Mistä saat energiaa?

Tässä postauksessa tarjoilen sinulle kaksi lyhyttä harjoitusta, jotka vievät vartin ajastasi, mutta voivat tuoda paljon. Toimii!

Näin ne viikot hurahtavat! Nautin tänään viimeisestä lauantaivapaasta toviin, sillä ensi viikosta eteenpäin lauantaiaamuuni kuuluukin sisäpyöräily- ja intervalliohjaus. Ihan hauskaa, sillä liikkumalla viikonloppu lähtee hienosti käyntiin ja aamuliikunnan ansiosta virtaa riittää pitkälle iltaan. Tekisi mieli jo vetää lenkkarit jalkaan, mutta köh, vielä pitää odotella.

Olen tässä kuitenkin miettinyt jälleen sitä kaikkea, mistä itse ammennan energiaa. Tuli mieleen jakaa teidän kanssa yksi harjoitus, jota monessa yhteydessä olen itse tehnyt (esimerkiksi Valmentamon kurssilla) tai teetättänyt muilla, nimittäin energialaatikko-harjoitus. Siinä piirretään yksinkertaisesti paperille suorakaiteenmuotoinen laatikko, johon kirjoitetaan kaksi asiaa prosenttilukuina: a) kuinka paljon asiat antavat minulle energiaa ja b) kuinka paljon asiat vievät minulta energiaa. Kannattaa kirjata paperille ensimmäisinä alitajunnasta pongahtavat lukemat, sillä ne ovat usein eniten totta ja kumpuavat omasta itsestämme. Itse olen tehnyt tätä harjoitusta aina tietyin väliajoin ja vaikka lopputulos numeroina on välillä ollut sama, on se sittenkin tarkoittanut käytännössä eri asiaa. Lukemat saatuaan voi sitten pohtia, mitkä olisivat tavoitelukemat, johon haluaa päästä. Itse en usko täydellisyyteen, joten omalla kohdallani tuo 100 prosenttia ei toteudu ikinä, mutta nämähän ovat makuasioita.

Kun harjoitus on tehty, voi valita vaikkapa kolme asiaa elämässä, jotka tuntuvat energiasyöpöiltä, ja joista haluaa luopua. Itse olen vuosi sitten merkinnyt luopumisen arvoisiksi asioiksi murehtimisen, huonot ihmissuhteet ja katkeruuden. Pakko sanoa, että vuodessa olen todella päässyt irti kahdesta jälkimmäisestä, murehtimatta olemaan en ole vielä aivan täysin kyennyt. Seuraavaksi voi miettiä, mistä sitä energiaa sitten saa ja annan tässä avainsanoja, jotka voi kirjoittaa paperille: ihmiset, väri, ääni, tuoksu, maku, musiikki, paikka, tekeminen, unelma. Kun nämä ovat paperilla, sanojen perään voi alkaa kirjoittaa mitä vain ne tuovat mieleen. Itse olin vuosi sitten kirjoittanut esimerkiksi paikan kohdalle koti, työhuone, merenranta, taaperon kainalo.

Vielä eiliseen unelmapostaukseen liittyen tahdon kertoa teille tosi yksinkertaisen harjoituksen, jonka olen tehnyt myös oman life coachini kanssa ja Valmentamon Annen kurssilla. Kirjaa unelmiesi elämä ylös sellaisena kuin itse sen näet. Jos siihen lukeutuu viinitila Ranskassa, kiltit lapset, vanha hirsimökki järven rannalla, kerrostaloasunto keskellä kaupunkia, työ sairaanhoitajana tai linna Sveitsissä, kirjaa se ylös. Ikään kuin teet oman elämän käsikirjoituksen sellaisesta elämästä, mitä oma arkesi voisi parhaimmillaan olla. Tuota kässäriä sinun ei tarvitse näyttää kellekään, joten se voi olla niin pröystäilevä tai vaatimaton kuin itse haluat. Kun kässäri on valmis, ala jakaa sitä kirjaimilla kolmeen osaan: a) mistä voin päättää b) mihin voin vaikuttaa c) mistä en voi päättää ja mihin en voi vaikuttaa. 

Lopuksi tarkistat, miten paljon mitäkin vaihtoehtoa unelmaelämäsi pitää sisällään. Kuinka paljon on asioita, joista et voi päättää etkä vaikuttaa… Kröhöm, niin ajattelinkin.

Näitä vastauksia kirjoitellessa kannattaa vain antaa kynän sauhuta ja tajunnan virrata. Kun alkaa liikaa miettiä, niin vastaukset eivät enää nouse alitajunnasta vaan järki tulee mukaan, eikä se ole tämän tyyppisten harjoitusten tarkoitus.

Nämä harjoitukset vievät vain muutaman minuutin, mutta voivat antaa sinulle kallisarvoista tietoa omasta itsestäsi!

Ihanaa lauantaita, palataan asiaan! Olisi hauska kuulla, millaisia kokemuksia harjoitukset teille antoivat.

Minä saan virtaa muun muassa merestä. Kesällä jouduimme veneellä myrskyyn, melko jännittävä kokemus. Vesi ryöppysi!

Minä saan virtaa muun muassa merestä. Kesällä jouduimme veneellä myrskyyn, melko jännittävä kokemus. Vesi ryöppysi!