painonhallinta

Miten onnistuin laihtumaan kuuden vuoden jojottelun jälkeen?

Tänään pohdin sitä, miten onnistuin laihtumaan kuuden vuoden jojottelun jälkeen. Mietin myös saamaani palautetta hoikistumisen suhteen. Painoa on nyt lähtenyt 16 kiloa kuluneen vuoden aikana. En edes koe, että olisin laihduttanut ollenkaan enkä ole kokenut painonpudotusta mitenkään hävettävänä asiana.

Muutamia kertoja minulle on sanottu, että vitsi miten hienoa, kun olet ollut noin avoin tuon painonpudotuksesi kanssa.

Hm, pitäisikö painonpudotus tehdä salassa?

Minulle on myös sanottu, että olet tosi rohkea, kun olet uskaltanut kertoa elämäntapamuutoksestasi.

Sama juttu, eikö siitä, että pyrkii elämään terveellisemmin, voi puhua?

En ole itse pitänyt itseäni ollenkaan rohkeana tai erityisen avoimena. Olen ollut lähinnä hämmentynyt, miten paljon lounasruokani, välipalani ja treenini ovat herättäneet kiinnostusta. Olen kuitenkin ihan tavallinen keski-ikää lähentelevä nainen, joka vielä vuosi sitten oli vähän ylipainoinen, eikä edes järisyttävän paljon.

Olen laittanut Instagramiin ja tänne blogiini itsestäni kuvia, jotka eivät ole mitenkään mairittelevia. En kuitenkaan ole se tyyppi, joka haluaa näyttää vain sitä siloiteltua puolta, vetää vatsaa sisään ja kieltää (itseltään) että on ollut myös vähän paksummassa kunnossa.

Ylipäänsä motiivini elämänmuutoksestani raportoimiseen ei ole ollut se, että haluaisin pakkomielteisesti saada noita ihania viestejä, joita moni Instagramissakin kirjoittaa postaamieni muutoskuvieni kohdalla. En ole myöskään tarvinnut sosiaalista painetta koska olisin pelännyt, että jos nyt en puhu asiasta ääneen, repsahdan ja sorrun vanhoihin elämäntapoihini ja lihon taas.

Oikeasti motiivini on ollut se, että jos minä sen kuuden vuoden jojoilun jälkeen pystyin muuttamaan tapojani ja pudottamaan painoa, pystyy siihen kuka tahansa. Eikä sen tarvitse olla vaikeaa.

Painonhallinta ei ole taistelua

Olen myös halunnut näyttää sen, että elämänmuutoksen, painonpudottamisen, painonhallinnan, terveellisemmin syömisen, säännöllisesti liikkumisen ei tarvitse olla taistelua, kamppailua, vaikeaa ja kaikkea muuta epämiellyttävää ja negatiivista. Sen ei myöskään tarvitse olla jotain, jota tehdään liian tiukasti ja kovaa jonkin aikaa ja sitten lopetetaan, kun ei jaksetakaan noudattaa itselle liian tiukkoja sääntöjä. Eikä se missään nimessä ole asia, joka pitää tehdä salassa ja jonka tekeminen merkitsee sitä, että on (ollut) epäonnistuja, kun ylipäänsä on tilanteessa, että painonpudotus on ajankohtaista.

Sen sijaan olen halunnut näyttää, että elämänmuutos, painonpudottaminen, painonhallinta, terveellisempi syöminen ja säännöllinen treenaaminen ovat asioita, joiden vuoksi koko elämää ei tarvitse rysäyttää kerralla uusiksi. Ihan oikeasti ne pienet jutut toimivat, kun vain alkaa tehdä niitä eikä vain ajattele tekevänsä niitä. Tai jos ajattelee, että ne (annoskoon pienentäminen, proteiinin lisääminen, säännöllinen syöminen, liikunnan merkitseminen etukäteen kalenteriin, treenipäiväkirjan pitäminen) nyt ovat niin pieniä asioita, että ne tuskin toimivat, enpä viitsi edes kokeilla tuollaisia pikkujuttuja, niin ei kannata ihmetellä, jos mitään ei ala tapahtua.

