Jos joku ihmettelee, missä kaikki Kallion kirjaston elämäntaitokirjat ovat, ne ovat täällä meillä! Tyttäreni, 10, juuri huomautti, että pitäisiköhän sun äiti lukea välillä romaaneja kanssa. Heh. Pitäisi varmasti. (Asia korjaantuu viimeistään alkutalvesta, jolloin ystäväni Venlan esikoisromaani julkaistaan). Sama tytär luki myös uusimmasta Anna-lehdestä ei äitinsä kirjoittamaa liikuntajuttua, vaan Laila Hirvisaaren haastattelun ja kehui sitä mielenkiintoiseksi. Lapsi syynää lehden kuin lehden tarkasti ja tuntuu huomaavan jokaisen pilkkuvirheenkin, johon hän tyytyväisenä toteaa, että no, enpä ole toimittajan tytär turhaan. Lapset ovat hassuja!

Toinen hassulainen, myös suuri onnen aiheuttaja on tytär, 10 kk ja 4 päivää, joka yllättäen oppi kävelemään famulta saadun Brio-kärrynsä kera. Nyt meillä siis kävellään ympäri kämppää ja huimaavaa vauhtia.

Vielä niistä elämäntaito-opuksista. Parhaillani selailen Wilhelm Schmidin Onni-kirjaa. Kirjassa todetaan sen tarjoavan lyhyen hengähdystauon kaiken onnihysterian keskelle. Onnihysteria, mikä ihana luonnehdinta! Breikki saattaisi tulla itsellekin tarpeeseen, sillä olen viime aikoina tainnut alkaa saada yliannostusta onnellisuus- ja onniteemaisista kirjoista. On todella hyvä, että asiasta kirjoitetaan, mutta mielestäni onni on vähän niin kuin muutos. Onnea ei voi oppia kirjoista, vaan se täytyy löytää itse. Joskus on onnea ja olo onnellinen. Joskus taas epäonni piinaa ja on maailman onnettomin olo. Näin se menee, elämä.

Toki kirjat ehkä opettavat avaamaan silmiä, löytämään elämään merkityksiä ja iloitsemaan pienistä asioista. Yltäkylläisen onnen saavuttamisen edellytyksenä on henkinen suhtautuminen elämään. No, sitten olen ainakin jo oikealla polulla!

Itselläni onni koostuu juuri pienistä arjen murusista, joista tulee yhdessä paljon tai vielä parempi, riittävästi. Onneen kuuluvat myös vastoinkäymiset, ja Onni-kirjassa todetaankin hyvin, että murheellisuutta ei tarvitse sulkea pois onnesta, vaan se voidaan sisällyttää siihen.

Kaikki ei voi koko ajan olla mielekästä, eikä täydellistä fyysistä ja psyykkistä kivuttomuutta voida saavuttaa. Silti voi olla onnellinen.

Oma onneni koostuu siitä, että minulla on luotettavia ja rakastavia ihmisiä ympärilläni. Koen itseni onnekkaaksi, kun saan tehdä mieleistäni työtä. Onni on sitä, kun olo on rauhallinen ja tyyni. Onni on hyvä terveys. Sekin on onnea, että saa aamulla herätä uuteen päivään. Olisinko onnellisempi, jos pihalla seisoisi uunituore Land Cruiser ja säkki rahaa? Luultavasti onnellisuuteni olisi huipussaan hetken, mutta olotila tasoittuisi pikku hiljaa. Ainakin kun osa perheestä on hoitovapaalla, on helppoa olla sitä mieltä, ettei raha tuo onnea.

Illalla tekstailin kahden tutun, ihanan ihmisen kanssa, jotka olivat kumpainenkin joutuneet sairaalaan ja sattumalta vierekkäisiin peteihin. Jostain sitten oli tullut ilmi, että molemmat tuntevat minut. Toinen heistä tuumasi viestissään viisaasti, että yhtenä hetkenä sinulla on kaikki, ja toisena hetkenä kaikki voi olla täysin päinvastoin. Yhtenä hetkenä sitä on, ja toisena ei enää.

Itsekin yritän pitää mielessäni, että mikään tässä maailmassa ei ole itsestäänselvyys. Eivät edes ne pienet arjen onnen muruset. Jos nousit aamulla väärällä jalalla sängystä huonojen unien jälkeen, hengitä syvään. Avaa silmät. Katso ympärillesi. Sinulla on paljon, ihan oikeasti. Juuri nyt on hyvä hetki jatkaa päivää paremmalla mielellä, onnellisena ja kiitollisena.