Se fiilis, kun saa, eikä ole pakko

Siivoaminen, lapsen roudaaminen harrastukseen, pyykinpesu, viikon ruokaostosten teko, kirjoittaminen tai juokseminen – mikään ei tunnu pakolta. Eikä sunnuntaina ole sitä fiilistä, että viikonloppu meni nopeasti, huomenna pitää mennä duuniin. Kiirettäkään ei ole, on vain erilaisia hoidettavia asioita.

Tällaisia aatoksia täällä viime viikkoina.

Ihana fiilis, kun saa, eikä ole pakko.

Havahduin tosiaan siihen, ettei elämässäni tällä hetkellä ole asioita, jotka tuntuisivat pakolta. Tosin koska välillä olen vähän tuuliviiri, niin kahden viikon päästä saattaa olla eri tilanne. Ja onhan arjessa välillä isompia ja pienempiä mutkia, mutta tällä hetkellä koen, että olen hyvin onnellisessa tilanteessa. Asiat, jotka ovat osa arkeani, ovat sellaisia, että teen niitä useimmiten mielelläni. Joskus totta kai eniten vatuttaa kaikki, mutta todellakin enimmäkseen herään aamuisin tyytyväisenä ja odotan innolla kaikkea sitä, mitä tuleva päivä tuo tullessaan, oli kyse sitten rutiineista tai uusista asioista.

Oma suhtautuminen moniin arkisiinkin asioihin, jotka ennen otin pakkona, on muuttunut. Väsyttävältä, taakalta tai epätoivotulta tehtävältä eivät tunnu tiskikoneen täyttäminen, kodin imuroiminen, pyykinpesu, vanhempainiltaan osallistuminen, lapsen roudaaminen harrastukseen, perunoiden kuoriminen tai viikon ruokaostosten haaliminen marketin ostoskärryyn. Kaukana pakosta on myös päivätyö tietokirjojen parissa, jossa alan päästä vauhtiin, blogin päivittäminen, silloin tällöin päivätyön ohessa tapahtuva lehtijuttujen kirjoittaminen tai sisällöntuotanto.

Enkä koskaan ajattele, että minun pitäisi raahautua lenkille tai pakottaa itseni joogatunnille tai jumppaamaan kotona. Päinvastoin ajattelen, että sekin on etuoikeus. Miten hienoa on, että on kaksi jalkaa joilla juosta ja keho, joka taipuu ja jaksaa. Tosin tällä hetkellä erittäin flunssainen keho, terveisiä täältä vaakatasosta. Erityisesti nyt, kun tällä viikolla en ole voinut liikkua, olen katsellut Instagramista muiden treenikuvia ja miettinyt, että toivottavasti jokainen ymmärtää sen, miten hienoa on saada liikuttaa itseään! Eikä ennen pakolta tuntunut kehonhuolto tunnu pakolta! Herran jestas sehän mahdollistaa sen, että voin juosta!

Mutta se, että siivoaminenkaan ei tunnu rasittavalta, on sinällään semiuutta. Sen sijaan, että ajattelen, että voi perse, siivouspäivä, kelaan mieluummin, että meillä on kiva koti, jonka mielellään pitää siistinä ja järjestyksessä. Tiskialtaan astiaröykkiön setviminen ja altaan puhdistus tai kuusveen lelujen, kirjojen, legojen ja askartelujen kerääminen ei aina ole lempihommani, mutta silloinkin mietin lopputulosta, joka on palkitseva. Ja sitä paitsi onhan se nyt hienoa, että lapsi leikkii ja hänellä on mielikuvitusta!

Aina eivät tähteni ole olleet näin suotuisessa tilanteessa. On ollut aikoja, kun en ole jaksanut olla kiitollinen tai sitten kiitollisuuden aiheet ovat vain olleet jotenkin hukassa. Välillä on tuntunut, että kaikilla muilla menee sata kertaa paremmin ainakin, jos toisten elämää on seurannut vain somessa. Mutta silloinpa olenkin tarttunut enemmän siihen, mikä on ollut itselläni pielessä kuin siihen, mikä on ollut hyvin elämässäni. Onneksi elämä on opettanut ja harjaannuttanut katsomaan asioita myös toiselta kantilta. Eikä koskaan sitä paitsi voi tietää toisen elämästä kuin pienen pintaraapaisun, jos sitä seuraa vain somen kautta.

Eihän jokainen päivä ole yhtä juhlaa, mutta ainakin koen, että kun niistä arkisista asioista, joista helposti saattaisi tulla valitettua, kaivaa sen plussapuolen esiin, on kaikilla helpompaa. Suuri osa niistä asioista on sellaisia, että ne kuitenkin on tehtävä, oli asenne niitä kohtaan mikä tahansa.

Toki sellaisia päiviäkin on kun kaikki mättää ja stressitaso nousee yli äyräidensä. Mutta itselleni ei ole oikeastaan koskaan silloinkaan tullut valittamisesta ja negistelystä parempi mieli. Parempi mieli tulee siitä, kun keskittyy hyvään ja näkee ne kiitollisuuden aiheet, on tyytyväinen ja onnellinen, koska ylipäänsä on.

Ajattelen niin, että jos ei ole omaan elämäänsä tyytyväinen ja tekee asioita, koska on pakko, kannattaa arki ottaa tarkasteluun. Aina ei voi muuttaa asioita käytännössä, mutta usein voi katsoa asioita eri kulmista. Ja nyt puhun nyt arkisista asioista enkä elämää suuremmista tragedioista. Vaikkakin tuttavapiirissäni he, jotka ovat selvinneet hurjistakin myrskyistä, ovat jostain syystä usein selviydyttyään pahimmasta niitä myötätuntoisimpia, myönteisimpiä ja kiitollisimpia ihmisiä.

Entä jos ajattelisikin, että pyrkisi nauttimaan elämän eri puolista. Myös niistä asioista, jotka ovat ennen tuntuneet pakolta? Muuttuisikohan elämä silloin? Ehkä asia, jota kannattaa kokeilla.

Ilon kautta tänään, atshii,

Jenny

Instagramissa * Facebookissa