Ihminen on tottunut olemaan olemassa, kuten on. Moni odottaa muutoksia, mutta jos ei tee asioita eri tavalla kuin ennen, ei mikään muutu.

Ei myöskään ole mitenkään muodikasta puhua hitaasti tapahtuvien tulosten puolesta aikana, jona some pullistelee kuvia, joissa valtava muutos on tehty parissa kuukaudessa tai aikakauslehdet mainostavat, että allit pois ja pikajuoksijan perse kahden kuukauden treenillä. Mutta itse olen kokeillut sen nopeankin reitin, vieläpä monta kertaa, eikä se ole toiminut itselläni. Koskaan. En toki sano, etteikö se toimisi jollakulla muulla.

Mitä sitten olen huomannut:

  • Painonhallinta on pieniä valintoja, mutta jatkuvia valintoja.
  • Painonhallinta on ihan tavallista elämää, eikä mistään tarvitse kieltäytyä, jos ei halua. Kaikkea voi syödä, mutta vähemmän.
  • Pian 10 kuukauden jälkeen suurimmasta osasta uusia tapoja on tullut itselleni rutiineja. En tee niitä enää tietoisesti, vaan ne ovat oikeasti osa arkeani ja tapahtuvat automaattisesti. Se, että uusista tavoista tuli rutiineja, kesti kuukausia. Malttia siis!
  • En usko, että painonhallinta voi koskaan toimia kuuriluontoisesti. Nyt 16 kilon painonpudottamisen jälkeen en tietenkään voi esimerkiksi syödä samalla tavalla kuin vuosi sitten, kun aloin muuttaa tapojani. Tämä on nyt se helpoin puoli: en edes pystyisi enää noudattamaan vanhoja tapojani, en esimerkiksi jaksa syödä niin isoja annoksia.
  • Kun kilot karisevat hitaasti (alle 2 kilon kuukausitahtia), ei oikeasti tunnu siltä, että edes laihduttaisi.

Miksi aiemmin epäonnistuin:

  • Kärsimättömyys oli yksi syy. Kun vuosien aikana kerätyt kilot eivät kadonneetkaan parissa viikossa tai muutamassa kuukaudessa, en jaksanut enää innostua painonhallinnasta. Tällä viimeisellä kerralla, kun muutin elämäntapojani eri tavalla kuin koskaan aiemmin, ei ensimmäiseen kolmeen kuukauteen tapahtunut juuri mitään, elimistöllä kai kesti tottua uuteen. Silti jatkoin sinnikkäästi uusia tapojani ja uskoin, että jossain vaiheessa sen on pakko alkaa näkyä.
  • Kuvittelin, että urakka on niin valtava, etten jaksanut edes yrittää tai aloittaa. Uskottelin itselleni, etten pysty siihen, niin kas, eihän minun tarvinnut edes kokeilla. Tässä kohtaa auttaa muuten se, ettei heti ajattele pudotettavien kilojen kokonaismäärää, vaan etenee kilo kerrallaan. Tai ettei ajattelisi, että pitää liikkua niin ja niin monta kertaa viikossa, vaan etenee treeni kerrallaan.
  • Ajattelin, että olen jo tehnyt kaiken, mitä asian eteen voin vain tehdä. Itseä on niin helppo huijata, minä tiedän. Silti olin syönyt mitä sattuu, liikkunut miten sattuu, stressannut… Itsellä tuo uskomus siitä, että tein muka kaikkeni painonhallinnan eteen, oli vielä vuosi sitten vahva, vaikka oikeasti se oli ihan bullshittia.
  • Kielsin itseltäni kaiken mahdollisen ja menin liian tiukalle parsakaali-kana-linjalle. Jos siihen vielä lisää hiki päässä liikkumisen, niin ei ihme, jos into lopahtaa ennen kuin ehtii alkaakaan. Kun uusia elämäntapoja ei jakseta noudattaa paria viikkoa kauempaa, on itseä helppo alkaa inhota. Sitten ollaankin siinä ihassama-vaiheessa, eikä millään ole mitään väliä.
  • Häpesin itseäni. Ajattelin, että onpa noloa, surkeaa ja säälittävää, että olen ylipäänsä taas (siis taas!!) tilanteessa, että yritän tehdä muutoksia. Oikeasti ei olisi ollut mitään hävettävää. Elämäntilanteet vaihtelevat, monenlaista sattuu, ja ylipainoon on monia syitä. Liikapainoisena en ollut yksin – suomalaisista aikuisista 55 prosenttia on ylipainoisia ja 20 prosenttia lihavia.

