Mitä rakkaus tekisi?

Mitä rakkaus tekisi? Ainakaan se ei kiukuttele siksi, että sillä on nuha, nälkä, työstressi tai sitä muuten vain vatuttaa. Tämä yksinkertainen lause voi pelastaa monta huonoa hetkeä ja muuttaa ärsytyksen samantien ystävällisyydeksi.

Tajusin osittain itse, osittain Kati Susiahon valmennuksessa (jossa käyn kerran kuussa), että kun stressi ottaa ihmisestä vallan, hän lakkaa elämästä rakkauden kautta. Silloin sitä alkaa panikoida, elää tulevassa, elää menneessä, elää murehtimisen, ahdistumisen ja pelon kautta. Sitä ei jaksa enää ajatella, että no miksipä en minä, vaan ajattelee, että taas minä, ei hemmetti sentään. Aina mulle käy näin. Miksi tämä ei koskaan helpotu? Teen kaikkeni, mutta missä on positiivinen lopputulos, onnistuminen, menestyminen, helpompi arki? Elämä on yhtä selviytymistä. Ihan sama jos makaan tässä sängyllä ja tuijotan kattoon, koska mikään ei tuu koskaan järjestymään. Kaikilla muilla on paljon helpompaa.

Huvittavaa tässä on se, kuinka monta kertaa olen kammennut itseni ylös noista ajatuksista, kun olen ollut uponneena niihin kaulaani myöten. Ja aina kaikki on tavalla tai toisella selvinnyt, järjestynyt, loksahtanut kohdilleen, ratkennut, helpottunut, hiipunut, muuttunut.

Aina.

Aina kun stressaannun tai ahdistun, sanon itselleni: elä ja rakasta. Tunne rakkaus. (Näyttelijä Amy Adams jenkkien Voguessa.)

Mutta ei pelon kautta. Ei stressin kautta. Ei murehtimisen, vellomisen tai harmittelun kautta. Ei sitä kautta, että olen nähnyt itseni pienenä maan matosena ja uhrina, säälittävänä tyyppinä, joka yrittää ja yrittää mutta ei koskaan saa valmiiksi tai ainakaan enempää.

Asiat ovat ratkenneet sen avulla, että olen päättänyt antautua hetkeen. Olen halunnut olla taas läsnä, tässä ja nyt. Olen nostanut kädet pystyyn (ah, miten monta kertaa tämänkin olen elämässäni tehnyt) ja sanonut, että anna tulla, elämä. Jemppa on valmis ottamaan vastaan sen, mitä sieltä on tulossa.

Viisas Kati pyysi minua ajattelemaan itseäni rakkauden kautta. Että fyysinen minä on kuin kuori, jonka annan rakkauden käyttöön.

Mitä rakkaus tekisi?

Kun alkaa taas (kyllä, jälleen kerran) ajatella rakkauden kautta, asiat muuttuvat.

Ne muuttuvat helpommiksi. Jappp!

Rakkaus ei kiukuttele puolisolle siksi, että sillä on nuha tai nälkä tai sitä muuten vain vituttaa. Rakkaus ei mäkätä eteisen kenkävuoresta, vaan järjestää ne jälleen kerran ja myöntää, että joo-o, kasassa on myös kuudet omat lenkkarit (tarvitseeko todella kaikkien juoksukenkien olla siinä eteisen pikkusyvennyksessä?). Rakkaus ei räplää kännykkää silloin kun seitsemänvuotias haluaa, että luen sille Supermarsu-kirjaa. Rakkaus ei stressaa siksi, että pankkitili näyttää epämieluisaa lukemaa. Rakkaus ei murehdi tulevaa juoksukisaa (jonka pitäisi olla hauskaa) ja sitä, että on huonompi kuin kaikki muut ja heidän kumminkaimansa. Rakkaus antaa kaikkien tunteiden tulla, mutta ei ripustaudu niihin negatiivisiin. Rakkaus antaa elämän tapahtua, eikä seiso itse pelkoineen sen edessä tulppana tukkimassa tietä. Rakkaus ei raivoa, vaikka lyö pikkuvarpaansa oveen, tiputtaa liian täyden käytetyn suodatinpussin vastapestylle lattialle tai unohtaa lähettää tärkeän sähköpostin.

Tänään alkoi loma!

Harjoittelin jo metrossa aamulla kaiken elämän näkemistä pyhänä ja rakkauden näkemistä joka hetkessä. Ehkä se tästä taas, satoi tai paistoi!

Mahtavaa heinäkuun alkua!

Jenny

Instagramissa