Onnellinen kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi

Joskus pitää vain päättää. Että tänään on hyvä päivä. Ja että tänään(kin) olen onnellinen. Se voi olla päätöksestä kiinni, sillä aina ei ehkä huvita olla onnellinen. Sinunkin elämäsi on ihmeellinen. Tavallisia hetkiä ei olekaan. Voit olla onnellinen kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi.

Vastaisku ankeudelle

Mutta tänään silmiä avatessani päätin, että herään onnellisena. Nukun kännykkä käsien ulottumattomissa lentokonetilassa, enkä enää tarraa luuriini heti ensimmäisenä kun silmäni aukeavat. Tarraan siihen vasta sen jälkeen, kun olen fiilistellyt miltä minusta tuntuu, miten olen nukkunut ja millaisin keloin lähden alkaneeseen päivään. Sanon myös hiljaa mielessäni itselleni, että jahas, se on taas uusi päivä ja freesi startti. Mitähän ihanaa ja jännittävää tänään tapahtuu!?

Se toimii.

Voin valita pysyä plussan puolella

Kun miettii, että tänään voi tapahtua jotain jännittävää ja ihanaa, huomaamatta sitä alkaa oikeasti uskoa, että tänään tapahtuu jotain ihanaa ja jännittävää. Silloin se ei ehkä toimi, jos jokin asia kiristää kupolia eikä edes halua muuttaa tunnetilaa, vaan tahtoo velloa vatutuksessa. Joskus vain tuntuu siltä, ja se on inhimillistä.

Useimmiten kuitenkin haluan huonollakin hetkellä pian voida paremmin. Vellomiset ovat enää vain lyhyitä välähdyksiä, koska en halua tuhlata aikaani negistelyyn. Nyt aika, jolloin luulin, että koskaan ikinä milloinkaan voisi enää olla onnellinen, tuntuu todella kaukaiselta.

Ja jos huonoissa fiiliksissä vellominen voi olla joskus myös valinta, samalla tapaa onnellisuus voi olla valinta, ainakin useimmiten. Toki elämä koettelee emmekä useinkaan voi määrätä surun, sairauden tai muiden vaikeuksien määrää arjessamme, mutta itse koen, että useimmiten minä voin valita pysytellä siellä plussan puolella.

Vastaisku ankeudelle

Koko elämä on erityinen

Aamulla kun avasin silmäni, oli helppo päättää olla tänään onnellinen. Ensimmäisenä näin viisivuotiaan pienet varpaat pilkistävän peiton alta, kyllä,  tunsin itseni tosi onnelliseksi ilman, että mitään erityistä tapahtui. Sen jälkeen painelin kylpyhuoneeseen pesulle – ah, ihana lattialämmitys. Laitoin kahvin tippumaan, miten ihanaa, hanasta tulee vettä ja purkista kahvinpuruja. Katsoin ulos ikkunasta, aurinko oli nousemassa. Kaduilla näkyivät ensimmäiset ihmiset kukin matkalla mihinkin.

Mitään erityistä ei tapahtunut, mutta samalla voi ajatella, että koko hetki oli erityinen. Kun sen oivaltaa, ettei tavallisia hetkiä olekaan, on aika helppoa tuntea onnea. Silloin niitä fiiliksiä ei tarvitse edes valita eikä niistä päättää, sillä onnellisuus vain on, jossain syvällä ihmisessä.

Vastaisku ankeudelle

Ruuhkavuodet varastavat onnellisuutta

Kun elää läpi niitä kuuluisia ruuhkavuosia, ei aina välttämättä edes jaksa olla onnellinen. Kun on nukkunut huonosti tai siis heräillyt hyvin, voi onnen löytäminen hetkestä olla haastavaa. Tai kun tarha-aamuna huomaa, että kuopuksen kurapuku on kuorrutettu märällä hiekalla ja olet unohtanut pestä sen, teini-ikäisen ensimmäinen katse sinuun on viiltävän äkäinen ja kaikki mustat sukat ovat kadoksissa, ei sillä hetkellä vain ehdi valita onnellisuutta vaan ehkä jonkun toisen tunnetilan, joka saattaa alkaa v-kirjaimella!