Jos oikeasti haluaa elämässään (mitä tahansa) muutosta, on se mahdollista.

Ihminen on tottunut olemaan olemassa, kuten on. Moni odottaa muutoksia, mutta jos ei tee asioita eri tavalla kuin ennen, ei mikään muutu.

Herääkö ajatuksia?

Mukavaa torstaita!

Jenny

Myös Facebookissa ja Instagramissa

Muita painonhallintaan liittyviä postauksiani löydät painonhallinta-kategoriasta.

14 thoughts on “Miten onnistuin laihtumaan kuuden vuoden jojottelun jälkeen?

  1. Erittäin upea saavutus ja asenne mitä ihailtavin! Erityisesti komppaan kohtaa pienistä, mutta jatkuvista muutoksista, mitä voikin soveltaa todella moneen elämän osa-alueeseen :)

    1. Kiitos Aliisa kommentistasi! Ja niin totta, samaa metodia voi todellakin soveltaa ihan mihin tahansa elämässä :) Enpä tullut ajatelleeksi sitä tässä yhteydessä, mutta tottahan tuo on.
      Itselle oli tärkeää, että teen muutoksia, joita pystyn noudattamaan pitkän aikaa. Mikään pikadieetti ei olisi ollut sellainen.
      Mahtavaa uutta viikkoa sulle!

  2. Tervehdys :)
    Kiitos taas sanoistasi! Täyttä asiaa.
    Ihminen tahtoo olla niin mukavuudenhaluinen, että nopeat tulokset houkuttavat suuresti. Minulla elämäntapamuutosta takana puolitoista vuotta. Vasta nyt syksyn alussa on tuloksia alkanut näkyä. Uskon olleeni pahasti säästöliekillä (raskaus,imetys, univelka, ylikuormitus…), jonka vuoksi paino oli ja pysyi sinnikkäästi. Monet kerrat on tehnyt mieli tarttua johonkin pussikuuriin, mutta sinnikkäästi olen pysynyt omassa ruokavaliossani, muistuttaen, että kyllä se sieltä vielä tulee, usko vaan, älä luovuta! Ja näinhän on nyt käynyt! Tuntuu niinkuin paino tippuisi itsestään. Treenata en paljon ole ehtinyt. Viitaten, Jenny, aiempaan kirjoitukseesi: elämäntilanteestani johtuen, jos olen viikossa päässyt kolme kertaa treenaan, on se jo mielettömänhuippuhyväjakivajuttu :D
    Joskus kyllä latistaa, kun kaverit ’marisee’, että huono viikko kun ei oo päässy kuin neljästi…. Mutta me kukin omista lähtökohdistamme ja elämäntilanteistamme käsin katselemme ja koemme näitä(kin) asioita :) Ja itse yritän iloita vaikka vain siitä päivän 15 minuutista! Aina parempi kuin mitään. Enpähän ainakaan sinä aikana ollut herkuttelemassa :-P
    Tämmöistä olen nyt miettinyt ja haluaisin kysyä Jenny sinulta: Miltä sinusta huomiot/kehut ja ihastelut uudesta ulkomuodostasi tuntuvat?
    Itse olen todella paljon pyöritellyt tätä asiaa. Kaveri kun sanoo, että näytätpä hyvältä. Joo, kivasti sanottu, mutta en kuullut sitä silloin aikaisemmin ;) Vaikka, omastakin mielestäni tunnun ja näytän kivemmalta, mutta jotenkin ehkä tämä ulkonäkökeskeisyys minua vaivaa… Tai sitten olen tullut herkkähipiäisemmäksi :D
    Oli miten oli, jatketaan tällä hyvää tuovalla linjalla ja tsemppiä kaikille sinne haluaville! Niinkuin Jenny sanoi: Se ei loppu kädessä ole edes vaikeaa.
    Upeaa sunnuntaita <3

