Niin maanantai!

Kyllä maanantaiaamu voi olla niin maanantaiaamu. Piti hankkia koululaisille bussiliput, sillä asuessamme Espoossa (not for long) ja lasten käydessä koulua Helsingissä kumpikaan kunta ei kustanna seutulippuja. No, enpä sitten tiennyt viikonlopun ruokaostosten jälkeen paljonko tililläni on rahaa näin ah aina niin armottomassa loppukuussa, joten meninpä automaatille tarkistamaan. Ja kas, sehän ei tietenkään toiminut. Siirryin kuitenkin jonottamaan lippuja R-kioskille, jossa yläasteikäinen poika osti tikkaria eikä myyjä saanut laitteellaan tikkarin koodia luettua. Ja jono kasvoi. Ja kasvoi. Ja kasvoi. Kun tuli vuoroni, kysyin myyjältä, voisiko hän ensin veloittaa bussilippurahan kortiltani, sillä enhän tiennyt, onko minulla rahaa, koska automaatti ei toiminut. Myyjä tikkariepisodista ärsyyntyneenä tiuskaisi minulle, että ei onnistu ja minä pankkiautomaatin toimimattomuudesta vattuuntuneena vastasin takaisin, että no kuule aivan sama, on rahaa jos on, ja jos ei, niin sitten ei. Sellaisella ylikireällä äänellä, tiedättehän. Olen sellaisen äänen tuottamisessa todella hyvä, ikävä kyllä.

Onneksi sain koottua itseni ja myyjäkin ehti rauhoittua. Oli rahaa. Sain bussiliput. Sanoin kiitos. Lapset pääsivät kouluun. Tässäpä vain taas oiva osoitus, että se tarttuu, se paha tuuli. Pienikin tiuskaisu voi aiheuttaa ketjureaktion. Ja että jos elämäsi on juuri sillä hetkellä aivan syvältä, olet pahalla mielellä jonkun muun tekosista tai joku juttu ei vain yksinkertaisesti onnistu, se ei luultavimmin ole sen seuraavan kohtaamasi ihmisen vika.

Mutta jos jotain huonoa, niin myös hyvää. Yhtä lailla se tarttuu se hyvä tuulikin. Ja jokainen meistä voi valita, millaista fiilistä toisille tahtoo levittää.

Olisi vain heti pitänyt minunkin pysyä siinä iloisessa asenteessa, eikä lähteä mukaan toisen harmitukseen. Mutta sepä vain on välillä niin vaikeaa, erityisesti maanantaiaamuna. Silti huomaan itsessäni kehitystä. Toisen mielialoista projisoitumisen välttäminen on aina vain helpompaa. Vaikka ensin alkaa keittää, keittoaika on jatkuvasti lyhyempi, lyhyempi ja lyhyempi. Että toinen voi tehdä mitä vain, ja minä vain hengähdän ja ajattelen, että tämä on vain tunne. Että minä voin tuntea myös toisin, minun ei tarvitse ärsyyntyä tästä. Aaaaaaaaaaah se on ihanaa se, ihan parasta.

Muuten onkin superhyvä mieli. Tämä viikko on täynnä treeniä, töitä ja vuokra-asunnon etsintää.

Tästä onkin tulossa todellinen muutosten kevät. Hyvä niin, otan kaiken vastaan innoissani juuri sellaisena kuin se tuleekin. Tiedän, että tämä kaikki on tarkoitettu juuri minulle. Kaiken merkityksen ymmärtää kyllä, jos ei tällä hetkellä, niin tulevaisuudessa.

Kuva: www.48days.com