Mutta jos elämä aina tuntuu suorittamiselta aamusta iltaan ja kaikkien pakollisten asioiden jälkeen sitä vain jaksaa korkeintaan maata sohvalla tuijottamassa telkkaria tai näpyttämässä kännykkää ja huokailla, miten väsynyt ja kyllästynyt on, on ehkä parempi havahtua nyt eikä vasta sitten joskus.

Jos päässä pyörii kovin usein tässäkö tää elämä nyt oli -kela, kannattaa ehkä miettiä sitä, keskittyykö sitä oikeisiin asioihin, jotka oikeasti ovat merkittäviä. Että jos kaikki on ihan ookoo, muttei mikään siltikään tunnu oikein miltään, löytyisikö sittenkin jotain, mitä voisi muuttaa joko itsessään tai elämässään?

Vastaisku ankeudelle

Aina voi muuttaa itseään

Oman kokemukseni kautta olen muuten huomannut, että tärkeintä on muuttaa itseään tai ehkä enemmänkin antaa itsensä muuttua ja kasvaa. Vasta kun sisin on kunnossa, ulkoisestikin asiat alkavat loksahdella paikoilleen, on joku viisas sanonut.

Useimmilla meistä on kuitenkin kaikki tai ainakin paljon, mitä vain voi toivoa. On toki myös kaikki ne arjen pikku epäkohdat, jotka ärsyttävät. Mutta sitä kaikkea tai paljoa ei ehkä aina osaa tai enemmänkin muista arvostaa, koska siihen on tottunut. Sitä juuttuu turhaan valittamiseen ja ohimeneviin ongelmiin, kuten työpaikan etsimiseen tai muutamaan liikakiloon. Tässä kohtaa on pakko sanoa kröhöm, sillä juuri nyt tunnen piston sydämessäni. Useammin kannattaisi käsittää, miten mahtavasti asiat kuitenkin ovat. Mikä auttaisi näkemään sen kaiken tutun uusilla silmillä?

Ei oikotietä onneen

No, onneen ei ole oikotietä. Muutos ja kasvu on väistämätöntä, mutta uskon, että kaikista parasta on antaa sen tulla lempeästi ja vähän kerrallaan, juuri oikealla ajallaan. Onnellisuuskaan ei tule pakottamalla, vaan se tulee juuri noissa pienissä harmonisissa hetkissä, kun tuntuu, että huolimatta epävarmuudesta työrintamalla ja siitä pienestä vararenkaasta vyötäröllä tässä on kaikki mitä tarvitsen. Jos yrittäisimme hallita väkisin jotain, mikä ei ole hallittavissa, se tekee meidät enemmän onnettomaksi kuin onnelliseksi.

Oman arkeni laatu muuttui jo aika kauan sitten sillä hetkellä, kun todella aloin nähdä nämä arjen pienet iloiset hetket merkittävinä. Toki ne välillä myös unohtuvat ja uppoavat niihin ruuhkavuosiin ja totta kai haaveilen yhä monesta materialistisestakin asiasta, kuten uudesta autosta tai espressokoneesta, mutta omalla arvoasteikollani ne eivät ihanuudestaan huolimatta nouse läheskään samalle tasolle ilon, myönteisyyden, hyvinvoivan kehon, ystävällisyyden, anteeksiannon, myötätunnon tai vaikkapa rakkauden kanssa.

Ah tätä arjen onnea, kuraa, iloa ja ahdistusta samassa paketissa. Sekin on lahja, että tuntee syvästi. Mieluummin niin kuin että kaikki olisi harmaata ja tasapaksua.

Mahtavaa perjantaita! Palaan linjoille maanantaina.

Lue myös nämä:

Turhasta valittaminen on tapa

Onnelliseksi nyt

Vastaisku ankeudelle