    1. Kiitos Susanna kommentistasi!
      Oon kans aika varma, että huonot unet ja heräily vaikuttavat myös painoon ja liekö sitä ihan tutkittukin. Ainakin muistelen, että näin olisi. Ja onhan näitä muitakin elimistöä sekoittavia asioita.

      Tosi hienoa, että olet malttanut olla sitkeä ja muistanut sen, että jossain vaiheessa alkaa tapahtua! Tähänkin pätee se sama tuttu lause: mikään ei kestä ikuisesti ja kaikki muuttuu jossain vaiheessa.
      Mä tiedän niin ton liikkumisasian. Viime viikolla liikuin 5 kertaa, mutta kaksi treeneistä oli 20 minuutin vatsatreenejä kotona! Mutta nekin lasketaan :) Näin se menee, että kaikilla meillä on tilanteemme ja missään nimessä liikunta ei saa kuormittaa elämää, vaan senhän pitäis tuoda energiaa. Joten sen mukaan sitten liikutaan!

      Mä olen miettinyt tuota kehuasiaa ja saamaani huomiota ja kyllähän se imartelee, mutta välillä jo vaivaannuttaa. En kuitenkaan ole tehnyt muuta kuin pudottanut painoa. Moni tosin toteaa, että olit ihana ennenkin tai muuta sellaista eikä ala vertailla. Mulla oli se tilanne vuosi sitten, että en oikein osannut olla itseeni epätyytyväinen, vaikka tiesin, että ylipainoa on. Olin onnistunut käsittelemään asioita niin, että rehellisesti sanottuna tykkäsin itsestäni myös sellaisena eikä laihtuminen ollut pakko. Jos tilanne olis ollut päinvastainen, että olisin ollut kovin ahdistunut, niin voi olla, että myös noi kommentit tuntuisivat siltä, että ai, silloin en kelvannut, mutta nyt kelpaan.
      Mutta lopulta mä uskon, että ihmiset haluavat kertoa, että he ovat onnellisia mun puolesta, kun olen onnistunut ja siksi kehuvat. Onhan tää maailma tosi ulkonäkökeskeinen, mutta siks just olen yrittänyt tuoda esiin niitä muita puolia eli lisääntynyttä energiaa ja jaksamista muun muassa. Se on tärkeämpää tässä koko hommassa kuin se, miltä nyt näytän.
      Mahtavaa viikon jatkoa sulle! Kaikkea ihanaa <3

  3. Ihanaa Jenny!

    Kiitos kirjoituksistasi ja onnea saavutuksistasi. Saan voimaa jutuistasi… itse olen kolme kuukautta liikkunut todella paljon entiseen elämään verrattuna. Keho on muutoksen alussa. Kyllä se tästä lähtee painokin putoamaan, selvät merkit on jo havaittavissa. Hiljaa hyvä tulee!!!

    1. Kiitos 171 cm ja 79 kg kommentistasi ja kauniista sanoistasi. Ja kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä! Kyllä ne uudet tavat alkavat näkyä pakostikin, kun vain malttaa olla kärsivällinen.
      Ja kyllä, hiljaa hyvä tulee. On hyvä antaa kropalle ja mielelle aikaa tottua uuteen. Vaikka toki välillä sitä on kärsimätönkin olo, mutta kun sen tiedostaa ja muistaa, että sekin tunne kuuluu elämään, niin sekään ei haittaa.
      Kivaa viikonlopun jatkoa :)

