lakata häpeämästä

Miksi elämä tuntuu tahmaiselta

Kun luopuu alkoholista, luopuu vain alkoholista