Raha voi herättää tunteita parisuhteessa

”Taas mä jouduin maksamaan”. Harva asia saattaa herättää tunteita parisuhteessa niin kuin raha!

Harvoin tulee riideltyä kenenkään kanssa, en edes muista, milloin puolisoni kanssa olisin riidellyt viimeksi. Uskon, että riitelemättömyys johtuu siitä, että kun ihminen voi hyvin, niin riidan haastaminen ja draaman hakeminen vain tuntuvat kovin kaukaisilta asioilta. Sitä paitsi myös uusien keinojen oppiminen ristiriitatilanteessa on mahdollista! Sen sijaan, että syyttelisin vaikka nyt sitten puolisoani, että sinä se sitten et koskaan tai eikö täällä kukaan muu ikinä osaan useimmiten kertoa jonkun asian herättämistä tunteistani pehmeämmin ja sitä kautta, miltä asia minusta tuntuu. Lisäksi riitelytapani ovat täysin muuttuneet. Kun elämä aiemmin oli vaikeaa, saatoin huutaa riidellessäni ja minulla oli paha tapa ottaa riitaan mukaan myös asioita ja ihmisiä, joilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä. Siis kotona, en ole koskaan huutanut kenellekään esimerkiksi työpaikalla (tällaisestakin pomosta on kokemusta). Nykyään ei tosin tulisi edes mieleenikään enää karjua tai edes korottaa ääntä. Mieluummin vaikka sitten poistun tilanteesta. Myös kymmeneen laskeminen jeesaa ja se, että oivaltaa tilanteen ja miettii, haluaako todella pahoittaa oman ja ehkäpä jonkun muunkin mielen. Useimmiten en halua.

Mitä nopeammin erimielisyyden jättää taakseen, uskon, että sitä parempi!

Aina mä maksan!

Tällä viikolla oli jostain syystä stressiä ilmassa ja kun muutama päivä sitten kävelimme kauppaan, niin kumpikin, sekä minä että puolisoni olimme aika omissa ajatuksissamme. Olin jo ilmoittanut olevani rahaton, jolloin puolisoni sitten joutui maksumieheksi tällä kertaa. Kun sitten kävimme kaupassa ja ihmettelin kireää tunnelmaa, ja kas vain, hetken päästä löysimme itsemme kaupan pihalta emme nyt riitelemästä, vaan käymästä vuoropuhelua, jonka otsikko voisi olla, että taas mä jouduin maksamaan.

Vuoropuhelu jatkui näin: Ai, no mähän maksan aina muuten. Miksi musta tuntuu, että mä maksan aina. No kappas, mustakin tuntuu siltä, että mä maksan aina. No mä maksan sen, tän ja ton. Niin no mä maksan ton, sen ja tän. Noi ostokset maksoi 15 euroa, mutta aina kun me mennään Prismaan, ne maksaa 150 euroa ja mä maksan silloin aina.

Kun huomasin, että keskustelu kuulosti kahden neljävuotiaan dialogilta, että kumman isi on parempi, mun vai sun, niin poistuin tilanteesta ja kävelin eri reittiä kotiin. Kuusivuotias, joka hieman ihmeissään seurasi keskusteluamme, ajoi minut pyörällään kiinni ja kotiovelle saavuimme kaikki suhteellisen samaan aikaan.

En sano, että kumpikaan meistä oli oikeassa, vaan ehkä enemmänkin asia oli niin, että kumpikin oli väärässä ja näki tilanteen sillä hetkellä vain omalta kantiltaan. Mutta kummallakin oli toki oikeus tunteisiinsa. Kotona ärsyyntymiseni jostain syystä kasvoi ja päätin, että olen vihainen koko illan enkä sano sanaakaan. Mutta toisin kävi, koska puolisoni tuli nauraen hieromaan sovintoa. Hän on selkeästi parempi sovinnon tekemisessä, vaikka itsekin olen asiaa harjoitellut. Harjoittelumahdollisuuksia vain tulee niin harvoin, että kehityn hitaasti!

Kuka maksoi tänään?

Seuraavana päivänä sitten menimme taas kauppaan, mutta eilinen oli jo unohdettu. Minä maksoin, kun jumppaohjauksista (joita en juuri enää tee) oli tullut muutama roponen tilille. Kun siinä sitten kävelimme kotiin hyvillä mielin ja kuusivuotias polki vierellämme ja kysyi, että muuten kuka maksoi tänään. Hämmennyimme hetkeksi ja sitten totesin, että minä maksoin. Siihen hän sitten vastasi, että aa, okei, jos sä maksoit tänään, ja isi eilen, niin se on sitten isin vuoro maksaa huomenna, jos me käydään huomennakin kaupassa!

Rahasta tuli riideltyä paljon enemmän silloin, kun sitä ei ollut. Ahdistuneena sitä oli helppo heittäytyä syyttämään toista, vaikka tiesi jo etukäteen, ettei se auta mitään. Ja jos omat fiilikset eivät olleet kaksiset, sitä oli helppo lähteä mukaan toisen ärsyyntyneeseen fiilikseen, vaikka useimmiten asia ratkeaa vaikka nauramalla.

Monissa muissakin parisuhteen asioissa pyrimme toki useimmiten tasapuolisuuteen, minkä kuusivuotiaankin neuvo piti sisällään. Maksamme esimerkiksi vuokran puoliksi, vaikkei se ehkä ole reiluakaan, sillä minun lapsia kotona asuu kaksi ja hänen lapsia vain yksi, jos näin nyt haluaa erotella. (Emme tosin koskaan erottele.) Emme usein erottele muutenkaan rahojamme, se maksaa, jolla on rahaa, mutta joskus tilanne kärjistyy pikku summan takia. Mutta kun parisuhteessa ärsyyntymisen hetkellä muistaa, että taistelukumppanien sijaan sitä on tiimi, jolla on sama tavoite, niin selviää usein varsin vähin naarmuin tilanteesta ohi.

Riitelyttääkö raha koskaan sinun huushollissasi?

Aurinkoa! Meikäläinen on pakannut pikku kapsäkin ja matkustan tänään Tukholmaan, että saan huomenna maksusta juosta 42,195 kilometriä! Minä olen maksanut matkat ja majoituksen, puoliso maratoniin osallistumisen (ja yhden viime vuoden reissuista) 😉 Kiitos kaikille tuesta ja kannustuksesta. Palaan viimeistään maananantaina kertomaan, miten meni. Siihen asti tunnelmia voi seurata Instagramissa!

Jenny