  4. Ai hitsi (sanooko kukaan enää noin???), tämä(kin) kirjoitus kolahti! Olen ihan hirveästi miettinyt viime kuukausina sitä, miksi ihmeessä en saa aikaiseksi laihduttamista/elämäntapojen muutosta, kun kuitenkin tiedän, miten se tehdään. Pudotin muutama vuosi sitten kiloja aika kivasti – tarkkoja vaakalukemia mulla ei ole, mutta muutos oli merkittävä ulkoisesti ja myös fiiliksen puolella; voin tosi hirveän hyvin silloin ja kroppa muotoutui ihan silmissä. Ihan kuten sinäkin, tein pikkumuutoksia, jotka sitten sain muutettua rutiineiksi (varmaan se tärkein juttu!), enkä kokenut laihduttavani missään vaiheessa.

    Tajusin vasta tätä lukiessani, että sitten kun tuli sitä kuuluisaa ”kaikenlaista” ja kilot hiipivät takaisin, sorruin just tohon ”en pysty” -ajatteluun. Ja myös tohon ”olen jo tehnyt kaiken, mitä pystyn” -ajatteluun. Niinpä niin, tein sen kyllä kertaalleen, mutta nyt se pitää tehdä uudestaan! Pitäisi myös muistaa kehua itseään siitä, että suurin osa silloin edellisellä kerralla oppimistani ruutineista ovat edelleen mukana, en ole niistä lipsunut (ei rutiineista edes oikein voi lipsua, ne kun ovat jo olemassa).

    Nyt tarvitaan LISTA. Päätin just, että ihan ensimmäinen juttu, minkä teen on se, että kaivan muistista kaiken sen, minkä tein silloin edellisellä kerralla oikein. Harmillista kyllä, en ole silloin kirjoittanut. Merkkaan listaan, mitkä tavat ovat jäljellä, mitkä pitää ottaa takaisin ja lisään listaan juttuja, mitä vielä pitää lisätä tai tehdä toisella tavalla kuin silloin. Ja sitten vaan aloitan. Ei se ollut silloin vaikeeta, joten ei se voi sitä olla nytkään. Kunhan vaan aloitan. Heh, mikä kyllä just aina on se vaikein juttu, mutta unohdetaan se nyt tässä vaiheessa :)

    Ihanaa viikonloppua sulle Jenny ja kiitos siitä, että kirjoitat. Osaat pukea sanoiksi asioita semmoisella tavalla, että mä ainakin koen ahaa-elämyksiä kerta toisensa perään sun tekstejä lukiessani!

    1. Mä sanon! Hitsi vie, hitsiläinen ja ai hitsi! :)
      Kiitos Emma kommentistasi! Kiva kuulla, jos joku kello alkoi soida. Toi lista-ajatushan on ihan mainio! Voisinpa itsekin hyödyntää sitä ja tehdä ennen ja jälkeen -listaa ja vertailla vähän tapoja tehdä.
      Aloittaminen ON aina se vaikein asia. Niin helposti ihminen lykkää asioita ”huomiselle” tai ”ensi maanantaille”, joka harvoin oikeasti tapahtuu.
      Kiitos sulle kauniista sanoista. Kivaa viikonlopun jatkoa :)

  5. Sie oot niin inspiroiva, on tosi kiva lukea siun tekstejä, ilolla aina ootan milloin blogi päivittyy :)
    Oikein ihanaa perjantaita ja mahtavaa viikonloppua siulle!

  6. Hei, kiva seurata juttujasi instassa ja blogissa. Mullakin paino jojoilee. Ruoka on niin hyvää, herkut iltaisin mahtavia, sohvalla on ihana köllötellä….mistä löytyisi se kipinä , millä pudottaa painoa😆 Ehkä tuo olisi hyvä, että laittaisi kalenteriin ylös lenkkipäivät, kuntosalivuorot jne.

    1. Kiitos Piiki kommentistasi! Kiva kuulla!
      Tiedän tuonkin tunteen, mutta lopulta olin niin kyllästynyt siihen olomuotooni, ettei edes mukavuudenhalu ole tullut väliin, enkä myöskään ole nyt päätöksen teon jälkeen tarvinnut itsekuria, koska nämä muutokset ovat olleet niin pieniä ja siksi helppo sujauttaa arkeen mukaan.
      Pimeys on pistänyt mut herkuttelemaan, kova suklaanhimo, mutta levyllisen sijaan menee pieni patukka. Ei kaikkea voi ja kannata itseltään kieltää, en usko, että sellainen on pysyvää.
      Itsellä toimii tuo, että aikataulutan liikunnat etukäteen, sitten ne tulevat tehtyä ainakin, myös silloin, kun sohva kutsuisi liian voimakkaasti, kuten eilen :)
      Tsemppiä perjantaihin ja ennen kaikkea ihanaa oloa!

  7. Hyviä tuloksia olet saanut aikaiseksi. Hyvä Sinä! :)
    ”Jos ei tee asioita eri tavalla kuin ennen, ei mikään muutu.” Näinhän se meneekin. Pienet muutokset pitkällä aikavälillä toimivat parhaiten.
    Minulla paino on pudonnut 10 kg vuoden aikana, ilman että olen laihduttanut tai edes ajatellut sitä. Laitoin viime syksynä tavoitteeksi oman kunnon parantamisen, siinä kaikki. Sitouduin käymään salilla (Crossfit) 3 kertaa viikossa – eikä mitään muita muutoksia. Siinä oli jo riittävästi lupausta.
    Olen aina syönyt terveellisesti, mitä nyt leipä ja karkit on maistuneet vähän liian kanssa. ;) Pikkuhiljaa niidenkin kulutus on vähentynyt, vaan ei loppunut. Liian tiukka kieltäytyminen saa aikaan vaan repsahduksia ja huonoja tuloksia. Oma ruokavalio on pääasiallisesti puhdasta perusruokaa (siis oikeaa ruokaa), ilman sen kummempia kommervenkkejä tai höpöhöpö-juttuja.
    Summa summarum, elämäntapamuutos on kuitenkin helpoin tie muutokseen.
    Tsemppiä sinulle myös jatkossa!

    1. Kiitos Annu kommentistasi! Tämä on ollut vähän tällaista opettelua siksikin, että en ollut koskaan kärsinyt aiemmin mistään paino-ongelmista ennen tosiaan tuon iltatähteni (täyttää 7), syntymää. Mutta hyvä näin, nyt olen tyytyväinen, että tämän(kin) olen kokenut, niin ymmärrän taas vähän paremmin muitakin ihmisiä.
      Vau, hienosti sun keho on ottanut treeniä vastaan ja nyt se varmaan on sen painoinen kuin on hyväkin olla. Oon huomannut, että keho on kyllä viisas, tässä tämän matkani varrella. Mulla oli ihan selkeä tavoite, olla nelikymppisenä parhaassa kunnossa ikinä ja tavoittelen sitä liikkuvan minäni normipainoa, joka on 63 kiloa. Siihen on vielä viitisen kiloa matkaa, mutta tosiaan, katsotaan lähteekö tässä vielä lisää vai onko tämä nykyinen se mulle sopiva. Vähän olisi varaa tiristää, mutta eipä ole kiirettä.

      Mun ongelma olivat kyllä liian suuret annokset, jotka olivat perua liikunnanohjaajavuosilta, kun urheilin todella paljon. Ja tietty rakastin just kaikkea epäterveellistä, kuten pastaa, pizzaa, hamppareita jne. Kermaa ja voita käytän kyllä yhä ruoanlaitossa, mutta annokset on puolet siitä, mitä esim. viime syksynä :D
      Tää pimeys on vain herättänyt jonkun kovan suklaanhimon itsessäni, mutta onneksi nekin määrät ovat kohtuullisia.

      Kyllä oon samaa mieltä, että ne tavat, joita pystyy helposti noudattamaan jatkossakin, ovat ne ”salaisuus”. Eli ei mitään pikajuttuja.
      Ihanaa perjantaita ja nastoja treenejä sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *